maanantai 4. elokuuta 2014

Valmistaudutaan vauvaan: Rintapumpulla kohti imetystä


Vauvan tavaroita on jos jonkinmoista, yhdet tarvitsee yhtä, toiset toista, kolmannet kaikkia ja neljäs selviää ilmankin. Näin myös rintapumpun suhteen. Väitän kumminkin, että rintapumppu kuuluu niihin harvoihin vauvantarvikkeisiin, jotka kannattaa ostaa valmiiksi. Paitsi, jos ei ole rintoja, ei aio imettää, tai on lääkitys, jonka vuoksi ei voi imettää. Tässä bloggauksessa käyn läpi syitä pumpun tarpeellisuudelle.

Esimerksiksi minulla liivinsuojat ja rintakumit ovat olleet turhia, mutta pumppu on ollut kyllä yksi parhaimmista hankinnoista. Esikoista odottaessa en sellaisen hankkimista edes suunnitellut. Toisaalta emme raskausaikana ennättäneet paljoa mitään hankkimaankaan.

En myöskään ensimmäisessä raskaudessa ladannut imetykseen suuriakaan paineita ja odotuksia. Onnistuu, jos onnistuu. Jos ei, niin sitten ei. Onhan korvikkeetkin keksitty. Mitäpä tuosta. Vaan sitten kävikin hiukan toisin. Esikoisemme synnyttyä kuukausia ennen laskettua-aikaa, meni moni ajatus uusiksi.

Makasimme molemmat teholla, vauva omalla, minä omallani. Sanottiin ettei vauva varmaankaan selviä, mutta minua ei silti päästetty lapseni luo. Näin esikoisen ensimmäisen kerran (lasin takaa) kolmen vuorokauden iässä. Siitä alkoi pitkä sairaalataival. Kun pääsin itse vuodeosastolle, sain pumpun, sitä ennen sitä ei tarjottu. Siitä hetkestä alkoi minun ja pumpun yhteinen taival. Alkuun pumppasin harvoin. Ei kukaan neuvonut oikein ja kaikki oli sekaisin. Toisaalta pelkäsin maidonnousun käynnistymistä, sillä olisin yksin maitoineni jos vauvani ei selviäisi.

Ja toisaalta, halusin antaa edes maitoa, kun en muuhuin pystynyt. Olin vajaa, viallinen, rikki. Kaiken lisäksi hoitajat ja lääkärit toitottivat kuinka jokainen äidin rinnoista tuleva maitotippa on hengentärkeä. Äkkiä äidinmaidosta tulikin jotain todella tärkeää. Se olikin elämän ja kuoleman kysymys. Minä vain en kyennyt sitä tarjoamaan. Maitomäärät hupenivat ensimmäisen viikon jälkeen 10 milliin vuorokaudessa, sitten 5 milliin vuorokaudessa Minun ja sairaalan pumpun suhde tiivistyi. Se oli todella tiivis. Pumppasin parin tunnin välein, tunnin kerrallaan, yötä päivää, sairaalassa ja kotona. Silti, maitoa tuli vain tippoja.

Kaikki käskivät jatkaa. "Ei saa luovuttaa. Jokainen tippa on tärkeä. Kyllä se vielä onnistuu, kun vauva kasvaa ja alkaa imeä." Jaksoin neljä kuukautta, lapseni sairaala-ajan. Hän sai luovutettua maitoa ja erikoiskorvikkeita ja kolmen kuukauden iässä (pari viikkoa ennen laskettua-aikaa, kaksikiloisena) jo soseitakin. Ei hän oppinut imemään, miksi olisikaan tyhjää rintaa?

Kun pääsimme kotiin, luovutin. En pumpannut enää kertaakaan. Ei minulla olisi ollut siihen aikaa eikä voimiakaan. Kaikki meni vauvan ja erityisyyden kanssa. Olisin tarvinnut enemmän voimia jo ennakkoon, jotta olisin uskaltanut lopettaa ja säästää itseäni vauvaa varten. En koskaan imettänyt esikoista. Me menimme kalliilla apteekista ostettavalla erikoiskorvikkeella, erilaisilla lääkkeillä, vitamiineilla, öljyillä, soseilla, kaiken muun erityisyyden keskellä.

Raskauden lisäksi myös imetys vaivasi. Se oli todella kipeä aihe. Olin rikki monella tapaa. Kun aloimme yrittää toista lasta, koimme neljä keskenmenoa vielä kaupanpäälle. Se hajotti lisää. Olen kumminkin tarponut kriisien läpi, oppinut mikä on tärkeää ja mikä ei. Surrut sellaista, joille toiset eivät antaneet tilaa surra. Lukenut ja hakenut tietoa. Osallistuin myös imetyskokemuksia ja -pettymyksiä käsittelevän kirjan tekemiseen omalla tarinallani. (Kirjan voi lukea ilmaiseksi täältä: Imetyksen lohtukijra - äitien tarinoita ja tukea imetyspettymyksiin.)

Kuudennen raskauden jatkuessa, otin selvää myös imetyksestä. Jos vauvani syntyisi keskosena, tällä kertaa yrittäisin alussa enemmän, mutta antaisin olla jos ei onnistu. Lapset tarvitsevat tasapainoista äitiä enemmän kuin äidinmaitoa. Ja sairaalassa vauvat saavat onneksi luovutettua maitoa. Siitä olen ikuisesti kiitollinen luovuttajille. Samalla päätin, että jos maitoa tulee edes vähän, minustakin tulee äidinmaidonluovuttaja. Ja jos vauvani on täysiaikainen ja terve, luovutan rintamaidon sairaalaan ja ruokin toisen lapseni korvikkeilla. Hän pärjää niillä vallan hyvin - kuten esikoinenkin. Kenenkään pienen hengestään taistelevan vauvan äidin ei pitäisi joutua kokemaan samaa kuin minun ja pelätä vauvan ravinnon puolesta vaan keskittyä täysin omaan vauvaan ja jättää maitohuolet muille.


Ihmeekseni raskaus jatkui täysiaikaiseksi asti. Olin ostanut pumput ja osat etukäteen. Mamin antikoliikkipullojakin oli kaapissa valmiina esikoisen jäljiltä. En halunnut nähdä sairaalan isoa sähköpumppua missään. Ostin käsikäyttöisen, pienen ja sievän aventin pumpun käytettynä 10 eurolla. Satsaus ei ollut kovin iso, eikä pumppu vie paljoa tilaa, jos sitä ei tarvitsekaan. Otin pumpun mukaan sairaalaankin, siltä varalta, etten saisi sairaalan pumppua jostain syystä. (Esim. jos vointini ei sallisi omaa liikkumistani pumpulle tai haluaisin pumpata lasten teholla vauvani vieressä.) 

Olin myös käynyt tekemässä äidinmaitokeskuksessa ennen synnytystä luovutukseen liittyvät paperit ja haastattelut sekä käynyt verikokeissa soveltuvuutta varten. Kun minulla olisi kotona pumpattua maitoa, riittäisi soitto äidinmaitokeskukseen ja maidot haettaisiin kotoa.

Synnytyksen (sektion) jälkeen sain vauvan rinnalleni ja siitä alkoi meidän imetyshetket. Silloin kun vauva ei imenyt, pumppasin. Halusin varmistaa maidonnousun. Petyin kun ensimmäisellä kerralla pumpulle tuli vain 5-10 millia maitoa, kunnes muistin että maito alkaa nousta todennäköisesti vasta 3 vuorokauden jälkeen, siihen asti maitoa "tilataan". Jos sitä ei tilaa, ei kaikilla välttämättä tule maitoa. 

Imetys tuntui sujuvan ja pumpullekin tuli miatoa koko ajan enemmän. Viiden päivän sairaalassaolon jälkeen pääsimme kotiin. Vauvalle oli välillä annettu pumppaamiani maitoja, kun tuntui ettei ollut täyttynyt rinnalla ollessa. Loput maidot laitoimme minigrip-pusseihin ja veimme kotiin pakkaseen. Vauvalle riitti maitoa ja tuntui että pumppaaminen edesauttoi maidon riittävyyttä. Vauvankin oli helpompi imeä, kun maitoa oli tilattu yli vauvan tarpeiden.

Jatkoin pumppaamista. Ensimmäisnä päivinä sain luovutukseen puoli desiä maitoa, sitten määrä kasvoi pikku hiljaa: Desi, kaksi, kolme, neljä. Ja jos vauvan oli nälkä tai lähdin kauppaan, puoliso sai antaa pumpattua maitoa pullosta. Se tuntui hyvältä, samoin kuin se että sain hetken olla kodin ulkopuolella ja kaksin esikoisen kanssa vaikka kyse olikin vain kauppareissusta.

Imetys onnistui, luovutus onnistui ja ne tukivat toisiaan. Olen aika varma siitä, että imetys toisen lapsen kanssa olisi myös tyssännyt lyhyeen, jos en olisi pumpannut. Ja toisaalta, tuskin olisin toisellakaan kertaa saanut pumpattua maitoa, jos vauva ei olisi imenyt rintaa.

Niin. En sitten antanut pelkkää korviketta omalle vauvalleni terveydestä ja täysiaikaisuudesta huolimatta, vaikka maitoa tuli ja luovutin. Myöhemmin kun olin erossa vauvasta pitempään ja piti pärjätä pumpulla, rinnat paakkuntuivat eikä niitä saanut pumpulla edes auki. Imetys ja pumppaus siis tukivat tässäkin mielessä toisiaan.

Samoin pumppu oli tärkeä, kun vauvalla todettiin refluksi. Esikoiselle ostettujen antikoliikkipullojen kautta maito pysyi mahassa hiukan paremmin ja pystyimme käyttää pumpattua maitoa. Myöskin pumpattu maito pullosta oli parempaa siksi, ettei se suihkunnut kuten rinnasta tuleva. Tai sain pumpata ensin maidot rinnasta, jolloin vauva imi vasta loppu maidot.

Tarkoitan vain sanoa, että imetys ei oikeasti tosiaan ole iso juttu, mutta imetyskerrat voivat samalla äidilläkin olla todella erilaiset. Ja jos maitoa ei ole tullut aiemmilla kerroilla helposti, kannattaa ostaa hyvä pumppu ja aloittaa sen käyttö jo sairaalassa. Pumpun hinta maksaa itsensä nopeasti takaisin, jos ei tarvitse ostaa korvikkeita. Ja jos luovuttaa maitoa sairaalaan, saa luovutetusta maidosta myös pienen lisätilin verottomana. Imetystä voi siis ajatella vaikka talouden kautta eikä äitiyden mimttarina. Äitiyden mittari, kun se ei missään nimessä ole.


14 kommenttia:

  1. Ihana imetystarina! Meiän tyttö syntyi aikoinaan kuukautta ennen laskettua aikaa ja oli alkuun niin kovin uninen ja heiveröinen, ettei juurikaan ekoina viikkoina jaksanut imeä. Imetyksellä kuitenkin mentiin 8kk, mutta voin sanoa että sata kertaa helpommalla olisin päässyt, jos olisin heti sairaalassa alkanut pumppaamaan, kun maitoa oli aluksi enemmän kuin tyttö jaksoi juoda. Kätilöiden neuvomana en kuitenkaan pumpannut, vaan tuskailin viikon verran täysien rintojen kanssa, ja tytön voimistuessa tilanne olikin päinvastoin: maitoa ei enää meinannut tulla kun tilaus oli jo alussa tehty pienemmälle määrälle. Ens kerralla turvautuisin mäkin pumppuun heti laitoksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Eihän sitä koskaan tosiaan tiedä, miten olisi käynyt jos olisi tehnyt niin tai näin. Mutta se on mennyttä eikä sillä väliä. Seuraavalla kerralla tietää kokeilla toisia asioita, josko niistä olisi apua. Toivottavasti ensi kerralla kokemus olisi enemmän sellainen kuin toivot.

      Poista
  2. En tiedä ymmärsinkö tekstisi jotenkin väärin mutta mun mielestä imetys ON iso juttu. Se on ihan totta että ei riitä että vain hoetaan että "jokainen tippa on vauvalle tärkeää" jos kuitenkaan ei auteta siinä että maitoa alkaisi nousemaan. Pelkällä tahdon voimalla kun se maito ei sieltä tule vaan ihan tosissaan jo synnärillä pitäisi kädestä pitäen ohjeistaa ja auttaa. Varsinkin silloin jos jostain syystä vauvaa ei heti syntymän jälkeen ensikontaktiin rinnalle saa.
    Sekin on totta että imetyskerrat voi olla kovin erilaisia samalla äidillä. Musta se on vaan hyvä. Erilaisiahan ne lapsetkin on.

    On hyvä että korvikkeita löytyy koska aina se imetystaival ei mene toivotusti. En kuitenkaan ymmärrä sitä että miksi koko länsimainen yhteiskunta on niin korvikemyönteinen. Julki-imetys on muka-inhaa, vauvanuken mukana tulee tuttipullo, rinnat pitäisi olla hetipian synnytyksen jälkeen terhakasti esillä ja ennenkaikkea positiivisia imetystarinoita ei saisi kertoa julkisesti. Koska _aina_ joku alkaa kipuilemaan sitä omaa imetystaivaltaan. Jostain syystä maailman luonnollisin asia on myös se maailman kipein asia. Loukkaantuminen toisten onnistuneista imetyksistä ei kuitenkaan ole se avain asioiden hyväksymiseen kun käsittelee niitä omia kokemuksiaan. Tuntuu että epäonnistunut imetys on "hyväksytympää" kuin onnistuneet imetykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, ettet ymmärtänyt väärin. :) Sanoisin kyllä että imetys ei ole isojuttu - se ei ole sitä lapsen kannalta. (Julkaisen korvikkeista ja äidinmaidosta, rintaruokinnasta ja pulloruokinnasta vielä myöhemmin toisen tekstin, jossa ehkä selviää, miksi väitän noin.)

      Mutta ehkä tässäkin pätee se sama kuin seksissä. Että seksi ei ole iso asia, jos se on toimiva osa parisuhdetta, mutta silloin kun se ei toimi, se on todella iso juttu. Ja tämäkin vaihtelee sen mukaan miten kukakin asian kokee. Sama imettämisen suhteen. Toisilla se vain on tapa ruokkia, jäi se sitten lyhyeen tai jatkui vuosikausia. Ja toisilla se paisuu ihan valtaviin mittasuhteisiin ja vaatii jopa terapiaa. Ei sen minusta tarvitsi kellekään olla niin iso juttu.

      Muutoin olen samaa mieltä tuosta loukkaantumisesta ja julki-imetyksestä. Sen sijaan korvikemyönteisyydestä olen erimieltä, ainakin itse koen, että Suomi on kyllä enemmän imetyksen perään ja korvikkeita vastaan kuin toisinpäin. Ja ne kommentit mitä kuulee, kun ei imetä, on kaikkea muuta kuin ymmärtäväisiä ja korvikemyönteisiä. Mutta tämänkin jokainen varmasti kokee eri tavalla. Ja minusta on ihana, että nukkejen mukana tulee pullo - en toki laittaisi pahaks, vaikka pakkaukseen kuuluisi leikkirintapumppukin. :)

      Poista
    2. Niin joo, kukkavarvas, tuohon kädestä pitäen neuvomiseen (vaikka blogin nimikin siihen viittaa, heh)kommentoisin, että ei missään nimessä. Toki toiset tarvitsee ja haluais sitä ja sitä pitäisi tarjota, mutta ei imetyksen tai sen opettelun pidä loukata kenenkään rajoja tai tehdä tilanteesta epämiellyttävää. Joo, kyllä toki koko synnytys on tilanne jossa ollaan aikalailla paikat levällään (myös sektiossa, joilla itse olen synnyttänyt), mutta silti se ei ole syy käydä keneenkään käsiksi. :)

      Siis kun paljon kuulee tarinoita, joissa hoitohenkilökunta on käynyt käsiksi rintoihin ja näyttänyt sitä mallia kädestä pitäen ja osalle kokemus on ollut todella epämiellyttävä eikä ole ainakaan lisännyt intoa imetystä kohtaan. Minulle olisi varmasti käynyt samoin. Ensimmäisellä kerralla jo ne harvat neuvot osastolla tuntuivat pahalta. Sitä on hankala selittää. Ja sitten sitä tissien toimintaa kyseltiin lastenteholla, sitä kyseli sukulaiset, tutut, lapsuudenkotini naapurit, jne.

      Synnytystoivelistaan kirjoitin toisella kertaa toiveita niin synnytyksen kuin imetyksen suhteen ja ehdottomasti kielsin puuttumasta imetykseeni millään tavalla tai kommentoimasta sitä ja kirjoitin ajatuksiani paperille toivelistaan auki, kun niistä puhuminen tuntui hankalalta. :) Ja olen kiitollinen tästä, että toiveitani kunnioitettiin. Tai suurin osa kunnioitti. Viiden päivän aikana kohtasin yhden yökön, joka sitä ei kuunnellut.

      Mutta siis neuvoa pitäisi tarjota, mutta kuunnella äitiä ja tämän toiveita. :) Ja imetyksestä puhuttaessa voitaisiin puhua myös siitä, kuinka ihan oikeasti maitoa ei kaikilta välttämättä tule ja kuinka se imetys ei ole äitiyden mittari, vaan sen voi ajatella vaikka tosiaan talouden kautta. Myöskään vauvan vointiin se ei enää niin merkittävästi vaikuta kuin vuosikymmeniä sitten, jolloin vauva aika varmasti kuoli, jos ei rintamaitoa ollut saatavilla. :)

      Poista
    3. Mä aika harvoin jaksan sen isommin näihin imetyshommiin ottaa osaa koska ne ei niin isosti mun sydämen asia ole mutta menköön nyt...

      Imetyksessä voi neuvoa kädestä pitäen aika monellakin tavalla. En missään vaiheessa maininnut että kenenkään pitäisi kädestä pitäen koskea toisen rintoihin. Ei kaikilla ole ongelmia imuotteen kanssa ja on virheellistä olettaa että imetyksen neuvominen olisi yhtäkuin rintoihin koskemista. Kädestä pitäen voi näyttää ja opastaa erilaisia imetysasentoja. Istuen, puoli-istuen tai vaikka makuuasennossa. Kädestä pitäen voi opastaa imetystyynyn ja muiden apuvälineiden käyttöä. Kädestä pitäen voi näyttää isälle tai muulle tukihenkilölle millä keinoilla voi yrittää auttaa äitiä rentoutumaan imetyksen aikana ja sen välissä esimerkiksi hieromalla. Esimerkkejä riittää joissa yhdessäkään ei ole tarve koskea äidin rintoihin.

      Meistä varmaan jokainen kokee vieraan ihmisen fyysisen kosketuksen hieman epämukavana. Jokaisella on siihen omat syynsä että miksi näin. Jos neuvomistilanteessa on tarve koskea potilasta/asiakasta, tulisi asiasta aina mainita etukäteen. Siinä tilanteessa olisi kuitenkin ihan jokaisen osapuolen hyvä muistaa että kyseessä on kuitenkin nimenomaan _neuvominen_ ja tarkoitus auttaa. Aina kuitenkaan auttava osapuoli ei etukäteen asiasta mainitse ja silloin olisikin paikallaan antaa se palaute heti siinä tilanteessa. Että kokee kosketuksen epämukavaksi. Kaikki eivät siihenkään pysty ja silloin olisikin paikallaan antaa palautetta sinne auttavaan yksikköön. Jotta voidaan kehittyä ja kehittää.
      Kuitenkin, jos nyt vaikkapa sen imetysotteen kanssa on isompia ongelmia ja kätilön tms. henkilön tarvitsee koskettamalla yrittää ohjata, niin ei se nyt ihan sama asia ole kuin että käytäisiin käsiksi. Kyse on kuitenkin ohjauksesta eikä mistään lääppimisestä. Tuossa sun lauseessa oli musta juurikin hyvä esimerkki siitä millaisena naisen rinnat helposti meidän yhteiskunnassa nähdään. Sillä, miten asioista puhutaan on ihan oikeasti väliä asenteiden kanssa.

      Se on totta että imetyksen epäonnistumisesta pitäisi myös puhua. Ja siitä että toisilla voi olla sen kanssa enemmän ongelmia. Siinä kuitenkin tehdään karhunpalvelus jos korviketta lähdetään rinnastamaan äidinmaitoon. Ne ei ole sama asia ja kaikki eivät sitä tiedä. Moisen väittäminen on harhaanjohtavaa.

      Nämä äitiyden mittari-hommat jaksaa mua vähän ihmetyttää. Toistaiseksi musta tuntuu että ne on enempi ne äidit itse jotka tekee siitä sen mittarin, ei se hoitava ja auttava henkilökunta. Toki aina sillä on väliä että miten asioista puhuu ja tuo asioita esille. Aina siihen kuitenkaan ei voi vaikuttaa miten vastaanottava osapuoli asian omien korvien välissä haluaa ottaa.

      Poista
    4. Vaikka nyt puhuin tuosta koskettamisesta, niin tarkoitin toki myös sitä muuta tunkeilemista. :) Siis siltä se minusta tuntuu, enkä ole ainoa. Kyllä, myönnän, se on turhaa, lapsellista, älytöntä (?), jne. Mutta kun siihen herkkyyteen lisätään hormonit ja jästipäisyys (kriisistä nyt puhumattakaan), on tulos se mitä on. Ja silloin, kun tässä mennään ohi ihmisen oman tahdon, oman rajan, se on väärin. Se on väärin vaikka hoitohenkilökunta olisi erimieltä. Se on väärin, vaikka äiti olisi juuri synnyttänyt ja vastuussa uudesta ihmisalusta.

      Tuskin osaan selittää asiaa niin kuin tarkoitan. Koitan lähinnä sanoa, että jos tällaiset minun kaltaiset herkkähipiäiset jukuripäät halutaan saada imettämään, se tapa ei todellakaan ole se että työ aloitetaan (vasta ja heti) synnytyksen jälkeen ja kädestä pitäen. Vaikka kehenkään ei käytäisi käsiksi.

      Se ei myöskään ala siitä, että nukeille jätetään laittamatta tuttipullo matkaan. Siitäkään syystä, että on tällaisia kuin minä, jotka ovat lapsesta saakka vihanneet nukkeja ja nukkeleikkejä. ;)

      Se, että haluaa lapsen, perheen ei myöskään mene aina yksyhteen sen kanssa että haluaisi olla raskaana, synnyttää ja imettää. Ja minusta sellaisillakin ihmisillä on yhtälainen oikeus haluta äidiksi kuin niillä, joille jo se raskaus ja synnytys itsessään ovat toivottuja - tai imetys todella iso juttu. :)

      Minun puolestani äiti voi aivan hyvin olla imettämättä vaikka sitten siitä syystä, ettei koe edes ajatusta siitä mukavana. Ja se ettei rintamaito ja korvike ole yksi ja sama asia, on hyvä pitää esillä. Kumminkin itse taas olen törmännyt siihen, että korvikkeen ja rintamaidon eroja suurennellaan aivan käsittämättömästi. Samoin sitä miten imetys ja pulloruokinta vaikuttavat esim. kiintymyssuhteeseen. :) Minusta on siis ihan ok pitä esillä tutkimuksia rintamaidon hyödyistä, mutta näin tilastotietelijänä koen vääränä, että eroja suurennellaan. Kyse on todella pienistä tilastollisista eroista nykypäivänä terveydenosalta. Myöskään kiintymyssuhteeseen rintaruokinnan ja pulloruokinnan välilä ei ole eroa - jos siis lasta pulloruokitaan sylissä, katsekontaktissa ja pidetään muutenkin lähellä eikä jätetä vaunuihin tai sänkyyn yksin pullon kanssa.

      Mutta siis: vastaanottavalla osapuolella on oikeus tuntea niin kuin tuntee - myös synnytykseen ja imetykseen liittyvissä asioissa. Ja tämä tulisi jokaisen muistaa - etenkin hoitohenkilökunnan - ja imetystukihenkilöiden. :)

      Poista
  3. Hyvä ja aiheellinen kirjoitus. Minä tosiaan mietin aluksi tuota rintapumppua lähinnä sellaisena "Ei kai sitä nyt kannata hankkia ennen kuin tarvetta ilmenee"- juttuna, mutta kertomasi asiat saivat minut miettimään rintapumpun ja imetyksen välistä suhdetta; eli jospa siitä rintapumpusta hyvinkin olisi apua imetystä käynnistellessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen meistä on toki erilainen ja toisilla imetys onnistuu ilman pumppuakin. Enkä tiedä miten meillä käy kolmannen kanssa, mutta pumpun aion ottaa avuksi tälläkin kertaa. Toisen kanssa imetys kumminkin jatkui kahdeksan kuukautta, sen jälkeen oltiin molemmat valmiita lopettamaan. :) Ja onhan tuokin, että vaikka pumpulle ei maitoa heruisi, niin se saattaa kumminkin auttaa maidontilaamisessa, jotta vauva saa maitoa paremmin. Ainakin itse pumppasin monesti tyhjiä rintojakin ihan tuossa ajatuksena sama kuin tiheän imun kaudessa, eli maitoa tilataan valmiiksi tulevaa varten.

      Poista
  4. Minulle palautuivat kummasti mielen molemmat (pieleen meneet) imetyksen alkuajat. Esikoinen sai heti synnyttyään ärhäkän RSV-infektion eikä siis jaksanut imeä käytännössä lainkaan, joten pumppu tuli tutuksi ensin kotona ja sitten sairaalalla. Toisen kanssa sitten oli ongelmia imuotteen kanssa ja kun neiti vielä paljastui pahimman luokan rintaraivaristiksi, oli alkuimetys melkoista itkua ja hammasten kiristystä. Toisella kertaa en herunut pumpulle edes sitä vähää kuin aiemmin, joten osittaisimetys oli sitten silloinkin ohjelmanumerona. Lopulta imetin kuitenkin molempia paljon keskivertoa pidempään; esikoista kaksi vuotta ja tätä toista kolme ja puoli vuotta. Jotta eipä noita kai ihan totaalisen epäonnistuneiksi imetyksiksi voi kutsua. ;)

    Mutta monesti oli itku lähellä, kun olisi halunnut täysimettää ja omaa maitoa vain ei tullut riittävästi. No, ensimmäisen kanssa ei olisi riittänyt kenenkään maitomäärä, koska neiti oksenteli liman mukana litroittain nesteitä ulos ja oli letkuissa, mutta toisen kanssa olisi voinut onnistua, jos vain olisi kelvannut... Toisella kertaa oli siksikin helpompaa, että oli jo kokemusta pulloruokinnasta, mutta ensimmäisen kanssa oli oikeasti vaikea löytää tietoa, miten osittaisimetyksessä toimia, miten paljon antaa korviketta jne jne. Ja totta tosiaan, välillä sai kyllä melkoista paheksuntaa osakseen, koska kyllähän nyt edes alussa pitäisi antaa pelkkää äidinmaitoa. No, aina se ei ole mahdollista, vaikka haluaisi miten.

    Tuosta sairaalan imetysohjauksesta... Ensimmäisen kanssa sitä ei juurikaan ollut. Toisen kanssa ensimmäinen kätilö oli todella auttavainen ja ohjasi ja neuvoi hyvin, toinen taas... No, katsoi, että rinta oli lapsen suussa ja oli sitä mieltä, että mitään tsekattavaa ei ollut. Itse vain satuin tietämään, että rinta oli väärin, mutta en osannut korjata tilannetta, joten seurauksena olivat sitten aivan verille imeksityt nännit ja ihan hirveä paniikki, kun imetysaika lähestyi... Eikä niitä verta valuvia rintoja oikein vonut pumapatakaan, koska sekin aiheutti aivan sietämätöntä tuskaa, mikä varmaan osaltaan esti herumisen.

    Nyt kun miettii noita aikoja niin ihmeen hyvin kuitenkin selvisimme. Ekan kanssa jopa hetkeksi täysimetykselle ja toisenkin kanssa todella pienille korvikemäärille. Mutta en kyllä voi kehua nauttineeni imetyksestä alkuvaiheessa pätkän vertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kati. Teillä on tosiaan alusta huolimatta ollut pitkä imetystaival molemmilla kerroilla :) ilmesesti myös sellainen, josta pidemmän päälle jäi hyvä fiilis.

      Tuosta mitä kukkavarpaalle kirjoitin (anteeksi että tykkään jankuttaa ja jaaritella), tuli tosiaan mieleeni se, että ei kukaan tietenkään suoraan sano, että imetys olisi äitiyden mittari. Se ajatus kumminkin tulee sieltä rivien välistä enemmän tai vähemmän suorasti. :) Siis ainakin minulle on tullut kommentteja "jokainen äiti pystyy imettämään - jos haluaa/ viitsii/ jaksaa/ yrittää tarpeeksi", ja niitä on tullut nimenomaan imetystukihenkilöitltä, hoitohenkilökuntaan kuuluvilta, jne. Mielestäni myös oman tilanteeni ja minun äitiytynei melkoista suoraan arvioimista imetyksen suhteen. Etenkin tosiaan kun ottaa huomioon pumpulle käyttämäni ajan, kaiken maailman kikkakakkoset kaaleista, kotikaljaan, maidonnostatuslääkkeisiin, jne, jne. Niistä epä-ammattilaisten kommenteista puhumattakaan. :)

      Samoin sattui syvälle sisimpään se kun minun imetyksestäni juoruttiin pitkin kyliä sanoilla "se epäonnistui imetyksessä". En kai minä ollut epäonnistunut yhtään missään!? Emmekn koskaan päässeet edes siihen tilanteeseen, että olisimme voineet oikeasti kokeilla. Ja onko se ettei imetä, epäonnistumista? :) (juujuu, sanoilla kikkailua, mutta silloin ne sanat kertoivat ja tuntuivat paljon suuremmilta. Tosin edelleen allekirjoitan sen että imetyksen puuttuminen ei ole epäonnistumista.)

      Poista
  5. Täällä myös yksi "epäonnistunut" äiti imetyksessä. En ala asiaa puolustelemaan, niinkuin ennen tein, että pidin jokaiselle erikseen puolustuspuheen kun kaikkihan siitä imetyksestä heti ekana kysyi ja jos sanoin, etten imetä niin sain osakseni sääliviä katseita. Imetys on tärkeää, niin tärkeää ja siksi se lisää äideille suorituspaineita ja huonoja fiiliksiä. Asia, minkä pitäisi olla luonnollisin kaikista. Ja onkin. Kyllä sen jokainen imettämätön äiti tykönään tietää miltä tuntuu, kun omaa jäkeläistä ei pysty itsestään ravitsemaan. Sen tietää, ilman niitä sääliviä katseita. Se äiti joka on imettänyt lastansa ei voi oikeasti samaistua ja tietää miltä se tuntuu. Hyvä kirjoitus Elina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tania <3 Ja kunpa tosiaan kenenkään ei tarvitsisi selitellä ja puolustella imetystä tai sen puuttumista. Siis sinällään kaikesta pitää voida kyllä keskustella, mutta monelle tuo on arkapaikka eikä toisten kyselyt ja syyllistämiset auta asiaa yhtään. :)

      Poista
  6. Olinkin jo joulukuussa julkaissut tuon imetys vs pulloruokinta, rintamaito vs korvike -tekstin j se löytyy täältä:
    http://elinalappalainen.blogspot.fi/2013/12/vauvat-rakastavat-syomista.html
    Mitä ajatuksia tuo herättää? Kukkavarvas? :)

    VastaaPoista