Kurkistus kulissien taakse (mitkä kulissit?!)


Meillä tehdään koko ajan jotain. Ja siinä välissä yritetään siivotakin. Ja silti meillä näyttää tuolta. Tavaraa on liian paljon. Ja säilytystilaa liian vähän. Häkkisängyt, sitterit, hoitopöydät joutaa jo pois ja odottavat nurkassa lähtöä seuraavaan paikkaan. On pussi jos toinen, joissa on saatua vaatetta, joille ei ole käyttöä. On kankaita ja ompelukone, joille ei ole paikkaa. On tavaraa, jotka odottavat järjestäjäänsä. On lelua, paperisilppua, legoa, piirrustusta, lehtiä, kenkiä, lakkia väärässä paikkaa. Saumuria ja ompelutarvikkeita keittiönpöydällä, pyykkiä ja tiskiä siellä sun täällä. On purkamatonta matkalaukkua, mattopesua odottavaa mattoa ja talvivaatetta, muttei aikaa eikä oikein hirveästi sitä rahaakaan (kun fiksuna käyttää sen mieluummin lomaan ja loput pistää sukanvarteen pahan päivänvaralle).

Mutta nyt tuli syksyn opintolaina. Siis se raha, joka meillä on tarkoitettu asuntolainan maksuun. Sillä rahalla kumminkin nyt irroteltiin sen verran, että suunnattiin auton nokka kohti Ruotsia, Haaparantaa ja Ikeaa reilu viikko sitten. Käytiin hakemassa takakonttiin kauan tori.fi:stä kyttäämiäni valkoisia Malm-lipastoja pari kappaletta. Samalla matkaan tarttui lasten huoneeseen repuille koukut, eteisen hattuhyllyn päälle yläkaappi sekä pesuhuoneen ja eteisen oven karmien ylle ylimääräiset naulakot. Vielä jäi haaveita odottelemaan seuraavaa opintolainaerää.

Tässä paskalaatuisia kamerakuvia tähän hätään. Huomenna postausta sitten niistä kuolattavista Ikean tyylikkäistä ja siisteistä mallihuoneista. Jospa tämä koti tästä taas pikku hiljaa järjestyisi... Koitan kirjoitella meidän hoito-työ-opinto-työ-harrastus-kerho-palapelistäkin jossain välissä. Onko teillä Ikean tuotteita? Millä tavoin teillä kaaos kesytetään? Vai kesytetäänkö? Saako lasten lelut levitä pois lastenhuoneesta? Oletko siivousintoiluja vai kestätkö suuremmankin sotkun?





Kommentit

  1. Niin tuttua. Meillä vallitsee ikuinen epäjärjestys ja roinan karsinta. Vasta kuskasin seitsemän kassillista UFFin laatikkoon vaatteita, joille meillä ei ole käyttäjää... ja ainakin saman verran löytyy helposti lisää, kun olisi sitä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Aika. Mutta valintoja toki nämäkin. Itsepähän ollaan päätetty aikamme käyttää muuhunkin. Jostain on tingittävä. Ja meillä se on ilmeisesti (ainakin) järjestys :)

      Poista
    2. Mieluummin onnelliset lapset ja oma mielenterveys. Turha stressata kaaoksesta, joka on ja pysyy vaikka mitä tekis.

      Poista
  2. Meillä on kanssa pari Malm-lipastoa. Musta ne oli kivannäköisiä ja just nimenomaan hankittiin tota kaiken sälän säilytystä varten. Ne ei vaan oikein tahdo kestää, ainakaan mitään raskaampaa. Ja siitä sälästä kertyy äkkiä painoa, ainakin meillä. Elelköön meillä nyt sen minkä kestää mutta pohjat on jo senverran notkolla että toiste en kyllä noita osta. Meillä on kyllä isompia kaappeja Ikeasta joihin ollaan tositosi tyytyväisiä mutta ne on olleet selkeesti jo sitten kalliimpiakin. Noi matalan hintatason kamat ei vaan meillä kestä :/ ehkä mä pikkuhiljaa opin sen ja marssin nöyrästi jatkossa kierrätyskeskukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, olipa taas jäänyt kirjoitusvirheitä tekstiin. Noh, tämä mikään niin fiksu ja tarkka blogi olekaan :D

      Oliko Kukkis teillä niissä lipaston laatikoissa pohjassa tukipilari? Mietin vaan, että voihan se olla, että niistä on valitettu ja uusimpiin on tullut. Tuo ainakin näytti melko pätevältä, eli vois kestää käyttöä. Sen lisäksihän noihin on tullut taakse ne seinään kiinnitettävät jutut. Jenkeissä kun oli kaksi lasta kuollut lipaston kaaduttua päälle.

      Meilläkään nyt ei noissa ole kestovaippoja, muovailutarvikkeita, piirrustusvälineitä, kankaita, ompelutarvikkeita ja kaavoja kummempia vielä. Mutta toki kun kaikki laatikot avaa niin tuo tosiaan meinaa kaatua. Ei siis olla vielä saatu seinään kiinni ruuvia, kun pitäisi katsoa tarkemmin paikka tuolle ettei turhia ruuvaile - tai sähköjohtoihin laittele.

      Poista
    2. Ne seinään ruuvaamishommat oli mukana mutta mitään tukipilareita ei. Meilläkään tuota ei oo laitettu seinään kiinni. Sen lipaston päällä on vähän painoa ni on luotettu siihen. Turvallisuus on toki tärkeä pointti mutta mä en tykkää periaatteestakaan mistään seiniin kiinnitettävistä huonekaluista. Hankalaa siinä vaiheessa jos haluat muuttaa esim järjestystä.

      Poista
    3. En minäkään tykkää seiniin kiinnitettävistä samasta syystä. :/ Mutta nuo kyllä aateltiin kiinnittää, vaikutti kyllä sen verran vaarallisilta tällä muksukokoonpanolla. Ostetaan siis vielä kolmast tommonen samanlainen tuohon, ni täytyy nyt mittailla sit. Ne saa siinä sit yhden jos toisenkin tovin olla.

      Poista
    4. Meillä noi malm-lipastot on toimineet hyvin (on niitä pari), yhdestä laatikosta on pohja pudonnut, mutta siihenkin on syynä laatikkoon kiivennyt tenava. Lelut ja vaatteet kyllä pelaa laatikoissa, mutta kolmivuotias ei.

      Pariin otteeseen ovat yrittäneet täällä lipastot niskaansa kipata, kun ei noita seinään ole ruuvattu (eikä niiden mukana sellaisia systeemejä tullut). Vähän vaatii vahtimista ja jankutusta, mutta hiljalleen alkaa mennä jakeluun, ettei lipastot kestä keikkumista.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit