tag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post5793279047317107063..comments2023-06-23T18:19:46.117+03:00Comments on Elina Lappalainen: Suuri syntymäpäiväEtnahttp://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comBlogger22125tag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-22630071041316525082015-05-13T22:54:30.992+03:002015-05-13T22:54:30.992+03:00Kiitos kommentista tinka liini <3 On onniKiitos kommentista tinka liini <3 On onniEtnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-58034106268235070112015-05-13T13:28:23.083+03:002015-05-13T13:28:23.083+03:00Huh hu, olipas rankka kokemus teille. Ja minuakin ...Huh hu, olipas rankka kokemus teille. Ja minuakin itketti kun luin. Onneksi saitte pitää hänet. Ja miten onnekkaita olette kun teillä on kolme lasta..Anonymoushttps://www.blogger.com/profile/09287732528769469414noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-32901524168817310532015-05-10T21:00:49.760+03:002015-05-10T21:00:49.760+03:00Niin ja hyvää äitienpäivää myös sinulle <3Niin ja hyvää äitienpäivää myös sinulle <3Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-85304055410191697662015-05-10T20:59:21.114+03:002015-05-10T20:59:21.114+03:00Oho! :O
Olipa, anonyymi, kiva, kun löysit tänne ...Oho! :O <br /><br />Olipa, anonyymi, kiva, kun löysit tänne ja kommentoit! :) Voi paljon olisi kysyttävää. Tavallaan. Itsellä kun ei ole mitään muistikuvia koko jutusta. Ja tuntuu ihan hullulta etä kun sitten palasin osastolle niin kaikki muut muistivat minut ja muistivat vielä puoli vuotta myöhemmin kadullakin vastaan kävellessä ja itsellä on vain tyhjää, tyhjää..<br /><br />Miltä koko tilanne sinusta näytti sen jälkeen, kun tulin käytävältä takaisin huoneeseen päin? Mitä lääkärit ja hoitajat sanoivat? Puhuinko minä jotain? Missä ja miten sinun mielestäsi tapahtui?<br /><br />Ihanaa, että teillä meni kaikki kumminkin hyvin. ^_^ <3Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-54793500596229381162015-05-10T20:53:45.902+03:002015-05-10T20:53:45.902+03:00Järkyttyneenä ja kyynelissä luin tarinasi, varsink...Järkyttyneenä ja kyynelissä luin tarinasi, varsinkin kun minä taidan olla se viereisessä sängyssä vuodelevossa pötköttelevä ja kutova huonetoverisi. En ikinä unohda sitä iltaa kun tulit osastolle ja sitä miten kauhealla tavalla vierestäni lähdit. Olen niin lukuisia kertoja sinua ajatellut ja miettinyt miten teille kävi, rukoillut että hyvin. Olen niin onnellinen että vauvanne selvisi! Ihanaa äitienpäivää! <3 Ps. Ja kun mietit silloin miten meille kävisi, niin hyvin kävi. Saimme ihanan täysiaikaisen tytön. Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-6975220381662751442015-05-07T20:47:51.193+03:002015-05-07T20:47:51.193+03:00Emonen <3 <3
Viime päivinä itku ollut kyllä...Emonen <3 <3<br /><br />Viime päivinä itku ollut kyllä herkässä pitkästä aikaa näiden asioiden kanssa, kyn ollaan noita esikoulun ja koulun aloitusasioita pumpattu ja veivattu edes takaisin. Onni että nyt on asiat näin hyvin. Ja silti se pieni suru, kuinka paljon toinen on joitunutkaan kokemaan ja kuinka ne tapahtumat kumminkin heijastuu tähänkin hetkeen ja tulevaisuuteen.Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-20232402894825273162015-05-07T20:07:48.955+03:002015-05-07T20:07:48.955+03:00Luin tämän kahteen kertaan julkaistuasi sen, mutte...Luin tämän kahteen kertaan julkaistuasi sen, mutten ehtinyt kommentoida. Nyt viimein muistin!<br /><br />Tippa silmäkulmassa minäkin luin kirjoitustasi - ensin siksi, että miehesi joutui olemaan tietopimennossa ja sitten, kun sinä jouduit olemaan vauvapimennossa. Te olette selviytyneet paljosta!<br /><br />En oikein osaa kommentoida enempää, mutta tämä kirjoitus todellakin oli tunteita ja ajatuksia herättävä. Kiitos, että jaoit sen kanssamme! Teidän perheenne onnelle <3 !Veera | Oranssiahttps://www.blogger.com/profile/11280699382694502924noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-40977718824523709452015-05-03T23:01:48.592+03:002015-05-03T23:01:48.592+03:00Tuokin on kyllä totta.. sitä on täysiaikaisen kans...Tuokin on kyllä totta.. sitä on täysiaikaisen kanssa taas uudelleen hukassa. :) Minulle oli esim. hirveän hankala ajatus, että saisimme sellaisen ison ja pullean vauvan. Sitä kun esikoisen aikana alkoi nähdä ja pitää pienen pientä keskoslasta ainoana oikeana vauvana. Se tuntui silloin juuri sellaiselta täydelliseltä. Ja taas ne täysiaikaiset pulleat vauvat alkoivat tuntua ja näyttää jotenkin vääränlaisilta - ei-vauvoilta, ei-niin-söpöiltä, jne.<br /><br />JA kyllä jotenkin näillä kahdella täysiaikaisella kerralla se vauvan omaksuminen tai en tiedä miten sitä kutsuisi.. mutta se on ollut erilaista ja hankalampaa. Esikoisen kanssa tuntui että se side oli olemassa paljon vahvemmin vaikkei oltu nähtykään syntymän jälkeen.. kun taas kahden seuraavan kanssa on tarvinnut rauhassa pesiä, katsoa, haistella, silittää, piirtää sormilla kasvojen ja kehon viivoja ja ihan oikeasti tutustua vauvaan pikku hiljaa ennen kuin se jokin tietty yhteys on löytynyt tai vahvistunut. Vaikka jokaista olen rakastanut jo siitä kahdesta viivasta r-testissä alkaen. Ja siitä se on vahvistunut vahvistumistaan päivä päivältä. Ehkä se on se realistinen menettämisen pelko joka on saanut sen tuntumaan erilaiselta?<br /><br />Enpä nyt osaa tätäkään selittää tai sanoiksi pukea :DEtnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-77605995009439715662015-05-03T10:00:50.507+03:002015-05-03T10:00:50.507+03:00Kiitos, löysin kevyen keskustelupalstan jo silloin...Kiitos, löysin kevyen keskustelupalstan jo silloin kun tytär oli vain viiden päivän ikäinen :) Se on todellakin ollut henkireikä näiden kahden vuoden aikana. Ja nyt myös facebookin ryhmät, ja ensimmäistä Kevyen lehteäkin odotellaan, kun viimein jäseneksikin liityin :)<br /><br />Ehkä meidän seuraava onkin täysiaikainen, ja sitten ollaan uudella tavalla hukassa asioiden kanssa :) Ei voi tietää, ellei uskalla yrittää.<br /><br />t: Suvi K. joka unohti allekirjoittaa edellisen tekstinsäAnonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-64892363433376535612015-04-30T18:53:37.078+03:002015-04-30T18:53:37.078+03:00Kiitos kommentista, Janni. <3
Muistan ja ymmär...Kiitos kommentista, Janni. <3<br /><br />Muistan ja ymmärrän kyllä Janni. Kylläpä se itku ja pahamieli on tullut tosikoisen ja kuopuksenkin kohdalla, kun on ollut pelko joutua valon alle ja kun sinne on jouduttu. Silti, vaikka esikoisen aikana teki mieli käydä potkaisemassa niitä vauvatehon pyörähtäneitä, jotka kehtasivat valittaa kun vauva on joutunut valon alle päiväksi..<br /><br />Mutta niin.. pikku hiljaa oppinut senkin, että jokaisella on oikeus omiin tunteisiin ja kokemuksiin. Ei niitä tarvitse verrata toisten suruun. Eikä kokemuksilla pidä kilpailla. Jos vain se jolla on kaikken raskainta, saisi puhua, tässä maailmassa olisi yli seitsemän miljardia ihmistä joiden pitäisi olla hiljaa. :)Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-88423898567836432132015-04-30T18:45:46.993+03:002015-04-30T18:45:46.993+03:00Milla, kiitos <3Milla, kiitos <3Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-44821871083788719292015-04-30T18:42:44.995+03:002015-04-30T18:42:44.995+03:00Kiitos, anonyymi, kommentista ja halauksia sinneki...Kiitos, anonyymi, kommentista ja halauksia sinnekin <3<br /><br />Kirjoittelin meidän lapsilukupohdinnoista viime vuonna postauksen verran, jos haluat lukea sen, niin alla linkki. :)<br />http://elinalappalainen.blogspot.fi/2014/07/viela-yksi-kiitos.html<br /><br />"Suurperhehaaveet vaihtuivat yhteen ainoaan toiveeseen: "Jos edes tämän saisimme pitää. Muulla ei ole väliä. Emme tarvitse enempää. Kunhan tämä selviää. Älä anna lapseni kuolla.""<br /><br />"Me selvisimme. Joskin alku ja koko ensimmäinen vuosi oli raskas. Kesken jäänyt raskaus jätti kumminkin mielettömän tyhjän kolon ja tunteen - kaipasimme sisarusta, kaipasin raskautta. Mielessä kumminkin oma lupaus siitä, että tämä yksi riittää. Saatuamme lääkäreiltä luvan, yritimme. Neljän (varhaisen) keskenmenon jälkeen mieli oli aika synkkä. Muistin kumminkin lupaukseni ja pyyntöni jonka omalla vuoteellani letkuissa teho-osastolla annoin. Meillä oli ihana rakas esikoisemme hengissä ja kaikki tarvittava täällä."<br /><br />Vuosi esikoisen syntymästä molemmista kumminkin alkoi tuntua siltä, että haluamme toisenkin lapsen, haluamme että lapsillamme on sisarukset. Vaikka pelot olivat molemmilla valtavat, minulla lapsen puolesta, puolisolla minunkin osaltani, toive toisesta lapsesta painoi kumminkin vaakakupissa enemmän. Se oli niin vahva, että tuntui että menisimme läpi vaikka samanlaisen hullun myllyn uudelleen - kunhan lapsi selviäisi. Keskosuus ei pelottanut itsessään, vaan kuolema: kohtukuolema, kuoleminen synnytykseen, ennenaikaisuuteen tai johonkin sairauteen.<br /><br />Kolmen keskemenon jälkeen olisi haluttu pitää taukoa. Ajateltiin, ettei jaksa sitä toivoa, pettymystä ja surua. Vaan sitten tuli plussa ehkäisystä huolimatta. Toivo heräsi jälleen. Ehkä näin oli tarkoitus. Ehkä tämän vauvan oli tarkoitus tulla juuri nyt, juuri meille.<br /><br />Toisin kävi taas. Kesken meni. Tuntui ettei olisi jaksanut enää enempää. Mutta silti toive toisesta lapsesta pysyi isona. Että turha sitä on taukoa yrittää pitää, kun ei sekään onnistu. Sitten tärppäsi. Vauva pysyi matkassa mukana ultrasta toiseen.<br /><br />Tämä kolmas olikin sitten (toivottu) ylläri. :) Oltiin jo päätetty ja mietitty, että pohditaan sitä kolmatta sitten myöhemmin. Että uskalletaanko enää vai ei. Mutta hän päättikin tulla sitten heti perään.<br /><br />Minulla löydettiin synnytyksen jälkeen fosfolipidivastainesyndrooma, joka lisää kohtukuoleman, keskenmenojen, ennenaikaisuuden, reuman, raskauskompilaatoiden, veritulpan sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä. Lääkityksenä primaspan ja klexane raskauden aikana ja jälkeen. Muutoin pelkästään primaspan. :)<br /><br />En osaa sanoa kuinka uskaltaa ottaa riski. :) Moni keskosen saanut ei enää uskalla ja sitten on perheitä, joihin syntyy keskosen jälkeen monia täysaikaisia. Toki on myös perheitä, joissa kaikki lapset on syntyneet keskosina. Jos kaipaat vertaistukea, sitä on mm. keskoslasten vanhemmille tarjolla odotuksen aikana kevyen keskustelupalstalla. tuo on ollut myös itselleni tärkeä tuki näiden vuosien aikana.<br />Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-92232615913411443942015-04-30T18:17:22.984+03:002015-04-30T18:17:22.984+03:00Kiitos kommentista, Anu.
Ovathan nämä osaltaan k...Kiitos kommentista, Anu. <br /><br />Ovathan nämä osaltaan kasvattaneet tai opettaneet elämästä jotain mikä muuten olisi jäänyt ehkä tajuamatta. Silti toivoisi, että niin muut kuin itsekin voisi välttyä niiltä isoilta elämän suruilta - mieluummin myös kriiseiltä. Elämään kumminkin kuuluu myös nekin hetket - jossain vaiheessa tavalla tai toisella meillä jokaisella. :/Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-4465732571274684062015-04-30T18:14:49.368+03:002015-04-30T18:14:49.368+03:00Kiitos kommentista, Terhi. <3 Välillä tuntui to...Kiitos kommentista, Terhi. <3 Välillä tuntui todella uskomattomalta. Että meille oli tapahtunut jotain sellaista mitä ei edes elokuviin ole osattu kuvata. Ja sitten toisaalta tuntui yhtä aikaa uskomattomalta, että juuri meidän lapsi on elossa sen syntymän jälkeen.. ja sairaalahoidon jälkeen. Kun oli niitä vauvojakin, jotka lähtivät arkussa kotiin... :'( samalla onni omasta ja hirmuinen vääryyden tunne, että millä oikeudella juuri me saisimme pitää vauvamme, kun toiset eivät saaneet... <3<br /><br />Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-87643162207383021212015-04-30T13:28:20.349+03:002015-04-30T13:28:20.349+03:00Kiitos kommentista Cindderella <3 Se oli / on o...Kiitos kommentista Cindderella <3 Se oli / on ollut melkoisen sydäntä särkevä kokemus.. Tuosta jäikin näköjään pois se, että näin esikoisen ensimmäisen kerran kolmen vuorokauden iässä, jolloin minut hetkeksi aikaa kuljetettiin sängyllä lapseni viereen vauvateholle. Syliin sain sitten vasta tosiaan tasan kuukauden iässä. Ja kyllä. Ne oli jäätävän pitkiä ja sydäntäraastavia hetkiä ja päiviä. Päiviä, jotka meni itkiessä kotona, pumppuhuoneessa, bussissa ja vauvan kaapin vierellä. :'( <br /><br />"Ehkä saat tänään.. ei, ei me uskalletakaan antaa tänään kun on tänäänkin lakannut hengittämästä kymmeniä kertoja." "Eikös lääkärin ja tutkimuksien mukaan äidin syli ja kenguru nimenomaan auttaisi myös niihin hengityskatkosiin?" "En minä kyllä uskalla nyt antaa sinulle, kun katson näitä käyriä.." Niin ne päivät toisti itseään.<br /><br />Onneksi viidessä vuodessakin hoito on mennyt eteenpäin ja nykyään monet saa vauvan silti syliin ja tiedetään sen olevan myös hyväksi vauvan voinnille - ei ainoastaan äidin. ♥Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-2935484290677789982015-04-29T10:26:05.264+03:002015-04-29T10:26:05.264+03:00Kiitos kommenteista <3 Palaan niihin piakkoin. ...Kiitos kommenteista <3 Palaan niihin piakkoin. Ollaan juuri laskeutumassa takaisin Suomeen. Oli ihana loma.Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-44916389801437560612015-04-26T22:51:56.191+03:002015-04-26T22:51:56.191+03:00Itku tuli silmään täälläkin, samoin aika sanattoma...Itku tuli silmään täälläkin, samoin aika sanattomaksi tätä lukiessa jäin. Todella koskettava teksti - ja hyvä muistutus jälleen kerran siitä että aina kaikki ei mene niin kuin on suunnitellut. Toisaalta tämä muistuttaa siitäkin, että vaikeissakin tilanteissa on toivoa asioiden hyväksi kääntymisestä, kuten teille lopulta - onneksi - kävi.<br /><br />Ihana, sitkeä taistelija on teidän esikko vauvana ollut ja entäs sitten sinä ja miehesi. Ihan uskomattoman vahvoja ihmisiä. Asian läpikäyminen on varmasti ollut oma prosessinsa ja varmasti rankka sellainen. En osaa edes kuvitella, miltä susta on tuntunut - omassa muistissa on edelleen tämän kolmosen joutuminen yllättäen infektion takia sinne vauvojen teholle, pelko vauvan menettämisestä (vaikkei hän käsittääkseni missään vaiheessa hengenvaarassa ollutkaan) ja myöhemmin hänen joutumisensa sinivalohoitoon biliarvojen takia. Vaikka se kaikki oli kovin pientä, oli se silti minulle henkisesti erittäin iso juttu... on kai jollain tasolla vieläkin, ja miten raivostuttavaa onkaan kun osa ihmisistä sitä (pahaa tarkoittamattaan, uskoisin) vähättelee. Tosin sinä tiedätkin aika tarkalleen, mistä puhun, ja ymmärrät nämä mun fiilikset.<br /><br /><3 Jannihttps://www.blogger.com/profile/01826504622287833642noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-34013021848517515782015-04-26T20:34:26.777+03:002015-04-26T20:34:26.777+03:00Huoh, täälläkin itkettiin. Eikä oikein ole sanoja,...Huoh, täälläkin itkettiin. Eikä oikein ole sanoja, kuin rohkeita, vahvoja ja hienoja tyyppejä olette koko perhe. Periaatteen Nainen (www.periaatteennainen.com)https://www.blogger.com/profile/10763710090613895874noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-66064815359118421602015-04-26T10:06:53.518+03:002015-04-26T10:06:53.518+03:00En pystynyt eilen illalla kommentoimaan mitään, it...En pystynyt eilen illalla kommentoimaan mitään, itketti, enkä keksinyt mitään sanottavaa... En kyllä keksi vieläkään. Kun luin teidän tarinan nyt uudelleen, niin aloin vain miettiä, että miltä sinun miehestäsi tuntui ajatus yrittää toista lasta? Teidän alku oli paljon rajumpi kuin meillä, mutta meilläkin oli riittävän järkyttävä, että miestä ahdistaa suunnattomasti ajatus ottaa riski uudelleen. Meidän esikoinen syntyi rv27, ihan yllättäen. Synnytystä yritettiin estää todellakin viimeiselle minuutille asti. Heti kun todettiin, että ei tätä enää pysty estämään, kohdunsuu on 5cm auki, puhkaistaan kalvot, niin saman tien lapsi syöksyi ulos. Lastenlääkäri ehti huoneeseen muutamaa sekuntia ennen syntymää. Minä en juuri ehtinyt lasta nähdä, ennen kuin hänet juoksutettiin pois, kun ei ollut edes silmälasit päässä. Mies on myöhemmin kertonut, että hän oli syntynyt lähes mustana ja velttona... Ei mikään ihme, apgarit oli 1/3/8... Mutta en minä tajunnut pelätä. Tuntuu niin omituiselta nyt, mutta minulla ei käynyt mielessäkään, etteikö hän selviäisi. Siellä me vain rauhassa istuttiin tunti odottamassa, että sai soittaa osastolle, ja kysyä vointia! Ja sitten minä menin nukkumaan! Voitko kuvitella?! Minä olin niin hyvässä kunnossa, että olisin voinut synnytyksen jälkeen kävellä vaikka yksin koko matkan os.55, ja minä menin nukkumaan! Ilman vähäisintäkään ajatusta sille, etteikö lapsi selviäisi. Joko minä olin shokissa, tai sitten en vain todellakaan tajunnut mistään mitään. Ehkä molempia.<br /><br />Äh... Ei ollut tarkoitus eksyä aiheesta. Pointti oli kuitenkin se, että meillä ennenaikaisuuden syynä oli mahdollisesti kohdunkaulan heikkous, jolloin seuraavassa raskaudessa tulisi automaattisesti pitkät vuodelevot (jos kaikki menisi hyvin siis...). Ja miestä pelottaa aivan suunnattomasti raskauden riskit. Hän ei osaa pelätä vauvan puolesta, vaan minun puolestani. Minä puolestaan en osaa ajatella mitään riskejä itselleni, mutta pelkään hirveästi vauvan puolesta. Tuntuu pahalta aiheuttaa toiselle ahdistusta, mutta tiedän kyllä, että en tule tuntemaan oloani kokonaiseksi, ennen kuin olen yrittänyt vielä kerran. Vaikka tuosta esikoisesta tulikin niin täydellinen, ettei siitä enää parantaa voisi :) Miten sitä uskaltaa ottaa riskin?Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-25333150140629078552015-04-25T21:49:12.917+03:002015-04-25T21:49:12.917+03:00Sanattomaksi vetää. Hurjia kokemuksia teillä. Kaik...Sanattomaksi vetää. Hurjia kokemuksia teillä. Kaikesta huolimatta uskon, että ne kamalimmat kokemukset kääntyvät aina ajan kanssa voitoksi. Anu [Perillä]https://www.blogger.com/profile/01969021239954394620noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-25510785628771087072015-04-25T20:54:52.423+03:002015-04-25T20:54:52.423+03:00En meinannut kyyneliltäni pystyä lukemaan tätä lop...En meinannut kyyneliltäni pystyä lukemaan tätä loppuun. En voi edes kuvitella kuinka rankka kokemus tuo on ollut teille. Onneksi kuitenkin kumpikin selvisitte tuosta koettelemuksesta. <3Terhi | Äiti ja melukylän lapsethttps://www.blogger.com/profile/18395030547244807019noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-75580204269273328802015-04-25T17:41:09.285+03:002015-04-25T17:41:09.285+03:00Kyllä tässä itkua pidätteli kun luki.. Mikä kokemu...Kyllä tässä itkua pidätteli kun luki.. Mikä kokemus, ihan sydäntäsärkevä.<br />Ja kamalaa miten kauan kesti että näit oman pikkuisen! <br />En osaa ees kuvitella miltä 600grammainen vauva näyttää.. En oo koskaan niin pientä ihmislasta nähnyt. Varmasti aivan pelottavan pieni.<br />Onneksi kaikki kääntyi parhain päin, sitkeä pikkunen ♥Cindderellahttps://www.blogger.com/profile/05996087407683222674noreply@blogger.com