tag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post6461393729566172681..comments2023-06-23T18:19:46.117+03:00Comments on Elina Lappalainen: Onko lelujen siivoaminen äitiyttä tai vanhemmuutta?Etnahttp://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comBlogger6125tag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-83321743292899178692016-07-10T22:46:54.233+03:002016-07-10T22:46:54.233+03:00Kiitos kommentista, Janni. Ei tuo tosiaan aina nii...Kiitos kommentista, Janni. Ei tuo tosiaan aina niin kaukainen kommentti ole.. tunnen perheitä, joissa isät on oikeasti itsekin tuota mieltä. :/ Ja puolisolle tosi rankkaa ja ovat väsyneitä ja loppuunpalaneita, kun kaikki lastenhoitoon liittyvä pitää tehdä yksin.<br /><br />Ihanaa, että sunkin puoliso on kumminkin arjessa ja lastenhoidossa oikeasti jakamassa vastuuta ja työtä ja sanoo sanottavansa muidenkin kuullen rehdisti (eikä häpeillen ja pakotettuna). :)Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-28353632078803697612016-07-10T21:45:18.127+03:002016-07-10T21:45:18.127+03:00Minäkin kirjoitin ihan vasta tästä aiheesta siitä ...Minäkin kirjoitin ihan vasta tästä aiheesta siitä näkökulmasta, että ulkopuolelta tulevat oletukset välillä tympäisee. Meillä miehen kanssa puhutaan äitiydestä ja isyydestä ja esim. kotityöt on osin perinteisesti jaoittuneet, mutta tämä ei ole meille ongelma koska kumpikin kokee olevansa omalla alueellaan. Lapset tosin heiluvat milloin äidin, milloin isän mukana eli saavat kyllä vapaasti tutkailla mikä kiinnostaa. <br /><br />Mutta oltiin tosiaan tässä juuri reissussa, ja sukuloitiinkin jonkin verran. Nuoremmat perheet ovat asia erikseen, näkökulma lienee laajempi. Mutta vanhemmat ihmiset kritisoivat meidän toimintaa. Että miten se isä nyt vaihtaa lapselle vaipan tai miksi isä ei menekään saunaa, äitihän nyt automaattisesti laittaa lapset sillä aikaa nukkumaan jne. Ja meistä se ei mene niin. Mies meillä on ollut se, joka on ottanut puheeksi kokemuksensa siitä, ettei niin ole reilua. Eikä sillä että me ei voitaisi toimia niin (että mies menee saunomaan ja minä nukutan lapset - toki joskus näin toimitaankin) mutta se tympäisee, että se on oletus. Että niin tehdään. Ja jos ja kun ei tehdä, sitä mollataan.<br /><br />Se ei tunnu pahalta, eikä surulliseltakaan. Ehkä olen kasvanut tai pahin herkkyys on jäänyt jonnekin, koska ei oikeastaan enää kiinnosta mitä muut meidän elämästä sanoo. Mutta silti se tympäisee ja turhauttaa jollakin tasolla. Kun ei jaksaisi perustella aina sellaista, mikä on itselle täysin selvää ja kirkasta.<br /><br />Meillä molemmat vanhemmat tekevät hyvin pitkälti samoja asioita eikä niitä ole mitenkään jaoiteltu, mikä kuuluu äidille tai mikä kuuluu isälle. Raskaana oleminen, synnyttäminen ja imettäminen ovat asioita, jotka kuuluvat luonnollisesti äidille mutta muita asioita voi isäkin tehdä. Ja tekeekin. Jannihttps://www.blogger.com/profile/01826504622287833642noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-8553995664244567842016-07-06T12:34:51.386+03:002016-07-06T12:34:51.386+03:00Kiitos kommentista, tyttöankka. :)
Minä taas jote...Kiitos kommentista, tyttöankka. :)<br /><br />Minä taas jotenkin aina olen vieroksunut juurikin tuota suorittavaa äitiyttä ja vanhemmuutta. Että yritetään ulkoisesti niin paljon, siisti koti, lomat, lelut, talo, jopa lasten täysi kotihoito. Mutta silti työtä ja kaikkea on niin paljon että' läsnäolo puuttuu, vanhemmat on väsyneitä, kiukkuisia, tilanteet repeää käsiin.<br /><br />Itselleni kovin pala on ollut se, ettei auta että päättää tehdä asiat eritavalla, kun se malli on juurtunut selkärankaan. Ei auta päättää etten huuda, sitä huutaa silti. Täytyy mennä syvemmälle. Etsiä syitä miksi huutaa, miksi ei osaa olla huutamatta. Ja syyt ei ole omassa lapsessa.<br /><br />Mutta en minä toki voi syyttää vanhempiakaan. Tuoreet haavat on toki tuoreita, ja kestää aikansa parantaa ne ja antaa anteeksi. Mutta aivan vastaavalla tavalla se sukupolvien ketjussa on ollut vikaa edellisten sukupolvien kohdallakin. Kuka ottaa vastuun ja pyrkii katkaisemaan kierteen? <br /><br />Jos minulta ei ole osattu pyytää eikä antaa anteeksi, eikä antaa siihen mallia, kestää tovi, että opin tekemään sen itse. :)Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-20065021345616976902016-07-05T15:58:14.680+03:002016-07-05T15:58:14.680+03:00Tosi hyvä kirjoitus! Tää on ollut itsellänikin nyt...Tosi hyvä kirjoitus! Tää on ollut itsellänikin nyt mielessä, juuri tuo hyvä äitiys ja kotityöt. Ennen omaa lasta ajattelin just omasta äidistä, että hän oli niin hyvä äiti, kun siivosi ja puunasi ja teki ruokaa ja sellaista. Kuitenkaan meillä ei ikinä puhuttu tunteista, eikä tosiaan ollut läsnäoloa eikä lasten kanssa leikitty. Oli aikamoinen äitisuhteen kriisi joskus 25-vuotiaana kun näitä tajusi ja se täydellisen äidin kuva mureni kokonaan. <br /><br />Sanoit hyvin: läsnäolo on tärkeää. <br /><br />- tyttankk eijakskirj.Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-43878281370735030172016-07-04T18:46:16.812+03:002016-07-04T18:46:16.812+03:00Kääk! Jäi sitten taas vastaamatta heti :/
Jaan aj...Kääk! Jäi sitten taas vastaamatta heti :/<br /><br />Jaan ajatuksen punaisesta vaatteesta! Kun ei ole sinut valintojen ja itsensä kanssa, jopa tuollaisista keskusteleminen käy mahdottomaksi ja niistä joko syyllistyy tai kokee helposti muiden syyllistävän. Ja sitten päästään siihen pisteeseen, jossa esim. terveellinen ja epäterveellinen ruoka asetetaan samalle viivalle - ja vedetään vielä osaksi vanhemmuutta. :(<br /><br />Kuten sanoit, onhan toki se siivoaminen ja ruoanlaittokin parhaimmillaan (tai voisi olla/ tulisi olla) sitä lasten kanssa olemista, yhdessä tekemistä ja mallioppimista, rutiineja jotka jää lasten selkärankaan. Ettei sekään välttämättä ole vain aikuisuutta vaan myös vanhemmuutta. <br /><br />Meillä vaan tahtoo väkisin käydä niin, että se siivoaminen ja ruoanlaitto kiireisessä arjessa on välillä enemmän sellainen aikuisten pikasuoritus kuin varsinainen malliesimerkki ja oppimistilanne hempeän läsnäolon hivellessä lasten mieltä ja sydäntä. x)Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-41859842981117361132016-07-01T15:24:17.793+03:002016-07-01T15:24:17.793+03:00Viisaita sanoja!
(Etenkin allekirjoitan sen "...Viisaita sanoja!<br />(Etenkin allekirjoitan sen "punaisen vaatteen", että kaikki ruoat, metodit tai muut ole aina samanarvoisia keskenään ja asian tiedostaminen ja sen hyväksyminen, ettei joka sektorilla pääse täydellisyyteen helpottaa keskustelua noin yleensä...)<br />Koska en luonnostani ole mikään kodinhengetär, en ole ikinä mieltänyt äitiyttäni tai vanhemmuuttani siihen sidotuksi. Tietysti ruokin lapset, pesen vaatteet ja pyyhin pölyt, se tosiaan on sitä aikuisuutta (argh aina välillä), mutta sitten koen että se mitä voin lapsille antaa on empatiakyky, vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, omien tunteiden tunnistamista. Ja nyt en tarkoita, etteikö ruoanlaittoa rakastavat vanhemmat tarjoaisi ihan samat taidot, mutta kestän sotkun tai monta päivää kasvismakaronilaatikkoa paremmin kuin esimerkiksi sen, että en jaksaisi ruokkia lapsen uteliaisuutta tai selvittää riitoja. Eikä sen puoleen, aina en jaksa niitäkään. <br />Mutta näin, nyt menen nukuttamaan kuopusta päiväunille kolme tuntia myöhässä ja teen samalla yhden esseen ja sitten takaisin rannalle. Äitipisteitä epäterveellisistä eväistä, aurinkorasvasta ja siitä, että seison meressä puoli tuntia metsästämässä pikkukaloja esikoisen kanssa. <br />Periaatteen Nainen (www.periaatteennainen.com)https://www.blogger.com/profile/10763710090613895874noreply@blogger.com