tag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post7542032884683153738..comments2023-06-23T18:19:46.117+03:00Comments on Elina Lappalainen: EnsitreffitEtnahttp://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comBlogger8125tag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-63102406702134498072016-05-12T11:02:28.393+03:002016-05-12T11:02:28.393+03:00Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.isäksiköhttps://www.blogger.com/profile/16562509904897492359noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-68224464079123187732016-04-26T14:15:25.457+03:002016-04-26T14:15:25.457+03:00Kiitos kommentista, Suvi K. :) Meilläkin esikoinen...Kiitos kommentista, Suvi K. :) Meilläkin esikoinen oli päivähoidossa puolitoistavuotiaasta alkaen enemmän ja vähemmän. Toki näin jälkikäteen ei ollut kiva, eikä silloinkaan aina. Se kumminkin oli siinä hetkessä oikea ratkaisu kaikkien kannalta. Eikä nytkään esim. kerhoon jättäminen tunnu kahden isoimman kanssa huonolta tai ikävältä. Mutta ehkä se on tosiaan tuo kuopus ja se tunne että se tukehtuu just kohta johonkin ja se tunne, että entäs toinen ei huomaakaan sitä tai osaa tehdä mitään. (Meillä kaikki lapset olleet sellaisia, jotka helposti meinaavat tukehtua ruokaan tai milloin mihinkin.) Ehkä se on vain tuo kuopus josta olen vielä erityisen huolissani?<br /><br />Tosin en minä isompiakaan vielä henno oikein yöksi minnekään antaa (minne edes pitäisi laittaa?). Kun ei ole pakkoa. Ja toisaalta, kun tiedän että juuri yöllä se vanhempien läsnäolo herätessä tuntuu olevan tärkeää. Vielä.<br />Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-64068666705498957362016-04-26T13:41:01.184+03:002016-04-26T13:41:01.184+03:00(Ja kuopus siis tulee lokakuussa 2v, ettei tässä n...(Ja kuopus siis tulee lokakuussa 2v, ettei tässä nyt periaatteessa ole enää niin isosta jutusta kyse. Periaatteessa. Vaikka on kumminkin.)Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-74652777948660783712016-04-26T13:38:58.030+03:002016-04-26T13:38:58.030+03:00Kiitos kommentista, Marjo. :) Ja voin hyvin kuvite...Kiitos kommentista, Marjo. :) Ja voin hyvin kuvitella, että nuo allergiat vähentää kyllä yökyläily innokkuutta. Pienin on vielä rintalapsi (ja voi huoh, viime yötä taas, kun haluaisin niin luopua tissittelystä, mutta lapsi on erimieltä.. ) joten ei siltä osinkaan innosta yöerot nuorimman osalta. JOtain tässä täytyy asialle kumminkin oikeasti saada aikaan sillä loppukesästä olen neljä päivää kertausharjoituksissa ja lapset isänsä kanssa kotona ja sitä ennen nuo yöt täytyy normalisoida ilman tissittelyä tapahtuvaksi. :/Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-89798343507400226832016-04-26T13:33:46.444+03:002016-04-26T13:33:46.444+03:00Kiitos kommentista, Kupla. :) Ja joo, on ollut aie...Kiitos kommentista, Kupla. :) Ja joo, on ollut aiemmin puhetta tuosta unelmoinnista :D ihmiset on tässäkin suhteessa erilaisia. Kuten siinäkin miten vastoin käymiset muokkaa ja löytääkö itseään niiden keskeltä saadakseen elämälleen uuden suunnan.<br /><br />En tiedä onko omat vastoinkäymiset tehneet minusta yhtä sen vahvempaa tai jalompaa tai onko lopulta se, että olen tässä, omaa ansiotani. Kiitollinen joka tapauksessa olen tästä elämästäni, lapsista, perheestä, katosta pään päällä. <3<br /><br />Etnahttps://www.blogger.com/profile/06607580519587744911noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-45047137980862490172016-04-06T09:05:35.425+03:002016-04-06T09:05:35.425+03:00Menettämisen pelko on läsnä aina, eikä siitä alust...Menettämisen pelko on läsnä aina, eikä siitä alusta toivu kokonaan ikinä... Eikä meidän alku edes ollut läheskään niin raju kuin teillä. Eikä sen jälkeen olla onneksi jouduttu sairaalaan. Se 2,5kk on kyllä minun mielestä ihan riittävästi yhden ihmisiän tarpeiksi...<br /><br />Sairaalasta kotiutumisen jälkeen pystyin paljon helpommin olemaan erossa tytöstä kuin sitten myöhemmin. Aluksi oli niin tottunut jättämään tytön jonkun toisen hoitoon, eikä ollut vielä sisäistänyt kunnolla omaa äitiyttään. Sitten iski eroahdistusaika ja valtava menettämisen pelko vähän jälkijunassa, ja erossa olosta tuli hirveän ahdistavaa. Sitä joutui pitkään työstämään, mutta nyt on taas helpompaa. Päiväkodissakin on minun täysipäiväisen opiskelun vuoksi ollut jo kauan, ja siellä onneksi viihtyy hyvin.<br /><br />Aina niitä kauhukuvia onnistuu huonolla hetkellä itselleen kehittämään, mutta nyt on jo yökyläilyt mummulassakin onnistuneet. Muualle en kykenisi päästämään yöksi, mutta tyttö palvoo mummuaan ja on pappansa silmäterä, niin tiedän ettei ole mitään hätää siellä, eikä edes ikävä ehdi tulla. Siis tytölle. Äiti on eri asia :D<br /><br />Suvi K.Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-78925526597885833962016-04-03T14:19:06.473+03:002016-04-03T14:19:06.473+03:00Meilläkään ei ole mummoloita tai sukua lähellä eik...Meilläkään ei ole mummoloita tai sukua lähellä eikä lapsi ole vielä päivähoidossa, joten aika vähän olemme erossa. Iltaisin tosin teen kotona työ- ja opiskelujuttuja eli eroa tulee ehkä vähän enemmän kuin kotiäidillä keskimäärin (? en nyt tästä mene vannomaan kuitenkaan).<br /><br />Ihan varmasti lapsen terveydentila, mennyt tai nykyinen, vaikuttaa siihen, miten kevein sydämin antaa hoitoon. Meidän lapsemme on hengenvaarallisesti allerginen usealle eri ruoka-aineelle, minkä takia en tällä hetkellä koe esimerkiksi yökyläilyä ilman molempia vanhempia kovin rentouttavana. Isänsä kanssa hän on toki paljon.Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-8749646459921946413.post-38098611840340115032016-04-03T12:16:33.079+03:002016-04-03T12:16:33.079+03:00Minua on muokannut koko elämä kokemuksineen, liian...Minua on muokannut koko elämä kokemuksineen, liian rankkaa kirjoitettavaa tähän, mutta sanotaanko että niitä löytyy kyllä. Mutta sensijaan että olisin ajatellut kaiken tuon (alkaen lapsuudestani...) tehneen minusta jotenkin uhrin, niin koenkin sen vain vahvistaneen sitä omasta elämästä vastuussa olemista ja sen myötä siinä niiden unelmien ja toiveiden toteuttamista, koska kaikki on vain itsestä kiinni. Elämä antaa tilanteita ja asioita eteen, mutta itse kukin päättää ottaako niistä negaatioita vai positiivisia puolia kantaakseen. <br /><br />Minä olen tainnut aiemminkin sanoa, että en ole unelmoija tyyppiä, siis sellaista joka unelmoisi saavuttamattomia. Minulla on vain päämääriä ja niitä kohti menemistä. Ja ne kaikki on jo tässä, perhe ja koti. Kaikki loput on vaan extraa mitä elämä vielä antaakaan!<br /><br />Pelkään tietenkin onnettomuuksia jne. tapahtuvan läheisille ja lisäksi pelkään kuolemaa. Arkienkelihttps://www.blogger.com/profile/17153308767389375298noreply@blogger.com