Ihana, kamala, raskaus


Kuvan (c) Tuuli Silver
Ensin saa kärsiä etovasta olosta, väsymyksestä ja pahoinvoinnista muutaman kuukauden. Nämä kuukauden sisältävät myös valtavan määrän pelkoa ja huolta: kasvaako siellä mitään? Jos kasvaa, kasvaako oikeassa paikassa? Sykkiikö sydän? "Läpäistäänkö" nt-ultra? Selvitäänkö edes siitä ensimmäisestä kolmanneksesta?

Sitten tulee se seesteinen keskiraskaus. Pahoinvointi vähenee, ultrista on jo saatu muutamat hyvät uutiset. Toisaalta, samaan aikaan pelko kasvaa. Se tuntuu jo niin oikealta vauvalta. Se näyttää vauvalta. Sillä on pienet somat kädet ja jalat sekä vinhasti sykkivä sydän. Välillä se kutittelee vatsanpohjaa kuin perhonen. Kuplii ja möyrii, vahvistuu päivä päivältä. Ultrat ja labrat lupailevat edelleen hyviä uutisia. Ei merkkejä kasvunhidastumista, ei äidin maksa-arvojen noususta. Pelko keskenmenosta jyllää silti mielessä vahvasti. Välillä paniikkia on poistettava kotidopplerilla.

Rakenneultrassa saadaan jälleen hyviä uutisia. Sydämestä löytyy oikea määrä kammioita, löytyy sormia, varpaita, munuaista, pikkuaivoa, maksaa ja vatsalaukkua. Mitat vastaa viikkoja, joskin alakäyrien tuntumassa. Kohtuvaltimon virtauksissa pientä vastusta, mutta napavirtaukset ok. Äidin labratulokset edelleen hyviä. Päätetään vauvan nimistä, täytetään esitietolomake nimien ja synnytystoiveiden osalta. Aletaan valmistautua pikku hiljaa siihen, että jos vauva nyt syntyy, sillä on mahdollisuudet selvitä.

Valmistaudutaan keskosuuteen, mutta pelätään yhä edelleen kohtukuolemaa. Kyyneleet lakkaavat vaihtuvat pikku hiljaa onnen ja helpotuksen kyyneliin, kun kotidopplerista kantautuu pienen sydämen lyönnit. Lukemat hyppivät 140-150 tuntumassa. Saa pyyhkiä vatsalta geelit, vetää yöpaidan helman takaisin alas, laittaa pään tyynyyn ja jatkaa unia. Mielellään jotain muuta kuin painajaisia. Välillä täytyy herätä ja käydä vessassa. Se pieni ihminen onnistuu painamaan päällään jo niin, että tuntuu kuin virtsarakko olisi kutistunut herneen kokoiseksi. Muutamia hentoja ja vähän isompiea potkuja vielä, jottei uni tule liian helpolla.

Päästään viimeiseen kolmannekseen. Väsy, kivut ja kolotukset ovat jälleen osa arkea. Samoin supistukset ovat tulleet pikku hiljaa tutummiksi ja viihtyvät kylässä jo pitkin päivää.Yöt on entistä levottomampia ja elämä kahden vilkkaan lapsen kanssa käy yhä fyysisesti raskaammaksi ja hankalammaksi. Sylin on täyttänyt jo iso pallo, joka vie valtavasti tilaa äidin sylistä.

Ultrissa ja labroissa annetaan edelleen hyviä uutisia vauvan ja äidin voinnista. Mutta lasketunajan lähestyessä vaivat, univelka, särky ja kivut kasvavat. Mukaan astuu turvotus ja yölliset puutumiset, jotka vievät hetkessä käsistä tunnon ja tuovat mukanaan valtavan voimakkaan säryn, joka jatkuu heräämisen jälkeenkin pitkälle puolipäivään. Univelka kartttuu karttumistaan eikä todellakaan voida puhua levollisesta synnytykseen valmistautumisesta. Myös kotiaskareet puutuneiden ja särkevien käsien sekä pökkelöityneen kropan kanssa käyvät hankaliksi. Jalkojen, käsien ja vatsan kutina on myös tullut mukaan raskausvaivojen listalle.

Synnytys kuulemma auttaa pääsemään vaivoista. Mutta sitä ei aikaisteta. Verenpaineet näyttävät ok lukemia, samoin labrat ja pissanäytteet sekä ultra. Vauva liikuskelee välillä enemmän, välillä vähemmän. Vaihtelee silti edelleen asentoa tiheään aina perätilasta raivotarjontaan ja raivotarjonnasta poikkitilaan. Milloin on selkä vatsan puolella, milloin vatsa selän puolella. Viimein alkaa myös hikottelu. Sitä onkin odotettu. Ne niin kutsutut harkkasupistuksen loistavat kumminkin yhä poissaolollaan. Niistä en ole päässyt osallisiksi missään raskaudessa. En, vaikka paikat ovatkin auenneet jo useita viikkoja ennen synnytystä.

Nauti, nauti, nauti. Yritän ainakin. Tätähän minä olen kaivannut, toivonut, odottanut ja niin paljon tämän vuoksi itkenyt ja surrut. Kateellisenakin katsonut ja kuunnellut, tehden mieli potkia, huutaa, karjua: Etkö sinä ymmärrä olla onnellinen? Surrut, toivonut ja kaivannut. Raskautta, vauvaa, ja jälleen sitä raskautta - täysiaikaistakin. Ja tässä sitä ollaan. Toistamiseen täysiaikaisia. Kolmatta vauvaa odotellen. Seitsemättä ja viimeistä kertaa raskaana.

Nautin. Tai ainakin olen väsynyt, kipeä ja onnellinen.


Mitä vaivoja teillä on ollut raskaudessa / raskauksissa?
Onko muilla ollut tuota puutumista ja särkyä? Kuinka pahana ja miltä viikoilta? 
Helpottiko heti synnytyksen jälkeen?

Kommentit

  1. Niin nappiin osuu tämä!!!!!!! Mulla on kova yritys nauttia raskaudesta, mutta aina takaraivossa on pelkotilat.. Onneksi tähän asti olleet aiheettomia. En voi ees kuvitella miltä keskenmenot tuntuu, etenkin kerta toisensa jälkeen..
    sitten se ah-loppuraskaus, olo on kuin valtamerialuksella..Kipua on jos jonkunlaista, semmosia mitä ei koskaan voinut kuvitellakaan. Multa poistettiin lisämausteena Dania oottaessa rv 36 kasvain nenästä..
    Onneksi alat olla loppusuoralla=) Ja ihana kuva sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nappiin, nappiin, sullakin ilmeisesti se ihana pahoinvointi vaihde päällä justiinsa - ja ne pelkotilat. Ja joo, aikalailla tässä on semmonen olo että tuntuu VALTAVALTA O.o hehkeä loppuraskaus, hah. (ja nyt on pääkipee, täytyy jäåttää hommat tältä illalta väliin ja mennä nukkuun, jopa tuo taustalla pyörivä iholla-sarja on ihan liikaa. Kun on pää(kin) kipee, niin sitten on.. :(

      Kasvain nenästä :( hui..

      Kiitos kommentista ja kehuista Cindderella. Ja tsemppiä, sulla on vielä pitkä matka edessä <3

      Poista
  2. Sinulla onneksi alkaa olemaan pitkä ootus takanapäin!! Ja toivottavasti ne kaikki vaivat jäisivät sinne raskauteen. Itselläni mennyt aina tosi pitkään, että tullut raskaaksi ja välillä tuli jo epätoivo, ettei varmaan ikinä raskaaksi tulekaan, niiin pitänyt sen vuoksi yrittää olla aina positiivisella mielellä raskausaikna vaikka mitä vaivoja olisikin. Tyhmää olisi ollut valittaa jatkuvasti jokaisesta kivusta ja vaivasta, kun raskautta oli niin pitkään toivonut! Mutta siis olihan niitä vaivoja ihan pitkä lista ja tuli niistä välillä kyllä valitettuakin! Kamalat selkäkivut, ei pystynyt autossa istumaan kun koski niin paljon selkään, pahoinvointi, kamalat nivuskivut, jalan puutuminen, kamala turvotus jaloissa ja pakotuksen tunne varsinkin öisin, supistelut, hengenahditus... oikeastaan koko raskaus oli yhtä vaivaa :D Tuota jalan puutumista alkoi olemaan varmaan joskus päälle 20++ viikoilla? En tarkkaan muista, mutta silloin kun maha alkoi painamaan. Mutta onneksi kaikki synnytyksen mukana lähtivätkin. Nyt 3 viikkoa synnytyksestä olo on kaikinpuolin ihan entisellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei tosiaan enää pisimmilläänkään kauaa. Ja tiedän, että kun se on ohi, kaipaan sitä/tätä kumminkin. :( Että kun se nyt on viimeinen kerta. Ei enää koskaan?!

      Mutta puolison sanoin: "Älä ajattele kaikkea viimeisenä kertana, vaan uuden alkuna." Ja totta tuokin. Luonnoksissakin on yksi postaus aiheesta babyshowerit, varpajaiset ja "No more babys" -bailut..Jälkimmäinen noista on siis mun juttu ;)

      Mutta toki se silti surettaa. Se uuden alkukin - ja viimeistä kertaa sitä sun tätä.

      Ja hui kun sulla on Jasmina tullut nuo puutumisongelmat ja siihen liittyvät aikaisin :( Ja vielä vaikka sulla ei oo painoakaan tullut paljoa.

      Ja kyllä minusta jokainen saa valittaa. (Toki sitten on ne ammattivalittajat joilla on päivässä esim. 10-20 valitusta fb:ssä eikä mitään muuta..) Ja toisaalta, kuinka ihanaa ja hyvää elämä onkana, kun saa valittaa ns. pienemmistä murheista ja kivuista. Tai kuinka ihanaa elämä on, kun saa valittaa normaalista raskaudesta. :)

      Poista
  3. Oli kyllä niin osuva postaus.

    Jotenkin en muistanutkaan, että raskauden loppupuolella väsymys ja vaivat alkavat taas tehdä tuloaan... tai ovat osin tehneet jo. Väsymys lienee se vaivoista pahin; tekisi taas mieli nukkua vaikka kellon ympäri. Rauta-arvot on okei, mutta silti vain väsyttää... :D Kasvanut vatsa tietysti alkaa olla jo tiellä ja olo on sen vuoksi hieman kömpelökin, muutoin kaikki on vielä sujunut ihan kivasti. Odotan innolla, josko kokisin viimeisillä viikoilla samankaltaisen euforian tunteen kuin aiemminkin; kun ei vain väsyttänyt ja energiaa tuntui olevan loputtomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, Janni, kyllä sää kohta muistat ne loputkin vaivat :D Tosin onhan niitäkin joilla koko raskaus on tosi seesteistä ja kivutonta ja helppoa ja ties mitä. Tai oon kuullut, että sellaisiakin olisi. Ja siistiä, jos olis tommonen euforinen olo! Tässä kun joka tapauksessa kahden kanssa sitä tekemistä piisaa eikä pääse turhia lepäileen.

      Tässä hetken oon koostaillut postausta yhdestä meidän arkipäivästä. ja meinasin että postaan sen huomenna ja skippaan tuon spsensitiivisyyden tällä viikolla, ennen kuin karkotan sillä blogin lukijat ja etenkin ne jotka nyt jotain kommentoikin. :) Sitä paitsi tuommonen postaus on ihan kiva muisto itellekin. Ja vois tehdä toisen sitten, kun eletään tätä arkea "yksin" kolmen lapsen kanssa.

      Poista
  4. No mun raskauksia on varjostanut hyperemeesi (eka, kolmas ja viides raskaus) ja paha anemia . Viimeiset neljä raskautta on Hb:n puolesta mennyt siellä 70-90 hujakoilla, 90 oli siis jo hyvä siinä tilanteessa, alle 70 kun meni niin en enää tuntenut jalkapohjiani kävellessäkään kun ei tietenkään happi oikein kulkenut siellä suonissa. Lisäksi skolioosin mukanaan tuoma selkäkipu paheni joka raskaudelta, paitsi viimeistä ennen sain selkälihakset siihen kuntoon että ilman niitä vaivoja meni kuopuksen odotusaika :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kupla, ei kivalta kuulosta sunkaan raskausvaivat. :(

      Ja ihmeen äkkiä sitä muuten unontaa myös synnytykseen liittyvät kivut.. näistä saiskin ihan oman postauksen otsikolla: "Vain niille, joill on jo lapsiluku täynnä".

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit