Brysseliin töihin

Minä ja Väyryset kevään yhteisessä eurovaalikampanja-tapahtumassa.
Olen täällä blogissakin kirjoitellut omista tulevaisuuden haaveista ja maininnut senkin, että odottelen vastausta muun muassa eräästä pestistä jota hain. En ole uskaltanut hehkuttaa aiemmin, sillä pelkäsin pestin menevän sivu suun, jos avaan suuni ennen kuin olen mitään saanutkaan.

Kerroin jo aiemmin, että hain eräseen mentorointi-ohjelmaan nyt syksyllä ja tulin valituksi. Pääsin europarlamentaarikkonakin toimineen Riikka Pakarisen mentoroitavaksi. Odotan tätä kovasti, mutta vauva-arki on hidastanut alkua, niin ettei vielä ole päästy tässä asiassa oikeastaan eteenpäin. 

Pidän oikeasti tärkeänä sitä, että tieto ja kokemus siirtyvät sukupolvelta toiselle, kokeneemmilta aloitteleville. Haluan oppia, haluan kuunnella. Toki minulla on vahvoja mielipiteitä ja omia ajatuksiakin enkä kaikkea niele vain sen takia, että joku toinen on ollut mukana kauemmin. Maailma kun muuttuu kovaa vauhtia ja meitä on täällä monta erilaista monen erilaisen elämänkatsomuksen kera.

Olenpa kerran kirjoittanut mielipidetekstin puolueeni puheenjohtajakisasta ja sen ehdokkaistakin, niin että teksti nostettiin UudenSuomen -blogin etusivulle ja sitä siteerattiin radiossa samalla kun Väyrystä haastateltiin. Sanottiin minun jopa arvostelleen Väyrystä ja luettiin pätkiä tekstistäni. Teksti ei ollut edes mielestäni kyllä arvostelua Väyrystä kohtaan, mutta toki jokainen lukee ja kääntää tekstin niin kuin haluaa.

Kokemusta ja jotain uutta, niin kai voisi sanoa yllä olevasta kuvasta, joka otettiin minun ja Paavon eurovaalitilaisuudessa keväällä. Kun en itse (vielä) päässyt läpi, työskentelisin mielelläni meidän meppien avustajana ja kartuttaisin kokemusta tulevaisuutta varten. Oli se oma työ sitten lopulta virkamiespuolella, jossain järjestössä, yrityksessä tai luottamushenkilönä.

Niin. Hain nyt siis tuon mentorointi-ohjelman lisäksi kevään harjoitteluun Brysseliin europarlamenttiin. Kaikkien hakijoiden joukosta minut valittiin niiden kahden joukkoon, joita tarjottiin Väyryselle harjoittelijaksi. Tänään tuli SE puhelu. Puhelu Väyrysen avustajalta ja taannoin keskustanuorten pj-kisassa olleelta kilpakumppaniltani. 

"Teidän kahden välillä oli tiukka kisa, mutta Väyrynen painotti enemmän julkis(?)opintoja ja päätyi sitten tähän toiseen."

Myönnän. Ottaa kyllä kupoliin ihan kiitettävästi. Olisin ihan oikeasti, ihan todella kovasti halunnut ja tarvinnut sen harjoittelupaikan. Ei täältä lasten luota niin vain riennetä työelämään. Ei varsinkaan tuollaiseen työhön, kun kaikki muut ovat olleet mukana jo vuosia, kerryttäneet kokemusta, verkostoituneet, jne

Tiedän, ettei CV:ni näytä työkokemuksen osalta kovin kummoiselta, eikä tutkintokaan ole valmis. En kumminkaan kadu, enkä häpeä sitä, että olen opintojen aikana saanut lapset ja panostanut perheeseen opintojen, luottamustoimien ja vapaaehtoistyön lisäksi. Tästä on vain tavallaan mielettömän vaikea jatkaa, kun ei ole sitä opintojen aikana kertynyttä työkokemusta. Siksi harjoittelu olisi ollut sekä minulle että koko perheelle (juuri nyt) mielettömän tärkeä. Olisin saanut mahdollisuuden osoittaa omat kykyni ja taitoni, saanut jalkani ovenrakoon. Olisin saanut kokemusta ja tärkeitä verkostoja tulevaisuutta varten. Ja se mahdollisuus minulla olisi tosiaan ollut keväällä, kun tuo olisi onnistunut myös taloudellisesti (ja tukenani olevan puolison ja perheen kannalta).
Osaan. Pystyn. Kykenen. Haluan. Mutta. Nyt kävi näin. Olen pettynyt ja saan olla pettynyt. 

(Ja lälläslää, enpä sitten bloggaa teillekään mitään Brysseli-juttuja. Ettäs tiiätte.)

Kommentit

  1. No voihan kökki :/
    Mutta hei. Kun karvain kalkki on nielty niin yritä ajatella asia niin että uskalsit hakea. Sulla riittää vielä sieltä vauvakuplan keskeltä halua kehittää sitä ammatillistakin puolta ja se on ihan hitosti enemmän kuin monella muulla. Ei se ole sanottua että kuka vaan uskaltaisi hakea noita paikkoja, vaikka ei lapsia olisikaan. Nuo on isoja juttuja! Tuo ei vain ollut se oikea paikka sulle just nyt. Vielä tulee SE paikka joka on se sun ja johon sä olet se oikea. Tulee muita Paavoja jotka tietää että sä osaat, pystyt, kykenet ja haluat :) Siihen asti kehität ja kehityt muilla keinoilla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun avauduit tästä! Joskus tuntuu, että ihmisten normaalielämä, ne pettymyksetkin, jää vallan pois blogeista ja vääristää tavallaan yleiskuvaa. Mä niin ymmärrän sun tunteita. Sitä tuskaa otsassa ja sellaista että juna menee ja lujaa edessäpäin ja siinä olet. Mutta jos jotain mulle on elämä opettanut, niin kärsivällisyyttä. Ensin sitä ajattelee, että kärsivällisyys on lannistumista ja luovuttamista ja johonkin vähempään tyytymistä, mutta ei. Kyllä se elämä siitä sullekin aukee haluamallasi tavalla - olis toki varmasti auennut tuostakin, mutta kyllä sen jonkin aikakin vielä tulee. Nyt vaan otat kaiken sen edun irti minkä saat tästä tilanteesta. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Että mua nauratti kun nyt vasta lukaisin tuon Kukkavarpaan kommentin! Samaa asiaa minäkin jankkasin vaikka eri sanoin :D Mutta että niin :D

    VastaaPoista
  4. Voi harmi! Varmasti sapettaa, kun oli vielä noin pienestä enää kiinni! Hienoa, että uskalsit tästä kuitenkin kirjoittaa. :) Samat fiilikset on täälläkin, tuntuu että nyt lasten saamisen myötä irtaantuu työelämästä ja menettää nyt niitä työkokemusvuosia, joilla niitä vakipaikkoja saadaan. Mutta ehkä joskus käy tuuri, toivon niin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kovasti kommenteista Kukkavarvas, Kupla ja Mari. :)

    Vaikka kuinka koitin etukäteen asennoitua, että hyvä on niin kuin käy, niin kyllä tämä silti tosiaan potuttaa ja harmittaa. Toki nyt sitten ei tarvitse ikävöidä lapsia jos/kun miehellä jatkuu työt enkä minä saa mitään pestiä, mutta silti..

    No ja hyvistä puolista: ei tartte ottaa lisää velkaa jne. Ehkä tosiaan tulee jotain muuta. Muita mahdollisuuksia. Elämä etenee omalla tavallaan. Vaikka tosiaan välillä tuntuu, että se juna menee jo ja lujaa ja minä jäin asemalle. Onneks tosin asemalla on hyvää seuraa ja aurinko paistaa <3

    Pari viikkoa sitten, kun tuli puhelu että minu on valittu noiden kahden joukkoon niin olin kyllä yhtä naantalin aurinkoa koko päivän. Toki olen sitä muutenkin - silmäpussien kanssa.

    Ja joo, kyllä tämä omalla nimellä ja ihan elävästä elämästä kirjoittaminenkin tuntuu hyvältä. Ettei kaikkea tarvitse piilotella. Toki on asioita, joita en blogiin tuo, mutta sitten on paljon asioita, joista minulle jää vielä tilaa kirjoittaa. Ihan omaan tahtiin. :)

    Tsemppiä kaikille muillekin teistä sen oman arjen keskelle - ja sitten (joskus) sinne työelämään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit