Ei tartte auttaa
Vaihdoin jouluisemman bannerinkin. |
Tokaisin aika kiukkuisesti tuolle puoliskolle ihan seurustelun alkuaikoina ettei tartte auttaa. Oltiin tuolloin Vaasassa rock-festareilla puoliskon ja muutaman hänen kaverinsa kanssa. Humalaiset ihmiset heiluivat, pomppivat ja kaatuilivat lavan edessä. Muutama töni minuakin ja kaatui päälle - niinpä karjuin takaisin.
Myönnän, en voi sietää jurrissa olevia ihmisiä eikä festarit ole koskaan olleet minun juttuni. Halusin silti lähteä viettämään aikaa rakkaan kanssa ja tutustua hänen kavereihinsa. Mutta ne pomppivat ja päälle kaatuilevat ihmiset, ne olisin voinut jättää väliin. Vaikutin varmaan melkoiselta hätään joutuneelta pikkuneidiltä niiden kännisten kaksimetristen kaatulijoiden välissä omine välihuutoineni, sillä puolisko yritti myös puuttua asiaan ja auttaa minua.
Vaan sekös ärsytti lisää. Minähän en apua tartte. En ole mikään neito hädässä. En, vaikka se kukkahattu sillä hetkellä kovasti heiluikin päässä. Ärsytti, niin että poistuin paikalta. Vuosi armeijaa oli juuri takana. Olin selvinnyt. Olin ollut siellä vuoden kaikista maitojuna-kommenteista huolimatta. Olin suorittanut palvelukseni erikoisjoukoissa ja saanut natsani. Olin pärjännyt jätkien kanssa loistavasti. Olin päässyt 72 kilometrin marssin pakkasäässä itse tavaroineen kaikkineen voittajana maaliin viisihenkisen (jätkä) ryhmäni kanssa.
Olin se joka suoritti prätkäkortin jätkien seurassa ja parhain pistein. Olin se joka veti matikasta laudaturin ja sai stipendin. Olin se joka oli lähtenyt yksin jenkkeihin pari kertaa ja pärjännyt. Minä olin (ja olen edelleen) se joka vihaa kukkapuskia, ovenavauksia tai jonossa etuilua sukupuolen vuoksi. Ja yht'äkkiä olisikin pitänyt olla se "heikko osapuoli", jota palvelllaan ja autetaan. Ahdisti. Ei noin.
Niistä
hetkistä on tultu pitkä matka tähän päivään. Edelleenkään en noista
periaatteista luovu. Pääsen bussiin tuplarattaissa istuvien kahden
lapsen ja liinassa matkustavan kolmannen kanssa yksin. Pääsen kulkemaan
myös ovista tuolla kokoonpanolla yksin. Silti. Nyt se apu on kiva, ihan
vain siksi, että nuo asiat sujuu helpommin, kun joku auttaa.
Minusta
on ihanaa, kun joku tulee meille kylään, niin että leikkii lasten
kanssa. Minusta on ihana saada juttuseuraa ja katsoa kun lapset
leikkivät kaverin kanssa. Minusta on ihanaa, kun joku uskaltaa tulla
meille kylään, vaikka paikat on mullin mallin ja sanoo ettei se haittaa
ja voi vaikkaa auttaa. Niin. Minusta on itse asiassa aika ihanaa nykyään
(tietyissä) asioissa, jos sitä apua saa.
Minusta on typerä ajatus, että ihmisen pitäisi pärjätä yksin. Ei siinä
mitään pahaa, jos pärjää. Se ei vain minusta tule olla mikään ihanne tai
tavoite - ei etenkään lapsiperhearjessa. Kautta historian ihminen on ollut enemmän ja vähemmän
laumaeläin. Lapsia on hoidettu koko kylän tai useamman sukupolven
voimin. Tosin harvalla tilanne on enää samanlainen.
Toisaalta pidän myös
hyvänä, sitä että elämä ja aikakaudet tuovat mukanaan uusia asioita: kuten
mahdollisuuden kouluttautua mahdollisesti sellaiselle alalle mikä
kiinnostaa tai muuttaa kauemmaksi sellaisten ihmisten luota, joiden
lähellä ei ole hyvä olla. Tuo kaikki ei vain muuta sitä lasten kanssa
yksin olemista yhtään "luonnollisemmaksi".
Onneksi sitä aina toisinaan löytää ihaniakin ihmisiä. Onneksi sitä aina välillä ihmisillä on aikaakin. Ehkä minullakin. Ehkä vielä joskus minustakin olisi apua jollekin toiselle. Kiitos ihanista hetkistä teille, jotka olette olleet arjessa tukena ja apuna, kuuntelevana korvana, ystävänä ja kaverina. Kiitos myös niistä ihanista hetkistä, jotka vuoden aikana sain eurovaalien myötä kokea. Kiitos kaikille teille siitäkin tuesta, avusta ja kannustuksesta.
Oikein sydämmellistä ja lämmintä joulunaikaa!
Sinä vaikutat sen verran vahvalta ihmiseltä, että varmasti pärjäät myös ilman sitä apua, etkä todellakaan ole sitä "neito hädässä tyyppiä" ! Tuo armeija jo kertoo paljon sisukkuudesta, minusta ei olisi siihen ollut. Lapsiperheessä apu on aina tarpeen, vaikka pärjäisikin ilman sitä. Se on ihanaa jos nykypäivänä joltain ihmiseltä löytyy aikaa auttaa ja se on jo oikeastaan harvinaista. Ainakaan ilman että siitä hyötyy itse millään tapaa. Itse olen kiitollisin lapsenhoito avusta, että pääsen käymään vaikka yksin kaupungilla ja kuntosalilla :)
VastaaPoistaJa hyvää joulua teidän perheelle <3
VastaaPoistaKiitos Jasmina<3 Toivottavasti teilläkin on ollut ja on ihana joulunaika.
VastaaPoistaJa minusta vahvuutta ei ole pärjätä yksin vaan myöntää omat heikkoudet ja pyytää apua. :)
Joo siis meilläpäin sanotaan "tyhmänylpee" kun joku on ei-tartte-auttaa -mentaliteetilla liikkeellä. Sillähän ei ole mitään tekemistä pärjäämisen kans jos saa tai tarvitsee apua jossain. Sillä taas on paljonkin tekemistä tyhmyyden kans,jos apua olis saatavilla mutta ei pyydä/ota vastaan vaikka ilmankaan ei kovin hyvin pärjää siinä hetkessään.
VastaaPoista