Viikonloppu yksin lasten kanssa

Lapset saatu unille, kynttilät sytytetty ja glögi kaivettu kaapista. (Tai ehkä kaivan kohta.) Puoliso on siis vuorostaan reissussa yksin tämän viikonlopun. Minä olin viime viikonlopun ja ens viikonloppunakin taidan olla puolittain. Sitä se elämä pitkälti on - vuorovanhemmuutta.

Tosin ei tähän liity mitään dramatiikkaa. Yhdessä ollaan, suukot vaihdettaan läpsystä ja taas mennään. Viimeksi kun nähtiin, rakkauden tunnustukset vuodatettiin ja todettiin että kumpikaan ei saa jättää toista ennnen kuin tässäkin parisuhteessa on päästy kokemaan se varsinainen parisuhdeaika.

Siitä kun ollaan oltu kaksin jossain muualla kuin synnyttämässä ja äitipolikäynnillä, alkaa olla yli kuutisen vuotta. Hyvä on. Myönnän. Esikoisen sairaala-aika, neljäkuukauttau oltiin kotona kaksin. Mutta se oli melkoisen ahdistavaa - surun ja pelon täyttämää. Se oli aikaa, joka olisi haluttu viettää tiiviisti kolmestaan 24/7. Tai vielä paremmin, joka olisi haluttu viettää turvallisesti raskaana kotona.

Ollaan me kyllä nyt puhuttu, että sitä kaksinaista aikaakin pitäisi koittaa jostain haalia. Että kun kuopus tästä vielä pikkuisen kasvaa jne, niin pyydämme lapsenvahdin joku ilta ja lähdemme kahdestaan leffaan ja syömään. Kyllä, ainakin leffaan! Kahdestaan  - wou!

Nimittäin tuo toinen tämän perheen aikuinen on melkoisen rakas. Ja on muuten melkoisen mahtavaa, että on puoliso jonka kanssa elämä sujuu, on mahdollista harrastaa ja tehdä yhtä sun toista. Ei sillä, etteikö välillä mahtuisi sekaan niitä huonompiakin päiviä ja hetkiä. Etenkin väsyneenä.

Ja onhan tässä melkoinen paletti pyöritettävänä - näistä minun menoista puhumattakaan. Tässä kun on vähän kaikenlaista. Esimerkiksi nyt seuraavan kuukauden aikanakin pitäisi melkein kerta viikkoon pyörähtää Helsingissä. On Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kokousta ja iltajuhlaa, on Keskustan Ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän kokousta - niin ja menen pitämään parin tunnin luennon tilastoinnista ja tilastojen käytöstä 60 aikakauslehden toimittajalle.

Olen innoissani. Kun sanotaan yhden oven sulkeutuvan ja viiden avautuvan, tuntuu että se kyllä pitää nyt juuri paikkansa. Niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Ja hyvää sekin, että pääsen liikkumaan lentäen - lähden päivälle ja tulen yöksi kotiin perheen luo. Puoliso pääsee taas seuraavana aamuna töihin ja saan olla lasten kanssa tai viedä nämä vähäksi aikaa kerhoon.

On ihanaa, kun ei tarvitse lapsia viedä koko päivä hoitoon. Tuntuu että kun illat ja viikonloputkin on milloin mitäkin, on aivan älyttömän hieno juttu että pystyy järjestää lastenhoidon omien aikataulujen mukaan. Tosin ihan kivuttomasti ei tämäkään suju. Viime viikolla kun pyörähdin Helsingissä kokouksessa, vein lapset kymmenestä kolmeen kaverille, mistä puoliso sitten haki lapset töiden jälkeen. Onni on myös lähellä asuva ystävä, joka auttaa ja jonka luona on saman ikäistä leikkiseuraa.

Niin. Että sitä tänne. Ne opinnot ja yritys? Laahaa perässä, mutta kyllä nekin tästä. Tällä viikolla oltiin sairaana ja toisesta tentistä myöhästyin aikataulusyistä - eli ei kun uusintatenttiin sitten.

 
Mitä teille kuuluu?
Ps. Hyvää pyhäinpäivää itse kullekin siten kuten sitä kukin tahtoo viettää!

Kommentit

  1. Kiva lukea kuulumisistanne. Kiireiseltä kuulostaa, mutta myönteisessä mielessä. Se on niin totta, että kun sulkee jonkun oven, monesti niitä ovia avautuu sen jälkeen aivan yllättävistä paikoista. Niin minullekin on käynyt.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli kommentista! :)

      Onhan tuossa aina se, että toisinaan käy mielessä että riittääkö tämä kaikki. Tiedänkö oikeasti mitä se toinen ajattelee? Pitäisikö repiä enemmän aikaa? Entä jos toisella onkin huono olla? Entäs jos ei olekaan tullut vain riittävän hyvää tilaisuutta puhua oikeita tunteita auki, jne, jne...

      Mutta eihän sitä välttämättä tietäisi muutenkaan. Ja kyllä me puhutaan. Kuinka ihanaa olikaan taas hetki sitten saada tuo toinen kotiin - ja kyllä se tunne ja katse vaikuttaa molemmin puolisilta edelleen <3

      Poista
  2. Voih, samaistun tähän tosi hyvin. Tosin aina ennen nautin siitä kun mies oli välillä poissa reissuillaan ja sain ikään kuin rötvätä kotona yksin (lapsiahan ei lasketa tietenkään), nyt tosin tämän neljän kuukauden poissaolon jälkeen täytyy jo aika paljon käyttää mielikuvaharjotteita siinä, millaista elämä on kun oikeasti päästään viettämään sitä parisuhdeaikaa...

    Mutta tsemppiä kiireiseen syksyyn, paljon poliittista paloa ja vastapainoksi ihania päiviä perheen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Periaatteen Nainen!

      Ja siis anteeksi, en ole ehtinyt nyt lukea blogeja, eli mitä teille kuuluu? Neljä kuukautta tosiaan on jo melekosen pitkä aika.. :/

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit