Eskariin, eskariin!


Kun tässä nyt on vuoden päivät veivannut tuota esikoisen koulun ja eskarin aloitusasiaa, alkaa pikku hiljaa omakin mieli rauhoittua. Jos vielä vuosi sitten kuului useammasta suusta, että on virhe ("pilaat tämän lapsen elämän") siirtää esikoulun ja koulun aloitusta vuodella, on nyt useampi asiantuntijakin sitä mieltä, että lykkäyspäätös on ollut hyvä. Tai vaikuttaisi siltä ainakin tällä hetkellä.

Sillä vuodellakin on (tai ainakin voi olla) iso merkitys tulevaisuudelle. Saati sitten sillä että olisi syntynyt ajallaan täysiaikaisena vasta huhtikuun alussa.

"Debattiartikkelissaan Bergel ja Goine korostavat koulun, työmarkkinoiden ja terveydenhuollon vastuita tilanteen korjaamiseksi. Heidän mukaansa joulukuussa syntyneiden tilannetta saattaa selittää erityisesti kouluaikana saamatta jäänyt tuki."

Uskon, että esikoinen pärjää paljon paremmin tämän ikäluokan (lasketunajan 2010) mukana ja on monesta syystäkin valmiimpi aloittamaan esikoulu&koulutaipaleensa tänä syksynä. Olemme myös saaneet tavallaan vuoden enemmän aikaa viettää lapsuutta esikoisen kanssa - juuri sitä lapsuutta joka alussa jäi sairaalan, erityisyyden, masennuksen ja kaiken muun jalkoihin.

Sillä, että on saanut korjata kiintymyssuhdetta, kasvattaa itseluottamusta ja kasvaa muutenkin, en usko olevan haittaa tulevina kouluvuosina. Pikemminkin päinvastoin. Mitään varmaa tulevaisuudesta ei tietenkään voi sanoa. Kaikki on arvailua. Valintoja tämän hetken tietojen ja tunteiden perusteella. Lähikoulun eskariin ei päässyt, mutta naapurista tulee paras kaveri ja kerhostakin yksi kaveri samaan eskariin, joten ainakin on ystäviä heti alkumatkalla. Sitäkin kun on tullut murehdittua.

Niin, sitä vain halusin sanoa, että eiköhän se tästä. Vaikka papereita on hukkunut ja miljoona asiaa ollut solmussa tämän kanssa. (Ei siis ihan normisetti lykätä koulunaloitusta ilman eskarin tuplaamista.)

Kommentit

  1. Voi itku, että ihmisillä on aina tarve sanoa sanottavansa tällaisiin valintoihin. Minä uskon, että teitte oikean päätöksen tässä eskarin ja koulun aloituksen siirtämisessä. Lapsen parhaaksi ja lapsen lähtökohdista, eikä muiden mieliksi. Lapsi voi kuitenkin hyötyä tästä huomattavasti.

    Meillekin tosiaan tulee sitten aikanaan mietittäväksi, meneekö tyttäremme eskariin ja kouluun samaan aikaan muiden 2014 syntyneiden kanssa, vai aloittaako sitten vasta seuraavana vuonna. Hän on kuitenkin syntynyt 29.12, eli todellakin loppuvuodesta. Aika näyttää, paljonhan nämä asiat on lapsestakin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Janni.

      Kyllä minäkin uskon, että tällä hetkellä tämä on paras ratkaisu. :) EIkä minua muiden mielipiteet sinällään haittaa, mutta kun tässä on joutunut (saanut) venksalata tämän byrokratian ja miljoonan asiantuntijan kanssa, niin toki jos asiantuntija on erimieltä (sitä mieltä että pilaan lapsen elämän) se tuntuu ja sitä miettii tekeekö sittenkään oikein väittäessään vastaan ja tapellessaan toisenlaisen päätöksen puolesta. Tuo kommentti siis lasten neurologilta lapsen kuullen. Lähti kyllä palautetta.

      Mutta onneksi tosiaan on tässä matkan varrella löytynyt niitä samalla tavalla ajattelevia asiantuntijoitakin. <3 Ja muutkin alkavat jo olla samalla kannalla asiantuntijoista, jotka vielä vuosi sitten olivat toista mieltä.

      Mutta nyt näin. ^_^ Olin nimittäin jo valmistautunut ilmoittamaan tuon esikoisen vuodeksi kotikouluun, jos ei lykkäys onnistu. Se kotikoulu kun onnistuu pelkällä vanhempien ilmoituksella.

      Poista
  2. Teitte ihan varmasti oikean, viisaan (ja vaikean) päätöksen. :) Turha miettiä, että seuraako päätöksestä jotain huonoa, sitä ei voi tietää. Ja kaikista päätöksistä seuraa jotain hyvää JA usein myös jotain huonoa, keskitytään positiivisiin. Tämä siis muistutuksena itselleni(kun). Mulla on pahimmanlaatuinen taipumus pelätä epätäydellisen tai väärän ratkaisun tekemistä lapsia koskevien asioiden suhteen.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Heidi Pii.

      Eiköhän tästäkin tosiaan seuraa molempia. Onnellinen olen kumminkin tästä lisävuodesta <3 Ja kunpa tosiaan tuo kaveriasia ja kaikki muukin lähtisi sujumaan. Toki sitä jännäisin riippumatta siitä milloin koulupolkunsa aloittaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit