Miesten ehkäisyruiske - kärsimys kuuluu naisille

Meinasin jo muutama päivä sitten, että seuraavaksi kirjoittaisin ehkäisystä ja sen vaikutuksista kroppaan ja mieleen. Omaankin. Eilen illalla törmäsinkin sopivasti maikkarin juttuun miesten ehkäisyruiskeesta. Jaoin sen facebookissa seinälläni ja yllytin puolisoa: "Et uskalla tykätä tästä jaosta." Uskalsi. Ja niin on näköjään tehnyt viisisataa muutakin ihmistä jo.

En tietenkään tiedä miksi muut ovat linkistä tykänneet, mutta väittäisin sen oleellisesti liittyvän siihen kuinka ihmiset kokevat ehkäisyn ja sen sukupuolittuneisuuden. Lähes poikkeuksetta tykkääjät ovat oletettuja naisia. Miesoletettuten osalta tykkäykset valuvat kommentteihin kuten:

"Ei kai niitä pillereitä ole pakko syödä jos tulee sivuvaikutuksia? Vai onko sekin miesten vika että joku nainen on niin tyhmä että kärsii sivuvaikutuksista jotka voi välttää olemalla syömättä niitä pillereitä?"

Tai:

"Minä en ymmärrä, vaikka nainen olenkin, että mikä tekee toisen sukupuolen kärsimyksestä tasa-arvoa. Naistenkin pillereitä kehitetään koko ajan ja ainakin kohdallani on aina sanottu, että kokeillaan jotain muuta, jos jokin ei toimi. Minun oloani ei paranna yhtään se, että miestenkin "pitää kärsiä, kun mekin.""

Ehkä vika näin karkiasti jakautuneissa tykkäyksissä on nimenomaan pelko ja ymmärtämättömyys. Ymmärtämättömyys siitä, mitä se ehkäisytaakka kaikkinensa tarkoittaa ja kuinka raskaita ja pahojakin sivuoireet toisille voivat olla. Osa kohtaa jatkuvaa vähättelyä oireillensa, niin minäkin kohtasin sen vuoden kun parikymppisenä niitä aloin käyttämään eikä mikään passannut. Kun jokainen "mitätön ja harmiton sivuoire" osui kohdalle. Kun jokapäiväinen vuoto kuitattiin "alkuoireiksi, jotka tasaantuvat ja joihin tottuu", mutta kun kuukausienkaan jälkeen niin ei käynyt vaan paino tippui tippumistaan. 10 kiloa ennen kuin sanoin, että nyt saa riittää kokeilut. (Ja että jätämme ehkäisyn kokonaan. Kun mikään ei toimi, vauva saa tulla jos on tullakseen. Ja no sehän tärppäsi silloin heti ekasta kierrosta.)

Voi sitä ehkäisyn stressiä. Vaikka lapsiluvun kiinni lyöminen oli suru, kuten piuhojen katkaisu itsessäänkin, se oli aivan valtava helpotus. Helpotus, johon ei liity pelkoa raskaudesta (komplikaatioineen) ja ahdistusta ehkäisymenetelmistä ja niiden käytöstä. Olen vapaa. Vapaa elämään vailla hormonaalista ehkäisyä. Ilman "mitään" ehkäisyä.

Kaikilla ei kumminkaan sitä onnea ole ja lapset voivat olla vasta haave tulevaisuuden osalta. Ajatella jos voisi esim. parisuhteessakin ehkäisyä käyttää se kummalle ei tuotteista tule juurikaan sivuoireita tai se jolle niitä tulee vähemmän. Minusta siitä syntyy tasa-arvo. Ja on ikävää, kuinka monet kääntävät sen omassa päässään ajatukseksi että tasa-arvon vuoksi miesten ei tarvitse kärsiä. Ikään kuin sen kärsimyksen sitten kuuluisi kuulua naisille. Perisynti.

Vai kuinka? Onko naisten homma kärsiä yksin ehkäisystä, kannettava vastuu yksin?

Ps. Maikkarillakin olisivat voineet tosiaan sen verran paneutua tuohon juttuunsa, että olisivat bloggauksen sijaan kirjoittaneet varsinaisesta tutkimuksesta, joka tosiaan löytyy muutaman klikkauksen takaa. Linkkasinkin tuon YK:n co-rahoittaman tutkimuksen on fb:iin jakamani linkin kommentteihin vielä vapaasti suomeksi käännettynä. Onhan se melkoinen edistysaskel miesten ehkäisymenetelmissä yli 40 vuoteen. Siitä soisi puhuttavan ja uutisoitavan laajemminkin. Ja tuovan tuotteen myös markkinoille samalla kun sitä jatkokehitetään.