Äidit työelämään

Meistä jokainen on joskus ollut lapsi ja aika monella on myös haaveissa saada itsekin lapsia. Toisten toiveet toteutuu tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, toisten ei. Kasvatus ja vanhemmuus puhuttavat paljon ja ne tulevat esiin myös työelämässä ja luottamustoimissa.

Viime aikoina politiikan puolella myös oma vanhemmuuteni on ollut vahvasti esillä - osittain toki omasta "syystäni". En ole halunnut peitellä sitä, että olen myös äiti. Se on kumminkin iso osa minua, vaikkakaan en halua olla vain perhepolitiikan osaaja tai lapsiperheiden puolesta puhuja. Olen paljon muutakin. Silti monelle on päällimäisenä jäänyt mieleen juuri kahden lapsen äitiys nuorena johtopaikalle pyrkivänä.

Äidit ja isät kategorioidaan ja arvostellaan eritavoin edelleen. Sukupuolinormit elää vahvana. Äitien ajankäyttöä epäillään ja kysytään, iseiltä ei. Näin isäinpäivän jälkimainingeissa on hyvä muistaa, että esim. miehetkin ovat oikeutettuja käyttämään vanhempainvapaata ja hoitovapaata siinä missä naisetkin.

Viimeksi viime viikolla asiaa ihmetteli ekonomiliiton asiamies Kosti Hyyppä. Hyyppä kertoi kuulevansa yhä myös sellaisista tilanteista, joissa miehen työsuhde on käytännössä päättynyt siihen, että tämä on pitänyt perhevapaita. Samaan minäkin olen törmännyt. Onneksi on myös päinvastaisia tapauksia. Perhevapaiden yleistyessä ja myös esimiesasemassa olevien miesten niitä käyttäessä päästään pikku hiljaa työmarkkinoillakin parempaan suuntaan. Tätä toki edesauttaisivat myös vanhemmuuden kustannusten jakaminen naisten ja miesten työnantajien kesken.

Ovatko sitten äidit ja isät kasvattajina erilaisia? Miksi äitien läsnäolo kotona nähdään tarpeellisempana kuin isien? Miksi äidit eivät hakeudu esimerkiksi johtotehtäviin yhtä paljon kuin isät? Miksi isät eivät koe kotivanhemman roolia tavoiteltavana asiana - vai kokevatko? Vai onko sukupuolella merkitystä vanhemmuudessa? Minä väitän, että ei ole.

Linkki US:n blogiin