tiistai 26. marraskuuta 2013

Perhe on tärkein - aina

Mitä toivon elämältäni? Millaista toivoisin arkeni olevan? Millainen äiti haluaisin olla? Mitä toivoisin jättäväni lapsille muistoksi itsestäni, perheestämme, heidän lapsuudestaan? Mitä toivon työelämältä? Mitä mieheltäni? Minkälainen kuva minusta piirtyy elämän historiaan? Muistetaanko minut? Kuka muistaa ja mistä? Mistä haluaisin minut muistettavan? Entä sitten, kun aika jättää, mitä jää jäljelle? Näitä kysymyksiä ja asioita olen pohtinut viime vuodet, välillä oivaltaen jotain, välillä väsyneenä unohtaen. Tässä otteita aiemmista kirjoituksistani.

Haluaisin tehdä työkseni jotain millä on merkitystä. Pidän kyllä merkityksellinä montaa työtä - kuten kaupankassaa, siivoojaa, hoitajaa, raksamiestä, opettajaa, vapaaehtoistyötä tekevää, biologian tutkijaa, jne. Toivon, että pystyisin myös omalla työlläni muuttamaan maailmaa edes palasen kerrallaan. Sellainen hierarkisesti etenevä ura sen sijaan ei tunnu niin merkitykselliseltä. Eikä palkkakaan. Kunhan sillä toimeen tulee. Maksaa laskut: rivarin palasen asuntolainaa, yhden vanhan auton, neljän hengen perheen pakolliset ruokaostokset ja taloustarvikkeet, jonkun kohtalaisen koko perheen harrastuksen (kuten uinnin), saa lapsille ja itselleen (kirpparilta) vaatteet, pystyy ostamaan silloin tällöin karkkia ja perhepizzan (tai kaksi pienempää pizzaa, kun on niin vaikea valita).


Kun miettii työkuvioita, opiskelukuvioita ja perhe-elämää, on periaatteessa hyvin vaikea löytää toimivaa yhtälöä. Toki, jos molemmat olisivat edes keskipalkkaisessa työssä (esimerkiksi 2000€/kk/hlö *2 henkilöä), niin sillähän tulisi toimeen jo kummasti. Voisi vaikka käydä parturissakin joskus. Tai ostaa jostain eettis-ekologisesta kaupasta vaatteita. Yhden palkkana se sitten onkin vähän vähemmän, mutta vähintään se yhden ihmisen palkka tarvitaan tähän perheeseen. Emme siis voi jäädä molemmat kotiin lapsia hoitamaan ja ylläpitämään parisuhdetta. Niin mukava kuin tämä kuukausi onkin ollut. 


Kyllä minustakin olisi ihanaa, että lapset voisivat viettää mahdollisimman paljon aikaa lapsuudestaan kotona ja omien vanhempiensa seurassa. On silti sokeaa väittää, että kotihoito olisi aina ja kaikille paras vaihtoehto. Toki toivon, että omat lapset saavat viettää vanhempiensa hoidossa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Hyvä vanhemmuus ei kumminkaan ole kiinni fyysestä läsnäolosta vaan niin monista eri asioista.


Haluaisin tarjota lapsilleni kodin, jossa on turvallista ja rauhallista kasvaa, ja jossa voi vapaasti ilmaista tunteensa kiukusta rakkauteen. Ja parisuhteen, jossa voi myös ilmaista tunteensa kiukusta rakkauteen. Näin meillä on mielestäni tällä hetkellä.

Elämä on tasapainoilua perheen, työn, opintojen ja luottamustoimien välillä. Pitää vain löytää itselleen sopiva tasapaino. Jos työ/ harrastus on mielekestä ja sellainen, josta toivoisi itselleen urankin, niin minusta on tärkeää pitää siitä kiinni. Ei rahan tai uran itsensä vuoksi, vaan siksi että elämä pysyy mielekkäänä. Haluan myös olla läsnä lasteni arjessa. Haluan olla jaksava äiti. En sellainen, joka on vain fyysisesti paikalla, mutta henkisesti jossain aivan muualla. Monelle se tarkoittaa sitä, että joutuu olemaan välillä myös erossa lapsistaan esimerkiksi töiden tai luottamustehtävien takia.


Jospa tästä kaikesta saa elämään sen tasapainon, joka pitää onnellisena ja jolla voin välittää sen saman onnentunteen lapsillekin. Jospa lapsille jäisi kumminkin meistä vanhemmista muisto ja malli, että ihminen voi oppia ja kehittyä vielä aikuisenakin. Että monet asiat, jotka on geeneihin piirretty, voi itse piirtää uudelleen. Jospa he muistaisivat minut, meidät, heidän lapsuutensa hyvinä.Toivon, että heistä kasvaisi täysipainoisia aikuisia, jotka eivät jää muiden jalkoihin. Että he kohtelisivat ja pitäisivät kaikkia ihmisiä tasavertaisina ja osaisivat asettaa ihmisen ja luonnon materiaa ja rahaa tärkeämmäksi. Että heillä olisi aina tunne, että voivat puhua kaikesta ja heitä rakastetaan. Nimittäin se on se juttu: rakastan lapsiani aivan mielettömästi. Ja senkin vuoksi haluan olla tekemässä maailmasta pala palalta parempaa paikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti