lauantai 16. marraskuuta 2013

Totuus raskaudesta

Moni on varmaan törmännyt viime päivinä tähän blogitekstiin: Ruma totuus raskaudesta. Erittäin osuvaa kerrontaa raskaudenaikaisista tavallisimmista vaivoista. Näin maailmanlaajuisen keskostenpäivän kynnyksellä mieleen kumminkin nousee myös toisenlaiset murheet raskaudesta.

Vuosittain Suomessa keskosena syntyy noin 4 prosenttia lapsista. 0,5 prosenttia on alle yhden kilon painoisia syntyessään. Ennenaikaisuus koskettaa siis Suomessakin vuosittain tuhansia perheitä ja vielä useampia uhkaavana ennenaikaisuutena, joka lopulta kumminkin päättyy täysiaikaiseen synnytykseen.

Ennenaikaisuuden syyt tulevat toisinaan äkkiä - yllättäen ja arvaamatta. Toisinaan riskit ja todellinen pelko ovat läsnä koko raskauden ajan. Raskaudenaikaiseen vaivaluetteloon voi lisätä mm. jatkuvan verenvuodon tai ennenaikaiset supistukset. Tai kohdunkaulanheikkouden, jolloin lähes koko raskausaika menee vuodelevossa. Vuodelepo puolestaan lisää veritulppariskiä ja heikentää kuntoa, jolloin kolotuksia ja rapistumista piisaa eikä pääkään pysy mukana. Raskaudesta tulee myös henkisesti vielä pelon lisäksi todella raskas. Keskenmeno, kohtukuolema ja ennenaikaisuuteen liittyvät kuoleman pelotkaan eivät ole mikään pikku juttu.

Osalla äideistä taas saattaa nousta verenpaineet, tulla turvotusta, kertyä proteeinia virtsaan ja nousta maksa-arvot. Nämä oireet enteilevät raskausmyrkytystä. Raskausmyrkytys eli toksemia tunnetaan lääketieteellisesti paremmin nimillä pre-eklampsia ja eklampsia. Pre-eklampsiaa esiintyy noin viidessä prosentissa raskauksista: pahimmillaan se voi johtaa äidin tai vauvan menehtymiseen. Pre-eklampsia ja sen seurauksena kehittyvä raskauskouristus eli eklampsia ovat hengenvaarallisia. Ainoa tehokas hoito on raskauden päättäminen joko keisarileikkauksella tai käynnistämällä synnytys. Raskausmyrkytys aiheuttaakin noin kuudenneksen ennenaikaisista synnytyksistä. Muita raskaudenaikaisia ongelmia ovat mm. HELPP sekä raskaushepatogeesi.

Meille keskosten vanhemmille yhteistä on vahva itsensä syyllistäminen tapahtuneesta. Silti, vaikka mitään emme olisi voineet tehdä toisin. Harva ymmärtää tai pystyy edes hyväksymään äitien vihan, ärtymyksen ja surun tunteita, joita tulee väkisinkin muita raskaanaolevia kohtaan. Se ikuinen valitusvirsi raskauden tavallisista vaivoista iskee jonnekin niin syvälle sisimpään, että toisinaan olisi tehnyt mieli potkaista valittajaa ja huutaa päin naamaa.

Tiedättekö ollenkaan mitä puhutte? Tiedättekö mitä tarkoittaa se kun raskausviikolla 25 valitatte kivuista ja toivotte vauvanne syntyvän? Tiedättekö kuinka valtavan raskasta ja uuvuttavaa on pelätä oman vauvan puolesta kuukausia ja viettää tästä erossa yöt ja monet hetket vielä päivisinkin erilaisten vanhentuneiden käytäntöjen ja huonojen tilojen vuoksi? Tiedättekö kuinka raskasta on olla sairaalassa vielä rv 42, kun takana on jo esimerkiksi 4 kuukautta sairaalaelämää?

Se on hiivatin raskasta! Se on uuvuttavaa. Se itkettää, se vie voimat. Se tekee myös vihaiseksi. Eikä pääkoppa käsittele niitä asioita kuin vasta joskus pitkän ajan päästä kotiutumisesta ja arjen tasaantumisesta. Se pelko kulkee myös mukana tulevissa raskauksissa ja raskaustoiveissa. Moni keskosvanhempi saa vielä uudelleen keskosen, joten pelko on aiheellinen. Siksi tuntuu suorastaan vähättelevältä kuunnella muiden kommentteja siitä kuinka kaikki menee hyvin. "Sinun pitää vain uskoa niin." Uskosta kun se ei ole kiinni. Moni ensinmmäistä kertaa keskosensa saanut ei ole koskaan aiemmin osannut kuvitella keskosuutta omalle kohdalleen.

Tiedän kumminkin, kuinka onnellinen voi olla niistä tavallisista vaivoista, joita ruma totuus raskaudesta -blogissakin on lueteltu. Kuinka onnellinen ja kuinka paljon helpompi voi äidin ja vauvan olla, kun ne vaivat ja kivut kestää sinne laskettuunaikaan asti.

Oikein hyvää maailmanlaajuista keskoslasten päivää 17.11.2013 kaikille - erityisesti teille, jotka tällä hetkellä vietätte sen sairaalassa oman vauvanne vierellä. Osallistu sinäkin maailmanlaajuiseen keskoslastenpäivään liittymällä esimerkiksi fb-tapahtumaan.




4 kommenttia:

  1. Tämä oli ajatuksia herättävä teksti. Moni täysiaikaisen lapsen vanhempi ei varmasti aavista, miten erilaista äidiksi tulo on silloin, kun vauva syntyy ennenaikaisesti. Kun omaa kokemusta ei ole, ei ole myöskään mitään, mihin verrata vaikka niitä omia raskausvaivojaan.

    Mä en usko, että kukaan närästystä tai liitoskipuja valittava oikeasti tarkoittaa pahaa, tai haluaa pahoittaa keskosvauvan äidin mielen. Se on vain ajattelemattomuutta ja tietämättömyyttä. Mä myös ajattelen niin, että murheet ovat suhteellisia: oma murhe saa tuntua murheelta, vaikkei se olisi suurin murhe päällä maan. Koska kovin raskasta olisi sellainen, että pitäisi murheita ryhtyä riviin laittamaan, ja se kuka voittaa kurjuuskilpailun olisi ainoa, joka saa valittaa. Arvaan, ettet sitä tarkoittanutkaan, vaan halusit vain kertoa, miltä sinusta muiden ajattelemattomat kommentit tai blogitekstit ovat tuntuneet. Ja kyllä se saakin tuntua pahalta, ei mikään tunne ole väärä. Mutta helpottaisiko sinua ajatus, että kommentit eivät ole pahantahtoisia?

    Mun hyvä ystävä sai esikoisensa viikolla 28. Mä en hänen kertomuksiaan kuulleenakaan osaa kuvitella sitä huolta, mikä vauvan alkutaipaleeseen on liittynyt, mutta olen toki hurjan kiitollinen siitä, että omat raskaudet ovat menneet (yhtä keskenmenoa lukuunottamatta) hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa neljänneksi viimeisessä kappaleessa olisi oikeastaan pitänyt olla heittomerkit. En niinkään tarkoittanut noita suoraan lukijalle, vaan nuo oli ne ajatukset kun itse eli kriisin keskellä ja törmäsi valittajaan. :)

      Totta kai tiedän, ettei suurin osa ihmisistä tarkoita pahaa - joskin kyllä niitä oikeasti negatiivisia kommenttejakin tuli. Tarkoitukseni tällä tekstillä pikemminkin oli huomauttaa, että ne joilla menee ns. oppikirjojen mukaan raskaudet ja synnytykset eivät ymmärrä miksi esim. keskosen äiti tuntee niin voimakkaita negatiivisia tunteita. Ainakin oman ja muutaman muun keskoäidin kokemuksen pohjalta voinee todeta, että todella monet ottavat ne keskosäidin tunteet henkilökohtaisesti. Ei ymmäretä eikä jakseta ymmärtää. Aina ei edes kuunnella vaan jopa vaiennetaan. Käsketään lakata murehtimasta, käsketään olla onnellisia, vähätellään surua kertomalla kumminkin kaimasta tai siitä kuinka nyt on kaikki hyvin ja pitäisi antaa menneiden olla. Osa jopa pelkää kuulla sen toisen tarinan - onhan se kumminkin kuin kauhutarina joka on käynyt toteen. Siinä tuntee vain helposti olevansa täysiaikaisten lasten äitien keskellä melkoinen mustalammas - ulkopuolinen. :)

      Mutta niin. Olen näitä käynyt vuosien aikana läpi aika paljon. Niin tunteita, ajatuksia kuin muistoja. Ja onhan näihin omiin raskauksiin liittynyt jos jonkinmoista. Sanoisin kumminkin päässeeni kriisin yli. Nyt on vuosi eletty tasaista ja hyvää elämää. Toki keskosuuskin on edelleen osa minua ja varmasti pulpahtaisi uudelleen pintaan, jos uudelleen keskoslapsi syntyisi tai tulisi jokin muu kriisi eteen. :)

      Poista
    2. Juu, ymmärsin pointin. Siksi tämä olikin ajatuksia herättävä teksti. Koska se on ihan totta, että samaistuminen on vaikeaa kun omakohtaista kokemusta ei ole. Mulla oli aikanaan silmiä avaavaa lukea lapsettomuusblogeista, miten pahasti siinä oman tuskan keskellä kirjoittajaa kirpaisi toisten raskausuutiset - tai jopa se, että toisella lapsettomalla ei ollut yhtä rankkaa kuin itsellä. Kriiseissä tulee näitä pimeitä ajatuksia, ja se on ihan luonnollista, mutta sitä on tosi vaikea toisen ottaa huomioon, jos ei edes tajua että sellaisia ajatuksia on. Ja nää kipeät jutut on usein sellaisia, ettei niistä kasvokkain jutella kuin ehkä ihan kaikista läheisimpien kanssa. Siksi mä olen tosi kiitollinen blogeista, joiden kautta pääsee kurkistamaan tähänkin puoleen ja kasvattamaan siten omaa empatiakykyään.

      Kuunteleminen on taito, ja aika vaikea sellainen. En itsekään taida sitä aina osata, vaan kuvittelen, että minun pitäisi olla tarjoamassa ratkaisua. Vaikka useimmiten taitaa olla niin, että pelkkä kuuntelu on ainoa, mitä tarvitaan.

      Poista
    3. Aivan totta, allekirjoitan kommrnenttisi kokonaan. Niin paljon olen blogeista oppinut ja saanut. :) Ja itsellekin nuo lapsettomuuden tunteet osittain tuli tutuiksi toista lasta toivoessa - vaikkakaan se ei ole tietenkään sama kuin primäärisessä lapsettomuudessa. Toisaalta takana oleva pikkukeskosuus ja sen läpikäyminen oli vielä kesken, joten se lisäs sitä omaa pahaa oloa ja epäuskoa siihen, että voitaisiin toinen elävä lapsi saada. Mutta tässä ollaan. ja kyllä, useimmiten vain se että kuuntelee niin auttaa paljon. Tässä on tälläiselle papupadalle ollut kovan luokan kantapään kautta käyty koulu.

      Poista