tiistai 10. joulukuuta 2013

Kuinka valita kasvastustyyli?


Minä viisivuotiaana.

Millä tavalla tulisi lapset kasvattaa? Vai tulisiko kasvatuksen nojautua mihinkään malliin - menee niin kuin on mennäkseen? Ainakin minä koen kasvatuksen käsitteenä, jota meistä jokainen tekee tavalla tai toisella toisten ihmisten ja erityisesti lasten seurassa. Oli sitä sitten pohtinut syvällisesti tai ei. Minusta kasvatus on opastusta, tukea, hellyyttä, yhdessä oloa, rakkautta ja rajoja. Se on pukemaan opettelua, vessassa käyntiä, nukkumaan menoa, yhteisiä ruokailuja sekä itse vanhempana ja ihmisenä kasvamista.

Lähes kaikilla on jonkinlainen mielipide ja kokemus kasvatuksesta vähintäänkin oman lapsuuden kautta. Useimmiten lapsuudesta saatua mallia siirretään seuraavalle sukupolvelle sellaisenaan tai juuri päinvastasena. Lapsuudesta kumpuaa muistot ja ajatukset, joita toivoisi ettei omien lasten tarvitse kokea. Halutaan välttää vanhempien virheet ja etsiä päinvastaisia tapoja. Ja taas toisaalta monia muistoja, kokemuksia, tapoja, jotka haluaisi siirtää omillekin lapsille.

Kasvatukseen ei välttämättä perustu mitään sen suurempaa ideologiaa, mutta nykyään voidaan jo (mielestäni onneksi) keskustella erilaisista kasvatustyyleistä. Kasvatustietoisuudesta puhutaan silloin, kun herää pohtimaan kasvatuksensa päämääriä ja arvoja. Tällöin monesti pyritään muuttamaan omia kasvatustapoja toivottuun suuntaan ja haetaan tietoa miten päämäärään päästäisiin. Vaikka olisi selkeä ajatus siitä miten haluaa kasvattaa, tekee meistä jokainen silti virheitä eikä omat toiveet toteudu aina sellaisenaan.

Mielestäni on kumminkin tarpeen tarkastella omaa kasvatustaan ja tajuta tekevänsä virheitä. Useamman kerran olen törmännyt sellaisiin vanhempiin, jotka väittävät oman kasvatuksensa olevan virheetöntä. Se on minusta huolestuttavaa. Hälyytyskellojen pitäisi soida isosti, jos tuntuu ettei itse ole tehnyt virheitä ollenkaan. Meistä kukaan ei ole täydellinen ja omien virheiden kieltäminen ja peiliin katsomatta jättäminen on kyllä jo itsessään varsin törkeä virhe. Myös lapsille tulisi opettaa, että kaikki meistä tekevät virheitä - aikuisetkin. Kukaan ei ole täydellinen, mutta virheistä voi oppia ja oppimalla kasvaa fiksummaksi.

Miehen kanssa puhuimme kasvatuksesta ja ennen lapsia, kun tuli puhetta siitä millaisena lapsiperhe-arjen ja tulevaisuuden omien lasten kanssa näkee. Monista asioista oltiin samaa mieltä, mutta riitaakin tuli. Näin kävi esimerkiksi sen suhteen millaisiin harrastuksiin kuvitteli lapsiansa kuskaavan ja mitkä harastukset ovat haitaksi ja mitkä hyödyksi ja kuinka vakavasti lasten harrastuksiin tulisi suhtautua. Myös uskonnosta sekä sukupuolen merkityskestä puhuttiin paljon. Sittemmin ollaan löydetty yhteinen sävel ja kultainen keskitie - ainakin jossain määrin.

Paljon kasvatukseen liittyviä asioita tosin on tullut vastaan vasta tosi paikan tullen. Neuvoja on saatu sairaalasta lääkäreiltä, hoitajilta, puheterapeutilta, ravintoterapeutilta, fysioterapeutilta, neurologilta. Myös neuvolasta on tullut vinkkejä, joita sitten soveltaen on otettu käyttöön tai jätetty ottamatta. Esimerkiksi ummetukseen ja ruokahaluttomuuteen liittyvät kasvatustavat ollaan opittu vasta kantapään kautta. Tuputtamisesta ja potalla pakollaistuttamisesta on tullut mieleen omat lapsuusmuistot, joita ei haluaisi oman lapsen kokevan. Ollaan etsitty vinkkejä ja toisenlaisia tapoja hoitaa tilanne. Tehtyä virhettä ei saa tekemättömäksi, mutta opiksi siitä voi ottaa.

Ennen apua ei ollutkaan tarjolla samalla tavalla kuin nykyisin vaan kaikki neuvot tulivat perintönä kotoa tai naapurilta. Lasten mielenterveyteen eikä aikuisten ja lasten vuorovaikutukseen kiinnitetty myöskään huomiota. Nyt nämä asiat on onneksi nostettu esiin ja niihin on pyritty myös lainsäädännöllä puuttumaan ja herättelemään ihmisiä tarkaastelmaan kasvatukseen liittyviä asioita. Näin esimerkiksi väkivallalla kasvattamisen suhteen. Toki edelleen löytyy niitä, jotka puolustavat fyysistä kuritusta, mutta onneksi yhä pienempi joukko.

Vaikka teemme vanhempina virheitä, toivon että lapsille jäisi hyvät eväät elämään ja hyvät välit meihin vanhempiin. Ne tavoitteet ja päämäärät kasvatuksessamme: olemme perhe, jossa kaikilla perheenjäsenillä on tilaa olla ja elää. Väkivalta ei kuulu kasvatukseen eikä välien selvittelyyn. Tunteita saa ilmaista ilosta suruun, onnesta kiukkuun. Ihmiset ja luonto ovat materiaa tärkeämpiä. Ihmiset ovat erilaisia, mutta saman arvoisia. Vanhemmille voi aina puhua ja kertoa murheet. Sukupuoli ei määrää sitä mitä voi tehdä. Yrittämättä ei mitään saa ja virheistä voi oppia. Lapset eivät ole pöytäkoristeita vaan aktiivinen osa elämää: leikitään, syödään, lomaillaan ja nukutaan yhdessä. Matka vanhempana on vielä alkutekijöissä, mutta kovasti me yritämme kasvaa itsekin.

Linkkejä ja vinkkejä kasvatusasioishin:

Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto: Hidas vanhemmuus
MLL:n Vanhempainnetti
Väestöliiton Perheaikaa-palvelu

Lapsiperheiden palvelusivusto Hiekkalaatikko: Vanhemmuus ja perhe-elämä
Kiintymysvanhemmuusperheiden nettisivut
Naisunioni: Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa - tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa
Seurakuntien lapsityön keskus: Tukea varhaiskasvatuksen uskontokasvatukseen

Puhuitteko te kasvatukseen liittyvistä asioista ennen lapsia? Entä nykyisin? Mistä kautta kasvatukseen liittyvät tavoitteet ja tavat ovat teidän perheeseenne tulleet? Mitä muistat omasta lapsuudestasi? Entä millä tavoin uskonto ja elämänkatsomus korostuvat teidän kasvatuksessanne - vai korostuvatko mitenkään?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti