perjantai 10. tammikuuta 2014

Meidän lastensairaalamme

"Lastensairaala jos mikä kuuluu kriittisen infran piriin, jossa valtion on otettava suurempi rooli. Syömävelan sijaan velkarahat on kohdennettava infran ja rakenteiden muutoksiin."
Kuva lainattu Raisa Lehtomäen Fb-kirjoituksesta. Suosittelen lukemaan.
Todella silmiä avaava teksti sairaalan tarpeellisuudesta
Viime päivinä on jälleen noussut keskusteluun nykyisen Helsingin Lastenklinikan tila. Iltalehden toimittaja veti kyllä artikkelillaan vuoden pohjanoteerauksen, josta vastavyörynä alkoi useammalta suunnalta tulla kannanottoja klinikan todellisesta tilasta.

Viimeksi eilen juttelin asiasta erään oululaisen ystäväni kanssa, jonka lasta hoidetaan aika ajoin Helsingissä lastenklinikalla. Tilat on onnettomat, leikkausjonot pitkiä, kun hoitopaikoista on käytössä vain osa ja iso osa hoitajista on sairaslomalla tilojen huonon kunnon vuoksi. Tehohoitoa vaativia isojakin leikkauksia joudutaan siirtää puolen vuoden päähän, kun ei ole tiloja eikä henkilökuntaa. Perheille myös odottaminen on raskasta. Kyse on toki lapsen terveydestä ja usein myös hengestä, mutta myös siitä että sairas ja väsynyt lapsi vaatii perheeltä paljon huomiota ja voimavaroja. Perheitä ja lapsia ei pitäisi ajaa loppuun vain tilanpuutteen vuoksi.
Lastensairaala on ollut vuosia museokuntoinen, mutta sen suhteen on päädytty tekemään vain pintapuolista paikkailua. Nyt uudella sairaalalla on jo palava kiire, mutta rahaa investointiin ei muka ole. Olen pyöritellyt asiaa mielessäni edes takaisin. Tiedän kyllä niin valtion, kuntien kuin erikoissairaanhoitopiirien taloustilanteen - se on järkyttävän huono. Valtion budjetti näyttää viidettä perättäistä vuotta alijäämää, syömävelkaa otetaa yksistään tänä vuonna 9 miljardia euroa lisää ja samaan aikaan sairaanhoitokulut kasvavat kovaa vauhtia. Näin ei voi jatkua.
Suomi kuitenkin tarvitsee uuden lastensairaalaan pikimmiten. Ja ei, sitä ei todellakaan tule rakentaa yksityisistä rahoista. Niin hienoa kuin onkin, että mukaan saadaan ihmiset mummosta vaippaikäiseen, niin tämä kehityssuunta, jossa pienet lapset tekevät työtä ja lahjoittavat tuotot sairaalalle, ei ole oikein. Ei ole oikein, että pienet potilaat laitetaan mediamyllyyn keräämään sympatiaa ja varoja uuden sairaalan rakentamiseksi. Sairaat lapset on toki mediaseksikkäämpiä kuin vanhukset tai viisikymppiset sydäninfarktipotilaat. Vai mitä luulet, kuinka onnistuu varainkeruu 50-vuotaiden tukkiutuneilla verisuoni kuvilla? Vastustan siis ankarasti sitä, että pienten potilaiden kuvilla kerätään varoja. Nämä pienet potilaatkin ovat ihmisiä ja heillä on oikeus yksityisyyteen ja hoitoon, ilman että siitä tehdään julkista numeroa. 
Nykyinen suunta on totaalisen väärä. Se että HYKS:n päättäjät ovat tehneet vuosien saatossa virheitä, ei ole syy jättää uutta sairaalaa yksityisrahoituksen varaan. Kuten on sanottu, sairaalan varat hankitaan tavalla tai toisella ja se tapa on ja tulee olla julkinen rahoitus. Lastensairaala jos mikä kuuluu kriittisen infran piriin, jossa valtion on otettava suurempi rooli. Syömävelan sijaan velkarahat on kohdennettava infran ja rakenteiden muutoksiin. Tämä velka tulee meidän kaikkien maksettavaksi - ei vain niiden, jotka haluavat osallistua keräykseen. Tämä on myös velka, jonka minusta voi jättää meille tuleville sukupolville.
Lastensairaala on ajateltava osana sote-uudistusta, jossa monikanavainen rahoitusmalli ja rakenne laitetaan uusiksi. Tuleva järjestelmä pitää rakentaa selkeäksi ja tehokkaaksi. Hoitoa muutettava kalliin tulipalosammuttamisen sijaan ennaltaehkäisevään ja perhekeskeiseen suuntaan. Tätä kautta syntyy pitkällä tähtäimellä säästöä ja hyvinvointia. Terveyserot kansalaisten välillä ovat kasvaneet viime vuosikymmenen aikana valtavasti ja tälle on tultava stoppi.
Mikäli säätiörahoitteiselle terveydenhuollolle ja sairaalainvestoinnille annetaan nyt pikkusormi, se vie kohta koko käden. Verisuonitauteihin on kyllä viime vuosikymmeninä panostettu suhteessa  paljon enemmän, eli juuri siihen mikä on keskivertopäättäjän suurin terveyshuoli. Keskivertopäättäjän terveysongelmiin ei ole yksityisvaroja kerätty eikä näin tule olla lastenkaan kohdalla. Nyt on aika kantaa vastuu pienemmistä ja laittaa koko lastensairaalahanke julkiselle investointilistalle.
---
PS. Huom! Marraskuussa 2012 Talousarvioesityksessä HUS:n investointien määrä seuraavien neljän vuoden jaksolla on yhteensä 580 milj. euroa. Lastensairaalan hinta 160 miljoonaa euroa (julkisista varoista vain osa). Sairaaloiden IT-hankinnat 500 milj. euroa (julkisista varoista, ei kunnon kilpailutusta). Eduskuntatalon remontti 225 milj. euroa (julkisista varoista).


Kirjoitukseni julkaistu alunperin täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti