perjantai 24. tammikuuta 2014

Vanhemmuuden vaa'an kieli


Kun joku äiti kertoo aloittavansa työt tai opinnot ja hänellä on alle kolmevuotias lapsi, takaraivoon hiipii väkisinkin ääni, joka alkaa ihmetellä ja moralisoida. "Eihän noin voi tehdä. Itsekästä. Eikö hän ymmärrä, että työt kyllä odottavat, mutta lapset ovat vain kerran pieniä?" Toiset meistä toistavat nuo sanat ääneenkin.

Jännä. Olen itse äiti, jonka pää ei kestänyt ja joka tarvitsi jotain kodin ulkopuolista tekemistä, jotain älyllistä toimintaa aikuisten seurassa. Silti minullakin takaraivossa alkaa piipittää se pikkuinen moralisoija myös toisten kohdalla. Toistaiseksi olen saanut järkiperustein piipitttelijän pysymään hiljaa.

Vanhemmuus ei nimittäin ole mustavalkoista. Se ei ole vain oikeita ja vääriä ratkaisuja vaan se on jatkuvaa tasapainoilua jaksamisen sekä huonon ja vähemmän huonon ratkaisun välillä. Ajatellaanpa, vaikka erilaisia kasvatukseen liittyviä ihanteita kuten kotihoito, imetys, perhepeti, rajojen asettaminen ilman fyysistä kurittamista, lapsen tunteiden sanoittaminen, huutamisen välttäminen, jne.

Lapsen on varmastikin parempi kasvaa vanhempiensa seurassa, jotka rakastavat, leikkivät, hellivät, ja ruokkivat, kuin päivähoidossa vieraiden aikuisten ja toisten lasten seurassa aamusta iltaan, viitenä päivänä viikossa ympäri vuoden. Vaan entä silloin, jos vanhemmat eivät helli ja ruoki? Onko kotivanhemmuus silloinkin parempi? Tai entä, jos isä/ äiti ei jaksa kotona, vaan kotivanhemmuus on huutamista ja tukkapöllyn antamista, pinnan palamista? Entä jos äiti/ isä jaksaakin olla hellempi menemällä töihin? Onko päivähoito silloin parempi kuin kotihoito? 

Tai jos ihanteena pidetään lapsentahtista nukkumista, jossa jokainen lapsi on yksilö, onko silloinkin olemassa vai yksi oikea tapa toimia? Osa lapsista kun nukkuu heti pitkiä ja yhtäjaksoisia öitä, toiset heräävät vielä parivuotiaanakin monta monituista kertaa yössä. Jos vanhemmat jaksavat eikä heitä haittaa, niin lapselle on varmasti mukavampi nukkua samassa huoneessa ja samassa sängyssä niin kauan kuin siltä tuntuu. Tämä luo lapselle turvaa, joka on täysin ok. Mutta jos vanhempien pää hajoaa huonoista yöunista ja huonossa asennossa nukkumisesta, kun pitää varoa lasta, silloin on varmasti parempi koko perheen kannalta yrittää järjestää tilanne toisin. Esimerkiksi, niin että jokainen saisi nukuttua mahdollisimman hyvin. Vaikka sitten erihuoneissa ja tassu-unikoulun avulla. Slti, vaikka unikoulua ei pidetä lapsen kehityksen kannalta ainoastaan positiivisena. Tasapainoilua siis.

Vaikka vanhemmuus ja elämä ylipäätään on tasapainoilua, pidän silti kasvatuksessakin joitakin asioita tavoittelemisen arvoisina. Ei ihanteiden alle ole tarkoitus kaatua eikä niitä pidä kantaa taakkana. Ennen ehkä tehtiin kasvatuksessa moni asia toisin ja ehkä vanhemmat pääsivät helpommala, kun ei tarvinnut miettiä ja punnita mikä on oikein tai parhain tapa. Pidän silti hyvänä sitä, että tänä päivänä vastuu ja ahdistus on enemmän meidän vanhempien harteilla kuin lasten. Tietoa on saatavilla paljon - niin fyysisen kurituksen haitoista kuin lasten tunteiden väheksymisestä, lasten läheisyyden tarpeesta ja hellyyden vaikutuksesta keskittymis. ja oppimiskykyyn.
"Vanhemmuus on ilo – nauti siitä, elä tässä hetkessä, mutta varaudu myös tulevaisuuteen. Lapsella on oikeus olla lapsi ja lupa kasvaa aikuiseksi. Sekä lapsi että aikuinen ymmärtävät päivä päivältä, vuosi vuodelta enemmän itsestään ja toisistaan. Aikuisuuteen mennään lapsen askelin, vanhempaa kädestä kiinni pitäen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti