Ennen vanhaa (Ainekirjoitushaaste)

Bloggareiden ainekirjoitushaasteen kuudes aihe tuli Uusioperheen kuviot ja kaviot -blogin Kukkavarpaalta. Kirjoitusaikaa on vielä viikko, joten hyvin ehtii mukaan! Tässä kumminkin minun kirjoitukseni.



Kukaan ei varmaankaan ole välttynyt kuulemasta lausetta ”Ennen vanhaan kaikki oli paremmin”. Varmasti ennen vanhaan monikin asia oli paremmin, mutta ei pidä unohtaa kolikon toista puolta. En missään nimessä vähättele toisten kokemuksia tai entisaikojen muistelua. Jokainen meistä muistelee menneitä, oli niistä vuosi, kymmenen vuotta tai useita vuosikymmeniä. Yhtälailla sekä mukavia että ikäviä muistoja on oikeus muistella. Niskavillani ja säärikarvani nousevat pystyyn, kun joku aloittaa lauseen: ”Ennen vanhaan...” ja jatkaa kuinka paljon mikin asia oli ennen paremmin. Ja hyvähän se on kertoa menneistä, kun niitä ei ole uudemmat sukupolvet eläneet. Historiatietous kumminkin kunniaan. Toivoisin että jos kerrotaan menneestä, kerrotaan samalla koko totuus eikä vain puolia siitä.
Pöpöt ja supermarketit
Viime viikkoina otsikossa on ollut muun muassa vauvakinojen ja supermarkettien kieltäminen vauvoilta. Ja taas kuuluu huutelua: ”Ei ennen vanhaan moisia ollut, ennen lapset hoidettiin kotona eikä menty mihinkään. Ennen vanhaan äidit keskittyivät hoitamaan vauvoja eikä silloin ollut aikaa elokuviin. Ennen vanhaan ei viety vauvoja mihinkään marketteihin.”
No ei varmastikaan viety. Mitään superhypermarketteja kuin ei vielä vuosikymmeniä sitten ollutkaan. Mutta kyllä ne vauvat silti vietiin pöpöpaikkoihin. Vauvat kulki mukana navetassa, lampolassa, tallilla, kanalassa, sikalassa ja heinäpellolla. Vauvat otettiin mukaan seuroihin, talkoisiin sekä kylmille pitkille rekikyydeille ja vietiin ihmisiä täynnä olevaan kirkkoon.
Toki vastavuoroisesti toinen taas tokaisee: "Ennen ei ollut allergioita ja astmaa. Ennen totuttiin pöpöihin." Osittain varmasti totta tuokin. Mutta kyllä sitä allergiaa ja astmaa on ollut ennen muinoinkin. Sitä ei vain ole osattu diagnosoida eikä hoitaa ja sen esimerkiksi lisännyt toisten lasten sairastavuutta ja hoitamattomana pienikasvuisuutta. Toisaalta taas kaikista infektioherkimpiä lapsia ei pystytty edes pitämään pöpöiltä suojassa eikä taudin iskiessä ollut mahdollisuutta päästä nopeasti sairaalaan saati sitten tehohoitoon. Ja nuokin pöpöt veivät lapsia mukanaan.
Vauvakinojakaan ei ollut. Mutta eiköhän sitä ääntä riittänyt kotonakin, kun oli paljon lapsia, naapureita, renkiä, piikoja ja muita talo täynnä koko ajan. Niin ja eläinten ääniä, sahaamista, lihojen nuijimista, ja niin edelleen. Eikä tarvinnut äidin tai isänkään lähteä hakemaan toisten aikuisten seuraa kovin kaukaa, vaan sitä löytyi kotoa ihan riittävästi.
Kotiapu
Kotiavustakin on puhuttu taas viimeaikoina ja kuinka ollakaan, taas kuuluu huuteluja ”Ei ennen vanhaan tarvittu mitään yhteiskunnalta saatua apua, lapset hoidettiin itse”. Niin. Ennen asui montakin perhettä tai sukupolvea samassa talossa ja kaikki auttoivat kaikkia. Myös naapurit auttoivat. Nykyisin asutaan monesti kauempana sukulaisista eikä naapureiden kanssa olla niin paljoa tekemisissä. Ennen ne vanhemmat ihmiset, jotka eivät enää fyysistä työtä kyenneet tekemään niin paljoa, katsoivat lasten perään nuorempien tehdessä muut työt. Nyt ne saman ikäiset naapurit saattavatkin katsella ikkunasta ja haukkua, mutta apua ei ole tarjolla. Eipä sillä, ei sitä tarjoa nuoremmatkaan.
Yhteiskuntarakenne muuttuu, mutta ei se välttämättä ole pahasta. Siihen on sopeuduttava ja keksittävä uusia keinoja selviytyä. Yksi tällainen keino on esimerkiksi kotiapu, joka tarjoaa (tai jonka tulisi tarjota) palveluja myös lapsiperheille. On sitä kotiapua (töiden tekemistä, lasten vahtimista, ruoanlaittamista, jne) ollut tarjolla ennen vanhaankin. Nykyperheitä ei tarvitse syyllistää avun hakemisesta tai avun tarpeesta. Vaikka lapsensa olisi itse ”hankkinut” ja saanut, voi elämä silti yllättää monella tapaa. Voikin olla, että lapsella on jotain erityistä, joka vaatii sairaalahoitoa tai paljon tukitoimintoja ja sairaalassakäyntejä. Vaikka lapsi olisi toivottu, sairaudet ja omien voimien loppuminen eivät ole olleet toivottuja. Lääkkeet, erilaiset hoito-ohjeet, tavallista suurempi infektioherkkyys, erityisruokavaliot, synnytyksen jälkeinen masennus, äidin, isän tai jonkin muun perheenjäsenen sairastaminen, työttömyys, epävarmuus ja hektisyys vievät perheen voimia ja aikaa, jolloin väsymys kasvaa. Tilanteen ei tarvitsisi kääntyä hälyyttäväksi ennen kuin apua saa, vaan sitä pitäisi olla tarjolla ennalta ehkäisevästi. Eikä avuntarvitseminen ole häpeä tai heikkous. Ei se tee ihmisestä huonompaa tai arvottomampaa. Apua voi yhtälailla tarvita niin köyhä kuin hyvin toimeentuleva. Sitä voi tarvita yksinhuoltaja, kaksinhuoltaja, yhden lapsen perhe, monen lapsen perhe, keskoslapsen perhe, täysiaikaisen lapsen perhe, erityistä tukea vaativan lapsen perhe, ”tavis”lapsen perhe. Todennäköisesti, jos apua saa ennalta ehkäisevästi, siitä aiheutuneet kulut yhteiskunnalle jäävät pieniksi ja perhe saa voimaa jaksaa taas pian ilman apua.
Hoidon taso ja hyöty
Syyttelyä on toki muunkinlaista kuin pelkkä nykyvanhempien leimaaminen avuttomiksi. Onpa joku joskus sanonut minulle näinkin: ”Ei tarvinnut ennen vanhaan syntyvän lapsenkaan kuluttaa penniäkän yhteiskunnan varoja, kun ei ollut neuvolapalveluja eikä synnytyssairaaloita.” Totta. Ei ennen moisia ollut, ei siis ollut myöskään niistä aiheutuneita kuluja. Harvassa kumminkin taitaa ne ihmiset olla, joiden mielestä odotus ja synnytys sujuivat paremmin ennen vanhaan.
Suomen neuvolajärjestelmä on tiputtanut ja pitänyt äiti- ja imeväisikäisten kuolemat meillä matalalla. Olen onnellinen nykyisestä neuvolajärjestelmästä ja yliopistotasoisesta vastasyntyneiden ja synnyttävien hoidosta. Se pelasti myös minun ja lapseni hengen. Ennen vanhaan olisi vaan kuoltu. Niin hienoa. Niin hyvin asiat olisivat olleet ennen vanhaan. (Toki mahdollista se on vieläkin, mutta nyt on onneksi se toinenkin vaihtoehto olemassa.) Jostain kumman syystä minä pidän nykyajasta enemmän ja siitä, että asioissa mennään eteen eikä taaksepäin - historiaa unohtamatta.
Onpa tullut vastaan kommenttia siitäkin kuinka ”Ennen naiset olivat rautaa, ei syntynyt keskosia, ei kärsitty lapsettomuudesta.” Niin. Ennen ei keskossanaa ollut edes oikein käytössä, koska ennenaikainen syntymä tiesi lapsen menehtymistä. Ennen lapsia menehtyi toki paljon ja monissa perheissä jopa useampia. Se ei kuitenkaan tehnyt naisista tai entisajan perheistä rautaisempia, vaan se oli surullista ja raskasta. Jotain jonka osa perheistä kohtaa nykyisinkin, mutta josta ei uskalleta puhua tai jota ei ajatella sattuvaksi omalle kohdalle. Nykyisin tiputaan kovaa ja korkealta eikä enää ole tarjolla vertaistukea rai edes ymmärrystä. Lapsettomuus on ollut myös vaiettu asia. On toki totta että se on lisääntynyt ja sen odotetaan edelleen lisääntyvän. Sekään ei kumminkaan tee miehistä tai naisista vähemmän rautaisia eikä määritä kenenkään arvoa.
Lapsen oikeus tasapainoiseen äitiin
Ikuisia syyttelyn ja riitelyn aiheita ovat myös imetys ja lastenpäivähoito. Ei ymmärretä erilaisia perheitä ja perheiden erilaisia tarpeita, taustoja ja olosuhteita. ”Ennen imetettiin, ei tarvittu korvikkeita.” Niin. Kun taas mennään muutama vuosikymmen ajassa taaksepäin, ei ollut olemassa varsinaisia korvikkeita. Vastasyntyneen vatsa ja suolisto eivät kestä lehmän- tai lampaanmaitoa, joten jollei rintamaitoa ollut tarjolla, lapsi todennäköisesti menehtyi. Tuolloin myös äitikuolemat olivat yleisempiä. Nykyisin mikäli äiti on menehtynyt, äidiltä ei maitoa tule tai hän sairastaa jotain eikä lääkityksen vuoksi rintamaitoa ole tarjottavana, lapsi voi jäädä kumminkin korvikkeiden avulla henkiin. Itse asiassa lapsi voi kasvaa ja kehittyä korvikkeilla nykyisin täysin normaalisti. Korvikkeet ovat nykyisin varsin hyviä, hygieenisiä ja ravitsevia. Ja korvikkeitakin on tarjolla erilaisia: esim. pikkukeskosena syntyneille omansa. Ja voihan se olla, että sekin äiti joka on "niin patalaiska ettei viitsi yrittää" on oikeasti ajatellut omaa jaksamistaan. Toisilla tulee esimerkiksi raja vastaan jaksamisen suhteen aiemmin ja on ihan ok huolehtia itsestään. Itse asiassa on enemmänkin kuin OK huolehtia itsestään ja jaksamisestaan. Lapsi tarvitsee ja lapsella on oikeus tasapainoiseen äitiin, joka jaksaa huolehtia, hoitaa ja hymyillä.
Sama pätee päivähoitokeskusteluun. Sen sijaan, että meillä puhutaan onko alle 3-vuotiaan paikka päivähoidossa vai kotona, tulisi puhua siitä onko hoito kodeissa ja päiväkodeissa hyvää. Millä tavoin molemmat vanhemmat saadaan osallistumaan lapsensa/ lastensa hoitoon? Millä tavoin saadaan äidit ja isät jaksamaan? Millaista hoidon tulisi olla? Millaista tukea ja apua työssäkäyvät vanhemmat tarvitsevat? Minkälaista apua tarvitsevat opiskelevat vanhemmat? Entä millaista apua tarvitsevat kotona olevat vanhemmat?
Kukkahattutäteily
Minusta on hullunkurista siirtää huomio epäolennaisiin asioihin kuten markettikäynteihin ja vauvakinoon, kun lapsiperheiden ongelmat ovat jossain ihan muualla. Tapahtuu kamalia ja hirveitä, mutta meillä jaksetaan vouhottaa siitä kuinka vauvakinot (siis rauhalliset pienten lasten vanhemmille suunnatut tapahtumat) ja marketit (paikat joissa myös yksinhuoltajilla on oikeus ostaa ruokaa ja tarvikkeita) tulisi kieltää. Kukkahattutäteilyssä ei ole mitään vikaa, mutta sen voisi sentään kohdistaa oikeisiin ongelmiin.
Kirjoitukseni julkaistu Uudensuomen blogipalvelussa 18.5.2012

Kommentit

  1. Hyvin kirjoitettu! Onneksi en itse tarttunut asiaan samalta kantilta, vaikka alkuun meinasin. Osasit kirjoittaa paljon paremmin ja tieteellisemmin, kuin mihin itse olisin pystynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Pitää käydä lukemassa sinunkin tekstisi! Niin ja tervetuloa blogiin uudelleenkin!

      Poista
  2. Kirjoitat kyllä tosi hyvin ja tyhjentävästi. Hyvin samankaltaisia ajatuksia minullakin mitä täällä blogissasi kirjoittelet! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit