Minusta tulee isona

Intouduin lukemaan bloggareiden vanhojen ainekirjoitus-haasteiden tuotantoa (pikku hiljaa kevyempänä lukemisena) ja halusin itsekin kirjoittaa näistä. Tässäpä siis ensimmäisen haasteen mukainen kirjoitus.

Alle kouluikäisenä kuljin tomerana leikkilääkärinlaukku mukanani ympäriinsä. Isovanhempani asuivat paritalon toisessa päässä ja etenkin vanhempieni ollessa navetoimassa, vietimme paljon aikaa heidän puolipäässään. Esittelin laukkuani myös mummun ja papan sekä heidän kanssaan asuvan isotätini vieraille. "Minusta tulee isona lääkäri." Se taisi olla ensimmäisiä ammatteja, johon halusin. 

Vuosien kuluessa ajatukset ja kiinnostuksen kohteet muuttuivat. Milloin halusin hävittäjälentäjäksi, milloin formulakuskiksi. Ei mitään vaatimattomia haaveita siis. Harmikseni meillä ei kumminkaan ollut mahdolllisuuksia eikä liioin varaakaan mihinkään kalliiseen formulaharrastukseen.

Yläasteiässä tietyllä tapaa lääkärin ammatti kiinnosti ja houkutti edelleen. Matikka oli lempiaineeni ja pärjäsin siinä. Jonkin asteista veri- ja piikkikammoa minulla silti oli eikä lääkärin ammatti houkuttanut kumminkaan samalla tavalla kuin muutamat muut ammatit. Sotilasuraa pohdein pitkään, mutta toisaalta yläasteen yhteiskuntaopin tunnilla nostin käden ylös, kun kysyttiin ketkä joskus haluaisivat poliitikoiksi. Olin ainoa.

Askel kerrallaan on tässä elämässä menty. On ollut jotain päämääriä, jotain tavotteita, jotain haaveita. Vastoinkäymisiäkin on tullut. Vaan tässä sitä taas ollaan. Miettimässä aika ajoin mikä minusta tulee isona. Lukion jälkeen olin matematiikan opettajan sijaisena lukiolla ja laitoin hakupaperit Oulun Yliopistoon matikanlaitokselle opettajani painostuksesta. Kirjoitin tuolloin laudaturin 59/60. Pisteen (ja tuhannen euron stipendin) menetin sen takia, että kuvaaja yhdessä tehtävässä oli jäänyt kesken.

Pääsin matikanlaitokselle opiskelemaan ja sain pitää sijaisuuksia. Opettajan ammatti ei tuntunut ollenkaan omalta. Hiukan jopa ahdistuin koko ajatuksesta. Niinpä jätin opinnot kesken, tein töitä, matkustin ulkomaille ja olin vuoden asepalveluksessa. Pari vuotta lukiosta pääsemisen jälkeen ajatukset olivat selkiytyneet. Palasin matikanlaitokselle ja aloitin opinnot alusta. Suuntauduin tilastotieteeseen ja otin sivuaineeksi soveltavan kansantaloustieteen. Tuntui, että siitä minun olisi vielä mahdollisuus ponnistaa moneen mielenkiintoiseen työhön. 

Sitten tulin (toivotusti) raskaaksi. Moni kauhisteli ja pelkäsi opintojeni jäävän kesken. Monet myös olettivat minun jättävän luottamustoimet ja politiikan. Siellä täällä kulki juoruja vahinkoraskaudestakin - vaikkei sekään olisi ihmisestä huonompaa tehnyt.

Nyt opinnot ovat gradu-vaiheessa, politiikka vie minua edelleen ja lapsiakin on siunaantunut onneksemme kaksi. Mikä minusta sitten tulee isona? Tällä hetkellä toivon tietysti, että saisin tehdä työtä paremman yhteiskunnan eteen pääkallopaikoilla. Jos ei, niin seuraavana suunnitelmana on saada nämä opinnot loppuun ja hakea töihin sairaalaan tilastotietelijäksi. Olin siellä työharjoittelussa ja työ oli melko kiinnostavaa. Lääkärin ammattikin on viime vuosina alkanut pyöriä mielessä uudestaan. Erityisesti lastenlääkärin pesti. Lääkikseen vain on niin kovin vaikea päästä, etenkin kun minulla ei ole siiä kuuden ällän ylioppilastodistusta.

Mutta jos politiikka ei syystä tai toisesta vie kokonaan mukanaan (kuulostaa tällä hetkellä omaan korvaani kovin kaukaiselta ettei politiikka muka veisi mukanaan jollain muotoa), niin ehkä aloitan lääketieteen sivuaineopinnot (jotka tilastotieteilijöille on mahdolliset) ja koitan sen jälkeen myös lääkikseen. Tai sitten teen elämässäni jotain aivan muuta. Se on ainakin varmaa, että mikään ei ole varmaa.