maanantai 9. kesäkuuta 2014

Nimi kertoo kantajastaan

Kuva täältä.
Toiset sanovat ettei lapselle voi keksiä tai antaa nimeä ennen kuin on nähnyt miltä lapsi näyttää. Toiset taas ovat jo omassa lapsuudessaan päättäneet mahdollisten tulevien lasten nimet ja antavat ne omille lapsilleen.

Minä varmaankin pujahdan näiden väliin. On toki ollut joitakin nimiä, joista pidin lapsena ja listailin ylös. Listat on hukassa ja muistelisin että siltä listalta yksikään ei ole eksynyt näinä vuosina omiin suosikkeihini, joita olisin edes ehdottanut puolisolle lastemme nimeksi.

Esikoiselle pohdimme aikanaan nimeä jo ennen kuin hän oli saanut alkunsa. Ja niistä pohdinnoista lopulta syntyi nimet, jotka eksyivät myös esitietolomakkeeseen hätäkastekohtaan raskausviikolla 25 ajatellen, että lapsi syntyisi vasta neljä kuukautta myöhemmin ja olen vain pyörähtämässä sairaalassa. Paperin täyttämisestä meni vuorokausi ja esikoisemme syntyi hätäsektiolla ja sai hätäkasteessa nimensä.

Meni niin päin, että mieheltä ja minulta kysyttiin tiedämmekö mikä lapsen nimeksi tuli. Minä heräsin vasta seuraavana päivänä heräämössä ja mies pääsi katsomaan esikoista sairaalaan vasta pari tuntia syntymän jälkeen.

Kaiken sen keskellä oli ihanaa, että lapsellamme oli oikea nimi. Ihan oikea nimi. Vaikka ei ollut tietoa elääkö hän edes seuraavaan päivään. Ja se nimi istui täydellisesti, erityinen ja elämää täynnä oleva nimi. Toiset nimet joista oltiin puhuttu menivät uusiksi, sillä emme halunneet antaa edesmenneiden ihmisten nimiä teholla elämästään kamppailevalle pikkuiselle. 

Hoitajat ja lääkärit puhuivat sairaalasta lapsesta etunimellä. Eivät millään tekonimellä tai "Lappalaisen lapsena" tai pelkillä sotuilla tai sänkypaikan numerolla. Toki oli niitäkin vauvoja, joilla ei vielä virallista nimeä ollut vaan heitä puhuteltiin lempinimillä. Tai nimi vaihdettiin sairaala-ajan jälkeen.

Minulle vain ajatus siitä oli ja on edelleen henkilökohtaisesti vieras. Nimen täytyy olla oikea. Ja voi kuinka tärkeä siitä asiasta tuli, kun joutui pohtia elämää ja kuolemaa - hautajaisiakin. Että edes sen pienen elämän ajan toista on voinut kutsua oikealla nimellä. Että se nimi istuu, sitä on mietitty ja pohdittu ja se on valittu ajan kanssa puolison kanssa yhdessä.

Samanlainen pohdinta käytiin myös toisen lapsen kohdalla eikä esikoisen esitietolomakkeessa ollut toinen nimi tununut istuvan enää seuraavalle, vaikka sukupuoli olisikin eri. Täytyi keksiä ja miettiä juuri tälle lapselle sopivat nimet. Ja lopulta löytyi nimi (nimet), joka miellytti molempia ja tuntui molempien mielestä siltä oikealta juuri tälle toiselle lapselle. Sain rakenneultran yhteydessä täyttää esitietolomakkeen ja antaa synnytystoivelistan ja ajan pelkopolille.

Tuosta asti puhuttelimme vauvaa nimellä, vaikka hän olikin vielä vatsassa. Se teki raskaudesta ja vauvasta todellisemman. Oli muutakin kuin pelko. Ja oli se nimi, jos vauva syntyisi - tai tapahtuisi jotain kamalaa. Vauvasta tuli täysiaikainen ja isovanhemmille kerroimme nimen heti pian syntymän jälkeen kuten esikoisestakin. Silläkään kertaa ei tuntunut, että olisimme valinneet väärän nimen. Sekin oli juuri oikea, merkityksellinen.

Nyt on jälleen samat pohdinnat käynnissä ja kiire, mikäli haluaa että nimet (etunimet) ovat valmiina kuten esikoisen ja toisenkin kohdalla. Ja kahta nimeä, tytölle ja pojalle, joudumme miettiä sillä kummallekaan ei oikein iske ne harvat nimet, jotka kävisivät myös maistraatin mukaan näille kahdelle sukupuolelle. (Tämä nimi-asia olikin tosin niin mielenkiintoinen että taidan kirjoittaa toisen teksin vielä nimien ja sukupuolen merkityksestä.)

Miten te olette nimen valinneet? Onko nimi istunut? Oletteko joutuneet vaihtamaan nimeä esim. hätäkasteen tai sairaala-ajan jälkeen?

6 kommenttia:

  1. Siis mitä hetkinen, odotetaanko siellä? Onnea!

    Hurjalta kuulostaa esikoisenne alku, jotenkin en ollut moista huomannut. Takaperoisesti haluaisin toivottaa voimia siihenkin, mutta sehän vasta höperöä on. Voimia siis tulevaan odotteluun.

    VastaaPoista
  2. iloa (ja voimia) odotukseen!

    Meillä ei (onneksi) keskosvauvaa tarvinnut hätäkastaa. Esitietolomakkeeseen oli täytetty iloinen nimi (Hilppa), joka siinä vaiheessa kun keskosuus alkoi näyttää vääjäämättömältä tosiasialta, olikin ihan väärä, liian iloinen. Kävimme muuttamassa sen Venlaksi ("mitä olisikaan talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää"), ja tällä nimellä häntä kutsuttiin koko sairaala-aika.
    Se myös jäi lapsen nimirimpsuun, mutta kutsumanimi se ei ole. Se on muisto.
    Vähän harmittaa, että tuo Hilppa ei nimirimpsuun sopinut...

    Kaikilla lapsillamme on esitietolomakkeen nimi yhtenä nimenä, mutta ei kellään käyttönimenä.
    Eli nimi on ollut valmiina, mutta lapsi onkin ollut jotenkin eriniminen kuitenkin...

    Järkevää kyllä miettiä tuota nimiasiaa valmiiksi, synnytyksen jälkeisessä hörhöhöyryssä olisin vahingossa valinnut yhdelle nimeksi Keiju-Karoliina (tukka nousee pystyyn nyt pelkästä ajatuksesta!) ja toiselle Onni-Samuli (ihme pakkomielle yhdysnimistä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja joo, mun aivot ainakaan toimis kovin järkevästi jos siinä kriisin keskellä pitäisi nimiä keksiä. Puhumattakaan että pitäisi parisuhde altistaa vielä nimenkeksintä myrskylle. Parempi se on hoitaa pois alta ennen niitä suuria tunnemyrskyjä :D

      Poista
  3. Onnea odotukseen täältäkin. :)

    Me ei kirjattu aikoinaan sairaalan esitietolomakkeeseen mitään nimiä (eikä annettu lupaa hätäkasteeseen, kun ei kirkkoon kuuluta) & sitten synnyttämään mentäessä meidän käskettiin jotkut nimet siihen keksiä. En edes muista, mitä sanottiin... Noo, onneksi ei tullut tarvetta.

    Meillä oli vähän vaikeuksia keksiä nimi, jonka molemmat vanhemmat hyväksyi :D ja joka sopi tytöllemme. Nimi päätettiinkin vasta pari-kolme viikkoa ennen nimijuhlia; oli kyllä lopulta sellainen, jota mies oli jo vähän syntymän jälkeen ehdotellut (mutta mä olin aluksi kieltäytynyt, koska on ulkomaalainen nimi, mutta jotenkin se sitten kuitenkin alkoi tuntua tytöllemme sopivalta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Tuo saattaa olla yllättävän vaikeaa keksiä nimi jonka molemmat hyväksyy. Etenkin jos jommalla kummalla on selkeä mielikuva siitä mikä sen nimen pitäisi olla ja se tuntuu omasta mielestä täydelliseltä - ja toinen taas vihaa koko nimeä. Ja taas toisin päin. Mutta kun sen nimen saa valittua, jonka molemmat hyväksyy, niin sitten tuntutuu ettei se olisi voinut mikään muu ollakaan. :)

      Poista