torstai 24. heinäkuuta 2014

Epätäydellinen äiti


Sanotaan, että ketju on juurikin niin vahva, kuin sen heikoin lenkki. Tai että yhteiskunnan hyvyyden määrittää se, kuinka se kohtelee heikoimmassa asemssa olevia. Vanhemmuudesta voisi sanoa ihan samalla tavalla. Vanhemmuutta ei määritä onnistuneet synttärijuhlat tai kauniit perhepotretit. Vanhemmuus testataan silloin kun olet valvonut aamuviiteen kiukuttelevan lapsen kanssa, nälkäkin alkaa tuntua vatsanpohjassa ja tiedät että sinua odottaa pitkä päivä yksin vilkkaiden lasten kanssa taas parin tunnin päästä.

Armeijassa opetetaan, että taistelijan on kyettävä kahden viikon yhtämittaiseen taisteluun, joka sisältää jopa 72 tunnin yhtämittaista valvomista. Kukaan ei opeta tuleville vanhemmille, että heiltä vaaditaan yli 18 vuoden yhtämittaista taistelua ja vuosien ajan jatkuvaa unenpuutetta, jonka aikana heidän on kyettävä olemaan rauhallisia ja empaattisia. Sotilaan vaatimuslistalta puuttuu empaattisuus, joka tuolla valvomisella ja taistelujaksolla onkin lähes mahdoton ominaisuus. Väitän, että mahdoton se empaattisuus- ja rauhallisuusvaatimus on vanhemmillekin.

Vauva-ajasta puhutaan valvottavana ja siihen osataan varautua. Vauvan kanssa valvoessa empatia ja ymmärrys ovat helpommin löydettävissä. Sitä uskoo ja ajattelee, että vauva-aikaa kestää hetken, sitten saa nukkua. Jopa monet kasvatusoppaat, neuvola sekä tutut ja tuntemattomat alkavat odottaa vauvalta täysiä tai lähes täysiä yöunia puolenvuoden iässä. Jos ei, tarjotaan unikouluja ja ties mitä kikkoja, jotta tuohon "normitilaan" päästäisiin. (Lasten yöunista ja unikoulusta on tarkoitus kirjoittaa kokonaan oma teksti, mutta tässä aika puolueeton teksti unikouluista ja lasten yksin nukkumisesta sekä niiden vaikutuksesta lasten aivojen kehitykseen.)

Ei kukaan meistä ole vanhempana täydellinen ja sen sanominen on joskus todella helpottavaa. Myös tunteiden, ajatuksien ja niiden heikkojen hetkien jakaminen toisten kanssa saattaa auttaa monia vanhemmuuden kanssa painivia. Mikään ei saisi olla vanhemmuudessa tabu. Ehdoton Ehkä -blogin Saara kirjoitti vanhemmuuden pimeästä puolesta viime joulukuussa.

Silti sen myöntäminen, että tekee virheitä ja on epätäydellinen, ei saa tarkoittaa luovuttamista tai sitä, etteikö pitäisi pyrkiä muuttamaan itseään ja tilanteita, niin että kaikilla on parempi olla. Ihailen sitä, kun vanhemmat haluaa ottaa selvää esimerkiksi lasten kehitykseen vaikuttavista asioista ja pyrkivät toteuttamaan arjessa ja käytännössä toimia, joilla tukevat lasten kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei kumminkaan tarkoita, että pohdinta ja näihin pyrkiminen tekisivät kenestäkään täydellistä tai että toisin tekeviä olisi tarkoitus syyllistää ja haukkua.

Oli imetyksestä, korvikkeista, luomusynnytyksestä, pelkosektiosta, kotihoidosta, päiähoidosta, luomuruoasta, purkkiruoasta, liinailusta, kiintymysvanhemmuudesta, perhepedistä, sukupuolisensitiivisyydestä, kestovaippailusta tai lasten fyysisestä kurittamisesta mitä mieltä tahansa, löytyy näiden pohjalle tutkimstuloksia niiden vaikutuksesta lapseen ja tämän kehitykseen. Tutkimukset kumminkin tarkoittavat ihanneoloja. Me perheet, vanhemmat ja lapset eri elämäntilanteinemme ja kriiseinemme olemme kuitenkin erilaisia ja se mikä sopii toisille, ei välttämättä sovi toiselle. 

Minä olen epätäydellinen äiti. Olen sitä varmasti todella monella mittarilla. En ole imettänyt esikoista, en luomusynnyttänyt, lapset ovat olleet kotihoidon lisäksi muuallakin hoidossa, kun seinät kaatuivat päälle. Meillä on yritetty syödä kotitekoista ruokaa, mutta myös todella paljon purkkiruokailtu. Meillä on yritetty kuunnella lasten tarpeita, tarjota syliä ja läheisyyttä, nukuttu perhepedissä, mutta välillä univelka kaatuu päälle ja yhdessä nukkuminen tekee unettomaksi ja väsyneeksi. Meillä on yritetty kestoilla, mutta toisen lapsen pylly ei kestä kestoja tai muitakaan ekologisia vaippoja. Ja vaikka pyrimme sukupuolisensitiivisyyteen, eli herkkyyteen kuunnella lasta antaen tilaa tälle kasvaa omaan identiteettiin, huomaamme silti jatkuvasti itsekin tekevämme oletuksia lapsen sukupuolen takia tai käyttäytyvämme eri tavalla oletettuja tyttöjä ja poikia kohtaan.

Käänsin viime viikolla erään englanninkielisen blogitekstin introverttivanhemmsita suomeksi. Tässä oli minusta paljon hyvää pohdintaa siitä, kuinka me vanhemmatkin olemme jo luonteeltamme erilaisia. Vaikka lasten olisikin hyvä olla vanhempien seurassa ja aikuisten olla lapsilleen läsnä, tuo ihanne ei toimi kaikissa perheissä ja sen vaatiminen kaikilta voi olla sekä perheen että lasten kannalta huono juttu. 

En osaa luokitella itseäni sen kummemmin ekstrovertiksi kuin introvertiksikään. Minussa on piirteitä molemmista. Tarvitsen kumminkin jotain omaa tekemistä ja eroa lapsista, ollakseni hyvä äiti. Toisaalta, arki kotona sujuu kohtalaisesti ja haluan viettää aikaa lasten kanssa enemmän kuin 5 tuntia päivässä.

Tein viime viikolla vau.fi -sivustolla testin, jossa piti valita kuvia. Kuvavalintojen perusteella testi arpoo jokaiselle vanhemmuustyypin. Kuvista oli hankala päätellä mitä kohdalleni tulisi, ja yhden vähemmän täydellisen päivän päätteeksi teksti oli todella piristävä.  
Olet omitautunut ja tunnollinen!
"Sinä ryhdyit vanhemmaksi tietäen, että lasten kasvattaminen on uskomaton etuoikeus ja velvollisuus, josta ei luisteta – ei ikinä eikä missään olosuhteissa. Lapsesi saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä, sillä he tietävät, että sinuun voi aina luottaa. Kun suunnittelet elämääsi, lastesi hyvinvointi ja tarpeet ovat etusijalla. Olet onnellisimmillasi silloin, kun näet lastesi säteilevän hyvää oloa ja onnellisuutta."

Millainen vanhempi sinä olet?

16 kommenttia:

  1. Olet itse rauhallisuus!
    Vanhemmuuteen kuuluu vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta sinä et niistä säpsähdä. Zenmäisellä rauhallisuudella ratkot kiperimmätkin tilanteet ja jos hermosi joskus kiristyvät, painut mieluiten ensin pihamaalle laskemaan kymmeneen ja palaat vasta sitten tapahtumien pyörteisiin. Uskot vakaasti siihen, että pää punaisena huutamisesta ei hyödy kukaan, vähiten sinä itse.

    Mutta en kyllä ole samaa mieltä. :)

    Ps. kiitos kun liityit Linkki Bileisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja vierailusta (uudelleenkin saa tulla). Mainostinkin linkkibileitä jo fb-sivulla, tarkoitus vielä jossain välissä täällä ja mahdollisesti twitterissäkin mainostaa. :) Ei ole vielä ollut vain aikaa perehtyä noihin linkkibileiden muihin blogeihin. Tänä iltana tosin ajattelin itselleni suoda "vapaa illan". Eli kun on saatu lapset nukkumaan, tiskit ja pyykit laitettua niin en nyt enää lähde maalaamaan (ehkä tästäkin projekstistaa kuuluu jotain blogissani vielä kuvien muodossa) enkä ala ompelemaan tai leikkaamaan kankaita, vaan istun terassilla ja syön suklaata ja hedelmäsalaattia (ja ehkä vähän selailen blogeja). <3

      Poista
  2. Epätäydellinen äiti, ehdottomasti. Kaikki mahdolliset virheet on tehty, jotkut jopa moneen kertaan. Ja mikä pahinta, kaikki mahdolliset kasvatusoppaat on jätetty lukematta.

    Jos joku väittää olevansa täydellinen, sen täytyy valehdella. Äiditkin on vain ihmisiä. Kurjaa on se, että äitiyskolikon kääntöpuoli on tabu. Mitäs läksit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Valitettavasti sitä toistaa vielä niitä samojakin virheitä.:/ Varsinaisia kasvatusoppaita en ole lukenut, mutta mielenkiinnosta kyllä aika paljon erilaisia tutkimuksia, netisivuja, jne.. lasten/ihmisen kehitys niin fyysisesti, sosiaalisesti kuin psyykkisestikin on kyllä äärettömän ,mielenkiintoista!

      Ja jos tuota vau.fi-testiä on uskominen, niin tässä kohtaa väitän sen osuneen. SIis siinä, että omistaudun kyllä asialle, vaikka toteutus mättääkin pahemman kerran. Ja siihen introvertti vanhempaa.. se oma aika on nimenomaan tätä syvällistä pohdintaa. Joko se koskee "maailman parantamista" yleisesti (tai kuntakohtaisesti) tai sitten kasvatukseen liittyviä juttuja. Aivoilla on vain oltava jotakin haasteellisempaa tekemistä kuin lelujen kerääminen, ruoanlaitto ja tiskivuori.

      Ja asioista tosiaan pitää voida kirjoittaa avoimesti - mikään ei voi olla tabu. Ei varsinkaan vanhemmuudessa. Kyse on kumminkin uusista ihmisistä, uusista sukupolvista. Oli vanhemmuus sitten hartaasti toivottua tai täysin yllättäin tullutta. :)

      Poista
  3. epätäydellinen täälläkin! Äitiys ja pienimies opettaa =) Hyvä teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lindiz. :) Ja tässä on vielä pitkä matka edessä (toivottavasti)!

      Poista
  4. Yritän olla rakastava ja kannustava äiti.Siihenpä se jääkin.Olen ihminen kaikkine virheineni ja mulla on lyhyt pinna,turhankin lyhyt.Äitiyteen laitetaan niin kamalasti paineita.Jokainen tavallaan ja valtaosa vanhemmista tekee parhaansa.Se täydellisyyden tavoittelun näkeminen äidissä varmaan traumatisoi lapsia enemmän,mitä se että on virheitä tekevä äiti.Näin ainakin toivon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Sinänsä täydellisyyden tavoittelua en näe pahana, mutta jos sen tekee ns. vääristä syistä, niin se ampuu itseään vain nilkkaan. Vanhemmuuteen kyllä latautuu paljon ennakko-odotuksia, myös vanhemmilla itsellään. Halu olla esim. erilainen kuin omat vanhemapansa tai sitten pyrkiä tekemään kaikki se hyvä, mitä omatkin vanhemmat tekivät. Ja helposti nykyaikana vanhemmuudesta tulee muutenkin kilpajuoksua, jossa "heikoimmat" jää jalkoihin.

      Itse taas ajattelen, että se mihin kasvatuksessa ja vanhemmuudessa haluan tähdätä on nimenomaan pyrkimystä tehdä elämästä helpompaa ja sitä kautta parempaa. Esim. perhepeti on helppo valinta (etenkin vauvan kanssa), kun ei tarvitse tapella nukkumisen kanssa ta nousta ise ylös sängystä (mikäli siis imetys onnistuu, pulloruokinnalla ja korvikkeilla jne eri juttu).. Ja taas tutkimukset tukee sitä, että lasten huutonukuttaminen aiheutta stressiä ja on huono juttu aivojen kehitykselle, koen helpompana lasten pitämisen lähellä ja toivon sen vaikuttavan siihen, että elämä myös isomman lapsen kanssa myöhemmin olisi helpompaa.

      Tai kesotvaipat. Että on taloudellisempaa ja helpompaa käyttää itse tehtyjä kestoja ja pestä niitä kuin maksaa kertakäyttöisistä ja roudata niitä roskiin ja kuormittaa jätehuoltoa ja jättää lapsille taas sotkuisempi tulevaisuus. Mutta sitten on taas erijuttu, jos esim. lapsen pylly ei kestä. Silloin on helpompi ja lapsen kannalta parempi käyttää niitä kertsejä - vaikka ne olis rumempiakin :D

      Samoin minusta esim. liinailu on helpompaa monissa tapauksissa kuin rattaat tai sylittely ilman liinaa. Jää kädet vapaaksi ruoanlaitolle tai toisille lapsille. :) Samoin ajattelen ruokailusta, sp-sensitiivisyudestä, koti/päivähoidosta, jne.

      Ja on tosi harmi, että noista keskustellessa niin moni syyllistyy. :( MInäkin. Podin aivan valtavaa syyllisyttä esim. siitä, että en imettänyt, en ollut synnyttänyt alakautta (niin kuin oikeasti, entäs sitten??) tai siitä, että oma pää ei enää kriisien jälkeen kestänyt kotona oloa ja esikoinen meni välillä hoitoon, kun jatkoin opintoja.

      Mutta sitten.. tosiaan, virheitä on monenlaisia - ja uskon kyllä että toiset niistä oikeasti ovat todella huonoja. Esimerkkinä nyt lasten fyysinen kurittaminen. Toisilla menee hermot ja ne käy lapsiin käsiksi ja puolustelevat vielä tekoa.. :( Väittävät ettei itsessä ole vikaa ja teko oli oikein. Ei kaikki vanhemmat näe esim. omia toimia väärinä, vaan syyttävät kaikesta lapsia. Lapsen vika. Ja tuo on huolestuttavaa, kun sitten puolustelevat tuota sillä että kukaan ei ole täydellinen, jos esim. fyysiseen kurittamiseen puuttuu. (Siitä kirjoitinkin talvella bloggauksessani Rajat on rakkautta myös aikuisille

      Mutta siis niin, jokainen meistä tekee virheitä. Ja sekin on hyvä kertoa lapsille. Siis että äidit ja isätkin tekevät virheitä - ja että ei vanhemmatkaan saisi kiukutella, se on tyhmää. "Äidin ja isän pitäisi osata käyttäytyä ja kuunnella, mutta joskus mekin ollaan vain väsyneitä tai nälkäisiä tai molempia."

      Poista
  5. Hyvin kirjoitettu! :)

    Ei kukaan ole täydellinen, kaikki me olemme epätäydellisiä ihmisiä, äitejä, isiä, naisia, miehiä... Mä kuitenkin haluan uskoa, että jokainen äiti on paras omille lapsilleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja tuohon ylle tulikin näköjään hieman ylipitkä vastaus... Siis luulen tietäväni mitä tarkoitat tuolla että jokainen äiti on paras omille lapsilleen, mutta tässä ajassa väkisin mieleen tulee ne lapset, jotka jäävät vaille huomiota tai elävät täysin kaaottisissa perhe-oloissa. Että ei kukaan lapsi ole sen arvoinen, että olisi ansainnut tulla kohdelluksi niin tai ansainnut sellaiset vanhemmat. Et sitä varmastikaan tarkoittanut. Tämä vain pomppaa liian usien mieleen. :/

      Poista
    2. En toki sitä tarkoittanut :) Lyhyesti sanottuna tarkoitan, että jokainen valitsee omat tapansa toimia (syöttäminen, nukkuminen jne.), tavat jotka katsoo toimivan parhaiten omalle perheelleen ja omille lapsilleen. Ja hyvää tarkoittaen. Tämä tekee mielestäni kaikista vanhemmista parhaita omille lapsilleen. Mielestäni näissä ei edes ole täydellistä tapaa toimia, on vain erilaisia tapoja, aivan kuten on erilaisia perheitä, jotka toimivat omien etujensa mukaisesti. :) Nämä heitteillejätöt ja väkivalta-asiat ovat sitten asia erikseen, ei kukaan ansaitse sellaista.

      Poista
    3. Luulen ymmärt'väni täysin mitä tarkoitat, vaikka itse ajattelen hieman toisin. Eli siis vaikka ei vedettäisi huostaanottotilanteita ja välinpitämättömyyttä mukaan. Jos siis vain ajatellaan sitä, että vanhemmilla on vilpitön halu tehdä parhaansa, mutta eivät ymmärrä mitä tekevät. :) Siis itse olen saanut fyysisen kurituksen sisältämän kasvatuksen luunapeista, tukkapöllyyn ja selkäsaunaan, jne. Vanhempien mielestä täysin ok ja kaikella rakkaudella parhaansa ovat yrittäneet. Itse vain koen ja näen asian aivan toisin enkä ollenkaan ole samaa mieltä heidän kanssaan. Siksi minun on myös henk.koht. vaikea yhtyä tuohon lauseeseen että jokainen vanhempi olisi paras omille lapsilleen.Että ei kukaan ansaitse selkäsauntaa tai fyysista kurittamista tai sitä että vika on aina lapsessa (aikuisen mukaan, tyyliin: "sinä ansaitsit tämän, koska sinä..."). Vaikka en usko että parempi olisi ollut muuallakaan. Jotkin asiat kasvatuksessa on vain mielestäni myös mustavalkoisia oikein-väärin juttuja. Nykyään tuota onneksi puoltaa lakikin. Vaikkei kaikki vanhemmat edelleenkään ajattele laista ja fyysisestä kurittamisesta samalla tavalla kuin minä. Tämä siis taustaksi sille, miksi nostin tuon fyysisen kurittamisen esiin. :)

      Poista
  6. Minäkin ehdin nyt vilkaista blogiasi. Aivan totta, ohjeita siitä kuinka olla täydellinen äiti satelee joka tuutista, kerrotaan mitä saa tehdä ja mitä ei, usein ristiriitaisesti edellisen neuvojan kanssa. Suurimpia neuvoja antavat he, jotka kasvattivat omat lapsensa yli 50 vuotta sitten, suositukset on siitä niin paljon muuttuneet, että törmäyskurssi on varma. Meilläkään ei esikoisen peffa kestänyt kestovaippoja, muutenkin niin herkkähipiäinen, ettei kestä myöskään kosteuspyyhkeitä. Pestiin vedellä ja pumpulilapuilla, ja niistäkin vain tietty merkki sopi (ainu tai topz). Hänellä kun on synnynnäisesti kakka vielä happamampaa ja polttavampaa kuin normilapsilla niin oli haastellista ja parhaamme tehtiin, vaikka empatiaa juuri ja juuri riittäisi omalle niin hyviä neuvoja jakeleville ei hitustakaan. Ja nyt kun on helle niin meinaa kyllä hermot palaa uhmaikäisen kanssa, armeijassakaan ei opeteta kuinka tulla toimeen vielä hivenen ymmärtämättömän, kimeällä äänellä koko päivän putkeen vastaanväittävän vaahtosammuttimen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuokin vielä että myös suositukset muuttuvat koko ajan, kun tietoa tulee lisää. :) Esim. juurikin imetyksen, perhepedin ynnä muun suhteen. Tuokin totta, että empatiaa riittää ehkä just ja just omalle lapselle, mutta ei kaikille kyselijöille ja ihmettelijöille. Esim. esikoisen imetyksen kanssa jouduin kyllä melkoiseen tulikasteeseen, kun kaikille piti selittää miksi en imetä, miksi kaksikiloinen saa korviketta (ja soseita). Aina ei jaksanut.

      Btw, armeijan koulutukseen voisi lisätä tuon osion kuinka tulla väsyneenä toimeen ymmärtämättömän, vastaanväittävän vaahtosammuttimen (tai vähän isommankin lapsen) kanssa. :D

      Poista
  7. Hyvän tekstin olet kirjoittanut aiheesta. :) Varmasti täydellisiä äitejä ei olekaan, mutta tärkeintä on se että yrittää parhaansa ja lapsilla on hyvä olla. Virheistä oppii ja äitiyteen pitää kasvaa. Itse olen varmasti myöskin epätäydellinen äiti, mutta pyrin aina siihen että lapsella olisi hyvä ja tasapainoinen arki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei varmastikaan ole tosiaan sen enempää täydellisiä äitejä, isejä kuin muutenkaan täydellisiä ihmisiä. Ihmisyydestä katoaisi jotain oleellista siinä vaiheessa. :) Tuo minusta onkin hyvä pointti, että vanhemmuus on nimenomaan kasvamista. Ei kukaan ole valmis - eikä kukaan tule valmiiksi, mutta silti koko ajan tulee uusia haasteita ja tilanteita. Lapset kasvaa ja olisihan se hassua, jos vanhemmat jäisivät samalle tasolle kuin vauvan kanssa.

      Poista