"Miksi vanhemmuus on niin vaikeaa meille introverteille"

Tässä ihan mielenkiintoinen artikkeli Huffingtonpostin sivuilla introverteistä. Koitin nyt tehdä pikakäännöksen tähän, jotta pääsen julkaisemaan myös omia kirjoituksia aiheesta ja sen vierestä myöhemmin.

Kuva täältä.
Päivänä, jolloin uudet naapurit muuttivat kaksi kerrosta alemmas, olin innoissani minun 7-vuotiaan poikani vuoksi. Monen heidän tulemisen ja menemisen seurailun jälkeen, tulimme tulokseen että heillä on pieni poika -suurin piirtein saman ikäinen kuin Sammy. Asuttuamme lähes viisi vuotta naapurustossa, joka kuhisee pikku tyttöjä, tämä oli meille syy juhlia. Viimeinkin Samilla olisi ystävä - todellinen, elävä, naapurikamu.

Hauska ajatus kuitenkin: Muutaman seuraavan viikon aikana, hän ei koskaan edes maininnut mahdollisuudesta leikkii pikku pojan kanssa. Oliko hän vain on ujo? Ihmettelin. Ei, se ei kuulostanut Sammylta. Lopulta yhtenä päivänä koulun jälkeen ehdotin alustavasti, "Haluatko mennä yhdessä naapuritn lasten kanssa kysymään pikku poika leikkimään/pelaamaan? Ehkä hän pitää myös jääkiekosta!" Hänen vastauksensa? "Ei kiitos, äiti. En ole oikein innostunut koko" ystävä "jutusta. Leikin/pelaan mieluummin yksin." 

Huokaus ... kai jollain tapaa, poikani on enemmän samanlainen kuin minä kuin olin ajatellutkaan. 

Älkää ymmärtäkö minua väärin: En ole epäsosiaalinen, enkä usko, että olen sosiaalisesti erityisen kömpelökään. Rakastan olla ihmisten ympäröimänä, ja mielestäni olen kohtalainen keskustelijakin. On kuitenkin olemassa muutamia asioita, jotka olen oppinut hyväksymään itsestäni - siitä, minkälainen minä olen ja miten olen tehnyt - ja minun on sanottava, 90%:ssa olosuhteita ja tilanteita, olen sinut sen kanssa millainen olen.

Kolme hauskaa faktaa minusta: 

1. Rakastan olla ihmisten seurassa ja aktiivinen. Kerran päivässä. 

Ihmisten, jotka eivät ole perhettäni, seurassa oleminen on tapahtuma minulle. Rakastan kavereiden seurassa olemista ... pieninä annoksina. Rakastan grillikestejä ja juhlia, kirkkoon ja ulos syömään menemistä ystävien kanssa, mutta yleisesti ottaen yksi juttu päivässä on enemmän kuin tarpeeksi minulle. Hyvä on, todellisuudessa: olisin luultavasti sinut yhden tapahtuman kanssa viikossa. 

2. Yleisesti ottaen, olen onnellisin kun olen yksin. 

Tekeekö se minusta epäsosiaalisen? En tiedä. En voisi olla yksin koko aikaa, varmastikaan. Tiedän, että kaipaisin ihmisiä, jos taas olidin ilman inhimillistä kontaktia (kaipaisin, enkös?). Hädin tuskin muistan miltä tuntuu yksinäisyys aikuisena ... tai edes lapsena, itse asiassa. Minulla on aina paljon ajateltavaa ja paljon tekemistä. Olen yritteliäs ja aina saan paljon erilaisia ideoita, joten koskaan ei ole pulaa asioista, joita voisin tehdä. 

3. Olen tuottavin kun olen yksin. 

On olemassa syy, miksi olen työskennellyt kotoa viimeiset 15 vuotta. Kun työskentelin toimistossa, rakastin kollegoitani. Nautin pöytäkahvikeskusteluista, ja oli mukava saada vaihtaa ajatuksia ja ideoita ympärillä häärivien ihmisten kanssa. Mutta käsitykseni mukaan, työskennellessäni kotona, saan tehtyä työt kolmesa tunnissa, entise kahdeksan tunnin sijaan. Rehkein työni läpi enkä koskaan missannut deadlinea, tein tyytyväisiä asiakkaita, onnellisen Hollyn (kirjoittaja).

Joten, mitä tekemistä tällä on vanhemmuuden kanssa, saatat kysyä? Pysy luonani. 

Kun uskaltauduin vanhemmuuteen hieman yli 10 vuotta sitten, rehellisesti, minulla ei ollut aavistustakaan mihin olin ryhtymässä. Ennen kuin sain tyttäreni, olin jo työskennellyt kotona muutaman vuoden. Tämä tarkoitti, että pystyin ajoittaa kokouksia, kun halusin, mutta oli harvoin tilanteita, joissa jouduin olemaan ihmisten kanssa. 

Sitten tuli tyttäreni: minun kaunis, suloinen, ulospäinsuuntautunut tyttäreni. Tyttäreni, joka vihasi päikkäreitä, koska se tarkoitti poissaoloa ihmisten seurasta. Tyttäreni, joka ei ole koskaan ollut onnellisempi kuin monien ihmisten ympäröimänä, melua ja toimintaa. Ja 10 vuotiaana? Hän edelleen tarvitsee aktiviteetteja. Hän voisi olla kavereiden kanssa 24 tuntia vuorokaudessa. Hänen on edelleen vaikea nukahtaa - ajattelen sen tarkoittavan hänelle luopumista kaikesta hauskasta ja päivän touhuista.

Kaksi ja puoli vuotta sen jälkeen kun tyttäreni syntyi, Sammy tuli perheeseemme. Voi, kuinka hän liittyi seuraamme. Hän tuli ulos huutaen eikä lopettanut kuukausiin. Ja tiedättekö mikä oli super mahtavaa? Hänkin oli parhaimmillaan, kun olimme ulkona ja suuren joukoun seurassa, melun ja toiminnan ympäröimänä.

Ja minulle, koti-olijana ja introverttina? Olin, kuten voitte kuvitella, hieman vähemmän innoissani viettäessämme aikaa ulkona suurin piirtein koko päivän, joka päivä. Joka ikinen päivä ... kunnes Sammy oli täytti 2. Hän ei voinut hyvin kotona. Hän huusi ja moitti ja tarvitsi jatkuvaa viihdettä ja virikkeitä. 

Ja vaikka lapset kasvoivat hieman vanhemmiksi, ja minun paljon vaativa tyttäreni kääntyi kotia rakastavaksi, tyytyväiseksi esikoululaiseksi, haasteet olla introvertti ja äiti jäivät. Vaikka meidän ei tarvinnut olla ulkona koko aikaa, löysin jotain mielenkiintoista. Jotain mitä, kukaan ei kertonut ennen kuin oli lapsia. Jotain jota jonkun täytyy kertoa sinulle ennen kuin on lapsia: 

He ovat kanssasi / kanssanne KOKO AJAN. 

Kuten 24 tuntia vuorokaudessa. Jos olet onnekas ja saat vauvan tai lapsen, joka nukkuu läpi yöt ja ottaa päiväunet, sinulla on hetki aikaa tuulettua. Jos ei, olet kusessa. 20 minuutin päiväunet ripoteltuna pitkin työpäivä eivät ole, siinä tapauksessa että ihmettelet, riittävät introvertille akkujen uudelleen lataukseen.

Kun menet nukkumaan, ei ole mitään takeita etteivätko liittyisi seraasi. Kun menet vessaan, voit olla varma, että he seuraavat sinua. Kun tarvitset 15 minuuttia täyttä hiljaisuutta, keskeytymätöntä aikaa vain ajatellaksesi, sellaista ei tule tapahtumaan. 

Olet paikalla. Koko ajan. Pyydettäessä, vuorossa, aluksella. Sinulla on pieniä ihmisiä, jotka tarvitsevat laastarointia, ruokaa, viihdettä ja ehkä kaikkein tärkeinpänä, sinun emotionaalista läsnäoloasi heidän kanssaan (ei vain fyysisesti läsnä, joka on paljon helpompaa minun mielestäni). 

Introverttina, yksin oleminen on se mika saa minut energiseksi. Kun olen yksin, voin ajatella lapsiani, kaivata heitä ja suunnitella, mitä aiomme tehdä seuraavaksi. Mutta kun he ovat kanssani koko ajan, ei ole aikaa ajatella heitö, kaivata heitä tai suunnitella, mitä aiomme tehdä seuraavaksi. Olen vanhempi koko ajan, tehden mitä on tehtävä, sammuttaen tulipaloja ja selvitin läpi päivän.

Kerron usein ihmisille, että olen oikeastaan ​​alkanut rakastaa vanhemmuutta vasta päivänä kun nuorin aloitti päiväkodin. Tiedän, että sen sanominen kuulostaa kauhealta, mutta mielestäni minun luonteeni on suurelta osin sitä. Olen rakastanut lapsiani siitä päivästä, kun he syntyivät, mutta vain kun minulla oli aikaa miettiä heitä ja kaivata heitä, aloin oikeasti rakastaa vanhemmuutta. 

Kun he ovat koulussa, minulla on täydellinen hiljaisuus, jossa työskennellä, olla yksin ajatusteni kanssa ja suunnitella, mitä hauskoja asioita aiomme tehdä yhdessä. En ehkä ole 24 tuntia päivässä heidän kanssaan enää, mutta viisi tuntia ja koulun ja nukkumaanmenon välissä ovat tarkoituksenmukaisempia, erityisempiä ja ehdottomasti hauskempia. 

Jos olet introvertti ja vanhempi pienelle ihmiselle, voi olla hyvin vapauttavaa ymmärtää, että ehkä ei ole kyse vain, ettet pitäisi vauva vaiheesta. Ehkä kyse on vain, että oleminen ihmisten seurassa 24 tuntia vuorokaudessa - jopa ihanien pikku olentojen, jotka loit - on vaikeaa ja uuvuttavaa. 

Ja on OK (ja mielestäni jopa tarpeen) ottaa aikaa pois pikkuisten energia-syöppöjesi luota latautuaksesi ja ajatellaksesi ja kaivataksesi heitä. Tämä voi tarkoittaa lapsenvahtia joskus (vaikka olet kotivanhempi), kotiapulaista (nuori teini leikkimään lastesi kanssa, jotta voit rentoutua omassa makuuhuoneessasi yksin) tai laittamalla heille elokuvan, jotta sinulla on tunti aikaa ladata akkujasi. 

Nämä asiat eivät tee sinusta huonoa vanhempaa ... ne tekevät sinusta viisaan ja realistisen vanhemman, joka ymmärtää ja hyväksyy luonteensa ja rajoituksensa; joka tekee sen mikä on tarpeen pyörittääkseen perheen ja kodin sujuvasti. 

Oletko introvertti? Oletko tehnyt mitään varataksesi aikaa yksiksesi säilyttääksesi järkesi?

Holly Klaassen on freelance-kirjailija ja luoja Fussy Vauva -sivustolle, sivusto touhukkaiden, koliikkisten tai paljon vaativien vauvojen vanhemmille. Ei kaikki vauvat ole "helppoja"!

--
Mitä ajatuksia teksti sinussa herätti?

Kommentit

  1. Olipa mielenkiintoinen näkökulma! Enpä ole koskaan ajatellutkaan introverttiutta vanhemmuuden kannalta. Täytyypä lukea tuo alkuperäinenkin artikkeli.

    Hauskaa, juuri julkaisin blogitekstin introverteista ja ekstroverteista, lähinnä mietin omia lapsia temperamenttityylien kautta.

    VastaaPoista
  2. :) Minä en ole oikeastaan ennen tuota englanninkielistä blogitekstiä edes törmännyt noihin sanoihin saati sitten niitä käsittelviin vanhemmuus/lapsi-bloggauksiin. Eli tosiaan aika hyvä sattuma. Ja jännää pohdintaa sinunkin blogissasi!

    VastaaPoista
  3. Suosittelen introversioon ja ekstroversioon tutustumiseen Susan Cainin teosta Hiljaiset (alkuperäiskielellä muistaakseni ihan Quiet). :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Kiitos vinkistä. Jonottelen juuri Taivaslaulu-kirjaan, sen lisäksi kasa kankaita ja tenttikirjoja odottaa vuoroaan, eli varsinainen kirjojen luku on vähän pitkissä kantimissa. :D Mutta eiköhän sitä jossain välissä.

    VastaaPoista
  5. Hei vau, kiitos tästä uudesta pointista, jota en oo aikaisemmin huomannut ajatellakaan! Olen vasta viimeaikoina ylipäätään ymmärtänyt olevani enemmän introvertti, kuin ekstro. Vaikka toki molempiin sopivia piirteitä löytyy. Mutta tämä jotenkin selittää paljon, antaa uutta näkökulmaa ja tulee himpun verran armollisempi ja ymmärtäväisempi olo itseäkin kohtaan. (;

    Ja terveisiä linkkibileistä, joista tänne tulin ja jäin lueskelemaan enemmänkin. :)

    VastaaPoista
  6. Heidi Pii, kiitos! :) Tulen vastavierailulle, kun tässä ehdin. (Meinaa illat venyä jo muutenkin kahteen, kun puuhailee omien projektien parissa lasten nukuttamisen, tiski- ja pyykkihommien jälkeen.)

    Tykkäsin itsekin tuosta tekstistä. Ja tuosta omasta ajastahan nyt puhutaan paljon muutenkin. Että miksi sitä muka kukaan tarvitsee, että olisi kyse vain muotivillityksestä. Mutta on tosiaan hyvä muistaa myös että olemme aika erilaisia :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit