lauantai 12. heinäkuuta 2014

Onko lasten pukemisesta tullut rakettitiedettä?

Rakettitiedettä. Kankaita odottamassa ompelemistaan: legginseja, t-paitoja, tunikaa, housuja, pitkähiaista, pipoa...
Lastenvaatteiden väreistä tai lelujen sukupuolijaottelusta puhuessa, saa helposti ihmiset kohottelemaan olkapäitään. Monen mielestä koko pohdinta ja keskustelu on turhaa. Ei nähdä mitään ongelmaa ja monista tuntuu että vaatteista tehdäänkin väkisin ongelma. Osa jopa väittää, että lasten pukemisesta on tehty rakettitiedettä. Nauretaan ja haukutaan.

Arvatenkin olen erimieltä. Ei ole kovin kummoista rakettitiedettä antaa lasten pukeutua vauvasta asti erivärisiin ja erilaisiin vaatteisiin. Ei ole myöskään kovin kummoista rakettitiedettä tajuta, että vaatteisiin ja väreihin tässä yhteiskunnassa latautuu edelleen valtavat määrät odotuksia ja ennakkoasenteita. Vai kuinka usein kaupassa törmäät kouluikäiseen poikaan mekossa?
"Tietenkin asiat on huonosti jos esim. ammattikouluun vaatetuspuolelle haluavalta pojalta se kielletään "tyttöjen ammattina" mutta jotenkin musta tuntuu että jos se poika nyt pitää sitä sinistä autopaitaa niin sillä ei ole mitään vaikutusta siihen tuleeko pojasta automekaanikko vai pukuompelija... maalaisjärki tuntuu olevan ihmisillä yhä enemmän ja enemmän kateissa..." kommentoi eräs sukupuolisensitiivisyyttä turhana pitävä.
Mitä ajetaan takaa sukupuolisensitiivisyydellä? Onko ongelma itse väri ja vaate? Vai onko ongelmia syvemmällä? Millaisia vaatteita meillä lapset käyttävät? Entä lapset, jotka eivät osaa vielä itse ilmaista mitä päälleen pukevat? Entäpä vauvat? Puetaanko neutraalia vai jotain muuta? Nämä ovat kysymyksiä, joita monesti tulee vastaan.

Neutraalin suhteen tullaan siihen miten kukakin neutraalin kokeen. Itse en käytä neutraali-sanaa esim. kasvatuksessa enkä liioin vaatetuksessa. Minusta kun kaikki vaatteet ja värit on kaikille, niin en tavallaan ymmärrä mitä on neutraalisti pukeminen. Tiedän kyllä, että moni taas tarkoittaa sillä esim. valkoisia, ruskeita, beigejä ja harmaita vaatteita, ilman röyhelöitä ja auto-kuvia jne. Minä taas tykkään, että vaatteissa on värejä ja kuvioitakin. Autoja, dinoja, ynnä muuta. Ja vaikka itse olen vihannut vaaleanpunaista, röyhelöitä ja prinsessoja, löytyy meidän lasten vaatteista niitäkin. Vauvasta asti on siis puettu vaaleansinisestä vaaleanpunaiseen, ruskeasta keltaiseen, vihreästä mustaan, valkoisesta punaiseen ja siniseen. On autoa, hellokittya, prinsessaa, on eri mallisia vaatteita haalareista mekkoon. Suurin osa on lahjaksi tai lainaan saatuja. Vaatevalikoimaa olen täydentänyt sitten itse erilaisilla vaatteilla vähän lisää - joko kirpparilta ostaen tai itse ommellen.

Ompelemani velour-dino-tunika.
Miksi erilaisiin vaatteisiin pukeminen sitten monien mielestä on rakettitiedettä? En tiedä. Tuntuuko se sinusta siltä? Minusta ei.

Moni sanoo, että jos nyt lapsi itse tahtoisi pukeutua erilailla, stten tietysti hänelle voisi ostaa erilaisia vaatteita. Miksi vasta sitten?

Toiset tosin sanovat etteivät ostaisi silloinkaan. Moni myös ihmettelee, miksi puen lapseni jo vauvasta saakka erilaisiin vaatteisiin. Äkkiseltään ajateltunahan sillä ei pitäisi olla merkitystä, kun ei lapsi vielä itse tiedä mitä haluaa. Vauvana nyt varsinkaan.

Puen siksi, että vaatteet ovat (tai niiden tulisi olla vain) vaatteita. Lasten vaatteita. Ne pitävät lapsen lämpimänä. Siksi, että kun lapset oppivat pyytämään itse vaatteita, he uskaltaisivat pyytää mitä oikeasti tahtovat, ei mitä vanhemmat ja muut heiltä tahtovat. Siksi, että heitä kohdellaan erilailla erilaisissa vaatteissa ja näin ollen he saavat tukea erilaisille osille oman identiteettinsä kasvussa - mitä se sitten kelläkin on.

Sain viimein ostettua kankaan ja ommeltua esikoiselleni
vuosi sitten lupaamaan angry birds -paidan. Lapsen onni!
Esimerkkitutkimus: 
Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa kahdelle koehenkilöryhmälle soitettiin nauhalta vauvan itkua. Toiselle ryhmälle kerrottiin ennakkotietona lapsen olevan tyttö, toiselle ryhmälle lapsen taas sanottiin olevan poika. Tuloksena ryhmät arvioivat oletetun poikavauvan itkevän kiukusta, tyttövauvan arveltiin olevan surullinen. Miten luulet vastaavanlaisten sukupuolittuneiden odotusten vaikuttavan kasvattajien kehonkieleen ja ilmaisuun kohdatessaan lapsia? (Esimerkki kirjasta: Marklund & Snickare 2006)
Mitään vaikeaa tähän pukeutumiseen ei siis tarvitse liittyä. Se voi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla vain lasten pukemista erilaisiin vaatteisiin ja lapsen kasvaessa mahdollisuutta antaa lapsen valita kaapista niistä erilaisista vaatteista mieleisin.

Minulle tämä on normaalia, koska itse halusin lapsena pukeutua erilaisiin vaatteisiin ja tappelin vastaan, jos minut yritettiin pukea johonkin mistä en pitänyt (mekot, röyhelöt, punainen). Paljon olen pohtinut sitäkin, että entäs jos olisin ollut se hiljainen ja ujo lapsi (tyttöoletettu). Kun minulle olisi puettu pinkkiä, mekkoa ja röyhelöitä, mutta en olisi uskaltanut sanoa vastaan. Olisin vain hiljaa tehnyt niin kuin odotetaan. Entä jos en olisi uskaltanut toivoa traktoreita ja prätkähiiriä, vaan minulla olisi kaapit pursunneet nukkeja ja barbeja, vaikken niistä pitänyt. Olisiko sitä kukaan huomannut, kun ei minulta kukaan koskaan kysynyt haluanko autopaitaa tai prätkähiiriäkään. Ei minulta kukaan koskaan kysynyt sitäkään haluanko nukkeja tai mekkoja. Niitä tuotiin silti.

Entäs jos olisin hiljainen ja ujo lapsi. Poika. Uskaltaisinko pyytää erilaisia vaatteita ja leikkejä, jos niitä ei kukaan koskaan minulle ostaisi ja antaisi? Jos olisin se hiljainen, joka haluaa miellytttää, vaikka omat mielenkiinnon kohteet olisivat helinakeijuja ja mekkoja? Millainen minusta silloin kasvaisi, kun en saisi olla sellainen kuin koen? Tai kun minulle naurettaisiin, jos pukisin päälleni esim. siskon kaapista mekon? 

Niin. Minulle (sukupuoli)sensitiiivisyys on ihan vain sensitiivisyttä, herkkyyttä tunnistaa ja kuunnella lasta. Luoda aidot mahdollisuudet olla oma itsensä ja tehdä sitä mikä kiinnostaa. Ja se että herkkyys kuunnella lasta ja antaa hänelle mahdollisuuksia kasvaa juuri sellaiseksi kuin hänestä tuntuu, tyrmätään naurettavana ja yliampuvana, on surullista. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että kaikkia ei ole veistetty samasta muotista emmekä etukätee voi tietää mistä lapsemme kiinnostuu ja millainen hänen identiteettinsä oikeasti on? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti