Vielä yksi, kiitos!


Montako lasta on sopiva määrä? Tuleeko aikaa, jolloin ei ole vauvakuumetta? Lapsiluku pyörii varmasti yhden jos toisenkin mielessä - oli lapsia tai ei. Aihe on siis meilläkin ollut ajankohtainen jo kauan. Ensimmäisiä kertoja siitä keskusteltiin ennen kuin oli ènsimmäistäkään lasta.

Ja vaikkei asia muille kuulu, silti toisten lastenhankintaa kysellään ja kommentoidaan. Joko kysellään ja patistellaan hankkimaan se ensimmäinen lapsi tai sitten ihmetellään "kuin te jo nyt, ei vielä olisi ollut kiire", "se oli varmaan vahinkokin, nyt jää opinnot kesken ja elämä menee mönkään". Niin tai näin. Aina on jollakin mielipide siihen, miten olisi pitänyt tehdä.

Ei se kommentointi ja kysely tokikaan siihen ensimmäiseen lapseen jää - vai jäikö teillä? Sen jälkeen alkaa nimittäin kyselyt sisaruksesta. Että jokos on pulla uunissa? "Ikäerot ja kaikki, menee lapsi ihan pilalle jos ainokaiseksi jää tai on liian pitkään ainoa." Tai toisin päin. "Joko nyt taas? Vielähän on edellinenkin pieni." Sitten voi hetkeksi rauhottua. Vaan odotapa vain jos kolmas tulee perään pienellä ikäerolla. Sitten aletaan jo kysellä, että kuinkas monta meinasitte vielä. Tai se sukupuoli. Kun on jo kaksi toista sukupuolta niin osa käskee tehdä vielä kolmannen joka olisi sitten eri sukupuolta. (Niin näitähän tosiaan tilataan postimyynnistä ennakkotoiveilla?)

Lapsiluku puhuttaa. On puhuttanut meilläkin. Ja vaikka itse olisi varma eikä välittäisi niin muidenkaan mielipiteistä, täytyy sitten vakuuttaa lääkärit tai hoitohenkilöstö. (Viimeksi pari päivää sitten.) Mikä ehkäisy? Onko ehkäisyä? Käykö mikään? Ja entäs se sterilisaatio?

Myönnän: lapset ovat ihania, vaikka kolikolla on toinenkin puolensa. Ja vaikka minulla raskauteenkin on liittynyt yhtä sun toista, on tämäkin silti jotain ainutlaatuista. Kaiken sen pelkäämisen lisäksi nautin. Nautin niin kauan kuin tätä kestää - se kun voi loppua aivan yllättäen. Kokemusta siitäkin. Liian monta kertaa.

Haaveet on vaihtuneet esiteini-iän lapsettomuus-haaveista suurperheeseen. Kun kuusi vuotta kestänyt vauvakuume sai onnellisen ja odotetun tuloksen esikoisen plussauutisesta, alkoi elämässä uusi ja jännittävä, onnellinen vaihe. Sitä kesti reilu neljä kuukautta. Esikoisemme syntyi erittäin pienenä keskosena hätäsektiolla raskausmyrkytykseni vuoksi. Olimme molemmat kuolla. Suurperhehaaveet vaihtuivat yhteen ainoaan toiveeseen: "Jos edes tämän saisimme pitää. Muulla ei ole väliä. Emme tarvitse enempää. Kunhan tämä selviää. Älä anna lapseni kuolla."

Me selvisimme. Joskin alku ja koko ensimmäinen vuosi oli raskas. Kesken jäänyt raskaus jätti kumminkin mielettömän tyhjän kolon ja tunteen - kaipasimme sisarusta, kaipasin raskautta. Mielessä kumminkin oma lupaus siitä, että tämä yksi riittää. Saatuamme lääkäreiltä luvan, yritimme. Neljän (varhaisen) keskenmenon jälkeen mieli oli aika synkkä. Muistin kumminkin lupaukseni ja pyyntöni jonka omalla vuoteellani letkuissa teho-osastolla annoin. Meillä oli ihana rakas esikoisemme hengissä ja kaikki tarvittava täällä.

Kun sitten lopulta kuudes raskaus koitti ja jatkui aina täysiaikaiseksi saakka, olimme hurjan onnellisia. Meillä oli kaksi ihanaa, elävää, hyvinvoivaa lasta. Enempää emme uskaltaisi toivoa. Vai? Sektioitakin takana jo kaksi, lääkärit puhuivat että neljä olisi turvallista tehdä. Silti, koska vain ja mitä vain voi tapahtua. Mietimme jälleen lapsilukua. Olimme saaneet jo paljon enemmän kuin olimme pyytäneet.

Mutta osittain (toivottuna) yllätyksenä odotamme nyt kolmatta lasta. Meidän lapsia ei ole suunniteltu aikataulujen mukaan, eikä liioin vaalien tai minkään muunkaan kalenterin. Nämä ovat silti tulleet juuri silloin, kun on ollut heidän aikansa. Ja nyt todella tuntuu, että tämän jälkeen meidän lapsiluku on täysi. Kun vain vielä tästä selviäisimme ehjin nahoin vauvan kanssa.

Uskon kyllä, kun lääkärit ja monet sanovat, että mieli voi muuttua. Ja että sitä hedelmällistä ikääkin on vielä vuosia jäljellä (tilastollisesti). Varma olen siitäkin, että vauvakuume pukkaa päälle vielä monet kerrat. Silti. Meidän perhe on tässä. Haikeaa sinänsä. Koitan valmistautua (taas) siihen, että olen viimeistä kertaa raskaana, viimeinen synnytys, viimeinen vauva-aika jne.

Meillä on ihanat lapset, perhe - enemmän kuin osasimme kuvitella. Haluamme olla läsnä näille olemassa oleville. Kun ynnää omat voimavarat, terveyden, talouden ja kaiken muun, niin ei tässä voi tulla enää mihinkään muuhun tulokseen. En halua myöskään olemassa olevia lapsia jättää enää hunningolle siksi aikaa, kun olen raskaana. Kun pitää varoa ja kun on väsynyt - sitä varsinaista vauva-aikaa unohtamatta.

Vielä yksi? Kiitos ei, kunhan saadaan nämä kolme pitää niin se on jo moninkertaisesti enemmän kuin osasimme 4,5 vuotta sitten pyytää.


Ps. Aihetta sivuaa mm. cindderellan bloggaus: Miten välttää vauvakuume? Minkälaisia pohdintoja sinä tai te käytte lapsiluvusta?

Kommentit

  1. Meille aina tasaisen aika välein joku heittää, että eikö sitä kolmatta. Ennen olin ehdottomasti sitä mieltä, että kolmatta yritetään. Mutta ny ku nuorin täyttää tänä vuonna viis ja mulla enää vuosi opiskelua jäljellä, onki alkanu tuntumaan, että meidän perhe on nyt tässä =) Nuorihan tässä vielä on, joten saattaahan se mieli kyllä vielä muuttua :D (montaki kertaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä jännä, että muilla on mielipiteitä siihen mikä olisi hyvä. Siis vaikka nyt olisi "vitsillä vain" heitely. :) Ja eihän tosiaan tuon lapsiluvun kanssa kiire ole. Menee sen mukaan mikä tuntuu hyvältä.

      Minulla asiaan toki vaikuttaa se, että mikään ehkäsy ei käy - ja kun tuntuu että lapsiluku on tässä, niin pakko tavallaan tehdä se surutyö (jota varmasti joutuu tehdä uudelleen aina kun mielisi saada vielä lapsen). Siis jos meidän lapsiluku sinetöidään stresilisaatiollla. :) Tokihan niissäkin on pieni mahdollisuus tulla raskaaksi - joten jäisi vielä tuo portti siinä tapauksessa siihen neljänteen sektioon. (Kun abortti taas henk.koht. on aivan liian kaukainen ajatus.)

      Poista
  2. meilläkään ei pahemmin suunniteltu, tuli jos oli tullakseen."valmis vanhemmuuteen"-kommentit saa minut näkemään punaista(ja se ei ole lempiväri...) Valmis äidiksi tai isäksi ei vaan voi olla, sitä kasvaa lapsen mukana. Nauttikaa nyt ajastanne pienten kanssa, kulunut fraasi siitä,ettei niitä päiviä saa koskaan takaisin,on valitettavan totta. Meillä nuorimmaisen rippijuhlia vietetään ensi kesänä,eikä tämä äiti voi muuta kuin
    ihmetellä mihin se aika katosi?
    Ja se vauvakuume...sitä podetaan aika ajoin,haaveilut lapsenlapsesta välillä kauhistuttaa(isommat ovat iältään 19 ja 21)
    kolme oli se luku johon päädyimme,tosin olen monesti sanonut,jos se kuuluisa lottovoitto olisi kohdalle osanut,lapsiluku olisi suurempi.Niin surullista kuin se onkin,talous valitettavasti vaikuttaa.
    Lottovoitto, no, jokainen vanhempi tietää, että lapsi on se voitoista suurin, kyllä tässä aika miljonääri olo näiden aarteiden keskellä on !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta olen samaa mieltä, että kukaan ei ole valmis vanhemmaksi - että siihen tehtävään kasvaa ajanmyötä. Toki on sitten niinkin, että kaikki ei kasva, kaikista ei ole vanhemmiksi eikä lapset ole toivottuja :( Mutta eipä tähän puoleen oikein ole apuja..

      Mutta muutoin. Vanhemmuus on kasvamista ja oppimista itse ja tutustumista lapseen tai lapsiin. :) Minusta olisi mahtavaa, jos (iästä, koulutustasosta, jne) riippumatta jokainen kumminkin tutustuisi etukäteenkin esim. erilaisiin tutkimuksiin lasten kehityksestä ja aikuisten ja lasten vuorovaikutussuhteesta. Että mitä jo alussa voisi tehdä, jotta osaa tukea lapsen kasvua - myös todella temperamenttisen. Ja että olisi myös tietoa siitä, että aina ei itsekään jaksa. :)

      Minun ja mieheni nuorempien sisaruksien rippijuhlat on huomenna. Ja näin monilapsisesten perheiden lapsina jotenkin taas sekin tuo omat mielipiteensä asiaan. Vahvana tunne, että on kaikkien kannalta (meidän perheessä) parempi kuin lapset on tässä - ja pienellä ikäerolla jopa. :) Sitten odotellaan niitä lapsenlapsia (tai jos lapset ei lapsia koskaan halua, niin se on ihan yhtä ok).

      Ja totta tuo että lapset on kerran pieniä, Siksikin minä olen etsinyt töitä ja koittanut luoda pohjaa sille. Tähän asti olen siis ollut kotona ja mies tehnyt pitkääkin päivää töissä. Nyt kuopuksen kohdalla haluaisimme vaihtaa. Näin lapsille syntyisi toivottavasti myös kiinteä isäsuhde ja malli sitä, että voi elää ja unelmoida ja vanhemmat ovat samanarvoisia ja pärjäävät kotona. :)

      Tuonne Terhin blogiin kirjoitinkin kommentin:
      ".Omakotitalohaveesta olen luopunut, koska asetin urahaaveet ja lastenkotihoidon edelle :) kaikkeen ei ole varaa eikä mahdollisuuksia."

      Poista
  3. Meillä ei tällä hetkellä satele lapsienlukumäärä kyselyitä, mutta kyselyitä "koskas te meette naimisiin" tuntuu tulevan joka tuutista.... :D

    Tällä hetkellä 2 tuntuu sopivalta määrältä meille, mutta toisaalta oon aina ennen haaveillu kolmesta lapsesta joten enpä ihmettele jos vauvakuume vielä joskus nostelee rankasti päätään täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja miten ootte kyselyihin vastanneet? ;) Myönnän että jonkun hääjuhliin olis kyllä kiva päästä, että sillä voisin alkaa kysellä ja pakottaa ihmisiä naimisiin . Kun kerran nuo omatkin juhlat on jo juhlittu.

      Ja mukava kuulla, että teillä tämän hetkinenkin lapsiluku tuntuu sopivalta. Ja jos ei kerran mitään hoppua tai pakkoa pohdinnoissa,niin mietitti asiaa sitten tarpeen tullen!

      Poista
  4. Ihana postaus.
    Minä haaveilen viidennestä..alunperin yksi piti olla meidän lapsiluku, sitten se vaihtui että kolme olisi hyvä ja tässä sitä nyt haaveillaan viidennestä. Kaikista lapsistani olen kiitollinen ja kaikkia rakastan.♥ Vielä olisi kuitenkin paikka sille yhdelle palleroiselle. Tulevaisuus sitten näyttää kuinka meidän käy (tai lähinnä kaikki riippuu suostuuko mieheni vielä yhtä yrittämään). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään seuraamaan teidän (tai sinun :D ) haavettanne viidennestä - ja elämää omakotitalo ja suurperhe-arjen keskellä. :)

      Niin ja kiitos teille kommenteista. Oma vastaukseni viipyi, kun teimme eilen päivän reissun eläintarhaa. Niin intensiivinen ja mukava päivä perheen kanssa - lähes ilman kiukkuamista. Mutta samalla myönnän, ettei minusta ole joka päivä näin aktiiviseen yhdessä oloon. Etenkin kun sitten on ne pyykit, tiskit, ruoanlaitto, jne. Eli aikansa tätäkin vaihetta. Sitten jotain muuta. :) Ihanaa, että toisilla riittää virtaa!

      Poista
  5. Ihana postaus!!! Mä haaveilen aina sillöin tällöin vauvasta ja kyllä se varmasti jossain vaiheessa tulee =) olis jotenkin surullista, että meidän pieni kikkara kasvaisi ilman sisaruksia..... kun miettii miten tärkeitä omat sisarukset on mulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottvti tekin aatte vielä toisen, jos siltä tuntuu. :) Onhan se jotenkin kumminkin erilaista kun on sisarus - vaikka eipä minulla ole tietoa siitä minkälaista on olla ainokainen (tai no siis olin 3v, kun minusta tuli ensimmäisen kerran isosisko).

      Mutta ei sitä elämää vaan koskaan tiedä eteen päin.. toki omaankin elämään mahtunut yht sun toista, mutta tämä pyörinyt mielessä tänään: http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/368409/Nelj%C3%A4-nuorta-kuollut-Toholammilla-liikenneonnettomuudessa-kriisiapua-tarjolla
      Omalla pienellä kotipaikkakunnallani Toholammilla sattui aamulla liikenneonnettomuus, jossa menehtyi neljä nuorta. PIkkuveljeni menetti 4 hyvää kaveria, joukkuetoveria.. miltä tuntuu menehtyneiden vanhemmista, sisaruksista, läheisistä.. niin monta henkeä aivan liian aikaisin.. :'(

      Poista
  6. Löysin sattumalta blogiisi, tosi hyvä kirjoitus! :) jostain syystä sai jopa kyyneleet silmiin...

    Meille tuli vähän niinkuin yllätyksenä kolme lasta, kun toisessa raskaudessa tulikin kaksoset! Kolme lasta tuntuu oikealta, näin on täydellistä! <3 aikamoisia mielipiteitä ja kommentteja tästäkin kaksosraskaudesta kyllä saatiin, poika oli vielä alle 2vuotias, kun tytöt syntyivät. Toki jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta jotkut mielipiteet voisi pitää omana tietonaan! ;)

    Ei asioita aina voi suunnitella, pitää elää hetkessä. Välillä elämän tuomat tilanteet vaativat hyväksymistä ja sopeutumista, mutta mielestäni liiallinen haaveilukin on turhaa, pitää osata nauttia siitä mitä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa Paula :)

      Oliin tavallaan jossain välissä halunnut kaksoset, mutta nyt olen kaikin puolin onnellinen näihin yksösiin. Jaksan paremmin eikä raskaudenaikaiset riskitkään triplaannu (niitä kun piisaa jo ennestään). Mutta jännä tuokin, että monikkoraskauksia arvostellaan. (?)

      Poista
  7. Olin minä sittenkin tämän lukenut aiemmin, mutta omat toiveet olivat niin verisinä että en kyennyt kommenttia jättämään! Ja sitten unohdin. :) Olen niin onnellinen teidän puolesta, että pikukeskosen jälkeen olette kokeneet myös "normaalin" raskauden! Lapsiluku on jännä asia.. Kaikille kuuluva, puuhuttavissa oleva, itsellekin toiveiden ja järjen sekamelska.

    Niin paljon ajatuksia nyt, ja tunteita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi.. ymmärrän ja tiedän tuon tunteen <3

      Ja kiitos, kunpa teidänkin toive täyttyisi tai alkaisi tuntua, että se mitä on on sittenkin se teidän lukunne! Minulla on nyt vähän mennyt ohi, että onko tuo teidän pikkuinen ainokaisenne vai onko sinulla myös isompia lapsia? :)

      Poista
    2. EL on meidän yhteinen lapsemme, meikäläisen esikoinen, mutta miehelläni on aiemmasta suhteesta myös tytär :) 9-vuotias aivan uskomattoman fiksu ja ihana tyttö!

      Kiitos <3 Ja ei mitään anteeksipyydettävää! <3 Just ihana lukea muiden ajatuksia asiasta, joka pyörii omassakin mielessä jatkuvasti - sitä vertaistukea näin netin kautta :)

      Poista
    3. <3 Vertaistuki on kyllä mielettömän iso asia. Sitä vain toivoisi voivansa auttaa vielä enemmän. Ja nyt vasta luin sen sun postauksen syömisen ja liikkumisen yhteydestä. Niin loogista, mutta eihän sitä tuollaistakaan ajattele vaan turhautuu, kun iän puolesta pitäisi kehittyä ja oppia tuota ja tätä.

      Tämä nyt ei kyllä auta sinua, mutta muistan vieläkin kuinka onnellinen olinkaan meidän esikoisen kielen sivuttaisliikkeestä. Ihan mielettömän upea tunne. Sitä ravinto- ja puheterapeuttikäyntiä ennen en ollut kuullutkaan koko kielen sivuttaisliikkeestä. Ja silti uutinen sellaisen löytymisestä ja olemassa olosta oli jotain kertakaikkisen ihmeellistä. Kaiken sen alun jälkeen.

      Toivottavasti tekin saatte vielä kokea sen riemun ja onnen, kun kielen sivuuttaisliike on hallussa <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit