torstai 28. elokuuta 2014

Maalaisjärki

Minä ja meidän ammut.
Tämä on taas näitä iltoja ja öitä, kun turhaudun. Luen lisää. Pompin blogista toiseen suosittujen blogitekstien perässä. Ja turhaudun lisää. Kommenttia kommentin perään, kuinka tarvitaan vain maalaisjärkeä ja kuinka sillä pärjää. Joojoo. Tietenkin. Mutta silloin, kun maalaisjärki-kortti vedetään esiin väheksymmällä toisia, se satuttaa ja sitä käytetään härskisti väärin.

Maalaisjärjellä selviää kasvatuksessa - kuulemma. Mitään ei saisi pohtia syvällisemmin. Ei lukea tutkimustuloksia, ei kasvatusoppaita ja niin edelleen tiedäthän. Vaikka olen kasvanut lypsylehmien, lantäläjien, öljyisten työkoneiden ja naturapeltojen keskellä, en allekirjoita näitä kommentteja maalaisjärjen käytöstä. Uskon, että ihminen ja ihmiskunta kehittyy ja tiede auttaa meitä ymmärtämään monia asioita niin itsessämme, ympäristöstä kuin toisista ihmisistä. 

Vaikkei tiede ole minusta uskon kysymys, niin uskon silti, että tutkimalla ja tiedostamalla esim. kasvatustapoja ja omaa käyttäytymistä, voimme helpottaa uusien sukupolvien kasvamista aikuisuuteen. Se helpottaa myös omaa työtämme kasvattajina. Uskon, etten tiedä kaikkea syntyessäni, vaan tieto kasvaa pikku hiljaa käytännön ja teorian kautta. Että joku muu on ensin etsinyt sen tiedon ja jakanut sitten muille. Myös kasvatuksen saralla. Vaikka joku pärjäisi mielestään hienosti ilman kasvatusoppaita ja tutkimustuloksia, minä olen oppinut niistä paljon.Ymmärtänyt ja oivaltanut. Saanut ideoita arjen helpottamiseksi. Sellaisia ideoita, joita ei välttämättä neuvolassa jaeta (kun se maalaisjärki ja neuvot 60-luvulta on ihan ok). Tai sellaisia ideoita ja ajatuksia, tiedon jyväsiä, joista omilla vanhemmillani tai isovanhemmillani ei ollut harmainta aavistustakaan.

Oli pakko kaivaa maalaisjärkeen liittyvä kolumni, johon törmäsin viime vuonna. Pidin siitä silloin ja pidän edelleen. Ja toivon, että tekin lukisitte sen. Teksti käsittelee maalaisjärkeä lääketieteen näkökulmasta, mutta ihan yhtä hyvin se pätee minusta kasvatukseenkin. Maria Petterson: Maailaisjärki on tieteen pahin vihollinen
"Kävelin tavaratalon luontaistuoteosaston läpi. Normaalisti se ei ole kohtalokasta, mutta tammikuussa luontaistuoteosastoon liittyy riskejä, jotka muistin vasta esittelijän roikkuessa käsipuolessa.

Tammikuussa ihminen on luontaistuote-esittelijöille otollisinta riistaa, koska ilmeisesti kaikki haluavat tervehtyä ja laihtua vuoden alussa. Seuraavien kymmenen minuutin aikana minulle suositeltiin kahta jauhetta, kahta öljyä, yhtä pilleriä, yhtä uutetta ja jotain, jota esittelijä kutsui tinktuuraksi. Esittelijä korosti, että kaikki esitellyt aineet pohjautuvat kiinalaiseen lääketieteeseen. Samalla tavalla on parannettu ihmisiä 4 000 vuotta.

Perussuomalaiset
kansanedustajat Johanna Jurva ja Ari Jalonen järjestivät viime vuonna eduskunnassa vaihtoehtohoitoseminaarin. Seminaarissa Suomen luontaisterveyden liiton puheenjohtaja Merja Lindström kertoi, kuinka 44-vuotiaan diabeetikon varvas meinattiin joutua amputoimaan, mutta se pelastui vitamiini-rasvahappo-rautavalmiste-kalaöljy-valkosipulihoidolla.
Kaikkia noita ainesosia on käytetty terveydenhoitoon tuhansia vuosia. Länsimaisen lääketieteen tapa hoitaa diabetesta sen sijaan muuttuu jatkuvasti.

Kun kosmologit
julkistavat uuden tutkimustuloksen, me asiaan perehtymättömät emme ymmärrä tutkimuskohteesta mitään. Emme mutise, että lieneeköhän totta, mietitäänpäs nyt maalaisjärjellä. Lääketieteen tutkimuskohteesta – terveydestä ja ihmisruumiista – sen sijaan ymmärrämme jotain. Koska emme osaa käsitellä tietoa lääketieteen metodein, käsittelemme sitä tieteen pahimmilla vihollisilla, tunteella ja maalaisjärjellä.

Nykylääketiede tuntuu epäilyttävältä, koska se muuttuu koko ajan. Ensin ei saanut syödä kovia rasvoja, sitten kiellettiin hiilihydraatit, sitten kovat rasvat olivatkin taas pahinta. Paitsi että osa lääkäreistä on eri mieltä. Kuulostaa siltä, että länsimaiset lääkärit lähinnä arvailevat ja kinastelevat. Kiinalainen lääketiede tuntuu luotettavalta, koska sen hoitosuosituksia ei muuteta vuoden välein.

Suurin osa ihmisistä varmasti ymmärtää, että tieteellisen tiedon pitääkin muuttua koko ajan. Ja että ei ole olemassa vaihtoehtolääketiedettä tai kiinalaista lääketiedettä niin kuin ei ole vaihtoehtokemiaa tai kiinalaista biologiaa. On vain yksi lääketiede ja kasa eri puolilta maailmaa kotoisin olevia lääkinnällisiä keinoja ja uskomushoitoja. Jos jokin uskomushoito todistetaan tieteellisesti oikeaksi, se lakkaa olemasta uskomushoito ja alkaa olla lääketiedettä.

Jos sairaalassa alettaisiin yhtäkkiä käyttää 1920-luvun laitteita tai 1700-luvun parannusmetodeja, sitä pidettäisiin järjettömänä. Tämän ymmärtäminen ei poista sitä, että tuhansia vuosia vanhemmat keinot tuntuvat luotettavilta.

Kaikki tietävät,
että on lääketieteellisesti todettu satojentuhansien ihmisten kuolleen tupakan aiheuttamiin sairauksiin. Silti naapurissa asuva, kaksi askia päivässä polttava teräsmummo saa lääkäreiden varoitukset tuntumaan joutavilta. Se, mitä näemme ja koemme itse, tuntuu uskottavammalta kuin se, mitä joku etäinen lääketiedetyyppi kertoo.

Joskus vaihtoehtohoito toimii, joko plasebosyistä tai oikeasti. Se on hyvä asia. Ei voi parantua väärin. Se, että yksittäinen ihminen on saanut avun tai että metodi on vanha, ei kuitenkaan todista mitään. Muistetaan se luontaistuoteosastoilla, ja toivotaan, että se muistetaan myös perussuomalaisten ryhmähuoneessa."
 Maalaisjärkeä vai ei?

29 kommenttia:

  1. Pakko lainata Liinan blogin kommenttikentästä anonyymin kommenttia

    "Kasvatusoppaista: on tärkeä pitää mielessä, että on oppaita ja sitten on oppaita. On SuperNannyjä, jotka luettelevat juurikaan perustelematta läjän keinoja, joilla lapset saadaan kuriin. Ja sitten on Kohnin kaltaisia kirjoittajia, jotka kokoavat valtavan määrän sen hetken tutkimustietoa kasvatuksesta luettavaan muotoon (Unconditional Parenting -kirjassa on 12 sivua tieteellisiä lähdeviitteitä, joista voi halutessaan jatkaa asiaan perehtymistä).

    Nimittäin myös kasvatusta voi tutkia tieteellisesti - ja on tutkittu yli sata vuotta. Parhaat tutkimukset, joihin useisiin Kohn viittaa argumentoinnissaan, ovat otoskooltaan sadoissa ja ovat kestäneet jopa kymmenä vuosia.

    Mitä on jäänyt käteen? No vaikkapa se, että ruumiillinen kuritus on nykyään laitonta monissa länsimaissa. Olivatko ne vanhemmat, jotka piiskasivat lapsiaan sata vuotta sitten jotenkin huonommin yhteydessä kosmiseen vanhemmuuteensa kuin me? Enpä usko. Paljon parempi selitys on, että me vain tällä hetkellä tiedämme enemmän, koska ruumiillisen kurituksen onnettoman huonot vaikutukset monen lapsen kehitykseen on todettu kymmenillä luotettavilla tutkimuksilla. Lisäksi onneksi yhä useamman vanhemman sosiaalinen ympäristö ohjaa välttämään lasten hakkaamista, jolloin ruumiiliinen kuritus tuntuu "luonnottomalta".

    Tärkein pointti on kuitenkin se, että tieteellinen tieto rantautuu arkeen kovin hitaasti: ruumiillisen kurituksen kielto tuli monta kymmentä vuotta tutkimustulosten jälkeen. Jos siis valitsee oikeita "kasvatusoppaita" - siis kasvatustutkimusta kokoavia populäärikirjoja - on helposti kymmeniä vuosia neuvoloiden ohjeita edellä.

    ***

    No miten se Kohn sitten argumentoi? Hän pyytää vanhempia lähtemään liikkeelle lopputuloksesta: millaisen aikuisen haluat kasvattaa? Hän antaa myös hyväksi niksiksi miettiä kolme adjektiivia, jotka kuvailevat tuota aikuista.

    Kun nuo kolme adjektiivia (jotka ovat usein melko samankaltaisia, esim. onnellinen, omanarvontuntoinen, ystävällinen, rakastava) ovat löytyneet, on seuraava askel katsoa millaista tietoa tuhannet kasvatuspsykologian tutkimukset antavat siihen, miten tuohon päämäärään pääsee.

    Karu totuus on, että sekä rankaiseminen että kehuminen ovat tutkimusten valossa kovin kehnoja keinoja päästä haluttuun lopputulokseen. Kohn käyttää tämän perustelemiseen noin 100 sivua ja käy läpi kymmeniä tutkimuksia, enkä voi tässä tehdä sille oikeutta, vaan suosittelen oikeasti tarttumaan siihen kirjaan. Lukeminen vaatii rohkeutta, mutta itse olen ainakin hirvittävän tyytyväinen, että sen silti tein."

    VastaaPoista
  2. Pitää palata lukemaan ajatuksella :)

    Mä oon näitä pöljiä, jotka sanoo, ettei lapsen kasvattamiseen tarvita kuin maalaisjärki. Taustalla mullakin on kyllä mm kaikki lukion psykankurssit ml kehityspsykologia, nippu neuvolan pitämiä saarnoja ja "oppaita" sekä kasvattamisen malli kotoa.

    En mitenkään pysty mieltämään kasvatusopasta tieteelliseksi tekstiksi, en vaikka kuinka yritän. Niitä tieteellisiä tekstejä luenkin sitten aina, kun sellaisen käsiini saan. Ja Sinkkosta, mutta siitähän ei puhuta ;) (enkä edes aina ole samaa mieltä senkään kanssa...)

    Iltalehden perheaiheiset uutiset turhauttaa. Että jaksavatkin uutisen muodossa neuvoa kasvattamaan lapset. Ja kun noissa ei edes koskaan ole mitään uutta.

    Mulle maalaisjärki meinaa sanaparia rajat ja rakkaus. Omiani ei ole kasvattamalla kasvatettu, mutta niiden kanssa on eletty ja niitä on opetettu elämään ihmisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen näitä pöljiä, jotka on sitä mieltä, että jokaisen vanhemmaksi tulevan olisi syytä perehtyä kasvatustieteeseen, lapsen kehitykseen ja psykologiaan. Tuo anonyymin kommentti oli minusta loistava!

      ""Kasvatusoppaista: on tärkeä pitää mielessä, että on oppaita ja sitten on oppaita. On SuperNannyjä, jotka luettelevat juurikaan perustelematta läjän keinoja, joilla lapset saadaan kuriin. Ja sitten on Kohnin kaltaisia kirjoittajia, jotka kokoavat valtavan määrän sen hetken tutkimustietoa kasvatuksesta luettavaan muotoon."

      Ja joo, iltalehden kasvatusneuvoilla heittäisin puluja (lintuparat).

      Poista
  3. Ja lisätutkinnan jälkeen pakko todeta, että kaikilla ei ole maalaisjärkeä ;) Se, että kaikilla kissoilla on neljä jalkaa ei tee meidän Jääkarhusta kissaa. Moisen perustelun käyttäminen usein selitetään maalaisjärjellä.

    Kasvatusoppailla muuten yleensä meinataan esim. Anna Wahlgrenin Lapsikirjaa tms. Kauka se on tieteellinen teksti niistä. Pitäisi ko opus silti lukea, että olisi jollain tapaa relevantimpaa sitä arvostella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. ja siis supernanny-ohjelmas saan jo melkosia tunnon tuskia. Voi huoh. Ja tätä ihmiset ihannoi ja kehuu. Ei sillä, että niissä perheissä olisi se rajat-ja-rakkaus käsite ennen SuperNannyakään kohdilla, mutta joo, behaviorismi ei vain iske tähän mammaan.

      Ja siis kun tuota maalaisjärkeä on niin montaa sorttia! Toiset perustelevat samaa sukupuolta olevien avioliiton vastustamistakin maalaisjärjellä. "Senhän nyt sanoo maalaisjärkikin." Oma maalaisjärkeni sanoo tismalleen päinvastoin. Sama maalaisjärkikommenttia käytetään puolustamaan sukupuolten epätasa-arvoa tai lasten fyysista kurittamista tai lasten yksilöllisyyttä. "Sanoohan sen maalaisjärkikin, että tytöt ovat tämmösiä ja pojat tämmösiä." Ja taas oma maalaisjärkeni sanoo jotain ihan muuta. Sama lasten ruokailun, nukuttamisen ja monen muun kasvatukseen liittyvän asian kanssa.

      Ja ihan oikeasti, joskus ne maalaisjärki kommentit ovat paikallaan. Esim. kun luodaan lainsäädäntöä, jossa puututaan leikkipuistojen mittoihin ja kukkiin jajjaja.. Mutta silloin kun ollaan erimieltä jonkun tutkimustuloksen kanssa ja halutaan kieltää sellaisen olemassa olo, jottei oma kasvatus tunnu pahalta, mennään maalaisjärki-kommentilla metsään. Mutta joo. Tämä purkaus aiheesta nyt vaan oli oksennettava blogiin :D

      Poista
    2. Se voi hyvin olla, että mun näkemys maalaisjärjestä osuu aika hyvin sun näkemyksen kanssa yksiin :) Perusteluna mille tahansa se on suhteellisen kehno. Pitäis varmaan todeta, että aivot on ihmiselle suotu ihan, jotta niitä käytettäisiin.

      Super Nannysta kyllä tykkään. Siten vaan ymmärrä, miten ohjelman vanhemmat oikeasti voi olla niin hukassa, että Iltalehden tasoisia kasvatusvinkkejä oikeasti tarvitaan...

      Mun maalaisjärki sanoo, että lapset on kaikki erilaisia, ruokaa lapset tarvii ja unta kans. Tyyli on sitten se, mikä kenenkin kanssa parhaimmin toimii (se on sitä rakkautta) ja rajoina edellisiin se, että jotkut jutut vain täytyy, vaikkei olis niin kivaa. En mäkään saa tehdä, mitä tahdon...

      Poista
  4. Mun on myös hyvin vaikea rinnastaa esimerkiksi lääketiedettä ja kasvatustiedettä. Toki tieteenaloja ovat molemmat mutta mun mielestä maalaisjärjen käytöstä samalla tavalla ei voida puhua ainakaan näiden kahden tieteenalojen välillä.

    Itse kritisoin kasvatusoppaiden lukemista lähinnä sillä että toiset lukevat niitä vähän sellaisella "piru raamattua"-mentaliteetilla. Niistä ON hyvä hakea tukea omille ajatuksille ja hyvä saada ajateltavaa ja pohdittavaa. Mutta jossain vaiheessa jokaisen vanhemman pitäisi uskaltaa luottaa myös niihin omiin taitoihinsa ja siihen omaan vanhemmuuteensa. Kaikkeen et vastausta löydä vaikka miten lukisit eri oppaita. Omaan harkintakykyynsäkin saa luottaa :) ja se tuntuu musta nykyään olevan juttu joka vanhemmilla on isosti hukassa. Sitä en tiedä että onko se sitten se maalaisjärki vai joku muu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten fyysiseen ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa lääketiede, psykologia ja kasvatustiede kulkevat välillä hyvinkin lähellä toisiaan. Vaikka en sitä nyt tuolla lainatulla blogitekstillä tarkoittanutkaan. :)

      Mutta esim. kiintymyssuhdeteoriassa on paljon yhtäläisyyksiä lääketieteeseen ja niitä on pyroitty pikku hiljaa viemään myös käytäntöön esim. lasten tehohoidossa, sairaaloiden perhehuonemalleissa, jne. Siis, että vanhempien läsnäolo on jo vastasyntyneelle ja ennenaikaiselle mielettömän tärkeää. Se on tärkeää tunnetilojen, kehityksen ja kasvun, mutta myös vuorovaikutuksen, toipumisnopeuden ja eloonjäännin kannalta. Ennen ajateltiin toisin ja saattoi olla ettei vanhemmat nähneet sairaalassa olevia lapsiaan kuukausiin. Samojen tutkimusten valossa tätä voidaan toki soveltaa ihan terveisiin ja täysiaikaisiinkin vauvoihin. Ja sen mukaan luotaisiin ne normit ja ohjeistukset. Jos ennen puhuttiin 4 tunnin syöttöväleistä, vauvojen omista sängyistä, jne, nykyään pitäisi kiinnittää enemmän huomiota vauvojen ja vanhempien riittävään vuorovaikutukseen - myös nukkuvan vauvan osalta. ja siis luoda neuvot ja ohjeet ennemmin siitä liinailusta ja perhepedistä. Mutta jättää tilaa erilaisille perheille ja tilanteille. :)

      Samoin tuon 4 tunnin syöttövälin lisäksi ruokailuun liitttyvät tutkimustulokset antavat osviittaa sille, että ohjeistuksia on syytä muuttaa. Esim. sormiruokailun ja erilaisten kiinteiden aloituksen iän suhteen, sillä tämäkin on yhteydessä mm. lapsen myöhempään kehitykseen ja terveyteen.

      Ja siis sitä maalaisjärki-kommenttia tuli aika paljon myös esikoisen syntymän jälkeen, kun mentiin ravintoterapeutin, fysioterapeutin, puheterapeutin, neurologin, jne ohjeilla eteenpäin. Oli sitten kyse sylissä pitämisen, kantamisen ja nukuttamisen asennsota, kaksikiloisen soseiden syömisestä ja milloin mistäkin. Meille annettuja ohjeita vähäteltiin. Sillä eihän sitä nyt ennen vanhaan ja hyvin pärjättiin silloinkin. Ja kyllähän sen nyt jo maalaisjärkikin sanoo, että.. Voi ärripurri. Vieläkin kiukuttaa.

      Mutta joo. Kyllä sitä omaa järjen käyttöä (oli se sitten maalaista tai jotain muuta) tarvitaan myös. Mutta ei lähdetä sillä lyömään toisten kasvatusta ja tieteellisiä tutkimuksia. Kiitos. :D

      Poista
    2. Musta tuntuu että toinen puhuu vellistä ja toinen puurosta :) Me mielletään koko sana kasvatustiede eri tavalla :) Mun mielestä nuo mitä sä kirjoitit esim vastasyntyneistä on ihan perustarpeiden tyydyttämistä, ei kasvatustiedettä. Tää ei ole mulle niin iso juttu että alkaisin sen isommin avaamaan.
      Hyvä kirjoitus eniveis! :)

      Poista
    3. Kiitos. Ja allekirjoitan. Melko varmastikin puhutaan eri asioista. Siinä ei ole sinänsä mitään uutta. Minä ajattelen jotenkin asiat aina vaikeimman kautta ja eri näkökulmasta kuin monet muut. :D Ja siitäkin tämä blogihyppely ja turhaantuminen taas sai alkunsa. (Suprise!)

      Minusta on hieman hassua ja epäreiluakin, että todella monet kirjoittavat esimerkiksi blogiinsa tai facebookiin omien lastensa pukeutumisesta, toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta aika moni silti tavalla tai toisella. Monen blogi on jopa täynnä lastenvaatepostauksia. Lastenvaatteisiin käytetään aikaa ja rahaa. Niistä keskustellaan, jaetaan vinkkejä, perustetaan ryhmiä, pidetään jopa lastenvaatekutsuja. Ja sitten kirjoitetaan vielä bloggaus, joka käsittelee sukupuolisensitiivisyyttä sensaatiohakuisesta näkökulmasta eli kirjoitetaan sukupuolineutraaliudesta. Siitä kirjoitetaan, vaikka aihe on täysin vieras, vaikka siihen ei olla perehdytty eikä sitä olla ymmärretty. Miksi?

      Ymmärrän kyllä, että jos aihe on vieras ja haluaa tietää siitä lisää, kirjoittaa ja avaa keskustelun. Ymmärrän sen, että haluaa tietää lisää, haluaa kuulla mikä se juttu siinä on. Mutta sitten sitä taas en ymmärrä, että kirjoittaa aiheesta, josta ei tiedä, mutta josta ei ole myöskään valmis ottamaan selvää. Miksi? Miksi silloin pitää kirjoittaa koko aiheesta? Tällaisesta jää vähintäänkin lynkkausfiilis. Ja silloin on minusta varsin turha kommentoida, että "jotkut sukupuolisensitiivisyyden kannattajat ovat suunnilleen valmiita ripustamaan hirteen ne äidit ja isät jotka pukee lapsensa sukupuolen mukaan."

      Tiedän, että tämä vertaus on huono, mutta on tässä silti jotain samaa: Ajatellaanpa vaikka, että kirjoitan postauksen otsikolla: "Neulominen" Koko juttu sisältää mielipiteitä virkkauksesta, vaikka puhunkin neulomisesta ja ompelemisesta. Kirjoitan kuinka en ymmärrä koko ompelemista ja virkkausta. Enkä varsinkaan sitä, että niitä ompelukoneita pitää olla niin monta erilaista. Arvostelen sitäkin, että joku ompelee iso silmukkaisia mattoja, vaikka alunperin ompeleminen on tarkoitettu vain villavaatteiden tekemiseen. Hoen blogissani etten ymmärrä. Täysin luonnotonta. Ja arvostelen vielä sitäkin, että jotkut käyttävät tuollaiseen aikaa, vaikka elämässä olisi niin paljon muutakin. Tiedätkö, niitä oikeita ongelmia? Kuten nälänhätää, talouskriisi, työttömyys, lastenhyväksikäyttö jne. Ja arvostelen sitäkin, että toiset vaivaavat neulomisella ja vaatteilla päätään, kun vaatteita saa kaupastakin. (Ja edellinen postaukseni olisi juuri käsitellyt kaupasta ostettuja vaatteita ja sisustustekstiilejä ja käyttäisin muutenkin paljon aikaa kyseisiin aiheisiin.)

      Ymmärsiköhän kukaan tuota vertausta? Mutta siis tuolta useimmiten näyttäytyy omaan silmään postaukset tästä aiheesta. Menee ne aidat ja aidanseipäätkin sekaisin. Samoin kaikki ne ymmärtämättömät ja sensaatiohakuiset lehtijutut ja niiden facebook-jaot ja niistä hiekkalaatikoilla puhuvat aikuiset. Puhutaan täysin asian vierestä, arvostellaan, muttei kumminkaan haluta kuunnella mikä se juttu oikeasti on. Ihan sama kuin joku neulomiseen, virkkaamiseen ja ompeluun perehtynyt ihminen yrittäisi avata minulle ompelutekniikoita, virkkauksen ja neulomisen eroa, silmikoiden tekemistä, pitsitöitä ja omaa mielenkiintoaan aihetta kohtaan, ja minä vain sivuuttaisin kommentit: "Hienoa, mutta minulla on mielipide ja minusta se on luonnotonta ja väärin ja minusta on tyhmää käyttää tuohon aikaa noin paljon ja lukea siihen liittyviä artikkeleita ja lehtiä."

      Poista


    4. Btw, Wikipedia sanoo kasvatustieteestä näin, ja kyllä minusta tuohon mahtuu sekin, että esim ruokailu, motoriikka ja lapsen liikunta, perustarpeita, harrastuksia, kehitystä jne, kulkevat käsikädessä. Vai miten sinä koet perustarpeet ja kasvatustieteen? :)

      "Kasvatustiede on tiede, joka tutkii ja kehittää ihmisen koko elämänkaaren aikana tapahtuvaa kasvua, kehitystä ja oppimista sekä niihin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi se tarkastelee erilaisia koulutusinstituutioita ja -järjestelmiä.

      Varhaiskasvatus näkee lasten kasvatuksen tavoitteellisena toimintana. Kasvatukseen liittyvien lainalaisuuksien ymmärtäminen voi johtaa tuloksellisempaan ja tavoitteellisempaan kasvatukseen. Toisaalta lasten kasvatus nähdään periytyvänä ja osittain vaistonvaraisenakin toimintana.

      Oman aiheryhmänsä kasvatustieteissä muodostaa aikuiskasvatus: aikuiskoulutus ja toisaalta elinikäinen oppiminen, vapaa sivistys."

      Poista
    5. Ja nyt sitten siihen ongelmaan: Olen omassa blogissanikin kirjoittanut, etten itsekään ole kovin kummoinen äiti enkä todellakaan pidä itseäni muita parempana ja oli sukupuolisensitiivisyydestä mitä mieltä tahansa, se määritä sitä onko joku hyvä äiti/isä. Koskaan ei myöskään ole tarkoitukseni loukata tai keljuilla. Valitettavasti kumminkin, kun yritän avata omaa näkökulmaani ja niitä tutkimustuloksia, ne koetaan loukkauksena. Yritän kysellä kohtaako pinkkeihin puetut tytöt ja autopaitoihin puetut pojat oikeasti kuittailua ikätovereilta tai toisilta vanhemmilta (juurikin niiltä sp-sensitiivisyyteen pyrkiviltä). Sillä meidän lapset kyllä saa kuulla kuittailua omista lempivaatteistaan, jotka eivät nykynormeihin mahdu. Se, että joku avaa keskustelun blogissa ja saa erimieltä olevilta kommentteja (ei haukkuja vaan perusteluja siitä miksi itse pyrkii sp-sensitiivisyyteen), on minusta aivan eri asia kuin se, että lapsi joutuu kuuntelemaan kommentteja.

      Niin siis, kuinka kirjoittaa itselleen tärkeästä aiheesta aleviivaten koko ajan ettei ole tarkoitus keljuilla tai loukata toisia. (Vaikka muiden kommentit tuntuisivat keljuilulta ja väheksymiseltä itselle tärkeää aihetta kohtaan.)

      Poista
    6. Kuten jo sanoin, tää ei ole mulle niin sydämen asia että alkaisin asioita avaamaan sen enempiä :) Sinulla on sinun kantasi ja minulla on minun kantani ja hyvä niin.

      Mutta tuli semmoinen mieleen että sä kovin usein kirjoitat että lukijat loukkaantuvat sun kirjoituksista ja mielipiteistä. Mistä sä olet saanut sellaisen kuvan? Ehkä tämä on lukijan silmässä oleva juttu mutta mä en ainakaan ole bongannut mitenkään loukkaantuneita kommentteja sun kirjoituksiin. Jos joku vasta-argumentoi ja esittää muita vinkkeleitä niin ei se vält tarkoita että olisit loukannut :) Ja ihan varmana on niitä ammattiloukkaantujiakin jotka on harmistuneet mutta siis kun nyt tässäkin postauksessa olet kommenttipuolella jo aika monelle kommentoinut että ihmiset loukkaantuvat sun kirjoituksista ja mä vaan en ainakaan löydä että kuka täällä nyt on loukkaantunut :D

      Poista
    7. Hyvä huomio, ei minusta täällä omassa blogissani sen enempää kuin US:n blogissanikaan oikeastaan keskustelu ole mennyt siihen, että joku olisi loukkaantunut. Ainakaan siis näissä teksteissä. :)

      Pari tapausta tosin tiedän, kun olin lainannut kommenttia yleisessä muodossa mm. feminismin suhteen, jotka oli kirjoitettu toisella keskustelupalstalla minulle. Vaikken palstaan viitannut, enkä sen enempää kommentoijaan vaan toin sen yleisessä muodossa blogiini, sellaisena kommenttina jota usein kuulen muuallakin. Vedettiin tästä porut kyseisellä palstalla. Myös vastaavan toisen tapauksen tiedän.

      Sen sijaan vieraalla maalla kommenttini ehkä sitten kuulostavat erilaisilta, siis jos kommentoin jonkun toisen blogissa tai fb-statuksessa. Ja kyllä se palaute minusta on luettavissa aika suoraan, jos toinen sanoo, että kommenttini kuulostaa keljuilulta. (Kun kommentoitiin, että puolison pitäisi pukeutua mekkoihin, jotta lapsella on aidosti roolimalli ja minusta taas aikuisen ei tarvitse pukeutua sen enempää mekkoihin, kuin cars- tai hellokittypaitoihinkaan, jos ne eivät tunnu luontevilta, ei isän eikä äidin, lasta voi kehua ja tukea muutenkin.)

      Nojoo, mutta siis.. turhauttaa. Sama pätee tuohon sotekeskusteluun. "En keskustelu henkilön kanssa, joka vain copypastettaa omia valmiita tekstejään ja pitää omaa ammattikuntaani moraalittomana ja syypäänä sote-ongelmiin." Niin. Niin kai sitten.

      Poista
  5. Tosi hyvä kirjoitus ja pätevää pohdintaa niin tekstissä kuin kommenteissakin. Mä kuulun kans niihin pöljiin, jotka ei ole lukeneet yhtään kasvatusopasta - esikoisen kohdalla lähinnä siitä syystä, etten uskonut niistä löytyvän mitään kovin relevanttia (vaikea kehva), mitä ei voisi maalaisjärjellä päätellä. (Hui kamala, mä oon just tollanen pöljä! :D) Ja nyt tämän toisen kohdalla en yksinkertaisesti ole ehtinyt, koska esikoisen vaikea kehva, tosikoinen vähän "vaikea" vauva (siis ei luonteeltaan, vaan muilta ominaisuuksiltaan), ja oppari painaa päälle ja mitä näitä nyt on.

    Silti en koe olevani mitenkään erityisen huono vanhempi (voin toki olla väärässäkin, sehän nähdään viimeistään sitten kun näiden pitää alkaa selviytyä maailmasta ja elämästä itsekseen). Jostain luin, että on olemassa ns. intuitiovanhempia ja mä taidan olla juuri sellainen - siis ihminen, joka aistii asioita melko herkästi ja toimii sitten sen mukaan. En mä ole esim. lukenut mitään perhepedeistä, mun mielestä vain on aina tuntunut luonnolliselta nukkua vauva vieressä - ja aistin siitä vauvasta, että sen on siinä hyvä, omassa sängyssä, mitä sitä on muutaman kerran yritetty nukuttaa, sillä ei ole. (=Ei nuku rauhallisesti jos ollenkaan.)

    Mä vähän pelkään ihmisiä, jotka puolestaan lyö meitä (laiskoja, lukutaidottomia) vanhempia päähän niillä kasvatusoppailla. En yhtään epäile, etteikö niiden tieto olisi validia enkä halua niitä dissata, mutta mulla on vähän sellainen kapinahenki: Enkö mä saisi elää mun omaa (perhe)elämää niin kuin meistä tuntuu hyvältä? (Olen vakuuttunut, että myös lapsista - ne kyllä nimittäin kertoo, jos ei tunnu. :D)

    Kiinteät me aloitettiin neuvolan ohjeiden mukaan, mutta sormiruokailua vielä ei. (*suojautuu mädiltä tomaateilta ja muilta lentäviltä vihanneksilta*) Miksi? Koska tuo kakoo vielä sileitäkin soseita ja kärsii erilaisista syömisvaikeuksista. Mun vaisto sanoo, ettei ole vielä aika. (Ja nyt pakenen "She's a witch, she's a witch"-huutojen saattelemana takavasemmalle. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Moon Mamma. No siis kasvatusoppaita tai ei, mutta en usko että sinäkään menet ihan pelkällä mututuntumalla..? :) Siis, että varmasti vaikean kehvan mukana oon tullut myös jonkinmaisia tietoiskupläjäyksiä yhdestä jos toisesta aiheesta? FT? PT? RT? Mitä näitä nyt on... Tutkittua tietoa ja jotain vinkkejä- esim ruokailuun tai johonkin`?

      Meriannen blogiteksti: "Puheterapeutin kotikäynti ja äidin ahaa-elämys" Oli minusta todella hyvä! Siis juurikin tässä, että niin moni asia kytkeytyy toisiinsa, emmekä kaikkea tajua edes ajatella. Sitä kun _maalaisjärjellä_ ajatellaan ja käsketään opetella syömään kokkareista ruokaa silloin ja silloin kun se ikäkuukausi tulee täyteen. Sitten turhautuu, kun se ei sujukaan. Toki sillä maalaisjärjellä voi myös ajatella että syödään sitten kun onnistuu, mihinkäs tässä kiire. Mutta kuinka helpottavaa onkaan tajuta tai kuulla että tosiaan se liikkuminen, motoriikka ja istuminen ovat yhteydessä kielenkäyttöön ja syömiseen. Ja jos ei ole toista, ei ole toistakaan taitoa.

      Siis että ne neuvolan oppaat: syö tätä tämän ikäisenä, nukuta lapsi tämän ikäisenä näin, tämän ikäisen pitäisi liikkua näin, ja nukkua kokonaisia öitä 6kk, jos ei, pidä huutokoulu, syötä, kyllä se siihen tottuu, jne, jne... ne neuvolan oppaat voi olla todella väärässä!

      Btw, meilläkin kakoiltiin soseruoan kanssa, mutta sormiruoan kanssa ei. Jännä! :)) (Ei sillä, että tämä tarkoittaisi, että teidän pitää kokeilla sormiruokaa.) ;)

      Poista
    2. Juu, huomasin itsekin myöhemmin, että jäi tuo esikoisen kehvaa/kasvatusta koskeva osio kommentissa torsoksi. Siis piti sanomani, että en lukenut kasvatusoppaita, koska oletin (varmaan oikein), että niissä koskevat ohjeet ovat tavislasten vanhemmille tarkoitettuja ja siksi jätin ne lukematta. Ohjeita sen sijaan saatiin ja niitä noudatettiinkin, jopa tunnontarkasti, juuri fyteiltä, puteilta, neurologeilta, muilta lääkäreiltä ja th-ammattilaisilta. Mutta siis juuri ne kasvatusoppaat jäi lukematta ja noudattamatta. Muissa kuin suoraan kehvaan liittyvissä kasvatusasioissa menen kyllä aikalailla mutulla. Tai intuitiolla tai tilanteen mukaan tai Siperia opettaa-tyylillä, miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua. :)

      Jännä kuulla tuosta sose vs. sormiruokakokemuksestanne. Ehkä mäkin uskaltaudun pikkuhiljaa sitä sormiruokaa tarjoamaan. En kuitenkaan ihan tällä viikolla vielä. :)

      Poista
    3. Näin ajattelinkin, että useimmiten niitä käyttöohjeita tuppaa tulemaan. Ja vähän erilaisia käyttöohjeita tuotteesta riippuen. Me saatiin niitä keskonen 2.0 IX - ohjelappuja jonkinmoinen kasa :D Enkä minäkään hirveästi ole niitä neuvolan lappuja ja lehtiä lukenut. Viljaisin ja totesin useasta kohtaa: erimieltä, erimieltä, ei onnistu, meidän mallikappalaseen on annettu tältä osin erilaiset ohjeet, ja tältä, ja tältä ja ... no tästä olen vain erimieltä.. no ja sittemmin olen kyllä koittanut nisitä erimieltä olevista kohdsita hakea . Myöskään ne raskaus ja synnytysoppaat ei ole olleet meille passeleita. Ja omista ongelmista oli niissä hädin tuskin mainitaa, joten hieman katkera kai sitten olen niille neuvolan oppaille :D

      Poista
    4. (Huoh, johan oli kirjoitusvirheitä.. noh, kyllä tämä tästä, lasagne on kohta uunissa.)

      Poista
  6. Mä nyt kans kyllä pistän kiintymyssuhdeteoriat psykologian puolelle, pidän kasvatustieteitä ihan omana soveltavana tieteenalana (jossa kyllä yhtä autuaaksi tekevää totuutta ei ole) ja toivosin neuvoloihin lisää koulutusta, en suinkaan kasvatustieteistä, vaan erilaisuuden kohtaamisesta yleensä :) Niin kauan kuin neuvolassa mennään vain oppaan mukaan, mennään metsään. Ihan nyt riippumatta oppaasta ja sen tieteenalasta.

    Mä jotenkin myös pidän erillään lasten perushoidon ja toisaalta kasvatuksen vaikka ne kyllä toisiaan sivuaa. En osaa mieltää esim. kulkupelin valintaa (vaunut/reppu/rinkka/liina) kasvatukseen liittyväksi, enkä edes nukkumispaikkaa.

    Asiallinen tieto sormiruokailusta kelpais kyllä :) Inhoan soseiden syöttämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaisessa postauksessahan kirjoitinkin että "Teksti käsittelee maalaisjärkeä lääketieteen näkökulmasta, mutta ihan yhtä hyvin se pätee minusta kasvatukseenkin" ja "Maalaisjärjellä selviää kasvatuksessa - kuulemma".

      Ja kasvatuksen ajattelen sisältävän niin lääketiedettä, psykologiaa kuin kasvatustiedettäkin. Joskus kai vähän kemiaa, tekniikkaa, biologiaa ja vähän tähtitiedettäkin. ;)

      Ja siis jos nyt kasvatukseen liittyviä neuvoja/ teorioita miettii, niin kyllä minustakin kiintymyssuhdeteoria menee psykologian puolelle, ruokailu ravitsemus tieteisiin, suun motoriikka, kielitieteisiin jajajaja... Mutta siis pointti ei ollut nyt tuo, vaan että sitä tutkittua tietoa on saatavilla kasvatukseen liittyen eikä kaikkea voi sivuuttaa pelkällä maalaisjärki-kommentilla. :)

      Sukupuolisensitiivisyys sen sijaan menee pitkälti kasvatustieteisiin, mutta kyllä sieltäkin löytyy yhtymäkohtia sinne sun tänne. On kyse vauvojen perustarpeista, taaperoista, allekouluikäisistä, kouluikäisistä, jne...

      Ja minä taas ajattelen kulkupelin valintaa käytännön kannalta, mutta huomaan sen samalla sivuavan pitkälti myös terveyttä ja psykologiaa. Esim. juuikin tuosta näkökulmasta, että kantoliina ajautui meille esikoisen sairaala-aikana fyssarin vinkistä. Että kun sen vauvan fyysinen terveys vaatii sikiöasentoa, joka on jäänyt raskauden ennenaikaisuuden takia pois, ja liinassa se onnistuu helpoiten. Samalla liinailua perusteltiin vuorovaikutuksen näkökulmasta, kun sekin on jäänyt kesken. Hengityskatkosien sanottiin helpottavan kengurussa (liina!). Ja se oli myös kätevä.

      Vika vain siinä, että esikoinen vihasi liinaa. Toinen sen sijaan tykkäsi, vaikka olikin täysiaikainen ja uskon, että ihan samoja positiivisia vaikutuksia luiden asennolle, hengitykselle, vuorovaikutukselle, jne oli siltikin. Niin ja se käytännöllisyys, kun pystyi tehdä kotityöt ja olla esikoisen kanssa. Pystyasento auttoi myös vauvan refluksiin.

      Mutta siis, tuskin olisin osannut liinaa ajatella ilman fyssaria ja erityisyyttä. Olin jotenkin ajatellut että se häkkisänky ja vaunuissa ulkonanukuttaminen ovat niitä oikeita tapoja. Eikä kaikki tule kyseenalaistaneeksi niitä käytäntöjä, jotka vallitsevat. :) Toki silläkin kasvaa varmasti ihan ok lapsia siinä missä toisella tavallakin, mutta se uus tieto ja juttu voikin olla avartava, jos hoksaa jutun pointin. Sitten se saattaa tuntua jo siltä, että näinhän sitä maalaisjärjelläkin ajattelisi. (Kuten nyt vaikkapa Moon Mamma perhepedistä.)

      Poista
    2. Mä veikkaan, että mullakin on "oikeaa" tietoa aika paljon takana vaikka ne kasvatusoppaat on jätetty lukematta ;)

      Sukupuolisensitiivisyys on mulle punainen vaate lähinnä terminä. Mä ärsyynnyn aina, kun pitäisi tehdä kasvatusvalintoja ihan tiedostamalla. Se sitten taas on mulle ihan yhdentekevää, mitä kenenkin lapsella on päällä. Tytöt saa pukea auto-paidan ja pojat mekon, ihan vapaasti. Toivon totisesti, että omat ipanani eivät ole toisten lasten vaatteita ilkkumassa. Minäkään en ole. Meidän pojat leikkii parhaillaan ihanimmat leikit esikoisen nukkekodilla ;) Ja musta se on ihan mahtavaa.

      Äitiyden huonoin puoli on kyllä se, että teitpä niin tai näin, niin lokaa tulee niskaan. Kukaan ei tule taputtelemaan päätä oikeista valinnoista.

      (Loppujen lopuksi alkoi naurattamaan, täällä ainakin nyt kirjoittelee yksi äiti hormonihuuruissaan, eikä yhtään osaa järkevästi ajatuksiaan esittää. Kyllä upposin suohon, kun aamulla aloitin kasvatusaiheisten juttujen netistä kaivamisen. Siksi ne oppaat on jääneet lukematta, menee vain pää sekaisin, kun kaikki on ainoina oikeissa ja eri mieltä keskenään)

      Poista
    3. Olitkos, Sankari, jokin alan asiantuntijakin vielä?! :D

      Mä taas oon tykästynyt siihen, että mun ajatuksille löytyy jokin termi, jolla asiaa pystyy selittämään ja avaamaan. Paitsi ettei pysty, kun suurin osa näkee punaista tai loukkaantuu. :P

      Mutta ehkä on parempi että mä nyt rauhassa kirjoittelen itselleni tästä semmosen kymmenen postauksen sarjan valmiiksi ja mietin sanani oikein oikein tarkkaan. Ja koitan avata perusteellisesti, mutta kansankielellä niitä yleisimpiä kommentteja ja vastalauseita, joita aihetta kohtaan esitetään. Ja sitä miksi se on tärkeää tai miksi se on oikea ja ongelma ja miksi se ei kumminkaan ole rakettitiedettä tai vaadi suuria käyttäjältään. (?!)

      Kiinnostaa muuten kuulla, että mitä olet päätynyt lueskelemaan homornihuuruissa?

      Minä sotkin itseni muutama päivä sitten tähän Räty-sote-keskusteluun erään eduskuntavaaliehdokkaana olevan lääkärin seinällä ja kas kun ajattelen aina asiat niin eri tavalla kuin muut, niin nyt sain kasan lääkäreitä pahoittamaan mielensä. He kokevat kommenttini ja tekstini loukkauksena suoraan heitä kohtaan eivätkä halua kommentoida kommenttejani ja kysymyksiäni koska vaikutan katkeralta, heidän ammattikuntaansa väheksyvältä, asiasta mitään tietämättömältä, joka syyttää heitä sote:n huonosta nykytilanteesta.

      Huoh. Miksi ihmeessä nettikeskustelun pitää olla niin vaikeaa ja miksi ei ymmärretä, että asiat riitelevät, eivät henkilöt. Ja kaiken kukkkuraksi arvostelin poliittisia päättäjiä viimeisen 25 vuoden aikana tehdyistä huonoista sosiaali- ja terveyspoliittisista ratkaisuista. Toisekseen arvostelin lääkäriliittoa, joka minusta ajaa nykyisin pikemminkin yksityisten lääkärifirmojen etua, kuin yksittäisten (julkisen puolen) lääkäreiden. Ja kyllä mainitsin mies kuntatason ongelmista, joihin on aiemmilla sote-päätöksillä ja terveydenhollon ulkoistumisella ajauduttu. Ja kyllä arvostelin myös lääkäreiden valintakokeita, keikkafirmojen palkkausta ja joidenkin yksittäisten lääkäreiden toimintaa. En koko ammattikunnan. Jajajajaj...

      Jooh.. olen kirjoittanut sotepuolen ongelmista useamman tekstin ja nimenomaan niin että koitan hahmottaa kokonaiskuvaa, en ole asiantuntija, mutta siksi tuohonkin ketjuun heitin kommentteja ja kysymyksiä, jotta saisin vastauksia niiltä jotka päivittäin ovat asian kanssa tekemisissä. Ja henkilöltä joka pyrkii eduskuntaan päättämään niistä.Jotain konkreettisia parannusehdotuksia.. mutta ei..

      Olen tämmöinen jästipää, etten itse osaa tuollaisista keskusteluista loukkaantua ja kaipaan muutakin kuin sitä lässynläätä. Ja sitten jään alakynteen eikä kukaan keskustelu, kun jokainen kokee kommenttini loukkauksiksi.

      Siis miten ihmeessä SOTE-uudistustakaan voidaan viedä mihinkään suuntaan, kun ammattilaisetkin ottavat kaiken henkilökohtaisesti ja keskustelu jää siihen?! Tä HÄ!? Sanokaa nyt joku jotain edes täällä! :D En ihan oikeasti osaa olla hiljaa, jos koen jonkin asian ongelmaksi ja haluan että siihen tulee muutos parempaan.

      Poista
    4. Asiantuntija varmasti, mutta taloushallinnon puolelta :D Tiedon nälkä mulla kuitenkin on, joten sitä oikeaa tietoa on tullut etsittyä... Paljon. Ja kertyyhän tuota käytännön kokemustakin Siperia opettaa tyylillä muksujen myötä.

      Lukemassa kävin mm MLL:n vanhempainnettiä, vaistovanhemmuutta (tai nykyisinhän se on kiintymysvanhemmuutta), pikkuisen vapaata kasvatusta ja vähän curlingia, karvan verran kontrollivanhemmuutta ja mitä näitä nyt on. Kesken jäi.

      Mä jäin suunnittelemaan niin ikää omaa postausta aiheesta ja vielä jonkin oman testin tekemistä, että muutkin vois sitten mun löydöksistä nauttia... ja testata jälleen kerran, millainen sitä onkaan vanhempana.

      Mitä näihin soteihin ja muihin tulee, niin aina mä jotenkin niihin sekaannun. Ja aina mä sanon jotain tyhmää, ennen kuin oon ehtinyt hankkia riittävästi tietoa (ja aina mä haen sen tiedon, kun oon ensin saanut sanoa jotain tyhmää). Mä niin tahtosin kans politiikkaan mukaan, ihan ehdottomasti ehkä, mutta mikään puolue ei oikein tunnu omalta.

      Poista
    5. Taloushallinto ja tilastotiede, minusta molemmat varsin päteviä kasvatusalan (ja lääketieteen ja psykologian) ammattilaisia :D Itse siis opiskelen tilastotiedettä ja soveltavaa kansantaloustiedettä. (Ehkä sekin on syynä siihen, että kaipaan niitä teorioita ja tutkimuksia ja pohdin ja analysoin...)

      Curling vanhemmuus on mulla mennyt kyllä kokonaan ohi O.o Pitääpä käydä heti tutustumassa!

      Siis musta siinä ei ole mitään vikaa että sanoo ja kysyy tyhmiä, etenkin jos tosiaan on valmis ottamaan sitä tietoa vastaan ja etsimään lisää! Minä ainakin oon kirjoittanut lukuisia tyhmiä postauksia ja oppinut sitten sen keskustelun kautta, joka siitä on syntynyt. Itse asiassa pidän enemmän keskustelun kautta oppimisesta, kuin kuivan teorian lukemisesta. :)

      Ja eikun mukaan vain! Etsit oikeisto-vasemmisto ja liberaali-konservatiiviakselilta sopivan aatteen, ymppäät mukaan puolueeseen ja alat sisältä muuttaa puoluetta itelle mielusammaksi! :D

      Jos joku ei ole huomannut, niin tuossa yllä on välilehti "Minä", josta nyt löytää ehkä semmosta kuivaa faktaa minun elämän rajapyykeistä. :)

      Poista
  7. Nyt en kyllä lukenut aiempia kommentteja, kun on mukamas kiirus, mutta täytyy tulla sanomaan että tolla lainatulla tekstillä ei ole mitään tekemistä maalaisjärjen kanssa. Maalaisjärki on just sitä, ettei ota sitä naapurin kessumummoakaan minään muuna kuin tilastopoikkeamana. Että käyttää sitä omaa järkeä, eikä jonkun muun sulle sitä sanelemaa.... pikkasen särähti silmään myös kohta, jossa sun mielestä jonkun toisen esiin kaivama tieto, jonka sitten jakaa muillekin, on tärkeä juttu. Ookoo. Mutta jonkun toisen ihan itse kokema ja eteenpäin kertoma EI voi olla faktaa? Tää on niin tätä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juurikin tuo, että maalaisjärki-kommenttia käytetään niin monin eri tavoin. Toiset käyttää sitä silloin, kun ei ole ns. mitään oikeaa perustetta mielipiteelle, toiset silloin kun vain kokevat asian yksinkertaisesti jotenkin päin, vaikka se sama ajatus olisi linjassa ns. faktan kanssa. :)

      Ja tuossa yllä kirjoittelin jonkin verran esim. fysio-, ravinto- ja puheterapeuttien antamista ohjeista meille esikoisen syntymän jälkeen. Nämäkin tiedot kuitattiin mitättömiksi "maalaisjärki"-kommenteilla. Tai sillä, että "johan minä olen viisi lasta kasvattanut ja tiedän miten nämä on järkevintä tehdä". Siis kyse nukuttamisesta, syöttämisestä, asennoista, jne. (Myönnän tokaisseeni aika kiukkuisesti siihen väliin, että moniko syntyi puolikiloisena, tietääkseni ei yksikään, joten kiitos vain, meillä mennään näin.)

      Jokaisen oma kokemus on toki oma kokemus, mutta ei silloinkaan minusta maalaisjärki-korttia saa käyttää väärin. Kirjoitin yllä myös tuosta. Eli siis "Kyllähän sen nyt maalaisjärjelläkin ajattelee, että homous on luonnotonta." Ja ne faktat (tai oma kokemus?).

      Ja mitä itse tuohon kolumniin tulee, niin kyllä noita maalaisjärki-kommentteja kuulee ihan lääketieteeseen liittyenkin. Jos joku nyt kokee, että se kärpäsen kakka parantaa flunssan ja siitä on omakohtaista kokemusta ja henkilön maalaisjärki sanoo, että se toimii, niin ok. Kyseinen henkilö toimikoon sen mukaan ihan vapaasti.

      Mutta silloin kun kyse on muistakin ihmisistä, niin kyllä minusta enemmän sillä faktalla pitäisi olla tekemistä kuin pelkällä mutulla ja "maalaisjärjellä". :) Siis että tämä riippuu niin PALJON siitä kuka mitenkin omalla maalaisjärjellään ajattelee, ja mistä asiasta on kyse jajajaj..

      Ja kyllä minusta esim. kasvatukseen liittyvät tiedot lasten fyysisesta kurittamisesta, nukuttamisesta, ruokailusta ja ihan yhtälailla sukupuolisensitiivisyydestä ja kiintymysvanhemmuudesta ovat tärkeitä asioita. Siis että niitä tutkitaan ja niiden pohjalta tehdään suosituksia, muutetaan varhaiskasvatuksen suunnitelmia, muutetaan sairaaloiden käytäntöjä, jne. :) Se, että joku kokee asian henk.koht. toisella tavalla ei minusta millään muotoa poista sitä, että ne käytännöt, suunnitelmat ja suositukset on tehty tutkitun tiedon pohjalta.

      Poista