Valmistaudutaan vauvaan: Pesänrakennus ja vikakoodi


Kun minua tehtiin, unohtui ominaisuuksistani siivous ja järjestyksen ylläpito - ihan kokonaan. Sen sijaan minulla on ollut jalotaito sotkea ja ylläpitää sotkua jo pienestä asti. Voi sitä äidin pinnan pärinää, kun olisi pitänyt saada huoneeni siistiksi. Ei veljeni (osan heistä) kanssa ollut samanlaista ongelmaa. Huoneet olivat tiptop ja sitä jaksoi ihastella aina ja kaikki. 

Noh, olen eri maata. Edes intti ei saanut fiksattua ongelmaa. Siivosin kyllä, tiptop. Pölyt pois, punkan ruudut suoriksi ja pinkka sileäksi. Eipä auttanut, enkä ihmettele jos intin jälkeen moni mieskin kammoaa siivoamista ja siitä nalkuttamista. Elämän voi ottaa rennomminkin. 

No raskaus sitten. Silloin kuulemma kaikilla tulee pesänrakennusvietti. Vaan ei näkynyt eikä kuulunut esikoisen raskaudessa sellaistakaan. Ajattelin, että ehkä se ominaiuus olisi tullut lähemäpänä laskettua-aikaa ja jäi ennenaikaisuuden vuoksi siksi väliin.

No, kun sitten päästiin kuudennessa raskaudessa viimein viimeiselle kolmannekselle, pesänrakennusvietti loisti edelleen poissaolollaan. Vikakoodi valo vilkkui punaisena. Ja vilkkuu muuten tässäkin raskaudessa. En ketakaikkisesti voi ymmärtää mikä ihme edes on pesänrakennusvietti? Mistä sellaisia saisi tilata? Onko siihenkin viettiin olemassa sinisiä tabuja?

Toki meillä pyykätään, tiskataan, joskus jopa imuroidaan ja koitetaan laittaa tavaroita järjestykseen. Niin ja joskus pestään lattiatkin ja luututaan pöytä. Mutta ei, koskaan en tee sitä mielelläni tai huvikseni. Vaan ihan vain siksi, että mahtuisi kulkemaan, saisi pölyt pois, (gröhöm, puolison nalkutus ja väärään paikkaan tavaroiden roudaaminen loppuisi) ja saisi vähän järkevämmän näköisen kodin ennen kuin joku vieras tulee kotiin.

Samoin toki aika ajoin perkkaan lasten kaapeista pienet vaatteet pusseihin ja laitan seuraavan koon vaatteet kaappiin/ lipastoon. Viime viikonloppuna oli taas tämän aika. Samalla ne vaatepussit siirrettiin pois lastenhuoneen vaatekaapista, jotta saimme sinne tilaa keskimmäisen vaatteille. Ja kun lipasto tyhjeni, sain laittaa pienimmät vauvanvaatteetkin jo valmiiksi. 

Lasten huoneen henkarikaappikin tuli ensimmäistä kertaa järkikäyttöön, kun ostimme 45 kotimaista henkaria ja laitoimme esikoisen pitkähiaset ylös ja keskimmäisen alas. Samalla serkultani ostetut (meillekin väärän väriset) yöpöydät saivat uuden paikkansa kaapin sisältä. Näin ollen ei tarvinnut (tässäkään taloustilanteessa) uhrata vielä rahaa kaappien sisällön remontointiin, jotta saataisiin lisää hyllytilaa.

Muuta valmistautumista on nyt tehty sen verran, että viime viikonloppuna hajonneiden matkarattaiden tilalle sain viimeinkin ostettua sisarusrattaat. Täytyy kehua, ihan unelmat ja päihittää kakkosautohaaveet sata-nolla. Myös yksi 90 senttinen runkopatjasänky on tulossa huomenissa "roskalavalta" meidän öitämme piristämään. Ehkä jatkossa saamme nukuttua hiukan paremmin vaikka videskin ihminen möyrii samassa sängyssä. 250 senttiä leveä sänky alkaa kuulostaa luksukselta. (Kuinka hämmentävää olikaan keväällä huomata, että perhepeteilijöillä on oikeasti sängyssä usein lisäleveyttä.)


Onko muilta jäänyt puuttumaan pesänrakennusvietti?
Tai mitä se edes on?

Kommentit

  1. Meillekään ei ole pesänrakennusvietti koskaan täydellä painollaan löytänyt. Se varjo, joka täällä on käväissyt, on pitänyt sisällään energiaa sen verran, että on saatu välttämättömimmät vauvan tavarat pestyä ja paikalleen.

    Enpä muutenkaan tykkää kotitöistä tai sisustamisesta, joten tuo varjo on ihan riittävä.

    Toiset kuulemma saa puuskan leipoa pakkasen täyteen, jynssätä kaakelit hammasharjalla ja siivota jopa siivouskomeron...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sankari, pahoittelut, on jostain syystä jäänyt välistä vastaamatta tähän sun kommenttiin. (Tai siis muistan kyllä kirjoittaneeni kommentint, mutta näköjään sitä ei näy...)

      Tuo varjo on kai vain se väistämätön pakko - mutta tosiaan, parempi sekin kuin ei mitään!

      Ja aah.. kaakeileiden jynssäämistä ja saunan pesua.. tosin myönnän ymmärtäväni tuon siinä kolmen ässän vaiheessa kun on vauvan häätpuuhat! :D (Ja myönnän, että vime raskaudessa ennen sektiota koitin kovasti, jotta olisin saanut kokea alatiesynnytyksen, jos vaikka tyyppi olisikin päättänyt syntyä vauhdilla itse. Tyhmää, typerää ja riskialtista. Mutta ei kai sitä raskaana voikaan olla viisaimmillaan?)

      Poista
  2. Kyllä jäi uupumaan, ei ollu kummassakaan raskausessa.
    Mä toivoin että mulle olis tullu, olisin tykänny siivota ja pitää paikat tiptop kunnossa :D mutta ei, pakkopullalta tuntu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ei, Anna, sullakaan? Olisin kuvitellut just sinut sellaiseksi kodinhengettäreksi, johon iskee myös kunnon pesänrakennusvimma! :D

      Poista
  3. Toisaalta sitä selviää paljon vähemmällä työllä, jos ei ole luonteeltaan sellainen "tip-top" ja päivän aikana kerkeää tekemään enemmän, kun ei mene aika siivoamiseen! Itse nimittäin kuulun tähän tip-top ryhmään ja välillä mietin, että onkohan tämä kaikki pölyjen pyyhkiminen ja lattioiden hinkkaaminen ihan vaivansa arvoista :D Joka päivä saa imuroida 2 kertaa, että lattiat pysyvät siisteinä. Varmasti vähempikin riittäisi. Ja varmasti teidänkin vauvalla on kaikki tarvittava syntyessään, vaikka ei samanlaista pesänrakennus viettiä olekaan ja kaiken ei tarvitse olla tip-top kokoajan. Se luonteen ominaisuus lähtee varmasti jo lapsuudesta, kuka on sellainen ja kuka ei. Itse olin jo kuulema muutaman vuoden ikäisenä himo-siivoaja ja järjestelin huoneeni viikottain uuteen järjestykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä tuokin, että pääsee periaatteessa helpommalla, kun paikkojen ei tarvitse olla tiptop. Mutta toisaalta jonkinlainen perusjärjestys ja siisteys vaatisi kyllä vielä parantamisen varaa, jottei se olisi sitten niin tuskallista siivota, kun kämppä on kuin pommin jäljiltä. Semmonen hillitympi kaaos, olis ihan näppärä. Siivoais aina vähän kerrallaan. Ehkä. :)

      Uskon kans, että tuo luonteenpiirre tulee lapsuudesta. Ainakin jos minua ja sisaruksia katsoo, niin kylläpä löytyy aika suora korrelaatio siihen miten lapsena on suhtaunut siisteyteen ja sotkuun verrattuna aikuisuuteen. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit