Sukupuolineutraali lapsi + Arvonta

Arvonnan voittajalle ompelen valinnan mukaan velourtunikan, -housut tai -pipon voittajan valitsemalla kuvalla ja värillä.
"En ymmärrä miksi lapset pitää kasvattaa sukupuolettomiksi! Nyt ollaan kyllä menty liian pitkälle tässä tasa-arvossa. Niin se vain on, että tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia. Ollaan erilaisia ja niin sen pitääkin olla. Ihan sairasta väittää mitään muuta ja silotella sukupuolettomaksi."
Vai kuinka sinä ajattelet? Nyt saat päästellä höyryjä kommenttikenttään ihan vapaasti. Mitä sinulle tulee mieleen, kun joku mainitsee sanan sukupuolineutraali? Entä sukupuolisensitiviinen? Entä mitä ajattelet lyhyttukkaisita tytöistä, pitkätukkaisista pojista? Dinohaalaariin pukeutuneesta autoilla leikkivästä tytöstä? Vaaleanpunaiseen hello kitty -mekkoon pukeutuneesta nukeilla leikkivästä pojasta? Entä nimistä Pii ja Ruu? Uutisesta, joka kertoo ruotsalaisesta päiväkodista, joissa tyttöjä ja poikia puhutellaan vain nimillä tai sanalla lapsi, muttei ollenkaan sukupuolittuneilla ruotsinkielisillä hän-pronomiineilla tai tyttöinä ja poikina? 

Mitä mieltä olet sukupuolisensitiivisesta varhaiskasvatuksesta? Lasten jaottelusta sukupuolensa mukaan harrasteryhmiin ja erilaisiin ryhmiin luokassa? Mitä mieltä poikien suuremmasta todennäköisyydestä syrjäytyä? Mitä mieltä palkkaepätasa-arvosta ja sukupuolittuneista ammatinvalinnoista? Mitä mieltä vauvojen pukemisesta erilaisiin vaatteisiin tai siitä, että sinulle ei kerrota vauvan/ lapsen biologista sukupuolta? Mitä sinulle merkitsee tyttöys tai poikuus? Naisellisuus tai miehisyys? Onko toiset enemmän tyttöjä kuin toiset? Onko toiset vähemmän poikia kuin toiset? Entä mitä sanoisit transsukupuoliselle tai intersukupuoliselle? Mistä tiedät onko oma lapsesi sitä mitä jalkoväli osoittaa? Vai onko sillä merkitystä?

Usein sanotaan, että sukupuolisensitiivisyyteen pyrkivät vanhemmat hyökkäävät raivohullun lailla niiden kimppuun, jotka pukevat tai antavat lapsensa leikkiä sukupuolensa mukaan. Olen erimieltä. Yritän olla puuttumatta toisten kasvatukseen, pukeutumiseen tai leikkeihin. Lasteni suhteen minusta on kasvanut kuitenkin leijonaemo ja kun kuulen jonkun toisen kieltävän omalta lapseltaan jotain tämän sukupuolensa takia leijonaemofiilis nostaa päätään ja tekisi todella mieli keskustella aiheesta vanhempien kanssa. Mutta ei, en sitä tee. Teen niin vain silloin, kun joku toinen lapsi tai aikuinen kommentoi oman lapseni pukeutumista tai leikkiä. Tai kun asia tulee puheeksi. Toisinaan niin käykin.

Siispä, toivon että kirjoitat tähän kommentteja ja kysymyksiä mitä ikinä mieleen tuleekaan. Mitä et ymmärrä? Mitä vastustat? Miksi et itse pyrkisi sensitiivisyyteen? Tai miksi aihe on sinulle tärkeä? Tulevissa teksteissäni lainaan tähän tulleita kommentteja ilman nimeä tai nimimerkkiä ja yritän vastata niihin. Tarkoitus on julkaista torstaisin sukupuolisensitiivisyyttä/ -neutraaliutta käsittelevä teksti eri näkökulmista: vaatteet, lelut, nimet, värit, harrastukset, varhaiskasvatus, vauvat, koulu, ammatinvalinta, vähemmistöt, seksuaalisuus, jne.

Arvontaan osallistut kirjoittamalla kysymyksen tai perustelun sp-sensitiivisyyteen tai -neutraaliuteen liittyen nimimerkillä tai sähköpostilla varustettuna joko tämän postauksen alle tai facebookiin tämän postausjulkaisun yhteyteen. Arvonta suoritetaan kansainvälisenä lasten päivänä 20.11.2014.

Eli ei kun kommentteja kirjoittelemaan!



Kommentit

  1. Äääääh, kirjoitin aivan älyttömän pitkän kommentin ja kun kirjauduin jälkikäteen sisään, se katosi! Jos se "löytyy" niin tämän saa poistaa. :)

    Mulla menee iloisesti puurot ja vellit sekaisin tuossa terminologiassa. Olen monta kertaa käyttänyt varmasti sanaa "sukupuolineutraali" tarkoituksessa "sukupuolisensitiivinen" ja päin vastoin. En ole (tästäkään) asiasta kauheasti lukenut, vaan asian suhteen mennään meidän perheessä sillä kuuluisalla "perstuntumalla" niin kuin monessa muussakin asiassa. :) Arvonta on kuitenkin tällä kertaa sen verran houkutteleva, että käyn huutelemaan, vaikken asiasta mitään ymmärräkään. (Taaskaan.) :D

    Mä olen ehdottomasti sitä vastaan, että jotain täytyy/jotain ei voi tehdä/käyttää/katsoa/leikkiä jos on biologiselta sukupuoleltaan tyttö/poika. Mä inhosin nukkeleikkejä pienenä, enkä siis leikkinyt niitä. Toisaalta inhosin myös traktorileikkejä, jotka oli tylsiä, mutta länkkäriä ja intiaania leikin muistaakseni joka päivä. (Siihen aikaan leikkipyssyt ei olleet niin pannassa kuin nykyään.)

    Mitä meidän perheen muksuihin tulee, niin sukupuolineutraali/sensitiivinen kasvatus toteutuu niiden kohdalla lähinnä vaatteiden ja lelujen kohdalla, toisaalta ne on niin pieniä vielä, ettei muut elämänalueet ole vielä ajankohtaisia. Ja voi johtua myös siitä, että mä inhoan sinistä ja että Pätkälle toisaalta sopii musta ihan älyttömän hyvin. :D Ja Pekka on hehkeimmillään lohenpunaisessa. (Mä olenkin ehkä paremmin obsessiivinen esteetikko kuin sukupuolisensitiivisyyden/neutraaliuden kannattaja? :D) Niin ja lastenlaulujen sanoja muuttelen koko ajan, esim. Prinsessa Ruusu linnassa on välillä Prinsessa Pekka linnassa (nukkuu sata vuotta ja sitten Prinssi Pätkä rientää apuun) tai sitten Prinssi Pekka nukkuu siellä linnassa ja Prinsessa Pätkä saapuu apuun. (Mun mielestä myös biologinen poika saa olla prinsessa niin toivoessaan. Pekka on tosin vasta 8 kk vanha, eikä ole ilmaissut tahtoaan kovin selkeästi, mutta varmuuden vuoksi aina välillä se on Prinsessa. :D) Pekka on siis poika 8 kk ja Pätkä tyttö 5 vuotta (lasteni pseudonyymit blogissani jos joku ihmettelee). :)

    Mutta mä myös sorrun koko ajan sukupuolirooleihin perustuviin ajatuksiin ja mielikuviin. Esim. jaoin facessa sellaisen kuvan, jossa naurettiin sille, mitä tapahtuu kun äiti on yksin vauvan kanssa (suukkoja ja herkkäilyä) ja isä on yksin vauvan kanssa (vauvan naaman puristelua hassuihin asentoihin). Eräs minua tasa-arvoisesti valveutuneempi ystäväni oli jakanut kuvan eteenpäin yhteen keskusteluryhmään ajatuksella "onko tässä jotain hauskaa muka". En mä edes osannut ajatella, että sitä voisi ajatella tolta kantilta, mun mielestä se vauvan naama vain oli niin hassu. :D Eli en tunnista sukupuolille asetettuja odotuksia ja niistä aiheutuvaa "sortoa" läheskään joka tilanteessa, en siis todella ole mitenkään vihkiytynyt aiheeseen. Silti musta on - perstuntumalla - väärin ettei esim. tyttöjä kouluteta jossain päin maailmaa, sen takia, että nehän kuitenkin jää kotiin tekemään lapsia. Tai että jossain päin maailmaa (aika lähellä) ihmisen on pakko mennä armeijaan vain sen takia, että on poika. (Toki tää joustaa, mutta oletusasetuksena on se, että inttiin jos on sellaiset ulokkeet, ja ei tarvi mennä, jos ei oo.)

    No niin, tulipa sekavat sepustukset. Toivottavasti voitan arvonnan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moon Mammsa, Saa kirjoitella just niin pitkiä tai lyhyitä, sekavia tai selkeitä sepustuksia kuin haluaa. Tai vaikka vain sen kommentin: "Kyllähän sen nyt jo geenitkin määrää, että tytöt tykkää pinkistä." ;) Tosin aika pitkälti noista sun lähtökohdista olen itsekin tähän "hurahtanut". Että kun en tykkää siitä pinkistä jne.

      Mutta huomaatkos, kuinka nyt jo söin sanani siitä, etten mitään arvontoja blogissani järjestä?! :D Tosin, haluaisin näkyvyyttä näille teksteille ja keskustelua täällä, jottei minun tekisi mieli ängetä toisten blogeihin selitteleen ja pahoittamaan toisten mieltä. Ja jotta minulla olisi lupa käyttää noita kommentteja, joihin törmään, teksteissäni.

      Mutta aika hyvät mahkut sulla on tuommonen mun tekele voittaa: tällä hetkellä vain kuusi kommentoijaa, kun lasketaan nämä ja fb-kommentit :D (Onhan tässä tosin vielä aikaa. Ehkä olis pitänyt olla jokin parempi tai vähemmän ymmärtävä teksti, joka kirvoittaisi kielenkantimet ja saisi ihmiset kommentoimaan.)

      Ps. Lukijaksi ei sentään tartte liittyä, vaikka arvontaan osallistuisi :D

      Poista
    2. Vielä sen verran jatkan, kun tää aihe nyt pisti ajattelemaan omaa suhtautumista tähän tyttö/poika-asiaan, että mulla on ehkä keskivertoa traumaattisempi suhde omaan kasvatukseen tyttönä ja omaan asemaan perheessä koska olen tyttö. Mun oma isä on ns. vanhojen vanhempien lapsi ja itsekin jo melko vanha, eli sen ajatusmaailma on helposti peräisin tuolta viime vuosisadan puolenvälin väärältä puolelta. Mä koin lapsena ja teiniä kipeästi sen, etten ollut yhtä arvokas kuin veljeni, koska olin väärää sukupuolta. Kuka tietää, vaikka alitajuisesti yritin ollakin sitten enemmän poika, ja tiedostamattomasti hylkiä tyttöjen leikkejä, että olisin kelvannut paremmin. Meillä ei myöskään tarvinut poikien tehdä kotitöitä ja monessa muussakin asioissa niillä oli paljon enemmän vapauksia. (Esim. "iltajuoksujen" aloittaminen nuoremmalla iällä yms.) Isästäni nyt ylipäätään vain huokui sellainen "miehet ovat naisia arvokkaampia"-mentaliteetti kaikessa. Aika tehokkaasti se on onnistunut myös siirtämään tämän ajattelutavan veljiini, joista nuorin esim. pikkupoikana ihmetteli isälle ääneen jossain asiassa että "miten niin et tiedä vastausta tähän kysymykseen, äitihän se on meillä joka ei mitään tiedä". Isä viljeli puheessaan "akkoja", "ämmiä" ym minun mielestäni halventavia sanoja. Turha mainitakaan, että välini lähisuvun miehiin ovat olleet kaikkea muuta kuin harmoniset.

      Ja minultahan pääsi pitkä itku, kun ultrassa viimeksi varmistui, että odotan poikaa. Kaikki nämä traumat jotenkin purkautuivat kerralla. Ehkä juuri siksi olen raivokkaan tarkka siitä, ettei kumpaakaan lasta sukupuolen perusteella luokitella tai suosita tai olla suosimatta, eikä kummankaan päähän iskosteta minkäänlaisia ennakko-odotuksia sukupuolia kohtaan.

      No niin ,nyt mulle kävi just niin kuin sanot itsellesi käyneen, että käyn avautumassa täällä toisen blogissa. :D

      Poista
    3. Moon Mamma, anna tulla vaan! :) Minusta on ihanaa lukea näitä pohdintoja ja etenkin noita mietteitä, jotka juontavat sinne omaan lapsuuteen tai ehkä vielä sitäkin kauemmaksi.

      Poista
  2. Yllä oleva kuvaa hyvin omiakin ajatuksiani, voisin hyvin allekirjoittaa vaikka sen. Mutta koitan nyt pohtia omaakin mielipidettä. Vaikkei se kovin vahva tässä asiassa olekaan. En jotenkin pidä aihetta yleisesti ottaen hirvittävän tärkeänä tai edes erityisen mielenkiintoisena. (Tekstisi kyllä oli kiinnostava.)

    Olen niitä, joita hämmentää se supersensitiivinen ääripää. Omat lapseni (poika 4v ja tyttö 2v) ovat ihmetelleet, miksi toisilla on pippeli, ja miksi toisilla ei. Onhan se ihan luontevaa siinä kertoa, että kun sinä olet poika, ja tuo on tyttö. Ja sitten luetellaan, että ketkäs muut ovatkaan poikia ja ketkä tyttöjä. Pidän sitä ihan perusasiana: oppia, että meitä on (periaatteessa) kaksi erirakenteista sukupuolta. Vaikka toisaalta sitten, kun sisko kiukuttelee, että "En tyttö, minä poika", ei mulla oo tarvetta väittää kovin pitkään vastaan, vaan totean pian, että selvä. Samoin varmaankin toteaisin, jos hän ihan oikeasti isompana kokisi niin päin.

    En mitenkään fanaattisesti yritä vältellä rajoittamista tai ohjaamista sukupuolen perusteella, vaan olen esimerkiksi ostanut pojalle parkkitalon ja tytölle nukkekodin. Vaikka kumpikin leikkii autoilla ja nukeilla. Mutta tsemppaan kyllä kumpaa lapsistani vaan leikkimään korkokengilläni ja kynnet on joskus lakattu molemmilta. Ja isänsä opettaa kummallekin sahaamista ja poraamista (kyllä, pöyristyttävää: meillä se on isä, joka opettaa noi hommat. ;D).

    Värit ovat mulle sukupuolen kannalta melko yhdentekeviä. Ostan, mikä miellyttää itseä ja toisinaan lapsikin osaa jo päättää. Poika on valinnut itselleen vaaleanpunaiset ja lilat kurahanskat, ja paidoista löytyy raitoina usein vaaleanpunaista. Tytöllä on paljon sinistä ja muutenkin isoveljen vanhaa. Pojan lempiväri on punainen ja tytön "ini", joka tarkoittaa vielä toistaiseksi kai kaikkia värejä...

    Mekkoa en ehkä osaisi poikani päälle mieltää (käytän niitä tytölläkin aika vähän), mutta toisaalta jos muoti muuttuisi ja joku totuttaisi mun silmäni siihen ensin, niin ehkä miksei. Siinä kohtaa olen siis vielä vähän kaavaan kangistunut.

    Mutta kuten sanottua, mielipiteeni asiasta ei ole vielä kovin vahva. En ole keskittynyt sen miettimiseen kovin paljoa. Eli nyt on oiva tilaisuus päästä vaikuttamaan tähän yhteen "tyhjähköön tauluun". ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi Pii, kommentista. :) Katsotaan mitä tästä nyt tulee. Jahka saan noita tekstejä alkuun edes muutaman luonnoksiin, niin sen jälkeen alan julkaista niitä vähintään joka toinen torstai. Ja väliin sitten muutakin bloggailua - ellei vauva-arki vie ihan mennessään (aluksi), kun sen aika koittaa.

      Poista
  3. Mä oon hirmu huono noissa kaikissa termeissä, niinkun ylempikin kommentoija on kertonut olevansa, joten kirjotan kommenttini "mun kielellä" :D

    Mä oon ehkä vähän väliinputooja tässä asiassa. Meillä J:lle (poika) ostetaan värikkäitä vaatteita, aina kun niitä löytyy. On myös punasia, violetteja ja oransseja housuja-mitkä jotkut varmasti mieltää tyttöjen väreiksi :) Mä en oikein lämpene poikien yleisimmille vaatteiden väreillä; musta, tummansininen, tumman vihree, harmaa yms. mutta näitäkin meitlä löytyy, kun värikkäitä vaatteita ei aina tuppaa löytymään.

    Tyttöjen vaatepuolelta en kuitenkaan ostais leggareita/mekkoja, eri asia olis tietysti jos poika vaatimalla vaatisi niitä niin asia pitäis miettiä etukäteen.

    Ennen kun pikkusisko synty, J:llä oli muutama nukke ja lastenrattaat mitä työnteli. Meillä ei oo ikinä ollu erikseen tyttöjen ja poikien leluja, tai siis mun päässäni en oo jaotellu leluja tytöille ja pojille. Autoja ja muita "poikien leluja" meiltä on kuitenkin eniten aina löytyny, sillä J on ollu niistä pienestä saakka kiinnostunu.

    Pimulla tykkään myös väreistä, mutta sen kohdalla korostuu sukupuoli varmasti pukeutumisessa enemmän, kun käytössä on paljon tunikoita ja mekkoja. Sitten kun lapsi osaa ite sanoo mitä haluaa päälleen, tai jotenkin tuoda ilmi ettei mekoista tykkäis, niin en väkisin pukis. Tosin juuri hetki sitten, leikkipuistossa yks äiti sanoi lapselleen "niin siinä on pieni poika". Kun katoin sitten tarkemmin Pimun ulkovaatteita, niin sillä hetkellä ne ehkä olikin enemmän suurimman osan mielestä "poikien vaatteet". Mustat housut, valkonen takki erivärisillä raidoilla ja harmaa tähtipipo.

    Mikäli meillä ei olis asunu ennestään poikaa, niin autoja meille olis joka tapauksessa ostettu kun Pimu tykkää niillä kovasti leikkiä ja päristellä.

    Arjessa meillä ei näy erona, se että toinen on tyttö ja toinen poika (paitsi jonkinverran pukeutumisessa) mutta silti sanoisin että meillä kasvaa selvästi tyttö ja selvästi poika :) En oo ikinä miettinyt, tai edes harkinnut että kasvattaisin lapset niin, etteikö sukupuoli saisi näkyä, tai että meillä puhuttaisiin vaan lapsista, eikä tytöstä ja pojasta. :)

    Mahtava arvonta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anna, kommentista - ja arvontakehusta! ;)

      Vastailen näihin tosiaan sitten tulevissa postauksissa. Ja useammankin kommentin saa jättää, vaikka vain yhdellä arvalla voi osallistua. :)

      Poista
  4. Meillä pukeutumisen väreissä ei tosiaan ole mitään tyttöjen tai poikien värejä. Kaikkia käytetään, myös sitä violettia ja pinkkiä pojalla. Mutta mitään röyhelöitä ja rusetteja ei vaatteista löydy eikä mekkoja!

    Poika saa leikkiä millä lelulla haluaa, oli se sitten nukke tai auto. Tällä hetkellä tosin pärinä ja autot on ihan parhautta herralle. Mutta käy hän hakemassa äidiltä hiuspantoja ja laitan ne pojan päähän, sitten ollaan niin onnellisen näköisinä ja pyöritään innoissaan! :D

    Ja jos poika haluaa joskus harrastaa balettia, lähtee poika balettitunnille. Ja jos haluaa jääkiekkoa niin viedään sitten sinne. Poika tekee samat kotityöt kuin tyttökin tekisi (omassa kotonani veljeni ei tarvinnut imuroida, koska on poika).

    En tiedä millä nimellä tätä kutsutaan, mutta näin meillä. Karvat nousee kyllä pystyyn jos kielletään lapselta mitä vain pelkkään sukupuoleen liittyen..

    VastaaPoista
  5. Minullakin nousee karvat pystyyn jos lapselta kielletään jotain sukupuolen takia.

    Meillä on pian 5 vuotias tyttölapsi joka tykkää leikkiä eniten autoilla, rekoilla, lentokoneilla. junaradoilla ja muilla ns. poikamaisilla leluilla. Tätä ei olla koskaan estetty. Leikeissä joskus hauskasti vilahtaakin lapsen oma persoona sinte, että joskus lahjaksi saatu prinsessalelu onkin leikissä liekkikuvioisen prätkälelun päällä hurjalla ajelulla. :)

    Emme ole myöskään ilman lapsen mielipidettä osteltu tai "käsketty"pitämään mekkoja. Lapsi on hyvin pitkälti saanut valita itse vaatteensa värejen ja ominaisuuksien mukaan. Hän on siis saanut valita vaikka sen sinisen autopaidan hellokittyn sijaan. Nyt kun mietin, vauvana hän oli hyvin paljon neutraaleissa vaatteissa sen perinteisen pinkin sijaan.
    Lapsi saa nyt ja jatkossa itse päättää vaatteet, harrastukset ja kiinnostuksenkohteensa ihan vapaasti.

    Itse koen vahvasti, että sukupuolella ei ole minkäänsortin merkitystä. Tunnen itse useamman transsukupuolisen ihmisen, eivätkä he tietenkään ole sen erilaisempia kuin "normaali väestökään".
    Yritämme tätä ajatusmaailmaa myös opettaa lapsellemmekin, että hän hyväksyisi kaikki ja että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo joka ei riipu siitäkään mitä siellä vaatteiden alla on.

    Edelleenkin tuntuu, että tyttöjen kuuluisi kouluissa/kerhoissa olla niitä rauhallisempia, sievästi sipsuttavia tapauksia ja poikien taas saa antaa temmeltää riehakkaastikin vapaasti koska "pojat on poikia". Tästä ajatusmaailmasta haluaisin ihmisten päästävän irti.

    Sekavaa sekamelskaa, mutta jos siitä punaisesta langasta hieman saa kiinni niin hyvä. :D

    Ihana arvonta. :)

    VastaaPoista
  6. Tiettyyn rajaan saakka anamme pojan olla kuka on ja tytön myös joskus, vaikka vielä onkin vauva. Tytöllä on osa vaatteista pojan vanhoja, vihertävää/ruskeaa/v.sinistä, mutta jotenkin liian poikamaiset kuitenkin viikkasin varastoon Ja on se vaan niin kiva pukea tytölle jotain tyttömäistä :) Poika taas on saanut itselleen mm. leikkikorunauhan, saa käyttää punaista - mutta mekkoihin ja vaaleanpunaiseen tuli jotenkin raja vastaan, vaikka poika kirppikseltä oiskin v.punaisen mekon halunnut. Kuvioissa saa olla v.punaista tai pinkkiä, mutta ei selkeästi tyttövaatetta kuitenkaan. Hän on kuitenkin mielestäni hyvin selkeästi poika: autot kiinnostaa ja rajut leikit, sellaiset asiat mitä yleensä liitetään poikiin.

    VastaaPoista
  7. Olen myös sitä mieltä, että pelkästään sukupuolen vuoksi ei voi ihmistä määrittää, laittaa lokeroon, eikä pelkästään sen vuoksi voi kieltää tai vaatia/olettaa mitään. En kuitenkaan ymmärrä ääripäitä, enkä usko niiden olevan hyväksi lapsen kehityksen kannalta. Itse puen poikani melko neutraaleihin väreihin, mutta myös sinisiin vaatteisiin, koska pidän sinisestä, saman tekisin varmasti myös, mikäli hän olisi tytto. Pojaltani löytyy myös rehellisen punaisia vaatteita. Meillä leikitään paljon autoilla, mutta tarjolla on myös leluja, jotka ehkä perinteisesti mielletään "tyttöjen leluiksi". Pojallani on jopa pinkki sydänkukkaro, joka on hänen lempparinsa! Olen miettinyt paljon aihetta, ja itse pidän parhaimpana lähtökohtana sen, että pyrin tarjoamaan pojalleni paljon eri vaihtoehtoja, hän itse tekee valintansa. En tieten tahtoen korosta, mutten myöskään pyri häivyttämään tai kieltämään sitä asiaa, että hän on poika.
    Todella kiva arvonta. s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. Meidän Ruu oli saanut nimen jo ennen syntymää. Silloin hän oli ultran mukaan poika :) nyt tyttö nimeltä Ruu on ilostuttamassa päiviämme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia, kirjoitinkin tässä postauksessa noista "sukupuolettomista nimistä". :) Minusta Ruu on kaunis nimi. Meidän suosikkeihin ei vain vielä kertaakaan ole sattunut sellainen joka maistraatinkin mukaan kävisi lapselle riippumatta jalkovälistä.

      Poista
  9. Kiitokset Mari, N, Jenni, Sikurina ja Miia kommenteista :)

    Aloin jo miettiä, että tuonne pitänee varmaan lisätä teksti, että saa myös kommentoida ilman pelkoa, että joutuu vastaanottamaan mun ompeluksia. :P

    VastaaPoista
  10. Sukupuolineutraalissa/-sensitiivisyydessä ärsyttää vain se, että sitä pitää niin kovasti tiedostaa. Ettei voida vaan elää ja opettaa elämään, vaan täytyy siitä sukupuolesta tehdä numero.

    Kuinka meillä? Vauva (poika) tarvitsi fleece-peiton vauvakoossa. Haettiin kaupasta niitä kaksi. Vaaleanpunaisena. (Okei, sinisiä ei löytynyt...) 2v (poika) lähti tänään päiväkotiin vaaleanpunaisen käsilaukun kanssa. Kummityttöni (3v) lempileluja ovat autot. Normaaleja muksuja kaikki.

    VastaaPoista
  11. Sanoina vierastan kumpaakin, sekä sukupuolineutraalia että sukupuolisensitiivistä. Minun päässäni ne ovat värittyneet siten, että poika pitää pukea vaaleanpunaisiin sukkahousuihin ja antaa sille leluksi nukke – että siis poikaa kielletään olemasta poika.

    Haja-ajatuksia itse asiasta, ei sanoista:
    on tärkeää tajuta, että ihmisellä on sukupuoli. Tytöt ja pojat, naiset ja miehet ovat keskenään erilaisia. Niin se vain on.

    Ja jonkinlaisia roolimalleja tarvitaan, muuten olemme aivan hukassa. Näppituntumalta ja jonkin hajanaisen tekstin lukaisseena minulle on tullut sellainen kuva, että tämän päivän tytöt ja naiset ovat hyvinkin tietoisia itsestään ja mahdollisuuksistaan kun taas uudet pojat ja miehet ovat vähän hukassa sukupuolettomassa roolissaan.
    Tarvitaan (tai kasvavat lapset tarvitsevat) erilaisia ihmisiä ympärilleen, että löytävät oman tapansa olla tyttöjä ja poikia. Malleja joihin samastua ja malleja joita vastaan kapinoida.

    Rooli, malli tai sukupuoli itsessään ei saa olla rajoite, se ei saa estää toteuttamasta itseään: ”sä et voi koska olet tyttö /poika”. Pitää voida tehdä asioita joita haluaa, niissä rajoissa kun se on mahdollista. Sukupuoli ei ole rajoite, mutta voi olla muita rajoitteita. (lääkäri sanoi 15-vuotiaalle pojalleni että ”valitettavasti susta ei koskaan tule lentoemäntää” – tässä asiassa sukupuoli ei ollut se rajoite. Teini-ikäinen sai naurukohtauksen…!)

    Pitää olla myös mahdollisuus hyppiä aidan yli, mutta jos hyppii, pitää hyppiä siellä vallitsevien ehtojen mukaan. Kaikkea ja kaikkien ei tarvitse. Esimerkkinä tästä vaikka intti (kun kerran olen niin vanha, ettei se asia ole koskaan koskenut minua…) Myös tytöillä pitää olla mahdollisuus mennä inttiin, mutta jos ja kun mennään, mennään sitten siellä vallitsevien ”miessääntöjen” mukaan, ei lähdetä hakemaan helpotuksia sukupuolen perusteella. Aikoinaan oli hienoa, kun sitä ajettiin läpi ja kovasti kunnioitin erityisesti niitä tienraivaajanaisia, jotka parissa ensimmäisissä kutsunnoissa sinne menivät, mutta olin jo silloin sitä mieltä, että se ei ole minua varten, eikä intin käyminen minusta ole mitenkään välttämätöntä naiselle. Jos jompikumpi omista tytöistäni sinne haluaa, menköön – ratkaisu on heidän omansa. Mutta itse en pidä sitä mitenkään tarpeellisena. Maanpuolustustilanteessa tarvitaan myös niitä, jotka pitävät pystyssä kotirintamaa. (ja samoin ratkaisu on pojan oma – ei pidä mennä perusteetta. Ainoa missä vähän pistän hanttiin on totaalikieltäytyminen…:))

    Itse olen mielelläni puolet amerikkalaista 50-luvun kotiäitiä ja puolet modernia pohjoismaista naista. Ja lapset ovat käyttäneet kaikenvärisiä vaatteita :) (paitsi nuorimmainen joka kategorisesti kieltäytyy tietyistä väreistä, koska ne ovat ”liian pinkkejä”)

    VastaaPoista
  12. Mielestäni jossain määrin voidaan "jaotella" tyttöihin ja poikiin, tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia mutta sukupuoli ei voi olla este johonkin. Eikä toisaalta sukupuolella saa puolustella mitään, esim. "pojat on aina poikia". Meillä on esikoinen poika ja kuopus tyttö. Samoja vaatteita käytetään jonkin verran kummallekin - käytännöllistä. Tosin en osaa kovin hyvin pojalle pukea vaaleanpunaista, enkä tytölle sellaisia, jotka näyttävät selvästi pojan vaatteilta. Myös lelut ovat yhteisiä; siinä missä poika leikkii nukkekodilla, tyttö voi leikkiä autoilla.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Minusta sellaista ei olekaan kuin sukupuolineutraali, ja se tuntuu teennäiseltä ja vahvasti aatteelliselta sanalta. Sukupuolisensitiivisyyskin on tavallaan outo termi mutta sen ymmärrän paremmin. Minusta lasten tulee saada leikkiä mitä haluavat enkä tykkää jos jaotellaan tyttöjen ja poikien leluihin ym, ja lasten tulee saada olla sellaisia kuin on, ts. tytöt ja pojat yhtä lailla hiljaisia tai raisumpia. Mutta minusta se on vain normaalia elämää ja kasvatusta, ei tarvitse vääntää mitään "neutraalia" tai ylikorostaa "suvaitsevaisuutta". Niitä ei kuitenkaan ole oikeastaan millään elämänalueella täysin, ei ole olemassa neutraalia tyhjiötä tai täydellistä suvaitsevaisuutta.

    Nuorimmainen on siro ja kaunis lapsi, isot ruskeat silmät ja pitkät ripset. Kun hänellä oli 2-vuotiaana pitkät hiukset ja kunnon kiharat, vieraat luulivat "prinsessaksi". Minusta se oli silloin huvittavaa. Mutta en tahallani lähtisi provoisoimaan ketään vain koska haluan opettaa maailmaa. Nyt pojalla 4v on "poikatukka" ja minusta se pukee häntä oikein hyvin ja kuuluu asiaan. Fakta kuitenkin on, että synnymme 99,9%sesti joko tytöiksi tai pojiksi, ja sukupuoli on lahja, ei taakka toivon mukaan. Minusta on älyllisesti tyhmää kieltää sukupuolisuus.

    Pukeutumisessa ajattelen niin, että kotona saa leikkiä pukuleikkiä aivan vapaasti, mutta ihmisten ilmoilla mennään tiettyjen sääntöjen mukaan. Uskon että tasapainoisella kasvatuksella lapsi ymmärtää, että on ok että tytöt käyttää mekkoja ja pojat housuja. Eli oppivat että se ei ole syrjivää vaan ihan okei sääntö. Jos aikuinen tekee siitä ongelman suuntaan tai toiseen (esim. poika ei saa koskaan kokeilla mekkoja tai vanhempi haluaa omien ideologisten syiden takia pukea pojalle mekon) niin se on tietenkin aina paha. Värit on sitten täysin vapaa alue minusta, vaaleanpunainen sopii pojalle siinä missä tytöllekin.

    Kysyit myös trans- ja intersukupuolisista ihmisistä, ja mitä minun heille pitäisi sanoa. Miksi pitäisi sanoa muuta kuin normaalit asiat, ihmisiä hekin? Mielessäni ajattelen, että kyse on useimmiten jostain mielenterveydellisestä asiasta, tai lapsuudessa koetusta hyväksikäytöstä ym. ikävästä. Tai sitten tosiaan vaikka trans-ihmistä on kielletty kokeilemasta niitä hameita. Miksi muuten pakkomielle pukeutua naiseksi? Se nyt ainakaan ei ole sukupuolisensitiivistä, vai niinkö se olikin että vaatteet tekee sukupuolen? Jos ihminen on tasapainossa itsensä kanssa, ei kai sillä ole niin väliä mitä laittaa päälleen, siveellisyyden rajoissa tietenkin? Jos koet olevasi nainen vaikka jalkovälissä onkin pippeli, etkö voisi kokea olevasi nainen farkuissa niinkuin miljari muutakin naista? Taitaa niillä vaatteilla kuitenkin olla iso symboolinen rooli. Mies hameessa on minulle ihan ookoo. Mutta se ei tarkoita, ettenkö opettaisi lapsilleni miten on tapana pukeutua. Tekevät sitten aikuisena miten haluavat.

    VastaaPoista
  14. Itse olen nainen, joka välttelee pinkkiä ja muitakin "tyttöjen värejä" ihan vaan pinnallisesti siksi, etten pidä niistä eivätkä ne mielestä sopi minulle. Näin on ollut lapsesta saakka. Leikin kyllä lapsena, mutta lempiväräni olivat musta ja oranssi. Vuonna -84 minua 7 vuotta vanhempi isoveljeni taas halusi itselleen vaaleanpunaisen kolmipyörän ja sen myös sai. Tämän jälkeen hän halusi seuraavaksi pyöräkseen violetin, eikä edelleenkään sinistä.

    Itse olen ajanut viimeiset 16 vuotta vihreällä polkupyörällä kun pääsin valitsemaan värin itse isoveljen "tyttöjen väristen" jälkeen. En käytä edes meikeissä punaisen sävyjä. Kynsilakkani ovat harmaita. Huulipunaa en omista. Tällaisia ajatuksia omasta elämästäni jo pelkät tyttöjen ja poikienvärit herättävät.

    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommenteista, sankari, marikan polut, minttu47, anonyymi klo 23:08 (nimimerkki KM, niin muistan, että voit osallistua arvontaankin) ja aiai. :)

    Tarkoitus oli jo tämän viikon torstaina julkaista ensimmäinen teksti, mutta on taas pitänyt niin kiirettä että blogimaailma on saanut jäädä. Ensi torstaille ja sitä seuraavalle torstaille on kumminkin tekstit lähes valmiina luonnoksissa ja seuraaviakin aiheita olen pohtinut. :) Jotenkin niin paljon helpompi jäsennellä näitä, kun pystyy vastailemaan täällä ja fb:ssä tulleisiin kommentteihin ja mietteisiin sen sijaan että yrittäisi itse miettiä, että mitä kaikkia oletuksia ja syitä tähän nyt onkaan.

    VastaaPoista
  16. "Vaaleanpunaiseen hello kitty -mekkoon pukeutuneesta nukeilla leikkivästä pojasta?" Mun mielestä jossain roolileikeissä ok, mutta muuten tämä tuntuis vähän hassulta (anteeksi) ja mikäli mun poika haluaisi kaupasta mekkoa, niin eikö vanhempien tarkoitus ole kuitenkin "ohjata" ja kertoa lapselle vaatteista jne? Ja ainahan ei ole edes mahdollisuus ostaa sitä mitä lapsi haluaa meinaan noin varallisestikkaan, tai muutenkaan. Mitä mieltä sinä olet? Ja onko sukupuolineutraalissa kasvatuksessa siskoja ja veljiä? Ja nimethän on almanakassakin aika vahvasti jaoteltu..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tania, kommentista. :) Koitan palata näihin kysymyksiisi ja ajatuksiisi pikku hiljaa. Vielä hieman kesken tuo tämän päivän postaus. Otsikon voinen jo paljastaa:

      "Milloin tytöt oikein alkoivat käyttämään pinkkiä"

      Poista
  17. Näiden SukuPuolisenSitiivisyyttä käsittelevien tekstien otsikkoon lisään SPS. Aiemmin julkaistuja:
    "Kiusaamista vai vain hauska juttu?"
    "Milloin tytöt alkoivat käyttämään pinkkiä"
    "No, kumpikos tuli"

    VastaaPoista
  18. Mulle tuli mieleen vielä tällainen kysymys aiheen tiimoilta: Voiko lapsi olla tasa-arvoisessa asemassa ilman, että lähdetään varsinaisesti sukupuolisensitiiviselle linjalle? Tarkoitan, että jos tytöt puetaan vaatteisiin joista löytyy perinteisesti tyttöjä viehättäviä kuvia/hahmoja ja samoin poikien kohdalla, mutta ajatellaan kuitenkin ettei lapsen ole pakko sukupuolensa perusteella esim. harrastaa tiettyjä asioita, leikkiä tietyillä leluilla, kiinnostua tietyistä asioista etc., voiko lapsi tuon perusteella olla tasa-arvoisessa asemassa? Tasa-arvoisuudesta puhun nyt, koska usein sukupuolisensitiivisyys mainitaan tasa-arvoisena, sukupuolesta riippumattomana kasvatus- ja kohtelutapana. Mitä se varmasti onkin. Mutta että ovatko muunlaiset kasvatusmallit sitten automaattisesti epätasa-arvoisia, jos asiaa katsotaan sps-näkökulmasta? :)

    Olipa jotenkin sekavasti taas esitetty, puuro ei vain lähde pois päästä. Nimim. muutaman tunnin nukkunut :D

    VastaaPoista
  19. Löysin tämän blogin vasta nyt, joten kommentoin ihan myöhässä. Yritän kuitenkin jäädä seuraamaan oppiakseni lisää sukupuolisensitiivisyyttä. Kannatan sitä, mutta en koe onnistuneeni siinä kovin hyvin.

    Meillä on pelkkiä tyttöjä, joten minun on vaikea edes arvioida, kuinka sukupuolittuneesti heitä kohtelen. Olen kuitenkin ohjannut heitä kiinnostumaan lähinnä "tyttöjen jutuista", siksi koska itse tykkään sellaisista. Pinkistä, vaaleanpunaisesta, kimalluksesta, prinsessoista, keijuista jne. En osaa enkä välitä mistään traktoreista, joten niistä ei meillä puhuta. Esikoisen paras kaveri oli ennen poika, mutta sitten muutettiin eri paikkoihin. Siltä pojalta esikoiseni oppi jonkin verran "poikien juttuja" (työkoneita, dinosauruksia ym.). Jo ihan pienenä leikkipuistossa kuitenkin pojat katsoivat silmät suurina, kun tyttöni laittoi traktorin keinumaan ja antoi sille vauhtia. Ei se osannut tai halunnut leikkiä sillä niin kuin pojat olivat tottuneet leikkimään (myönnettäköön että en itsekään tajua mitä pointtia on työnnellä sitä eestaas päristellen :D).

    Jos meillä olisi poika, en varmaan kehtaisi pukea sitä yhtä paljon pinkkiin ja röyhelöihin kuin tyttöjäni. Minusta pojatkin voivat kyllä käyttää pinkkiä ja röyhelöitä, mutta kaikki luulisivat sitä kuitenkin tytöksi. En ole tarpeeksi rohkea, että viitsisin joka kerta aloittaa siitä keskustelun tuntemattomien kanssa. Samasta syystä minusta ei olisi salaamaan lasteni sukupuolta kysyttäessä. En uskaltaisi poiketa normista niin paljon ja joutua arvostelun kohteeksi ja jatkuvasti selittämään ideologiaa. Jos saisin pojan ja pukisin sen pinkkiin ja kertoisin sille vain prinsessoista, niin tulisi tunne, että yritän väkisin kasvattaa poikaa tytöksi. Kai minun täytyisi ottaa mukaan vähän poikajuttujakin, dinosaurukset on vielä ihan jees (niistä ollaan luettu tyttöjenkin kanssa), mutta työkoneita vasta lapsen selkeästä aloitteesta. Ja siis kyllähän meidän tytötkin käyttää muitakin värejä kuin pinkkiä, mutta suuri osa vaatteista on sitä kuitenkin.

    Ainakin vaatetuksen osalta sukupuolineutraalius/-sensitiivisyyshän on helppoa, kun jättää pinkit ja röyhelöt käyttämättä. Tytöt ja pojat voivat helposti käyttää samanlaisia sukupuolineutraaleja vaatteita. Mutta sukupuolisensitiivisyyden ideahan ei kai ollut rajoittaa mahdollisuuksia, vaan laajentaa niitä, joten ei auta pinkkiä rajata pois. Ainoa keino on siis pukea pinkkiä ja röyhelöitä myös pojille, mutta vaaditaan paljon rohkeutta ja työtä ennen kuin se alkaa muuttua normaaliksi. Ja ei ehkä ole ihan reilua käyttää omaa lastaan jatkuvasti tienraivaajana tällaisessa, kun lapsi voi valitettavasti saada aika paljon myös negatiivista palautetta siitä :(

    No, nyt tuli keskityttyä lähinnä vaatteisiin ja tämä on jo nyt näin pitkä, että en viitsi enää jatkaa. Loppuun vielä kommentti, että minusta on typerää, että lapsia kutsutaan ja jaotellaan niin usein niiden sukupuolielinten perusteella (enkä itsekään pysty olemaan tekemättä sitä). Aina "siinä tyttö keinuu", "anna poika laskee ensin", "montako tyttöä teidän ryhmässä on?" ja vauvan synnyttyä se on tietenkin tärkein tieto. Sisaruksistakin puhuttaessa on pakko sanoa joko sisko tai veli, kuulostaisi typerältä sanoa vaikka vain "hän on minun isosisarukseni". Onneksi suomessa sentään ei ole noita sukupuolittuneita hän-pronomineja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Chimelli, koimmentista. :) Juurikin noin, eli tarkoitus ei ole kaventaa mahdollisuuksia vaan lisätä niitä eli röyhelöt mekot ja pinkki ovat ok kaikilla lapsilla. Minulla on useita postauksen alkuja luonnoksissa, vielä näistä sukupuolisensitiivisyysasioista, vaikka tuo arvonta onkin huomenna lasten oikeuksien päivänä.

      Ja jos lapsen pukeminen pinkkiin pelottaa tuntewmattomien läheisyydessä, niin tuntemattomien voi antaa olettaa ja puhutella tytöksi. Ei tarvitsae selitellä valintaa kellekään ja oma silmä tottuu ja "rohkeus" kasvaa. Lapsen kasvaessa tuosta toisten aikuisten / lasten tytöttelystä/ pojittelusta voi jutella sitten vaikka kotona. Että kuinka jotkut luulee, että esim pitkät ripset tai jokin väri olisi muka vain tyttöjen juttu, vaikkei se niin ole. Kaikki saa pukeutua ja tykätä mistä haluaa. Sama muiden lasten ja vaatteiden ja värien kanssa.

      Niin ja onko siinä traktorin tai nuken keinuttamisessa enempää järkeä kuin siinä, että niitä keinutellaan edes takaisin lattialla samalla päristen? ;) Pärisyttelyssä kehittyy sentään samalla suun motoriikka. Meillä lapset, alapäästä riippumatta, on alkaneet päristellä saatuaan traktorin/ auton alle vuoden ikäisenä ekan kerran. Ja ilman että kukaan on näyttänyt mallia.

      Luonnoksissa on lisää tekstiä tulossa, vaikka tuo arvonta onkin huomenna lasten opikeuksien päivänä. Järjellisen - tai edes sinne päin - olevan tekstin tuottaminen ottaa aikansa näillä univajeisilla puuroaivoilla. :D Vastauksia on kyllä tulossa myös kommentteihin. Tällä hetkellä vastaukset on vasta hajanaisia lauseita tai sanoja ranskalaisilla viivoilla.

      Poista
    2. Noni.. ja miljoona keskeytystä, näppäimistöä härkkivä pari vuotias ja imetys ei ole hyvä yhdistelmä blogatessa.. pahoittelut sekavasta tekstistä. :D

      Poista
    3. Ainakin monet tuntemani autoista pitävät pojat ovat oppineet ärrän siskojaan aiemmin, ehkä päristelyllä on vaikutusta?

      Ja ei ihan pienen kanssa olekaan väliä sillä, luullaanko tytöksi vai pojaksi, isompaa se saattaa harmittaa, jolloin lapsi voi alkaa haluta erilaisia vaatteita. Keskustelemalla lapsen kanssa voi jonkun verran vaikuttaa, meilläkin on jankattu sitä "ei ole olemassa tyttöjen tai poikien värejä". Vauva-aikana meillä oli käytössä paljon monenlaisia vaatteita, ja yllätyksekseni jopa pinkkiin puetusta vauvasta kysyttiin usein, onko se tyttö vai poika. Kerran kyllä täysin neutraalisti (äp-vaatteisiin) puettua vauvaa kutsuttiin "pikkuherraksi", ja kun sanoin että se on oikeastaan tyttö, kommentoija puolusteli että "kun ei sillä ole korujakaan". Vauvalla! :D

      Nyt isompana lapset itsekin valitsevat mieluiten pinkkiä, joten sitä on sitten eniten. Joskus pienempänä esikoinen kyllä tykkäsi mustasta. Joitakin mustia vaatteita se silloin sai, mutta en kovin mustiin kyennyt niin pientä pukemaan. Onneksi en ostanut niitä mustia enempää, koska pikkusisko ei suostu niitä muutamaakaan mustaa käyttämään ilman itkua.

      Eipä meidän lapset jatkuvasta keskustelusta huolimatta tunnu ihan sukupuolten tasa-arvoa käsittävän. Taas tässä eräänä päivänä keskimmäinen totesi että äidit ei voi asua yksin. No voiko isät? Kyllä voi. En tiedä auttoiko selitykset, perustelut ja esimerkit, tästä ihan samasta on nimittäin keskusteltu ennenkin. Samoin kuin siitä, että jos äiti menee töihin, niin se ei mene "naisten töihin", vaan ihan vaan töihin :D

      Poista
    4. :) Joo, meillä on kans niissä "oikein sukupuolitetuissa" vaatteissa sanottu lasta "väärin". Ei se minusta haittaa, ärsyttää vain että sitten aletaan pyydellä anteeksi ja selitellä. Että miksi pitää olettaa jonkun olevan jotain sukupolta, kun ei tiedä? Ja miksi kun on olettanut jotakin jota ei tiennyt tai tiedä, niin miksi pyydellä sellaista anteeksi? Siis etenkin vauvan ja pienten lastenkohdalla.. isommille lapsille sillä voi olla merkitystä. Tai sitten ei.

      Mutta joo, syvälle nämä on meihin piirretty ja iskostettu. Asenteet ja mielleyhtymät siis. Ja lapsi tosiaan luo omat oletuksensa ympäristöstä, lelulehdet, kirjat, lastenohjelmat, esimerkki, jne. :)

      Poista
  20. Pyrin kasvatuksessa siihen, että lapset olisivat ihmisiä sukupuolesta riippumatta. Kierrän myös usein kaupoissa tyttöjen vaatepuolet siinä toivossa, että löytäisin jotain unisexiä, mikä kävisi myös pojille, mutta ei olisi liian röyhelöinen, kimalteinen tai prinsessamainen. Ihmettelen mielessäni, voiko antaa selvästi miehen tai naisen nimen omalle lapselle, jos pyrkii sukupuolineutraaliin kasvatukseen?

    Eipä muuta sanottavaa tällä erää (aivot ei toimi - ihan kuin ne joskus ois toiminu?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kitta, kommentista. "Kiva" kuulla että muillakin on aivot jumissa. :D

      Hmmm.. tuosta sp-neutraali- ja sp-sensitiivisyys-termistä kirjoittelinkin aiemmin postauksen verran. Jotenkin ajattelisin, että koko sp-neutraalius on enimmäkseen tuulesta temmattu termi sukupuolisensitiivisyydelle, joka on ymmärretty väärin. Voin toki olla väärässä. En vain itse tajua mitä on sukupuolineutraalius. Esim. hän-pronominien käyttö, sukupuolettomat ilmaisusta jostain henkilöstä, jota ei tunne (vrt myyjä ei kaupan täti, matkustaja ei "tuo nainen/mies", terkkari ei neuvolatäti, jne) ei tarkoita, että kenenkään sukupuoli kiellettäisiin, vaan nimenomaan onko tarpeen määritellä asioita sen sukupuolen kautta? Eli myyjän ja terkkarin kohdalla oleellisempi on se ammatti, ammatin harjoittaja voi yhtä hyvin olla kumpi tahansa, vaikka kyseinen henkilö olisikin mies/nainen. Sama matkustajan tai hiekkalaatikolla leikkivän lapsen kanssa.

      Nimistä kirjoittelin mm. teksteissä: "Sukupuoli leimaa nimen" ja "Ehdottomasti sukupuoleton nimi". Ensimmmäinen on siis artikkeli sukupuolineutraaleista nimistä viime vuosikymmeniltä ja toinen omaa pohdinta meidän lasten nimistä.

      :) Lisää ajatuksia, kommentteja saa heitellä kun tulee mieleen ja koitan niihin vastailla pikku hiljaa jokaiseen. Välissä tykkään tosin kirjoitella muutakin. Elämässä kun on niin paljon kaikkea mieltä painavaa muutenkin - ja meidän arjessa nämä on tosiaan vain arkea eikä mitään erikoista sinällään. Itse tosin tykkään vaivata päätäni myös näihin liittyvillä tutkimuksilla.

      Poista
    2. Mulla on mennyt ohi toi juttu teidän lasten nimistä, kiva kun vinkkasit! Ja mulla menee noi sp-neutraali ja sp-sensitiivisyys-termit aivan sekaisin.

      Poista
  21. Mulla on aivan ohi mennyt koko sun postaus, mutta vielä kai ehtii... :).

    Meillä on kaksi poikaa, joille on ostettu nukkeja, astioita, keijun siivet ym. yhtälailla kuin on hankittu autoja, työkoneita ym. Tällä hetkellä 7-vuotiaan lempipaita on väriltään pinkki ja itsevarmasti itse tätä käyttää, eikä kukaan siitä koskaan ole hänelle mitään maininnut. Molempien nimet on varsin perinteiset poikien nimet. Kolmas lapsemme on tyttö, hän leikkii kaikella sillä mitä pojilta on jäänyt,ajelee autoilla mekko päällä ja välillä työntää rattaita poikien vanhat kurahousut jalassa.

    Olen sitä mieltä, ettei keneltäkään ihmiseltä voi kieltää mitään oman sukupuolensa takia. Mutta täysin äärilaitaan menevä kasvatus sukupuolettomuudesta tuntuu sille, että mihin sillon ihminen juurtuu,mistä saa roolin ja mallin? Voiko silloin aikuisena saada vahvan identiteetin? Tässä maailmassa kun kuitenkin valtaosa ihmisistä on ja tulee varmasti jatkossakin olemaan ns. "perinteisiä" nais ja mies ihmisiä, vaikka perinteinen jako esim.ammattien tai lastenhoidon suhteen ei näin enää menekään. Ajattelen, että sukupuolineutraalin kasvatuksen tulisi laajentaa lapsen maailmaa, eikä ajatella asioita vain tyttöjen tai poikien juttuina, mutta jos lapsi itse tykkää poikana vain ajella autoilla tai lempiväri on sininen ja haluaa tehdä kesällä puskapissejä seisoen, niin miksi häntä ei voisi kutsua pojaksi?

    Paljon paljon ajatuksia alkaa vasta nyt heräillä, niin paljon vain, että meinaavat täysin puuroutua... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaima, kommentista. :) Ja laita ihmeessä niitä puuroutuneitakin ajatuksia ja vaikka maratoonikommentteja useampia, jos kerran tuntuu että ajatuksia alkaa heräillä.

      "...poikien juttuina, mutta jos lapsi itse tykkää poikana vain ajella autoilla tai lempiväri on sininen ja haluaa tehdä kesällä puskapissejä seisoen, niin miksi häntä ei voisi kutsua pojaksi? "

      ...niin ja entä jos pimpillinen haluaa ajella autoilla, lempiväri sininen ja haluaa tehdä puskapissejä, voiko häntä sanoa pojaksi? Entä jos lapsi (tyttö/poika/jotain muuta) ei ole pyytänyt, että häntä sanotaan pojaksi, niin onko hän kutsuttava pojaksi, jos hän haluaa tehdä noita yllämainittuja juttuja? :)

      Sukupuolineutraali-termiä olenkin kommentoinut jo yllä. Minä en siis edes tiedä, onko sellaista kasvatusmuotoa ja mitä se oikeastaan tarkoittaa.

      Mutta joo.. inhoan kommentteja esim. lapsen sukupuoleen liittyen jossa mm. kommentoidaan kuinka tytön/pojan synnyttyä meille aukeaa kokonainen uusi tyttöjen (tai poikien) maailma.

      Kyllä niin on että tämä maailma on yhteinen, siinä samassa maailmassa elää niin tytöt kuin pojat ja kaikki muutkin. Ja jokainen saa olla sellainen kuin on, tehdä ja pukeutua niin kuin kokee omakseen ja toimia toisten ihmisten kanssa sukupuolesta riippumatta. Nih. Terkkarillekin tiedoksi. :)

      Poista
  22. Tämä on mielenkiintoinen aihe. Minä nostan hattua niille, jotka oikeasti jaksavat yrittää lastaan tässä maailmassa kasvattaa sukupuolineutraalisti. Olen silti tästä asiasta juupas-eipäs mieltä. Sukupuolien välillä on eroja, siis ihan tutkittuja ja testattuja eroja ja itsekin sorrun luokittelemaan miehiä välillä kykenemättömiksi yhteen jos toiseen asiaan sukupuolensa (ja käytöksensä) takia. Tosin syy siihen, että he tuon "tuomion" kohteeksi joutuvat lienee silti heidän kasvatuksessaan, kun eihän mamman poikien ole tarvinut päätään esim. kodinhoidolla vaivata. No, kuitenkin niitä eroja on... mutta, mutta kun niitä on silti yhtälailla saman sukupuolen sisällä kuin sukupuolien välilläkin. Olenkin vähän sitä mieltä, että jos maailmassa olisi sukupuolien välinen tasa-arvo, ei sukupuolineutraalille kasvatukselle olisi oikeastaan tarvetta, koska ihmislapselle ei asetettaisi ennakko-odotuksia käyttäytymismalleille sen mukaan, onko hän tyttö vai poika. Ikävä kyllä emme elä ideaalimaailmassa.
    Olen valinnut kultaisen keskitien, poikani kyllä tietää olevansa poika ja pohtii paljonkin sitä kuka on tyttö ja kuka poika. Lapsethan oppivat hyvin nopeasti maailmaa tarkkailemalla tämän päättelemään, vaikka asiaa ei sen enempää läpi käytäisikään. Silti hän pukeutuu juuri niihin väreihin mistä tykkää ja leikkii leikkejä joita haluaa. Ympäristö toki viestittää hänelle koko ajan, että näitä leikkejä pojat leikkivät, mainoksissa, televisiossa, kavereiden luona. Silti minä varon suustani päästämästä, että eihän me tuota kun se on tyttöjen juttuja... Jos poika haluaa Angry Birds mukeista ostaa itselleen nimenomaan vaaleanpunaisen Stella-mukin niin minähän ostan. Tai jos poika valitsee kaupassa itselleen vaaleanliilat housut, niin jo vain ne meille hankitaan. Varsinkin vaatteissa ärsyttää sukupuolioletukset hirveästi. En tajua miksi kissat, puput, hevoset ovat tyttöjen vaatteiden koristeita! Miksi pojille ei löydy kivoja ja koristeellisia vaatteita ensimmäisen ikävuoden jälkeen? Siis ellei halua pukea poikaa selkeästi tytöille suunnattuihin vaatteisiin pitseineen ja röyhelöineen. Muutamat tyttöjen housut koristenauhoilla on tullut pojalle hankittua kivan värin takia, mutta tosiasiassa tyttöjen vaatteet ovat usein huomattavasti epäkäytännöllisempiä. Söpöjä, mutta eivät välttämättä kivoja esim. hyppiä ja pomppia. Pojille taas on tarjolla pelkkää harmaata, mustaa, sinistä ja vaarinpaitaa, jos jotain hahmoja on niin sarjakuvista lähinnä. Missä ovat tummanlilat talvikengät missä kuvana vaikka ilmapalloja, sopisi pojalle ja tytölle? Ihan törkeän ärsyttävää aina vaateostoksilla käynti. No mutta siis kuitenkin se mitä koitan sanoa on, että en halua ohjata ja tyrkkiä lastani leikkimään autoilla koska se on poikien leikki tai kieltää leikkimästä nukeilla, koska ne on tyttöjen juttuja. Haluan että poikani oppii, että tytöt ja pojat voi leikkiä kummatkin mitä haluavat ja valita sellaisia vaatteita kuin haluavat. Haaveilla ammatiksi juuri sitä, mikä itseä kiinnostaa. Silti tiedän, että ympäristö aivopesee lastani monellakin tavalla. Tyttöjen prinsessaleikit ovat usein passiivisia "ollaan kauniita" leikkejä ja poikien leikeissä on mukana menoa ja meininkiä. Mistä pienet lapset osaavatkin leikkiä prinsessaa niin, ettei leikki pidä sisällään muuta kuin prinsessana olemista? Onko äidit jo rivien välistä opettaneet, että prinsessalle tärkeintä on näyttää sievältä? Millä "potkia" lasta siihen, että prinsessakin voi repäistä ja kiivetä puuhun? Ei aina tarvi olla sitä varten "poikatyttö"...
    Tästä pohdiskelusta voisi kirjoittaa vaikka romaanin :) Mukana arvonnassa minäkin
    pauleceb(at)gmail.com
    -Peace

    VastaaPoista
  23. Kiitos myös peace kommentista.

    Arvonta suoritettu - käykää kurkkimassa tulokset:
    http://elinalappalainen.blogspot.fi/2014/11/arvonnan-voittaja-on-henkilo.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit