sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Parisuhdepohdintaa kaalit rinnoissa





Me jämähdettin tänne. Osastolle. Toistaiseksi. Kun viime yönä aloin tätä tekstiä kirjoittamaan, oli itku todella herkässä. "Ainakin vielä kahdeksi kokonaiseksi vuorokaudeksi pitää jäädä tänne." Soitin puolisollekin kaksi itkuista puhelua ilta-yöstä. Puoliso ja lapset oli vielä illalla täällä kaukalon kanssa odottelemassa kuopuksen verikoetuloksia. Että josko bilirubiiniarvo olisi kääntynyt taas laskuun. Päin vastoin. Se oli pompannut reilusti yli hoitorajan. Naps. Vuorokausi valohoitoa. Naps. Toinen vuorokausi perään seurantaa. Sitten katsotaan jatkoa.

Kuinkas muutenkaan. Nyt on vuorokausi kulunut ja bilirubiiniarvot tulleet alas. Valohoito voitiin lopettaa ja vauva pääsi takaisin äidin viereen. Huomisiltana saadaan sitten seuraava "tuomio" eli päästäänkö yöksi kotiin vai jäädäänkö vielä.

Mietin jo keskimmäisen aikana (ja nyt taas kun tuo neljäskin äiti on kotiutumassa tästä huoneesta), että millä ihmeellä niitä vauvoja seurataan, jotka pääsevät kotiin alle kolmen vuorokauden ikäisenä? Kun meidän lapsilla nuo arvot on pompanneet ylös vasta neljäntenä päivänä ja sektion takia ollaan täällä siihen asti hilluttu. Että moniko vauva jää ilman hoitoa varhaisemman kotiutumisen takia? Onko näistä oikeasti tutkitusti kuinka paljon haittaa? Kuka näitä tutkii ja tilastoi?

Kaiken sen kysymystulvan alla oli kuitenkin suurimpana suru omasta pienestä, joka joutui äidin sylistä omalle pedille ilman turvaa vaatteista ja peitoista. Silmät peitettiin vielä silmälapuilla ja äidin sydämen tykytyksen sijaan kuului lämmittimen ja tuplavalojen surina ja hyrinä. Raivareita. Pienen ihmisen raivareita, joihin ei äidin vieressä hyssyttely eikä käsikapalo auttanut.

Paskamutsifiilis valtasi mielen, vaikkei suurempaa hätää ollutkaan. 

Mielessä pyöri yksi jos toinen asia: lapset, parisuhde, meidän perhe. Mikä onni meillä onkaan. Kuinka valtavan ihanat lapset meillä on. Ja kuinka ihana puoliso minulla on. Miksi arjen keskellä on toisinaan niin vaikea jaksaa nauttia aidosti? Siis vaikka nauttii, mutta silti siitä kaikesta tulee väsy ja kaipaa sitä omaa hetkeä iltaisin - ja vielä odottaa sitä pitkin päivää?

Aivan liian usein lasten mentyä nukkumaan, vietämme puolison kanssa aikaa jossain muualla kuin toistemme kainalossa. On kotitöitä ja ties mitä töitä. Toinen katsoo urheilua tai elokuvaa - tai pelaa. Toinen istuu koneella, lukee uutisia, kirjoittaa - tai ompelee 

Odotin eilen illalla jo kovasti kotiin pääsyä. Lapsetkin odottivat. Sanottiin kyllä että voi olla että äidin ja vauvan täytyy vielä jäädä, jos verikoetulokset ei oo hyvät. Eikä ne sitten olleet. Ja myöhemmin illalla se itku tuli. Kuinka ikävä onkaan lasten luo. Kuinka ikävä onkaan puolison luo. Kainaloon, lähelle. Ihan vaikka vain saman katon alle. 

Yö meni valvoessa ja rauhoitellessa kuopusta. Seitsemältä nukahdin, puolikymmeneltä hoitaja tuli ja totesi: "Ohhoh, olet nukkunut koko aamun." Ai jösses. Niinpä olen. Monen vuorokauden jälkeen olen nukkunut kokonaisen aamun!! (Disclaimer: tämäkin kätilö on ollut todella mukava.) Tänään kävin pihalla esikoisen ja keskimmäisen kanssa puolison jäädessä valvomaan kuopuksen unta valon alla. Oma vointi alkaa olla jo aika hyvä ja etureppukin kulkee mukana kohtalaisen kivuttomasti.

 Tietääkö kukaan vauvaa, joka olisi tarvinnut sinivalohoitoa, mutta on kotiutunut alle 3 vrk:n iässä?
Kuinka paljon iltaisin vietätte aikaa kumppanin kainalssa - kuinka paljon erillään?


Ps. Tässä imetyshormonihuuruisessa vuodatuksessaei nyt ollut mitään pointtia, mutta joskohan sellainen löytyisi sitten taas seuraavasta postauksesta. Eli palataanpa niihin kaalinlehdillä täytettyhin uunituoreisiin rintapaloihin huomisessa postauksessa.

25 kommenttia:

  1. Voi sentäs, mitkä tunnelmat, oikein aistii kuinka äitileijona siellä pentunsa äärellä <3 Toivotaan nyt että kaikki menee hyvin ja pääsette pian kotiin.

    Tuosta kotiutumisesta muuten - bilirubiiniarvojuttu on ensinnä yleisintä ennen laskettua aikaa syntyneillä, kuulemma. Ja meillä täällä ainakin homma toimi (huom mennyt aikamuoto, koska Baby Friendly -sairaalamme synnytykset on lopetettu joten uusista käytännöistä täysissä en tiedä tarkkaan) niin, että osastolla sai olla pidempäänkin , miten kukin niin tunsi. Lastenlääkärin virallisia "kotiinlähtötarkastuksia" oli kahdesti viikossa (kun erikoislääkäri saapui paikalle) ja jos olit sitä ennen kotiutunut, niin palasit takaisin sairaalalle tarkastukseen määrättynä päivänä. (eli ehkä jo kotiutumisesta seuraavana pvänä). Toki yleislääkäri teki tarkastuksen jokatapauksessa ennen kotiutumista. Myös neuvolasta tultiin kotiin LÄHESHETI , eli jos kotiuduit maanantaina, tiistaina menit kuitenkin jo lästenlääkärin tarkastukseen vauvan kanssa ja neuvolasta tultiin kotikäynnille keskiviikkona, - tässä oli siis "SEULA" joka piti kellastumiset yms silmällä. Meillä kuopus oli puolentoista vuorokautta, kun kotiuduttiin. Hoitajan mielestä oli ehkä vähän hänen silmiinsä kellertävä ja sanoi että seuraavan päivän lastenlääkärin käynnin yhteydessä mentäisiin labraan otattamaan arvot. Mentiin ja normaalit oli -mutta näin se siis toimi täällä. Yhtenä vuonna menin osastolle "vierailulle" lauantaina, kun olimme jo kotiutuneet ja lääkärin papereiden kanssa oli jotain sekaannusta - mentiin sinne päiväkahville ja lapsi tarkastettiin uudelleen varmuuden vuoksi niin että papereihinkin tuli merkintä.

    Nyt kun täältäkin synnytetään taysissa (Tampereella siis) niin tiedän että kotiutuminen tapahtuu melkein seuraavana päivänä - vaikka olis mikä. Tilanahtaus on niin kova (ja silti ne vaan näitä pikkusairaaloita sulkee - niinpä niin). en tiedä mikä se seurantasysteemi sitten on, tuleekohan neuvola entistä aiemmin kotikäynnille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito kupla kommentista <3 Joo, se äitileijona kyllä nostaa päätään sen paskamutsifiiliksen ohella - arvaa vain milaiset paskamutsi ja leijonaemo fiilikst esikoisen sairaala-aikana oli? :)

      Siis kun nytkin syytin itseäni: olisiko asiat menneet premmin jo sektio olisikin ollut myöhemmin? Oliko tämä itsekästä? Ja sitten perään kumoan taas itseni. Olisimme olleet tääläl tod.näk saman ajan vaikka vauva oliisi syntynyt myöhemmin. Keltaisuuus voi olla perinnöllistä - minäkin olin vauvana valohoidossa vaikka synnyin rv 42+. Ja ihan oikeasti jos pienikokoisuus johtuu virtausvastuksista, olisi kohdussa voinut käydä vaualle huonosti. Tämän piti mennä näin ja hyvähän meillä on olla.

      Hormonit. Saan syyttää niitä. ;)

      Ja onhan noita seurantoja tosiaan pikaisesti kotiutuvilla. Ja joo, synnytyssairaaloiden alasajo, kun entisissäkin on ruuhkaa ja tilanpuutetta on kyllä järjetöntä. Toki niin TAYS:siin, OYS:iin, TYKS:iin, KYS:iin kuin HUS:iin ollaan rakentamassa uusia tiloja synnyttäjille ja vastasyntyneille (ja muut rahoitetaan julkisella velalla ja helsinkiin kerätään rahat hyväntekeväisyydellä - mur!!)

      Tässä oys:n hankkeesta:
      Saman katon alle
      "Lasten ja naisten sairaalan uudisrakennuksen tarkoituksena on saattaa yhteen nyt hajallaan toimivia lasten ja naistensairauksien yksiköitä ja muodostaa niistä tehokkaasti toimiva kokonaisuus.
      Saman katon alle keskitetään päivystystä, tutkimusta ja hoitoa.
      Potilasta ei enää ”pomputella” yksiköstä toiseen, vaan esimerkiksi poliklinikat, synnytys- ja leikkaussalit, heräämöt sekä teho- ja vuodeosastot ovat toistensa lähellä."

      Tässä tays:n hankkeesta:
      Pirkanmaan sairaanhoitopiiri teki historiallisen investointipäätöksen Taysiin
      "Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto teki maanantaina historiallisen päätöksen hyväksyessään lähivuosille mittavan uudistamisohjelman vuoteen 2020 asti. Osana mittavaa rakennusinvestointia Tays Keskussairaalan etupihan kahteen uudisrakennukseen D ja L on tulossa uudet, toimivat tilat niitä kiireellisimmin tarvitsevien potilaiden, kuten lasten, nuorten, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista kärsivien sekä synnyttäjien, verisuonikirurgian ja toimenpideradiologian tarpeisiin. "

      Poista
    2. Joo, toi Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri remontoi taannoin tosi viihtyisät ja toimivat tilat tänne Vammalan Aluesairaalaan synnyttäjille - sen jälkeen päätettiin että synnytykset lakkaa täällä. Mä olen niin vihainen koko helvatan PSHP:lle että meinaan ärjyä! :D Ei paljon lohduta jotkut tulevat remontit kun tilanne on tällähetkellä katastrofaalinen. Munhan olis osa lapsista syntynyt tienpäälle jos olis pitänyt jo sillon taysiin asti lähteä. Ja silloin on jotain...oliko se kuusinkertainen kuolleisuusriski?

      Poista
  2. Täällä myös se eka neuvola on viimeistään viikon vanhalle. Mä oon näistä kahdesta viimeisestä saanut ohjeet seurata silmämääräisesti, onhan siinä muutakin oiretta kuin vain keltaisuus. Näiltä kahdelta siis olen kotiutunut asap (1,5vrk). Käytännöistä yleensä en kuitenkaan osaa mitään sanoa, kun ei meillä ole kenenkään kanssa tuollaista ollut.

    Aikansa kutakin, uuden äärellä. Toivottavasti pääsette pian kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Sankari.

      (Ja onpa luokattoman huonoa tuo mun teksti - saanko syyttää viallista läppärin näppäimistöä ja sylissä lököttävää vauvaa?)

      Mä taas en silmämääräisesti huomaa keltaisuutta - muuta kuin silmissä. Ja keskimmisestä olin niin varma että se kuolee siihen keltaisuuteen että lähdin sen kanssa päivystykseen kahden viikon iässä - vain saadakseni kuulla monen tunnin jälkeen ettei niissä arvoissa mitään ole.

      Mutta joo, nyt arvot taas noususuunnassa, katsotaan mikä on tilanne illalla. :/

      Poista
  3. Moi,

    En voi ottaa kantaa lapsiasiaan, koska mulla ei ole lapsia (vielä), mutta voin ottaa kantaa parisuhteeseen ja yhteiseen aikaan. Ollaan 3,5 vuotta oltu yhdessä ja siitä 2 vuotta asuttu saman katon alla. Kumpikin on hyvin itsenäisiä ihmisiä ja meillä on paljon omia juttuja (töitä, opiskeluja, harrastuksia) ja ollaan oikeasti jouduttu ja joudaan edelleen opettelemaan siihen, että se toinen on kulkemassa samaa polkua.

    Meillä tällä hetkellä on yhteinen sopimus, että iltaisin klo. 20:00 jälkeen alkaa yhteinen aika ja silloin ei enää omia juttuja tehdä ja perjantaisin on parisuhdeilta; silloin siivotaan yhdessä, käydään saunassa, katsotaan elokuvaa yms. Tulee varmasti tulevaisuudessa olemaan haaste kun sitten perheenlisäystä toivotaan, että lasten jälkeen riittää aikaa myös itselle ja parisuhteelle.

    Tsemppii ja toivotaan, että pääsette pian kotiin!

    T: Intti-Lilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lilli ja kiitti kommentista! :)

      Tuot "parisuhdeperjantaita" oon miettinyt kans. Tosin monesti kun puoliso pääsee perjantaina töistä, survotaan lapset ja kamat autoon ja lähdetään ajelemaan jompaan kumpaan mummolaan viikonlopuksi. Muulloin taas perjantai on koko perheen siivous-, karkki ja herkkupäivä :) Eli ostetaan joko noutoruokaa tai tehdään itse pizzaa tai tortillaa tai jotain muuta koko perheen kanssa.

      Ja muutenkin arjessa pitkälti toimitaan perheenä, kun puoliso ei ole töissä tai kun minulla ei ole kokouksia (näitä onneksi koko ajan vähemmän, kun olen nyt hetkeksi luopumassa aika monesta luottamustoimesta).

      Ja sitten toisaalta, kun on koko päivän ollut kiinni lapsissa ja pyörittänyt kotia tai ollut töissä ja sitten perheen kanssa, se aika ihan vain itsensä kanssa tuntuu tärkeämmältä kuin se parisuhteen yhteinen aika. Molemmat meistäkin tuntuu tarvitsevan sen pienen tauon olla ihan vain omien ajatuksien kanssa päivän päätteeksi.

      Valitettavasti se vaan tarkoittaa useimmiten sitä että ollaan puolille öin asti omissa oloissa ennen kuin käperrytään yhdessä nukkumaan. :/

      Mutta kyllä se tästä.. ja varmasti tekin saatte lasten kanssa arjen rullaamaan teille sopivalla tavalla sitten kun sen aika koittaa! :) Sopivasti perheaikaa, omaa ja sitten sitä parisuhdetta.

      Poista
  4. Voi mikä fiilis, tuntui täällä asti, voimia sinulle ja teille kaikille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina! <3 Iltaverikokeista sitten seuraava "tuomio". Eli päästäänkö yöksi kotiin, jäädäänkö tänne seurantaan vai mennäänkö suoraan kolmannen kerran valoihin.j olln täällä vähintään seuraavatkin kaksi vuorokautta. :/

      Poista
  5. Oi, onnea vauvasta! Olen ollut hetken nyt, etten ole päässyt lueskelemaan koneelle ja täällähän on moni synnyttänyt sinä aikana! Onnea! Toivottavasti arvot pian laskisivat ja pääsisitte kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, Mari. :) Tosi monella bloggarilla oli kyllä laskettuaikakin samoihin aikoihin aina Lapsellista-blogia ja Lähiömutsia myöten. Meinannut monesti koota tuohon sivuun vielä yhden bannerin näistä samoilla viikoilla kulkevista. Ja nyt kun alkaa sitten tämä vauva-aikakin, niin voisi olla ihan kiva!

      Poista
  6. Voi kurjuus, toivottavasti pääsette pian kotiin. Tiedän tuon turhautumisen, vaikkei tosiaan mitään vakavampaa olekaan - ja vaikka siitä vakavammastakin on kokemusta, niin kyllä mua ainakin turhautti tuollaset bilivaivatkin. Meidän ukkeli oli (onneksi?) sen verran väsy ja raukea alkuaikoinaan, ettei sitä valohoitoa hirveästi protestoinut. Riitti kun istuin vieressä ja lauloin "Meksikon pikajunaa" :D (Meidän "mahalaulu"). Siihen aina rauhoittu.

    Mä arvelin kämppikselle synnärillä että ukkeli saa ajokortin samana päivänä kun kotiutuu tai menee laitokselta suoraan inttiin. :D Niiiiiiiiiin pitkältä se muutama päivä siellä tuntu. (Oikeesti, vajaa viikko eli ei mitään.) Salaa mä myös nautin siitä että sain olla kahdestaan vauvan kanssa, ruoat passattiin jne. vaikka toisaalta tietty olikin ikävä esikoista ja miestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Moon Mamma kommentista. Tosiaankin - turhauttavaa. Ja vaikkei tosiaan itketä vauvan terveden puolesta, niin tuntuu, että hoitajat ajattelevat minun itkevän sen takia. Ja sitten joka kerta hoitajat aloittavat minun itkiessäni luennon keltaisuudesta, valohoidosta ja siitä kuinka on tärkeää, että vauva saa hoitoa ja kuinka ikävää olisikaan, jos vauva joutuisi teholle. Että onhan se parempi näin.

      Aijaa? Ai että olisi ikävämpää jos vauva olisi teholla? No shit. Tässä vaiheessa olen sitten yleensä vetänyt sen keskoskortin esiin. Kyllä minä tiedän. EI se silti sitä tarkoita etteikö voisi itkeä ja etteikö saisi toivoa, että arvot olisivat paremmat ja päästäisiin kotiin. (Mutinaa.) Olisi pitnyt ajat sitten pyytää, että kirjoittavat raporttiin "Äiti on pienen keskosen äiti ja tietää millaista on olla hengestään taistelevan lapsen kanssa sairaalassa kuukausi tolkulla. äiti myös tietää mitä tarkoittaa keltaisuus ja valohoito ja äiti saa itkeä ja toivoa kotiinpääsyä."

      Meillä ei olla Meksikon pikajunaa laulettu, mutta myönnän, että käytin teknologiaa lisäapuna rauhoitamisessa, kun en enää muuta keksinyt. Meillä isommat rauhottuu noilla pitkillä mummola-automatkoilla, jos laittaa youtubesta Tutituu -videon pyörimään. Tarpeeksi lapsellista ja addiktoivaa tuutu-musiikin kera toteutettua ohjelmaa. Nyt laitoin tuon sängyn viereen soimaan puhelimesta samalla kun silittelin ja muutaman kerran rauhoittui ja nukahti siihen.

      Ja musta kans alkaa tuntua, että tässä vierähtää yks jos toinen tovi.. täytyy varmaan alkaa miettiä kohta lastenhoitokuvioita kun mieheltäkin loppuu tämän viikon jälkeen isyysloma. :/

      Ja mä en nyt kyllä nauti tästä kaksinolosta. Tai siis joo nautin, mutten kumminkaan. Epäilen, että lepäilykin onnistuu helpommin, kun vauva pääsee viereen (ja kotiiin liinaan). Ja vaikka kotona on kaksi syliä kaipaavaa lisää, täällä on näitä yöhuutajia moninkertaisesti sen oman lisäksi. Eikä tämä sairaalapetikään yhtään houkuttele nukkumaan enää. Ei tule uni, ei.

      Tässä olisi kyllä hyvin aikaa nyt blogata, mutta ei jaksa kiinnostaa sekään.. Läppärin näppäimistön osa öökkösistä ei pelaa ja mun hermot ei kyllä kestä nyt yhtään. Toisekseen alan laitostua. Ei jaksa kiinnostua, ei tehdä mitään aivoja vaativaa, vaikka halua oliskin.

      Sen sijaan ollaan vauvan ja pumpun kanssa päädytty tölläämään tv-sarjoja, joita en edes normaalisti jaksa kahtoa: Hurja remontti, teiniäidit, erilaiset ja toisenlaiset äidit, satuhäät, kaunis koti, jne.

      Tosin tämä erilaiset (vai toisenlaiset?) äidit jakso oli ihan mielenkiintoinen. Siinä oli mm. tuosta keltaisuudesta vauvalla joka oli jo kotiutunut ja joutui sairaalaan valohoitoon kahdeksi vuorokaudeksi. Samassa jaksossa oli myös juttua keskenmenoista. Tosin en ihan samaistunut äidin ajatuksiin siitä, että keskenmennyt vauva oli tarkoitettu jollekin muulle.

      Yksi hoitaja kirjoittikin noista bilirubiineista, niiden seurannasta ja synnytyksistä pitkästi yv:nä. Toivottavasti kirjoittaisi vielä vaikka anona tännekin. Oli minusta paljon asiaa, joka olisi muidenkin hyvä tietää. :)

      Poista
  7. Mulle tuli itku <3 Voi, kunpa pian saisit varmuuden että kaikki on varmasti hyvin ja pääset turvallisin mielin kotiin uuden ihanuuden kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meriannen <3

      Ja kyllähän tämä väkisin nostaa muistoja sieltä keskosuudesta ja esikoisen syntymästäkin. Edellinen "kämppis" varmaan sai kuulla enemmän kuin tarpeeksi meidän keskosuudesta ja keskenmenoista minun riskeistäni.. Minut ja esikoisen aikanaan pelastanut lääkäri kävi myös juttusilla. Hän oli työvuorossa, kun kysyin hoitajalta menenkö äitipolille jälkitarkastukseen tälläkin kertaa. Hän sitten haki tuon paikalla olevan lääkärin joka muisti meidät heti, vaikka tapahtumista on kohta viisi vuotta. "Voi kyllä se oli kertakaikkisen mahtava joululahja kun sitten seuraavana vuonna kuulin, että teillä on kaikki hyvin. Sitå kun aina miettii, että onko se hätäsektio päätös niin pienillä viikoilla oikea - pitäisikö odottaa, kuoleeko vauva syntyessään kun on niin pieni jne..." Kiitin taas. Päätös hätäsektiosta oli oikea ja pelasti tosiaan meidän molempien hengen. Varmasti silti lääkärillekin raskasta, kun ei voi etukäteen tietää..:/

      Mutta hän sitten vastaili kysymyksiini jo täällä ja kävi vielä konsultoimassa muita lääkäreitä ja tiedän nyt että minun kannattaa jatkaa primaspanhoitoa oman terveyden vuoksi ilman raskauttakin.

      Mutta joo.. ei se keskosuus häviä mielestä - aina sitä on keskosen äiti. <3

      Poista
  8. Jaksamisia ja onnea vielä pikkuisesta. Ilmeisesti olette vielä sairaalassa? Toivotaan, että pääsette pian kotiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täällä ollaan vielä. Kiitos tsempeistä ja onnentoivotuksista Veera <3

      Poista
  9. Tadam! Ei päästy kotiin. Sen sijaan napsahti uus 2 vuorokauden jakso päälle. Just nyt on taas itku herkässä - mies ja lapset lähti taas kotiin ilman meitä.

    VastaaPoista
  10. Jaksamista sinne! Toivottavasti pääsette pian kotiin. Varmasti raastavaa olla osastolla noin monta päivää :/ Meidän vauva nyt kotiutettiin 36h iässä, koska lääkärin mukaan kaikki oli hyvin ja ei ollut tarvetta jäädä seurantaan. Mutta Amandallakin oli keltaisuutta jonkinverran ja on varmaan vähän vieläkin. Terkkari sanoi asiasta viikko kotiutumisen jälkeen, että näyttää hieman kellertävältä. Me ei oltu asiaa edes huomattu, vaikka sitten heti itsekin tajusi, että onhan se keltainen. Bilirubiiniarvoja ei kuitenkaan mitattu enää ja nythän tuo väri on kuitenkin jo onneksi hyvä :) Lievä keltaisuus vissiin onkin aika yleistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleistä on. Jopa kolmasosa vauvoista kellastuu. Kaikki ei tiellään tarvitse hoitoa, kun on lievää.

      Poista
    2. Kiitos kommentista Jasmina :) Tuonne Moon Mamman vastaukseen jo kirjoittelinkin, että sain kyllä yhdeltä hoitajalta yv:nä ihanan kattavan vastauksen keltaisuuteen ja seurantoihin liittyen. Ja lievä keltaisuus toki on yleistå. Ja kyllä niitå vauvoja tosiaan sitten joutuu/ pääsee kotoakin ajoissa hoitoon. Tai siis vaikka arvot ovat korkealla, niin niin ettei pysyvää haittaa jää. Ja kun on todella korkeat arvot, silloin vauva laitetaan sinivalokapseliin, joka on siis tuota pelkkää lamppua tai tuplalamppua tehokkaampi.

      Ja keltaisuus tok nåkyy monesti myös silmän valkuaisissa, josta se on ehkä jopa helpommin havaittavissa kuin iholta.

      Toisilla paikkakunnilla keltaisuutta seurataan ja sinivaloahoitoa annetaan myös kotisairaanhoitona. Ja näin on kuulemma Oulussakn suunnitteilla tulevaisuudesas. Ei tosin vielä, eli ei auta meitä nyt. :)

      Poista
  11. Ensiksi onnea vauvasta. Ja sitten tsemppiä! Tuo on tosi kurjaa! Meillä neiti oli neljä kertaa sinivaloissa vuorokauden, tosin jokaisen hoidon välillä oltiin yö-kolme kotona, ja aina uudestaan pompsahti. Päästivät meidät aina välissä kotiin, kun asutaan melkein sairaalan vieressä.
    Kyllä niistä korkeista bileistä ihan oikeasti haittaa on, muttei vielä niissä hoitorajoissa, vaan ne on vedetty sen verran alas, että hoidetaan ne ennen kuin alkaa olla haittaa. Meille hoitaja sanoi, että ennen vanhaan ne vähän yksinkertaiset "peräkammarin pojat" oli todennäköisesti olleet bilirubinivauvoja. Ja kyllä sinne tosiaan moni joutuu nykyään menemään takaisin kotiutumisen jälkeen, kun niin aikaisin päästetään pois. Me juostiin verikokeissa melkein kaksi kuukautta ja törmättiin tosi moneen sellaiseen.
    Ja voi, niin tuttu on tuo tunne, että haluaisi sieltä sairaalasta oman puolison kainaloon. Aika monen monta kertaa itkin siellä sairaalassa ikävääni. Ja kurjaahan se on sitä pientä siellä valoissa pitää. Toivottavasti olis nyt pian ohi! Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, tsempeistä ja kommentista Jonna! <3

      Ja aika monta kertaa teilläkin ollaan valoihin jouduttu. :/ Mekin asutaan melkein sairaalan vieressä.. ja nyt oli kyllä puhetta tuostakin, että jos ei suoraan valoihin tarvitse tänä iltana niin seurantaa vois jaktaa kotona ja olla täällä vielä kirjoilla ettei tarvitse lastenosastolle vauvaa viedä yksin, jos kotiin mentäisiin tässä välissä.. mutta saapa nyt nähdä.

      Ja siis toki tiedän, että korkeista arvoista on ihan oikeaa haittaa mm. aivoille. Mutta siis toki ne hoitoraja-ylitukset voi olla kotonakin monella vauvalla mahdollisia vaikkei niitä diagnosoida ja vaikkei niistä mitään jäisi. Siis kun todellakin nuo rajat ovat kumminkin vielä kohtalaisen alhaalla. Mutta ilmeisesti tosiaan aika paljon kotia päässeitäkin vauvojakin joutuu valoon.

      Ja joo. se ikävä ja se kun pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.. :/ Toisaalta kyllä nuo isommat isänsä kanssa pärjää ja ilmeisen hyvin myös viihtyy, vaikka toki kaikki toivois että päästäisiin jo koko perhe kotiin.

      Poista
  12. en jaksanut lukea kaikkien kommentteja, ehkä joku jo vastasikin, mutta ymmärtääkseni biliarvot nousee huippuunsa kaikilla vasta useamman päivän päästä. jokaiselta mitataan ennen kotiin pääsyä ja lukema kertoo sen, kuinka todennäköistä on, että bilit tulee nousemaan. jos on aihetta epäillä, että voisi nousta yli hoitorajan niin määrätään seurantaan, vaikka pääsisikin kotiin.

    VastaaPoista