maanantai 17. marraskuuta 2014

Höyhenen kevyt keskoslapsi


Esikoinen ensimmäistä kertaa äidin sylissä - ikää on tasan kuukausi.
On taas se aika vuodesta, kun digiarkistoista kaivetaan vauva-ajan kuvat ja muistellaan. Jaetaan niitä kenties muutama somessa ja katsellaan oman perheen kanssa kuinka toinen on joskus ollut niin kovin pieni. Pieni ja hauras. Pieni ja hauras, mutta silti niin täynnä elämäntahtoa ja sitkeyttä. 

Tänään vietetään siis maailmanlaajuista keskoslasten päivää. Kevyen ja Suomen neonataalihoitajat ry:n yhdessä järjestämä päätapahtuma on Tampereella. Valaistustempaus järjestetään Lahdessa, Turussa, Mikkelissä ja Kuopiossa. Turussa MLL Turun keskosperheet ry järjestää oman tapahtuman ja Oulussakin eräs tuttu keskosäiti tempaisi ja hommasi tehon vauvoille kärppätutit.

Pätkä päiväkirjastani esikoisen syntymäpäivältä:

"Tämän jälkeen minulla on iso musta aukko muistissani. Tiedän vain sen, mitä minulle on kerrottu - sen mitä papereissa lukee. Ja niistäkin suurin osa on mennyt ohitse, kun en ole pystynyt sulattamaan kaikkea.

Hoitaja oli taluttanut minut siivoojan kanssa sänkyyni. Olin kuulemma vielä ollut kirkassilmäinen ja selkeä sänkyyn mennessäni. Minulle oli ilmeisesti laitettu piuhat takaisin vatsani ympärille, jotta voidaan jatkaa pikkuisen sydänäänien seuraamista. Päivystävälle lääkärille oli lähetetty pyyntö tulla katsomaan käyriä, sillä pikkuisen sydänäänet olivat olleet liian monotoniset eikä liikkeitä juurikaan ollut. Oli viitteitä siitä, että pikkuinen ei saisi riittävästi happea kohdussa.
Olin alkanut kouristelemaan äkkiä todella rajusti. Päivystäjän tullessa paikalle kouristusta ei oltu vielä saatu Stesolidilla laukeamaan ja ultraäänessä pikkuinen oli bradykardinen, syke 50-60, eikä lyhyessä seurannassa korjaannu, minkä vuoksi oli päädytty hätäsektioon. Minua oli lähdetty kuskaamaan leikkaussaliin (edelleen kouristelevana) ja miehelle oli soitettu 19:47. Hänelle oli kerrottu kouristuksesta, sydänäänten laskusta ja siitä, että olemme molemmat hengenvaarassa. Miestäni oli pyydetty tulemaan paikalle mahdollisimman pian.
Kello 19:48 syntyi esikoisemme. Sektiossa oli ulosottovaikeuksien välttämiseksi tehty klassinen kohtuviilto (eli pystyyn) ja autettu vihreästä vedestä 600 grammainen, nopeasti virkustuva, lapsi syntymään. Apgarpisteet olivat 4/7/9 - eli täyden kahden kympin vauva. Pikkuinen oli hätäkastettu, vaikka olikin hengittänyt itse kohdusta otettaessa ja kuulemma oikein parkaissutkin. Hänet oli lähdetty viemään samantien vastasyntyneiden teho-osastolle pussissa, jonne oli kuulemma vielä matkalla tehnyt yhdet hätäkakat. Keskoskaappia ei siis ollut valmiina, kun kaikki kävi niin äkkiä. Siksi oli tuossa pussissa, jotta saatiin pidettyä lämpimänä ensi hetket."



Niin. Tämä päivä on näille pienille ihmeille, jotka ovat taistelleet hankalasta alusta huolimatta tähän päivään. Tänään muistetaan myös niitä keskosvauvoja, jotka saivat olla vanhempiensa luona vain hetken ja levitetään toivon mukaan samalla tietoa siitä mitä keskosuus on. Maailmassa joka kymmenes lapsi syntyy keskosena - ja Suomessakin noin 5 prosenttia. Tänään keskosvanhempien yhdistys Kevyt palkitsee myös vuoden keskosvaikuttajan, henkilön, joka on tehnyt arvokasta työtä keskosten hoidon parantamiseksi.

Aamulehden juttu tämän päivän palkitsemistilaisuudesta
"Erikoispsykologi Sari Ahlqvist-Björkroth on vuoden 2014 keskosvaikuttaja. Valinnan tekee vuosittain valtakunnallinen Keskosvanhempien yhdistys Kevyt. Ahlqvist-Björkroth on kehittänyt ja toteuttanut Vanhemmat Vahvasti Mukaan -koulutusmallia, joka korostaa keskosten vanhempien merkitystä vastasyntyneiden tehohoidossa.
Vanhempien läsnäolon ja osallistumisen vauvansa hoivaamiseen katsotaan tukevan lapsen kehitystä.
– Perhekeskeisen hoitomallin edistäminen ja vanhempien mukaan ottaminen hoitotyössä on meille yksi tärkeimmistä asioista, joita haluamme viedä eteenpäin. Koimme tärkeäksi palkita henkilön, joka on tätä työtä tehnyt, kertoo Keskosvanhempien yhdistys Kevyen puheenjohtaja Outi Hytönen.
Paraislainen Ahlqvist-Björkroth on koko uransa ajan ollut kiinnostunut lasten ja vanhempien varhaisen vuorovaikutussuhteen kehittymisestä, tukemisesta ja arvioinnista. Hän tekee aiheesta väitöskirjaa sekä toimii yksityisesti kouluttajana ja työnohjaajana.
– Ammatillinen kiinnostus keskosiin ja perhekeskeisyyteen muodostui työ- ja tutkimuskokemusteni kautta, mutta sai merkittävän lisän henkilökohtaisesta kokemuksestani, kun kolmas lapseni syntyi keskosena 32. raskausviikolla vuonna 2005, Ahlqvist-Björkroth kertoo.
– Vasta oma kokemus avasi silmäni sille, että vaikka senhetkinen vastasyntyneiden tehohoito oli lääketieteellisesti korkeatasoista, se ei huomioinut riittävästi varhaisen kiintymyssuhteen kehittymistä sairaalahoidon aikana."

Oikein hyvää keskoslasten päivää!

14 kommenttia:

  1. Eipä löydy muita sanoja kuin ihana kun selvisitte tuosta kaikesta! :)

    VastaaPoista
  2. <3 mä en ole moista päivää ennen edes tiennyt olevan olemassakaan paitsi tänävuonna kiinnitin siihen kyllä paljonkin huomiota <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kupla, en minäkään kiinnittänyt vielä viisi vuotta sitten.. pari viikkoa tosin tämän päivän jälkeen elämä olikin täynnä keskosuutta. :) Ja se miksi tietoisuutta on hyvä lisätä tässäkin asiassa, on se että vauvat/lapset/ perheet osattaisiin huomioda paremmin niin hoidossa kuin arjessa sen jälkeenkin.

      Tuosta kuvasta puuttuu kuvateksti.. Siihen voisi lisätä, että esikoinen on ensimmäistä kertaa äidin sylissä - ikää on tasan kuukausi kuvaushetkellä. Viidessä vuodessakin tosin hoitomenetelmät ja vanhempien huomiominen ennättää muuttua paljon, mutta edelleen on paljon parantamisen varaa.

      Poista
  3. Onneksi olette selvinneet tuosta kokemuksesta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmina, onneksi. <3 Itse vietin 3 päivää teholla, sen jälkeen vielä 7 päivää osastolla. Esikoinen vietti teholla 3kk ja sen jälkeen vielä osastolla yhden kuukauden. Meni kumminkin pari vuotta ennen kuin voi sanoa, että pääsin kriisin yli. Ja tosiaan puolitoista vuotta meillä oli arjessa kaikkea erityistä.

      Poista
  4. Varmasti ollut rankka kokemus! Ja ihmeellistä, että nykyaikana noin pienetkin vauvat selviävät.. Onneksi kaikki meni teidän kohdallanne hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, kiitos. Elämä on toisinaan niin ihmeellistä. Ja vauvat aina ihmeitä. Mahtui toki meidänkin sairaala-aikaan niitä hetkiä, kun yhdessä toisen äidin kanssa itkettiin. Itketiin sitä, että hän joutui lähteä kotiin yksi lapsi arkussa. Itkettiin pumppaushuoneessa toisen äidin kanssa sitä, kuinka heidän oli pitänyt jo aiemmin saattaa kaksi lasta ikuiselle matkalle. Itkin hiljaa oma lapsi sylissä sitä, kun teholla alkoi hirveä kiire ja hyörinä. "Siellä on syntymässä uusi pieni vauva!" Hoitajia ja lääkäreitä tuli ja meni, tehtiin tilaa teholla uudelle vauvalle, hoitohenkilökunta lähti juoksemaan synnytyssaliin kaapin kanssa.. ja myöhemmin tulivat tyhjin käsin takaisin. Vauva ei selvinnyt edes teholle asti. Monta kertaa oli mieli maassa suru muiden puolesta ja samalla erittäin epäreilu olo siitä, että juuri me olemme hengissä. Ja silti toivoi, ettei sen tarvitsisi olla meidän vauva joka täältä lähtee arkussa.

      Huoh.. anteeksi vuodatus.. kyyneleet ei tulleet eilen. Nyt ne tuli.

      Poista
  5. En tiedä oletko jo kirjoittanut asiasta ja pahoittelen jos utelen mutta kiinnostaisi tietää olitko hakeutunut sairaalaan oman olotilan takia vai bongattiinko, ilmeisesti raskausmyrkytys, neuvolassa vai kuinka?

    Tuli kyllä kyynel silmään kun luin tekstisi. Olette tosiaan selviytyneet monen monesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista anonyymi. <3

      En ole tässä blogissa kurjoittanut varsinaisesti tuota koko tarinaa. Mainintoja on siellä täällä postauksissa ja kommenteissa. :) Olen kyllä miettinyt että julkaisin noita vanhoja tekstejäkin täällä.

      Osastolle jouduin/pääsin (taisteltuani viikon) kouristusta edeltävänä päivänä raskaushepatoosin, eli kutinan ja vauvan liikkumattomuuden takia. R-myrkytyksestä ei varsinaisesti ollut viitteitä. Turvotusta oli, mutta verenpaineet oli ok, ja kouristuspäivän aamunakin pissan protskut oli vain yhdellä plussalla.

      Ehkä vielä julkaisen tuon "tarinan" kokonaisuudessaan. :)

      Poista