Toukkapussit haitallisia vauvoille?

Kuva sairaanhoitajien sivuilta: Puikot heilumaan toukkien hyväksi.
Törmäsin aamulla ensimmäiseksi facebookissa sairaanhoitajien sivun -linkkiin: "Puikot heilumaan toukkien hyväksi". Saatesanat linkille eivät tosin olleet vain "ihanaa, söpöä" vaan jotain herättelevämpää. Olen nähnyt noita toukkapusseja ensimmäisen kerran vasta meidän kuopuksen syntymän jälkeen ja ajatus on juurikin on ollut "kuinka kätevää ja söpöä". Ei tarvitse pukea hirmuista kerrosta vaatetta vauvan päälle, kun se pienen pukeminenkin on vaikeaa ja epämiellyttävää (vauvalle) eikä tarvitsisi kääriä koko ajan johonkin peittoon joka pysyy huonosti päällä esim. kannettaessa - tai imetettäessä. 

Silti tuo Riikan teksti laittoi pohtimaan puolustuspuheenvuoron ja syyllistysmirefleksin sijaan. (Ja hei, kuinka mahtavaa, että näiden vuosien ja kolmannen lapsen jälkeen en ole kokenut syyllisyyttä asioista, jotka teen eri tavoin!) Mitä mieltä sinä olet?
Riikka Ikoselta lainattu teksti saatteena:

"Netissä leviää kovaa vauhtia arveluttava kampanja, Sairaanhoitajaliiton tuella tällainen pussi on pahimmillaan vahingollinen vastasyntyneelle.
Sairaanhoitajaliitto on sitoutunut näyttöön perustuvan hoitotyön kehittämiseen ja levittämiseen. Valitettavasti tämä kampanja, joka sinällään ilmentää vilpitöntä ja pyyteetöntä auttamisen halua, ei ole tämän sitoumuksen kanssa linjassa. Tutkimusnäyttö osoittaa kiistatta, että vastasyntyneen tulee olla jatkuvassa ihokontaktissa äitinsä kanssa. Ihokontakti edistää vastasyntyneen hengityksen, verensokeritasapainon ja lämpötasapainon vakiintumista.

Vastasyntyneen eristäminen omaan tilaan nukkumaan lisää hypotermian ja hypoglykemian riskiä. Lisäksi imetyksen optimaalisen alun ja jatkumisen kannalta jatkuva ihokontakti on lähes välttämättömyys. Synnytyssairaalassa jaetut kapalopussit valitettavasti saattavat rohkaista äitejä keskeyttämään ihokontaktin.

Lisäksi kapalointia muistuttava pussi saattaa häiritä vauvantahtista, hyvin tiheää imetystä ensipäivinä, mikä taas problematisoi imetystä jatkossa. Vähintäänkin pussi antaa väärän viestin vauvan optimaalisesta, näyttöön perustuvasta hoidosta vastasynnyttäneelle äidille. Näyttöön perustuvasti voisikin olla parempi neuloa vaikka pieniä tilkkupeittoja, joita voidaan käyttää äidin ja vauvan yhteisinä peittoina ihokontaktin aikana.

Minusta on erittäin arveluttavaa, että Sairaanhoitajaliitto on mukana kampanjassa, joka rohkaisee näyttöön perustuvan hoidon toteuttamattomuuteen."

Kommentit

  1. Ööh? Tuo toukkapussi on tosi ihana ajatus. Mulla on näitä vain kapaloon rauhoittuvia vauvoja, enkä koskaan oppinut kapaloimaan kunnolla (käytin siis peittoa tai lakanaa, en varsinaista kapaloa). Tuollainen pussi saattaisi hyvin toimia.

    Ja ihan totta tietysti, ihokontaktia pitäisi olla paljon, mutta jatkuvasti eli koko ajan? Entää talvivauva? Sairaalassa on aina kylmä... ja kotonakin vetää.

    Mun mielestä hyvin arveluttava tuo tekstipätkä, jonka lainasit. Onko näin, että tultuaan äidiksi äiti ei enää saa olla mitään muuta kuin Täydellinen Äiti? ärrinmurrin.

    VastaaPoista
  2. Tuo sama "ööh?" oli itelläkin eka ajatus. Mitä jos vaikka vain nouden toukkapussien mukana annettaisiin vähän infoa siitä ihokontaktista sille äidille. Meillä sairaalassa sai lainata ihanaa ihokontaktitoppia. Mutta aika arkielämästä irti tuollainen ajatus, että vauva olisi KOKO AJAN ihokontaktissa. Ja meillä oli esikoinen, joka ei rauhoittunut mihinkään ihanaan ihokontaktiin, vaan omaan tilaan, esim. kapaloon. Mutta näemmä niin hyvää ajatusta ei maailmassa olekkaan, että joku vielä vähän parempi tulee sen tuomitsemaan ja etsimällä etsimään ongelmia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne. En tekstilläni tarkoita, että Täydellinen Äiti pitää vauvaansa ihokontaktissa ensimmäiset kuukaudet taukoamatta. Tutkimusnäytön mukaan vauvaa olisi tärkeää ptää ensimmäiset päivät mahdollisimman taukoamattomassa ihokontaktissa. Vauvalle ei myöskään tule kylmä, vaan yksin makuuttaminen lisää vajaalämpöisyyden riskiä. Vauvatkin ovat erilaisia, osa rauhoittuu parhaiten kapalossa, osalle ihokontakti on välttämätön komplikaatioiden ehkäisemiseksi.

    Koska tutkimusnäyttö on kiistaton ensimmäisten päivien ihokontaktin tärkeydestä, on minusta erittäin arveluttavaa, että näyttöön perustuvaa hoitotyötä edistämään sitoutunut liitto jakaa vauvan toukkaamiseen kannustavia pusseja. _Kaikille äideille_ jaettuna ne antavat väärän viestin vauvan ensisijaisesta houtopaikasta ensimmäisten päivien aikana. Meillä on jo ihan tarpeeksi välineitä, jotka on suunniteltu siihen, että vauva sopeutuu olemaan itsekseen, biologian vastaisesti.

    Riikka (vastasyntyneiden teho-osaston sairaanhoitaja, Terveystieteiden maisteri, tohtorikoulutettava, imetystukiäiti ja äiti, joka itsekin kapaloi rauhattoman vauvansa)

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä tuossa on nyt vedetty kyllä mutkat aika suoriksi. Ja ylipäätään haettu aika kaukaa, ja kontekstista irroitetusti. Ihan rehellisesti, mun mielestä tuommoiset kommentointi on hyvin arveluttavaa. Kritiikki on vaikea laji mutta kun se on vain ja ainoastaan syyllistämiseen verhottu niin mäkeen mennään. En näe että toukkapussit sulkisivat pois ihokontaktiin kannustamisen. Ikävää uutisointia.

    VastaaPoista
  5. Mä en tajunnut mitään :) Mikä tässä nyt oli ongelma? Kiva lämmin pussukka pötkölle silloin kun äiti esim syö tai käy vessassa, koska ne kai äideillekin sallitaan , kuitenkin ;) Mun mielestä vaarallisempaa ( kuin villapussukka) vauvoille on se älyn vaje jota näytetään oletettavan meillä jokaisella olevan. Omg. Me ei osata mitään ilman kieltoja?

    VastaaPoista
  6. Yhdyn samaan ööh-kommenttiin. Meillä sairaalassa ei ainakaan ollut edes mahdollista olla ihokontaktissa vauvan kanssa koko ajan. Jos halusi saada syödyksi piti itse huolehtia ruokansa. Kerran imetin juuri lounaan aikaan ja kätilö käävi yrittämässä ottaa vauvaa pois rinnalta, jotta saan itse haettua ruokaa. Sitten kun vauva suuttui, lupasi kätilö _nyt tämän kerran_ hakemaan minulle ruokaa, mutta jatkossa piti ajoittaa imetykset niin ettei osu ruoka-aikaan jos halusi syödä. Missä lapsentahtisuus? Jotenkin pitäisi ehkä muualta lähteä nämä asiat kuin jostakin toukkapusseista. Meillä vauva jo synnytyssalissa kätilön toimesta kapaloitiin..

    VastaaPoista
  7. En pyri syyllistämään ketään. Enkä halua, että kukaan tekstistä syyllistyy. En myöskään tuomitse yhdenkään äidin valintoja. Puhun tästä yleisellä tasolla, tutkimusnäyttöön perustuen. Sairaanhoitajaliiton ajatuksena on jakaa jokaiselle synnyttäneelle äidille toukkapussi erässä sairaalassa. Ja pussin saa omaksi. Näyttöön perustuvasti yksin, äidin ihokontaktista erotettuna oleminen on vauvalle haitallista. Tässä on ristiriita.

    Totta kai äiti saa käydä vessassa ja syödä :) vauvan voi kääräistä peittoon siksi aikaa. Tarkoitus ei ole jakaa kieltoja tai pitää äitejä tyhminä. Hoitohenkilökunnan velvollisuus on ohjata näyttöön perustuvasti tuoreita äitejä hoitamaan vauvoja parhaalla mahdollisella tavalla. Toukkapussien jakaminen ei tätä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuollainen pussi kotona olisi ollut tosi ihana, ihan vaan jo siksi, että kun vauva nukkuu, siinä olisi ollut hyvä, lämmin ja turvallinen olla. Kas kun kaikki äidit pitää sisällään muitakin kuin esikoisten äitejä ;) Syliin saattaa olla tunkemassa monta muutakin sitä tarvitsevaa.

      Ja sairaalan lapsivuodeosastot (käyttäjäkokemusta neljästä kahdentoista vuoden aikana)... huh. Kyllä se oikea ongelma nyt on joku ihan muu kuin toukkapussi.

      Poista
    2. Samaa mieltä SanKarin kanssa. Tämä ei ole oikea ongelma synnytyssairaaloissamme. Vaihtoehtoja on aina hyvä tarjota, ihan jokaiselle äidille. Ja sitä toukkapussi juuri on, vaihtoehto. Eikä se sulje pois vauvan ihokontaktia eikä sitä että hoitohenkilökunta ei hoitaisi velvollisuuksiaan saatika työtään kun tarjoaa tätä vaihtoehtoa.

      Poista
    3. Miten ihmeessä Riikka voit kumota meidän kaikkien kertomukset, tai oikeastaan myötäillä niitä, ja sitten kuitenkin todeta että toukkapussien jakaminen on pahasta? Eikö esimerkiksi äitiyspakkauksen laatikko, josta saa vauvavuoteen, ole sitten pahasta, koska joku äiti voi laittaa sinne vauvansa silloin kun sen pitäisikin olla ihokontaktissa? Logiikka todella ontuu ja jotenkin tuntuu, että tässä on jotakin henkilökohtaista sitä tutkimusta vastaan eikä edes itse asiaa.

      Poista
    4. Munsta olis tosi hyvä, jos ihokontaktista puhuttais enemmän.

      En silti kuitenkaan itse koe, että Riikan kommentit olisi suunnattu niinkään äideille vaan sairaaloille, joissa oman erityisen laajamittaisen yhden vauvan kokemukseni mukaan tuota asiaa ei kauheasti korosteta: ohimennen vaan mainittiin, että ois ehkä hyvä niinku jos vauva ois joskus ihoa vasten.

      Kiitos Riikka, kun jaksoit tarkentaa asiaasi - vielä noin rauhallisesti.

      Poista
    5. Liinalla hyvä pointti :) En muuta näkemystäni toukkapussista, mutta sen lisäksi, mitä olen ihokontaktista itse lukenut, mulle on siitä lapsivuodeosastolla KERRAN mainittu. Tän kutosen kanssa tyylillä: "Kyllä sunkin pitäis se ihan iholle ottaa!" Ööh... Ne mun lukemat artikkelit yms. taas ovat liittyneet nimenomaa keskosten hoitoon.

      Siinäkin on ero puhutaanko ensipäivistä (ts sairaalassaolo) vaikko ensikuukausista. Pussille lienee käyttöä kotona, kun ihokontakti jää arjen pyörityksissä öihin.

      Poista
    6. ... niin pitäisikö tosiaan esimerkiksi sitten liinailusta puhua jo ihan synnytyssairaalassa? Voisiko sairaanhoitajaliitto lähteä sellaiseen mukaan? Liinailussa tuo ihokontakti nyt onnistuisi siis mahdollisesti siinä arjen pyörteissä paremmin. :) (Ja ei tietenkään äitejä syyllistäen, mutta siis tuohon ihokontaktiin liittyen.)

      Poista
  8. Tähänkin postaukseen liittyen: http://elinalappalainen.blogspot.fi/2014/11/better-than-you.html

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista ja keskustelusta Sankari, Satu, Riikka, Kukkavarvas, Kupla, Mari ja Liina. :)

    Kuten tosiaan tuohon seuraavaan postaukseen kirjoitin (ja siksi tässäkin postauksessa tuosta syyllistymisestä mainitsin), niin minulle heräsi tosiaan ensimmäisenä tuosta Riikkan tekstin pätkästä muu kuin äitien syyllistäminen tai pitäminen tyhminä. Toki joku toinen voi kokea tuon toisin.

    Minusta ajatus siitä, että niin sairaanhoitaja- kuin lääkäriliitonkin pitää puoltaa ja tukea tutkimuksilla hyväksi todettuja lääketieteellisesti perusteltavissa olevia toimintatapoja vauvanhoitoon, on oikea.

    Ja mikä mahtava tunne itselle tuli, kun ehkä kerrankin osasin erilaisen kommentin luettuani ajatella muutakin kuin sitä, että taas minulta äitinä vaaditaan täydellisyyttä. Tai että taas minua ollaan syyllistämässä, sillä en minäkään pidä vauvaani ihokontaktissa..

    Heräsi myös ajatus siitä, että ei tuosta ihokontaktissa olemisesta oikeastaan edes missään puhuta. Paitsi keskosten vanhemmille vauvateholla. Ehkä tosiaan jollekin on puhuttu. Mutta aika monelle jonka kanssa olen tuosta nyt jutellut, on jäänyt eri mielikuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tarkennan näin jälkikäteen omaa kommenttiani vielä että mä en itseasiassa kokenut että äitejä syyllistettäisiin, vaan nimenomaan Sairaanhoitajaliittoa sekä kätilöitä ja hoitajia jotka tämän toukkapussi-tempauksen takana on. Olisi tietysti voinut tarkentaa asiaa jo siinä alkuperäisessä kommentissa mutta tulkoon nyt vähän näin jälkiperoisesti. Mun mielestä tuo kritiikki oli suunnattu huonosti nimenomaan Sairaanhoitajaliittoa kohtaan. Jolle se käsittääkseni oli tarkoitettukin, ei äideille :)

      Poista
  10. Mulle on puhuttu ihokontaktista neuvolassa erään imetyskeskustelun yhteydessä. Eli tällöin mainittiin vain, että ihokontakti on hyvä olla ja että tämä edistää imetystä ja toisaalta äidin ja vauvan vuorovaikutusta ja kiintymyssuhteen lujittumista.

    Varmaan näin onkin, mutta minusta tuo toukkapussikin vaikuttaa varsin hyvältä vaihtoehdolta; eihän kukaan kuitenkaan voi pikkuista ihan koko aika ihokontaktissa pitää vaikka se kuinka ihanteellista olisikin. En siis näe toukkapussin sulkevan ihokontaktia pois, paremminkin tarjoavan väliaikaisen vaihtoehdon niiden hetkien ajaksi, jolloin ihokontakti ei jostain syystä ole mahdollinen. Tarkoitan tilanteita, joissa äiti esimerkiksi käy vessassa, suihkussa tai syö - tällöinhän ihokontaktissa oleminen on ainakin haasteellista (varmasti ratkaisuja näihinkin tilanteisiin löytyy, jos oikein haluaa etsiä).

    Minusta toukkapusseja voisi ihan hyvin jakaa - lähinnä ajattelisin, että sairaaloissa olisi hyvä muistuttaa ihokontaktin tärkeydestä ja huomauttaa, että vaikka toukkapussi voikin olla käypä ratkaisu näille tietyille hetkille, ei se kuitenkaan ihokontaktia korvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Janni :) Voihan noita toukkapusseja minunkin mielestäni jakaa - aivan kuten esim. joskus jaetaan tumppuja, villamyssyjä tai jotain muuta (me saatiin keskoslasta kans vaikka mitä villavaatteita). Mutta jospa tosiaan sairaanhoitajaliitto jäisi ulkopuolelle eikä kampanjoisi..?

      Poista
    2. Joo, se voi olla että sairaanhoitajaliitto ei välttämättä ole se oikea taho kampanjoimaan...

      Poista
  11. Näin mummuna kun ajattelee tuota toukkapussi asiaa, niin eikös tuo ole aivan mainio kun laitetaan vauvaa nukkumaan. Eihän vauvaa tarvitse siihen aina laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu miten nukuttaa vauvaa. :) Jos nukuttaa yksinään, niin eihän tuo tosiaan silloin kummene vaan tosiaan on pidemminkin kätevä ja parempi kuin peitto. Mutta jos nukuttaa lähellä itseään esim. päivällä liinassa itseään vasten ja yöllä vieressä saman peiton alla kainalossa, niin silloin tuo ei ole kovinkaan kätevä.

      Jokainen toki tavallaan, mutta kieltämättä tuosta ihokontaktista ja läheisyydestä voisi puhua enemmänkin. Myös sen äitiyspakkauksen mukana. :)

      Poista
    2. Kätkytkuoleman ehkäisystä on ohjeistus, jonka mukaan vauvaa ei nukutetaan perhepedissä vaan omassa sängyssä. Toukkapussi on siis tähän loistava vastaus, koska silloin ei ole riskiä että peitto tulee kasvoille.

      Poista
  12. Mä olin aloittamassa kutomaan toukkapussia ja aloin googlettaa ohjetta. Lähinnä, että montakos silmukkaa siihen pitäis luoda :D No löytyikin tämä.. Lähinnä naureskellen luin tuota vastustus-kommenttia. Eli kudon kyllä sen toukkapussin ja tulen käyttämään maaliskuussa syntyvälle vauvalleni <3

    VastaaPoista
  13. Sairaanhoitajaliitto tietänee että nykyään ei vauvoja suositella nukutettavaksi saman peiton alla tai kantoliinassa vaan omassa sängyssä ilman vaaraa peiton tulemisesta kasvoille. Siihenhän tämä toukkapussi on aivan loistava.

    VastaaPoista
  14. Aivan käsittämättömän urpo kommentti "tohtorikoulutettavalta". Oma kokemukseni on, että vastasyntyneiden teholla ei saa edes olla läsnä saati sitten ihokontaktissa, joten tämä ripitys tuntuu harvinaisen vähäjärkiseltä.
    Tämä väitöskirja tulee olemaan todella mielenkiintoinen, jos perustelut ovat samaa tasoa kuin tässä.

    VastaaPoista
  15. No niin minäkin! Aion myös olla ikävä ja käyttää lapsellani vaatetusta!!! Pilallehan siinä lapsuus menee, mutta saattaa se mennä alasti pihamaalla maaliskuussa muutenkin.

    VastaaPoista
  16. Ihmettelen sitä, että toukkapussiin ainakin joissakin ohjeissa opastetaan langaksi Seitsemää veljestä. Kovakuituista, pistelevää ja kutittavaa sukkalankaa siis. Vaikka olisi vaatekertaa välissä, niin takuulla tulee niin lyhyt villakuitu läpi herkälle iholle. Voipi olla vauvan vaikea rauhoittua...

    VastaaPoista
  17. Yksi lisää linjalle ööööh... mitäs jos vauva on tosiaan keskolassa? Ei siellä mitään ihokontakteja ole 24/7. Tai vaikka kotonakin. Loppuuko äidin muut tekemiset kuin seinään kun vauva tulee kotiin ja ollaankin 24/7 ihokontaktissa? Mites suihkussa käyminen? Siivoaminen? Ruoanlaitto? Ja etenkin jos on yh? Että ei kun ihokontaktissa vaan kaikki..

    Kuuden lapsen äitinä pidän kyllä nyt sairaanhoitajan kommentointia asiaan jokseenkin hölmönä. Ei kai yksikään äiti pidä vauvaansa muuten vaan missään pussukassa tai petissä makoilemassa, pöh ja pah, mutta tuskinpa yksikään äiti tahtoo myöskään olla 24/7 vauvansa ihokontakti. Nukkuakin kai pitäisi, ja tosiaan, tehdä niitä muitakin ihan normaaleita arkipäiväisiä juttuja ja jos vauva onkin ns levoton yksilö eikä viihdy kuin sylissä niin tuohan on mainio apu niihin hetkiin kun on PAKKO tehdä muutakin kuin sylitellä vauvaa.

    VastaaPoista
  18. Tuula S:n kommenttiin viitaten: Meillä sama juttu sekä minulla että lapsilla - ja ihan vauvasta asti. Tuntuu että kaikki pistelee ja lapsillakin on yhtä huutoa ja kiermurointia tuollaisissa vaatteissa. Vaikka kuinka yrittäisi muut opastaa että tässä ja tässä materiaaliassa ei pistele.

    Irkkun kommenttiin: Itselläni on rv 25 syntynyt lapsi ja olen viidettä vuotta keskosvanhempien yhdistyksen Kevyen hallituksessa. Kevyt on omalta osaltaan koittanut edistää perhekeskeistä hoitotyötä ja ollut mukana myös palkitsemassa tämän alan suomalaisia tutkijoita lupaavista tutkimuksistaan, joista yhtenä on kivunlievitykseen tarkoitettu käsikapalo ja toinen sitten kenguruhoito.

    Oman lapseni sain ekan kerran syliini vasta sinä päivänä kun hän täytti kuukauden, ja silloinkin vain 10 minuutiksi. Seuraavan kerran pari viikkoa myöhemmin sain lapseni kenguruun.

    Tästäkin ollaan menty suomessa jo valtvasti eteen päin ja ymmärretty, että juuri tuo kenguruhoito on se joka auttaa vauvoja paranemaan nopeammin ja vähentämään apneoita. Vastaavia tutkimuksia ja tuloksia on toki löydettävissä hoidon ja sylin suhteen myös täysiaikaisten terveiden ja isompien lasten osalta.

    Kirjoittelin aiheesta enemmän tässä bloggauksessani:
    http://elinalappalainen.blogspot.fi/2015/05/vanhempien-syli-parasta-lapsen-aivoille.html

    " Sittemmin tutkijat ja lääkärit yksi kerrallaan alkoivat pitää tutkimustuloksia paikkansa pitävinä. Pienten keskoslasten hermoradat ja aivot kehittyvät aivan mieletöntä vauhtia viimeisen kolmen raskauskuukauden aikana. Ärsykkeillä, jotka kohdun ulkopuolella ovat paljon suurempia kuin kohdun sisällä, on valtava merkitys esim. lapsen stressitasoon ja siihen millaisia hermoyhteyksiä aivoihin muodostuu. Mitä kohtumaisempi ympäristö (esim. kenguruhoito äidin tai isän sylissä sydäntä vasten, pimeässä ja muilta ääniltä suojassa), sitä parempia tuloksia.

    Saman suuntaisia vaikutuksia aivojen kehitykseen on myös lapsen ensimmäisillä kuukausilla ja vuosilla. Kuinka hyvin olemme läsnä, kuinka reagoimme, luommeko lapselle turvallisuuden tunteen ja autammeko lasta hädän hetkellä vai annammeko lapsen stressitason nousta korkealle ja jäädä sille tasolle pitkiksi ajoiksi ilman, että autamme lasta. Pitkäkestoinen itkeminen voi esimerkiksi vahingoittaa kehittyviä aivoja ja aiheuttaa oppimisvaikeuksia myöhemmin elämässä. "

    Ollaan siis pikkuhiljaa menossa siihen suuntaan, että keskoslapsetkin voisivat olla vanhempiensa vierihoidossa ja iholla yhä enemmän. Tähän tähtää myös kaikissa Suomen yliopistosairaaloissa meneilläään olevat lastentehojen remontit.

    Liinailu on tältä osin hyvä ratkaisu niin kotona, sairaalassa, kaupassa, kuin lenkilläkin. :) Toki vaippaa pitää vaihtaa ja itsekin käydä pesulla jnejne, mutta monet sängyssä/ rattaissa nukutetut hetket voisi pitää myös liinassa.

    Ja näin tilastotieteilijänä' kommentoin, että kyllä, paljon löytyy vanhempia joiden mielestä vauvan kuuluu ensi hetkestä lähtien oppia nukkumaan ja olemaan yksin. :(

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit