keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Esittelyvideo ja pohdintaa rösöisestä blogi-minästäni


Otettiin ehdokaskollegan kanssa haukkuja vastaan tyhjällä torilla viime keväänä. :D
Tania kirjoitti omassa blogissaan vastikään postauksen kiiltokuvamaisesta elämästä, jota minäkin kommentoin. Blogit, joissa on kauniita kuvia ja hetkiä, kenties jopa kalliita vaatteita ja sisustusjuttuja, saavat kommentteja kiiltokuvamaisuudesta. Siitä, kuinka bloggarin elämä on muka vain kakkua ja shamppanjaa, iloa ja onnea. Jotkut jopa syyttävät bloggaajia siitä, että esittävät elämänsä täydellisenä, liian täydellisenä.

Eipä kenellekään pitäisi olla yllätys, että bloggari kirjoittaa blogiinsa sitä mitä haluaa ja jättää pois sen mitä ei sinne halua. Jännä, miten tosiaan jotkut voivatkin ajatella, että blogin kautta saisi täydellisen kuvan bloggaajasta ja tämän elämästä. Tai että bloggaaja edes kirjoittaisi kaikista elämänosistaan. 

Blogeja, lukijoita kuin myös bloggaajia on niin monta erilaista, että sekaan mahtuu kaikille jotain. Joku tosiaan kirjoittaa blogiin esimerkiksi vain niistä elämän kauniista asioista. Haluaa jakaa ne hetket muille ja pitää blogia myös omana muistojen leikekirjana tai valokuvausharrastuksen kuvagalleriana. 

Toinen pitää blogia ikävistä asioista. On esimerkiksi syöpäsairastuneen blogi omasta sairaudestaan, suruista ja taisteluista. Tai lapsettoman blogi, johon kirjoittaa vain niitä lapsettomuuteen liittyviä juttuja, ne voivat vuodesta toiseen olla aina negatiivisia. On lapsensa menettäneen blogia, eronneen blogia, erityisblogia ja ihan vain päiväkirja-tyyppistä blogia tai mielipideblogia.

Ja vaikka kirjoittaisi omaan blogiinsa vain negatiivisista tai vain positiivisista asioista, pitäisi olla sanomattakin selvää, että kaikkien elämään mahtuu tavalla tai toisella molempia jossain määrin. Toisille blogi on inspiraation lähde, toisille vertaistuen paikka, toisille terapiahuone, kolmannelle paikka jakaa ajatuksiaan ja neljännelle kenties paikka jakaa käsityövinkkejä.

Noh, niin, omassa blogissani kirjoitan sitä mitä milloinkin on mielen päällä. Vaikka ruodin läpi  välillä oikein olan takaa maailmanmenoa, omaa elämääni, omia ajatuksiani ja jopa hetkiä sieltä täältä, jätän silti paljon pois. Etenkin ne arjen ilot. Esimerkiksi lasten kehitysvaiheet, säihkyvät silmät, hauskat ilmeet, sisarussuhteiden muodostumisen, nauravan suun, hauskat sanonnat ja yhteiset uintiretket. Ne, kun ei mielestäni tänne kuulu. Toisaalta jätän pois myös riidat puolison kanssa, jne. Vaikka tykkään myös mennä pintaa syvemmälle ja ruotia, ruotia oikein olan takaa maailmanmenoa. Kahvikuppikuviakaan täältä ei löydy, sillä olen ollut kahvilakossa jo kuusitoista vuotta. Ei. En juo teetäkään. Maito paras voitehista.

Millainen kuva minusta sitten blogin kautta välittyy? Useimmiten tuntuu ettei kovinkaan positiiviinen. Kyllä minä pitkälti olen se sama tyyppi, joka omia ajatuksiaan tänne tuo, mutta ei tässä ole kaikki minusta. Eikä kirjoittamalla saa läheskään oikeaa kuvaa toisesta. En minä teistä, ettekä varmaan tekään minusta.

Sen sijaan uskon, että tämä blogi antaa enemmän niille, jotka minut tuntevat livenä. En haluaisi esim. kavereiden, läheisten, tuttavien kanssa kertoa kovin kärkkäästi sellaisia asioita, jotka toiselle on arkoja. Tarkoitukseni ei ole arvostella toisten valintoja tai toisten kasvatusperiaatteita tai ajatuksia. Ja toivon, ettei muutkaan tekisi niin meidän kohdalla. Siihen on syynsä, miksi meillä tehdään esimerkiksi jotkin asiat toisin kuin taas joku toinen tekee.

Ja minulle kirjoittaminen on ollut aina helpompi tapa jäsentää omia ajatuksia, kuin liveväittelytilanne, jossa joudun puolustamaan esim. meidän sormiruokailua, imetystä, korviketta, perhepetiä, unikouluttomuutta, lapsilukua, sukupuolisensitiivisyyttä, elämänkatsomusta, jne.

Alla kotikutoinen esittelyvideoni. En viihdy kameran edessä ja se näkyy. Niin jäykkää, kangertevaa puhetta. Mutta kumminkin. Tässä olen minä puolitoista vuotta sitten. (Voih, pitäisikin käydä parturissa leikkuuttamassa taas kuontalo tuollaiseksi.)


Olin mukana meidän poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajakisassa puolitoista vuotta sitten. Ei minusta puheenjohtajaa tullut, mutta kasvoin sitäkin enemmän. Kierrettiin Suomen maata ristiin rastiin, oltiin paneeleissa, konkaripoliitikkojen haastateltavina, yritysvierailuilla, opittiin yhtä ja toista. Samalla myös itsevarmuus kasvoi ja oli yhä helpompi esittäytyä uusille ihmisille, kertoa omista ajatuksista, puhua isoillekin yleisömäärille ilman takertelua, jne. (Saatiin me järjestöllekin lopulta oikein fiksu ja ihana puheenjohtaja.) Kisa oli minulle tärkeä ja arvokas kokemus.


Millaisista blogeista sinä pidät? Mistä haluat itse kirjoittaa ja mitä jättää kertomatta?
Saako tämä olla viimeinen kerta, kun esiinnyn blogissani videolla? :D


20 kommenttia:

  1. Susta tulis hyvä jääkiekko- tai joku muu urheiluselostaja. Kiva musiikki taustalla, luulin ensin puhelimen soittoääneksi kun alko taustalla yhtäkkiä. Tulihan siinä esittelyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos, täytynee harkita sitäkin. ;) Tuo oli kyllä tosiaan aika kuiva ja tylsä video. Vielä on petrattavaa, jotta sais puheista ja esittelyistä sellaisia, joita muutkin jaksaa kuunnella. :) (Kaveri laittoi videoon musat taustalle, meinas että on muuten aika kuiva.)

      Poista
  2. Mä joudun katsomaan videon paremmalla ajalla...

    Mä tykkään lukea ja se näkyy mun seuraamissa blogeissa. Kierrän kiiltokuvablogit kaukaa, jo yksinomaa siksi, etten jaksa rullailla kuvien ohi nähdäkseni, oliko bloggaajalla jotain sanottavaa. Kuvat ei sano mulle mitään, ja puoli näyttöä täyttävät bannerit ärsyttää. (Jos joku on työläs luettava, en palaa sinne tahallani toista kertaa)

    Ite kirjoitan julkisesti itselleni. Mulle kirjoittaminen on terapiaväline ja kaikki se hyvä tulee herkästi pidettyä itsellä. Kurjimmistakin asioista kerron yleensä vain sen fiiliksen, mikä mulla on, niin kuin päiväkirjalle kertois. Osin siksi, ettei sillä edes ole niin väliä, mikä mut sinne pohjamutiin milloinkin työntää ja toisaalta siksi, että kommentoijani mitä ilmeisimmin eivät arvosta sitä, että kerron vain fiilikseni, enkä tapahtumia... Kas näin lukijat saa sekä että.

    Mä olen jättänyt kertomatta ensimmäisen avioliiton tarinan ja jakanut siitä vain tunteeni. Samasta syystä, kuin oikeassakin elämässä. Enkä kerro nykyisenkään liiton tarinaa, jaan vain tunteet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sankari, aika pitkälti tykätään samanlaisista blogeista, tosin rykkään välillä selata niitä kuviakin, mutta niihin tulee harvemmin kommentoitua. En vain jotenkin luonnollisesti osaa kehua alati. Itse kun tosiaan kaipaa sitä keskustelua ja ajatuksien vaihtoa. :)

      Minäkinhän aikanaan eksyin bloggeriin lukemaan keskosblogeja ja lopulta pitämään terapiablogia itselleni. Se auttoi. Se kantoi, antoi vertaistukea ja selvitti omaa pääkoppaa ja auttoi sanoittamaan niitä omia tunteia ja mustia möykkyjä sisällä.

      Nyt jatkan mielipidepostauslinjalla. Niitä möykkyjä kun on siellä sisällä edelleen. Ja vnhemmuus on kyllä asia, jossa kaipaa vertaistukea. :)

      Itse asiassa tuon videon sisältö on ollut tekstinä tuolla Minä-välilehdellä ja on siellä edelleenkin, jos haluaa kurkkia. :)

      Poista
  3. Kiva oli katsoa sinusta video, vaikka poliittisista asioista en itse ymmärrä oikeastaan yhtään mitään, jos suoraan sanotaan :D Se on jotenkin hyvin vieras osa-alue minulle. Mielenkiintoista oli kuulla, että olet ollut jenkeissä. Minun blogiajatuksiani luitkin jo Tanian postauksesta :) Itse haluan jättää blogista pois liian henkilökohtaiset asiat, kuten esimerkiksi mitä vaikeita ja rankkoja asioita omassa elämässäni on ollut ja ylipäätänsäkin kaikki negatiiviset asiat. Haluan pitää oman mielen iloisena ja positiivisena, enkä osaakaan olla negatiivinen, vaikka päivässä jotain huonoa olisi ollutkin. Se onkin ehkä oma vahvuus, että olen aina hyvällä tuulella ja löydän aina ne asioiden hyvät puolet. Tämä nyt meni ehkä vähän kysymyksen ohi, mutta siis negatiivisuutta en halua tuoda blogiin, koska blogi ei tuntuisi omalta silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitti Jasmina, kommentista. :) Vilmalla oli kyllä tosi kiva idea siinä videossa. Pitäisikin kysyä josko saisi kopioda idean. Ehkä siinä saisi ihmisestä vähän todellisemman kuvan, kun ei tarvitse mitään esitelmää pitää vaan kertoo vain arkipäivästä.

      Myönnän, että minulla puolestaan on ollut oppimista siinä, miksi joku haluaa pitää "kiiltokuva-kahvikuppi-villasukka-kukka-kuva"-blogia. :) Myönnän senkin, että usein ensimmäinen ajatus on hirveä tarve olla suosittu ja julkkis, hakea huomiota. Mutta sittemmin olen myös oppinut kuinka se on monelle ennen kaikkea harrastus ja inspiraation ja positiivisuuden lähde. Sitä on vain tavallaan hankala tajuta, kun itse kirjoittaa ja lukee blogia niin eri syistä. Alunperin juurikin samoista kuin Sankari. Silloin tuli tosiaan luettua enimmäkseen anonyymeja, kuvattomia blogeja, joissa se vertaistuki ja arjen jakaminen suruineen ja kriiseineen oli se juttu.

      Jännä kuulla, että pystyt ja osaat kääntää kaiken positiiviseksi. :) Minä taas olen tällainen ikuista maailmantuskaa harteilla kantava. Esim. shoppailun koen ahdistavana ja mielessä pyörii vain ne pikkulapset, jotka tekee vaatteita omin pienin kätösin eikä palkka riitä edes siihen määrään ruokaa, joka päivässä kuluu vaatteiden tekemiseen. Joka ikinen vaateostos kirpasee. Sama kulutustavaroiden kanssa, elekroniikan (esim. verimineraalit joita käytetään tietokoneissa, tv:ssä, puhelimessa). Samoin ruokaan ja ruoanostamiseen liittyy maailmantuska, ja ihan kaikkeen muuhunki. Siks oon tämmönen kiukkunen kärkevä kirjottelija. :D

      Ja joo, blogin pitää tuntua omalta. Minulla nyt on taas se pulma, että kun on jokunen lukija tullut lisää, niin en haluaisi niiden häipyvän tai pahoittavan mieltään minun kirjoitusten ja ajatusten takia. Ja sitten yritän siloitella tekstejä enkä uskalla julkaista niitä ja sitten tulee fiilis, ettei tämä ole minun blogini. Että kun haluaisin kirjoittaa juuri niin kuin minä ajattelen. Ei se ole pois muilta. :/ Mutta mutta, jos kirjoitan sitä mitä mieleen tulee ja välillä kevennän blogia jollain, ehkä se sitten pysyy vähän positiivisempana? Sellaisena blogina, jota jaksaa seurata ja kommentoida? Eihän kaikkien tarvitse olla niitä pelkkiä positiivisia juttuja jakavia? Tai inspiroivia blogeja? Ja eihän se blogi määritä bloggaajaa kokonaan? :)

      Voi, olisi kiva tavata sinutkin livenä. Kuten niin monta muutakin bloggaaja joita seuraan (esim. sankari siellä ylemmässä kommentissa.)

      Poista
    2. Niin jäi vielä kommentoimatta tuohon Jasminan mainitsemaan jenkkijuttuun. :) Eli joo, olin tosiaan lukioaikana 4H:n kautta IFYE-vaihdossa jenkeissä Chicagon esikaupunkialueella St.Charlesissa. Palasin sinne tosiaan pariksi kuukaudeksi 2006-2007 vuoden vaihteessa. Ostin siis lentoliput ja tein isäntäperheessäni heppatallilla töitä ja perhe majoitti minut heille, pääsin myös heidän kustantamana heidän tyttärensä kanssa Floridaan lomalle. Mahtavia reissuja, mahtava perhe. Kolmannen jenkkireissun (1kk roadtrip) tein puolisoni ja esikoisen kanssa syksyllä 2011. :) Ja mieli tekisi kyllä uudelleen. (Ja kyllä, ahdistun myös niistä lentokilometrien aiheuttamista päästöistä..)

      Poista
  4. Luen tosi erityyppisiä blogeja, mutta eniten tykkään tietenkin sellaisista, joihin voin jossain määrin samaistua. Täällä samaistun jotenkin tavallisuuteen ja tykkään, kun oot helposti lähestyttävä ja lähestyvä. :) Ja sulla on hyviä ajatuksia, vaikka ne joskus tuntuvatkin itselle vierailta. Ovat silti kiinnostavia ja aina perusteltuja.

    Aika harvoin saan kyllä aikaiseksi kommentoitua mitään. Sun tekstit on niin monipuolisia ja pohtivia, ettei siihen tunnu sopivalta vastata pohtimatta ja lyhyesti. ;) Varmaan kyllä saisi, ehkä kunnostaudun. Kunnallispolitiikka-aiheeseen esim. olisin halunnut ihan vain lyhyesti sanoa, että mä NIIN toivoisin enemmän järkeviä ja sydämellisiä etnoja meidän kaupungin päättäjiin. Niiden vanhojen juntturoiden, nuorien narsistien (okei, aika karski arvio vain ulkonäön ja parin kuulemani asian perusteella) ja omaneduntavoittelijoiden sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Heidi Pii! ^_^.

      Ja voi, kommentoi ihmeessä, vaikka lyhyestikin! :) Tiedän, että esitän monesti vain kasan lisää kysymyksiä tai vastaväitteitä, mutta joo, ei ole pakko kommentoida tai saa kommentoida lyhyesti. Ja tiedän senkin että vaikutan tökeröillä kommenteillani välillä lähes samalta kuin Ylen SYKE-sarjan lääkäri Holopainen. :D

      No ja siitä järkevyydestä tiedä. :) Oppia ikä kaikki. On sitä äänestetty väärinkin. Mutta minusta on ollut ihanaa, kun on joku kuntalainen haukkumisen sijaan soittanut ja kysellyt miksi olen äänestänyt niin kuin olen äänestänyt. Ja olen kertonut. Ollaan keskusteltu ja joskus olen saanut tietää asioita, joita ei ole tullut aiemmin ilmi esim. kokousasiakirjoissa tai keskusteluissa muiden kanssa. Joskus olen sitten kunnanvaltuuston kokouksessa äänestänytkin toisin kuin kunnanhallituksen kokouksessa. Ja taas joskus henkilö puhelimen toisessa päässä on ymmärtänyt minun selitykseni ja hyväksynyt sen, miksi äänestin niin kuin äänestin. Voin kyllä myöntää virheet, silloin kun niitä teen. :)

      Poista
  5. Heidin mainitsema samaistuminen on tärkeä juttu,vertaistuki,mutta enenn kaikkea hymyn saaminen happamalle naamalle. Jos minussa herää tarve kommentoida tai vääntää nassua hymyn tapaiseen kasvolihasliikkeeseen (juu,hymyily on jäänyt viime vuosina vähän vieraammaksi;) ) niin kiinnostun blogista.
    Jonkin tuntemuksen herääminen,oli se sitten kuvista tai tekstistä, se saa kiinnostumaan.
    Sun kohdalla samaistuin heti nuoreen äitiin,joka ei mielipiteitään pelkää kertoa.Asia-tekstiä höystettynä kokemuksilla,tykkään ;) (niin siis mun nuori-äiti vuosista on tietenkin jonkin verran aikaa,mut sehän just on mielenkiintoista seurata,miten maailma on muuttunut, vai onko...?)
    Ja saat ja pitää laittaa lisää videota, anna mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria. <3 Tuo onkin muuten pitkälti juuri niin kuin sanoit: Tunne, se on se juttu. Toisille se tunne on sellainen kaunis hyvän olon tunne ja inspirituminen ja innostuminen (vrt kiiltokuvablogit), toisille se _tunteen_ herääminen tulee sitten taas siitä vertaistuesta tai sitten jopa ärsyttävyydestä. :) Nyt kun mietin blogeja, joita itse luen, niin kieltämättä, tunne on aika oleellinen.

      Olisikin kiva kuulla joskus sun ajatuksia siitä, että miten maailma on muttunut - vai onko? Mitä kasvatusperiaatteita sulla oli ennen lapsia, mitä ensimmäisinä vuosina, mitä nykyään?

      Meriannen blogissa on kirjoitushaaste: "Jos olisin tiennyt..." tuohan vois olla ihan kiva postausaihe tuohonkin. Mulla on mielessä jo vähän muuta.. kaikki mitä olen tuosta aiheesta ajatellut kirjoittaa, kääntyvät lopulta muotoon "Onneksi en ole tiennyt..."

      Ja ehkäpä videoita tuleekin joskus jokunen lisää - ehkä semmosia arkipäivisempiä. Tai mistä sitä tietää jos innostun jonkun mielipidepostauksenkin vetämään videolle - epäilen. :D

      Poista
  6. Mielipideblogit ja vuolaat kirjoittajat ovat mieleen, tämäkin blogi kuuluu siihen kategoriaan. Tiettyyn pisteeseen tykkään myös kommentoida, pohtia ja väitellä mutta kommennttipsiossa alkaa jo liika vuolaus ahdistaakin (koska ADD, kännykän pieni näyttö, odotus siitä että tästä pitäisi nyt saada se idea irti ja keksiä perusteltu vastaväitekin.) Huomasin yhdessä keskusteluryhmässä että menin aivan jumiin ja jäin jankkaamaan samaa asiaa koska "vastapuoli" (:D) argumentoi pitkin lausein ja sanakääntein, kolme kommenttia putkeen - en pystynyt prosessoimaan! ( Ja ihan olen siis täysipäisen papereilla liikenteessä! :D) Sun argumentointityyli tuli siitä mieleen, joskaan sun argumentit ei ärsytä vaan yleensä valaisee ja on hyvin perusteltuja . :)

    Videota en myöskään pysty katsomaan kännyllä mutta kommenttirn perusteella se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Oi kunpa saisin läppärin huollosta ja voisin tuntea itseni taas (hiukan enemmän) nirmaaliksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ennen kuin jonkun aivot alkavat savuta sitä miettiessä, että millainen on "nirmaali", niin tarkoitin kirjoittaa "normaaliksi". Pwrkuleen kännykkä . :D

      Poista
    2. No se, pWrkl :D Vihaan kans näpyttää puhelimella yhtään mitään. Ja hei, ei tossa videossa mitään ihmeellistä ollut. Eli et menetä mitään vaikket näkiskään.

      Ja kiitos kommentista, Moon Mamma. ^_^ Nämä lämmittää. Jospa se tästä. Että uskallan kirjoittaa jatkossakin, vaikka todella paljon nykyään mietin mitä muut kirjoituksista ja minusta ajattelee.

      Mutta tämä blogi on kyllä oikeasti niin hyvä kanava oppia itsestään, oppia ilmaisemaan ja kommentoimaan järkevämmin (hienotunteisemmin), kestämään kritiikkiä (juu, siinäkin on vielä opittavaa) ja jopa haukkua (no on niitä politiikkavuosiinkin mahtunut iso kasa).

      Puuh.. munkin pitäis ostaa läppäriin uusi akku (entinen ei toimi ihan oikeasti sekuntiakaan) ja nollata ja päivittää koko paska/ hieno vempain.

      Poista
  7. Tosi kiinnostavaa luettavaa ja tuo video oli ihana! Sä kyllä tunnut ja vaikutat niin järkevältä ja fiksulta ihmiseltä, että meidän "järjet" ei varmaan kohtaa haha, vaikka minäkin pulisen blogissa milloin mistäkin :D En ehkä aattele asioita niin tieteellisesti, vaikkakin tiede on äärettömän tärkeää ja haluan oppia uutta, niin pyrin kuitenkin elämään just niin, ettei ne omat pohdinnat tai ajatukset mitä nyt sattuukaan olemaan mielen päällä vaikeuta elämää. Eli en niinkään halua murehtia asioita, vaan löytää aina jonkun positiivisen langan jostakin varsinkin jos kyse omasta elämästä. Maailman murheita koitan välttää, vaikka en täysin sulje niiltä silmiä ni tavallaan haluan suojella sitä omaa ajatusta siitä, että tämä on ihan kaunis ja ihana paikka elää ja olla. Susta huokuu just se miten haluat vaikuttaa asioihin ja niihin sulle itelle tärkeisiin asioihin. Aluks aattelin sinut blogin perusteella jotenki tiukkapipoksi, mutta livenä sut tavattua ja muutenkin ootkin ihan rento ja mukava ihminen joka nimenomaan haluaa ymmärtää erilaisuutta ja olla suvaitsevainen. Sinun blogi on hyvä just tämmösenä. Jatka samaan malliin Elina! <3 Ja kiitos blogini maininnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukkapipo :D heh! Joo, musta tuntuu usein, ettei mun "järki" ja ajatukset kohtaa muiden kanssa. Omassakin puolueessa jään aina kahden vaiheille sopivasti, niin että olen erimieltä kaikkien kanssa, eri mieltä asiaa vastustavien ja erimieltä puoltavien kanssa. Ja sitten tuntuu, että olen juurikin se kaikkia ärsyttävä nalkuttaja. (Mutta sitten vaikka tuntuu, että kukaan ei tykkää tai ymmärrä tai ole samaa mieltä, niin on ollut mukava kuulla kuinka kumminkin näkevät potentiaalia ja arvostavat sitä miten asioihin perehdyn ja miten mielipiteitäni perustelen tai herätän keskustelua. Antaa rohkeutta olla oma itsensä, juuri tällaisena.)

      Ihana kuulla, että sullakin kumminkin on tunne, että haluan oikeasti ymmärtää muita ja vaikuttaa - muuttaa asioita paremmaksi. Ja kiitos Tania kommentista ja sanoista muutenkin. <3 Niin toivon, että mekin jossain välissä vielä päästäis oikeasti kunnolla tutustumaan. :)

      Poista
  8. Ps. Pääsen parin viikon päästä työhaastatteluun hesaan yhteen todella mielenkiintoiseen työhön. Olen jo tästä ollut tänään niin otettu <3 Päivä on muutenkin ollut hyvä, rakas. Oi, kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauuu huippua!! Onnea hurjasti pidän peukut pystyssä!! Ihailen sua suuresti ku uskallat olla rohkeasti omaitsesi ja pidät ne omat mielipiteet vaik ne poikkeaiskin massasta. Ja just se ku haluat ne myös perustella niin hyvin miksi juuri niin tai näin. Sinuun ois kyl kiinnostava tutustua paremmin ku sulla on niin hyviä näkemyksiä asioista. Mä nimenomaan nään muut ihmiset opettajina ja kaikilta voi oppia uusia asioita ja saada laajempia näkökulmia juttuihin. :) Ja tuo tiukkapipo oli vähäniinku vitsi.. ainaki puoleksi :D

      Poista
    2. Tania <3 Ja kai siinä tiukkapipossakin jotain osuvaa on. :D Hyvää ystävänpäivää!

      Poista
    3. Hyvää ystävänpäivää ;)

      Poista