Ken on meistä kaikkein kokenein

"Välillä joku kirjoittaa, ettei lapsettomat mitään tiedä joten heidän kommenteillaan ei ole arvoa." "Olen oppinut myös sen, että voi olla eri mieltä ja silti tulla toimeen loistavasti. Olen oppinut sen, että kun tulee ensimmäistä kertaa vanhemmaksi, sitä on ihan yhtä pihalla, oli sitten 20-, 40- tai 50-vuotias."


 
"Elina, ehkä sitten 50 vuoden päästä voidaan tehdä niin kuin sinä sanot," sanoi minulle eräs eläkeikää lähestyvä henkilö eräässä kunnallisjärjestön kokouksessa, kun olin kertonut kantani esillä olevaan kunnan energialaitoshankkeeseen. 

Minut oli vasta valittu kotipaikkakuntani kunnanvaltuustoon ja kunnanhallitukseen, kaikki eivät siitä pitäneet. Olinhan vasta 21-vuotias ja osan silmissä täysin ummikko ja penska vielä. Eikä varsinkaan siitä pidetty, että ajattelin asioista eri tavalla enkä suostunut kulkemaan vain muiden mukana. Sanoin mielipiteeni, joka monesti poikkesi muista. Jopa äänestin eri tavalla. Juorut kulkivat pitkin kyliä. Kuinka olin tyhmä, kuinka en osannut, kuinka en ymmärtänyt, kuinka olin jonkun toisen henkilön pelinappula vain. Mitä nyt kukakin keksi sanoa.

Jos nyt näin vähän reilu kuusi vuotta myöhemmin katsotaan vaikkapa tuota energialaitospäätöstä, voidaan todeta, että olin oikeassa niissä asioissa mistä mainitsin. No, turhapa kai tuota on harmitella. Saivat mitä halusivat. Kun ei haluta kuunnella - eikä keskustella - vaan nähdään vain toisen ikä, saattaapi jotain oleellista jäädä kuulemattakin.

En ole missään vaiheessa väittänyt tietäväni kaikkea. Päin vastoin. Sanoin alusta asti, että haluan oppia, haluan keskustella, haluan että asioita käydään läpi. Muutamia todella mahtavia ihmisiä olikin tukenani. Kaksi niistä yli 70-kymppisiä miehiä. Heidän kanssaan keskusteltiin paljon, joskus oltiin samaa mieltä, joskus eri mieltä. He osasivat kertoa sellaisiakin asioita, joista moni muu ei tiennyt, tai joita moni ei muistanut. Ja vaikka oltiin erimieltä, silti oli hyvä olla ja tunsin tulleeni kuulluksi ja arvostetuksi juuri tällaisena. Toisen ei tarvinnut pönkittää itseään kertaakaan vetoamalla vuosien (vuosikymmenien) kokemukseen, ammattipätevyyteen tai ikään. Kyllä minä sen tiesin ja sitä arvostin ja siksi niin mielelläni kuuntelin ja keskustelin - vastaankin väitin.

Mutta sitten oli niitä, joiden piti tasaisin väliajoin kertoa omat pätevyytensä, vuosien kokemukset ties missä luottamustoimessa ja työelämässä. Ja kuinka toinen (minä tai milloin kukakin) ei tiennyt mistään mitään, koska a, koska b ja koska c.

 

Sama pätee vanhemmuuteenkin. Ei muiden tarvitse kertoa minulle ikääni tai lasteni lukumäärää. Kyllä minä ne itsekin tiedän. Ja mielelläni kuuntelen (tai esimerkiksi blogeista luen) millaista on isompien lasten kanssa tai millaista on, kun on enemmän lapsia. Mutta edelleenkin arvostan enemmän niitä, jotka ottavat minut ja mielipiteeni vastaan tallaisina eivätkä tyrmää niitä iän tai lapsilukumäärän takia. Erimieltä saa olla, väitellä saa, kovastikin, omista kokemuksistaankin saa kertoa, mutta väheksyminen, sitä en arvosta.

Mitä olen oppinut kuntapolitiikasta? Ainakin sen, että meitä on monta erilaista ihmistä. Kahta samanlaista ei ole eikä tule. Olen oppinut myös sen, että voi olla eri mieltä ja silti tulla toimeen loistavasti ja arvostaa toista. Olen oppinut sen, että kun tulee ensimmäistä kertaa mukaan kunnallispolitiikkaan, sitä on ihan yhtä pihalla, oli sitten 20-, 40- tai 50-vuotias. Olen oppinut sen, että erilaisia näkemyksiä kannattaa kuunnella. Asiat ei koskaan etene, muutu tai parane, jos aina tehdään niin kuin on tehty viimeiset 50 vuotta. Olen oppinut sen, että jokaisella on jotakin sellaista annettavaa, jota toisella ei ole. Se ei ole kiinni iästä, vaan siitä, mitä kokemuksia on kunkin matkan varrelle sattunut tai miten asioita katsoo. Kaikille ei tapahdu samoja asiota. Kaikki ei opiskele tai tee töitä samojen asioiden parissa. Kaikkia ei edes kiinnosta samat asiat.

Mitä olen oppinut vanhemmuudesta? Ainakin sen, että meitä on monta erilaista ihmistä. Kahta samanlaista ei ole eikä tule. Olen oppinut myös sen, että voi olla eri mieltä ja silti tulla toimeen loistavasti. Olen oppinut sen, että kun tulee ensimmäistä kertaa vanhemmaksi, sitä on ihan yhtä pihalla, oli sitten 20-, 40- tai 50-vuotias. Olen oppinut sen, että erilaisia näkemyksiä kannattaa kuunnella. Asiat ei koskaan etene, muutu tai parane jos aina tehdään niin kuin on tehty viimeiset 50 vuotta. Olen oppinut sen, että jokaisella on jotakin sellaista annettavaa, jota toisella ei ole. Se ei ole kiinni iästä, vaan siitä, mitä kokemuksia on matkan varrelle sattunut. Kaikille ei tapahdu samoja asiota. Kaikki ei opiskele tai tee töitä samojen asioiden tai samanlaisten lasten parissa. Kaikkia ei edes kiinnosta samat asiat. 

Nyt kun perhepolitiikka on ollut paljon pinnalla mm. kotihoidontuen kiintiöinnin (ja samalla vanhempainvapaan muutoksen 666-malliin), lapsilisäleikkauksen, kotiavun ja uuden varhaiskasvatuslain myötä, perhepolitiikka myös puhuttaa monia. Välillä joku kirjoittaa, ettei lapsettomat mitään tiedä joten heidän kommenteillaan ei ole arvoa.

Ymmärrän kyllä sen, että perheellisiä saattaa turhauttaa, kun joku lapseton sanoo kuinka asiat pitäisi hänen mielestään tehdä. Aika moni periaate ja ajatus menee uusiksi lasten saamisen myötä ja taas uudelleen lasten kasvaessa tai toisen lapsen syntyessä, jne. Vaan ei minkään lauseen, mielipiteen tai argumentin laatu riipu automaattisesti lasten määrästä, iästä tai vanhempien iästä. Kommentoida ja keskustella voi jokainen. Harva meistä on muutenkaan mikään varsinainen asiantuntija. Ja tylsäähän ja epädemokraattistahan se olisi, jos vain asiantuntijat saisivat kommentoida ja keskustella.  

Tiedän, että minullakin on välillä aika kärkäs tapa ilmaista mielipiteeni, joskus teen sen provosoidakseni, joskus tarkoittamatta. Ehkä joskus  opin vielä toimimaan toisin tai saan keskustelua aikaan ilman provosointia tai kärkästä kirjoitustapaa, sillä loukata en ketään halua. Ehkä minustakin joskus tulee vielä seesteinen seitenkymppinen.



Vielä siitä politiikasta: Esimerkiksi kesän ja syksyn ministerivaihdoksien aikana monella tuntui unohtuvan arvostelun heikkoina hetkinä, että myös nykyiset konkaripoliitikot ovat joskus aloittaneet jostain ja monesti vielä nuorena. Esimerkiksi ministereiksi Väyrynen 29v, Matti Louekoski 30v (vieläpä eduskunnan ulkopuolelta), Sirpa Pietikäinen 32v sekä Ulf Sundqvist 27v.
"Kun talous sakkaa ja päällä on kansainvälinen kriisi, näyttää aika monen johtopäätös olevan että nuoret, kolme-nelikymppiset päättäjät ovat panneet maan asiat raiteiltaan. Tarvitaan vanhat jermut riviin ja vanhat lääkkeet keinoiksi. Helposti unohtuu, että 90-luvun lamasta Suomea nostettiin silloisen historian nuorimman pääministerin johdolla ja kylmän sodan vaikeina vuosina maalla oli kolmekymppinen ulkoministeri. Arvioidaan linjaa, kykyjä ja tuloksia, ei ikiä, kiitos. Tämänkin ajan haasteiden ratkomiseen tarvitaan kaikkia sukupolvia" (c) Teppo.
Jokaisen on joskus aloitettava jostain niin työelämässä kuin vanhemapana.
Ja jokainen meistä tekee omat virheet. Mitäpä tähän nyt enää lisäisi.

Kommentit

  1. Jee, hyvä kirjoitus :)

    Mun mielestä oleellista on se että _miten_ sitä kokemustaan tuo esiin. Jos se on sitä ilkeilevää ja muita lyttäävää "kyllä minä tiedän, koska olen niin ja niin kokenut tässä asiassa, et sinä tiedä vielä mitään"-tyylillä esitettyä niin tuossa mun mielestä lähinnä syöt itse oman uskottavuutesi. Tuota käyttää ennenkaikkea äidit ja ennenkaikkea siinä vaiheessa kun ei keksitä enää mitään millä argumentoida. Monesti törmää jopa siihen että vähän ratsastetaan sillä omalla muka-kokemuksella. Ei se ikä välttämättä tarkoita sitä että olisi kokemusta joka saralta. Sellainen tietynlainen nöyryys kantaa paljon pidemmälle kuin päteminen jolla peitellään lähinnä huonoa itsetuntoa.

    Elämänkokemusta ja -oppeja onkin hyvä jakaa eteenpäin nuoremmilleen. Mutta se tyyli... Nuoremmiltaan ei varmasti saa arvostusta pätemällä vaan tasavertaisella kunnioituksella ja arvostuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kukkavarvas. En voisi enempää olla samaa mieltä. :)

      Poista
    2. Ja miksei voisi/saisi olla mielipiteitä ilman kokemusta? Mielipiteethän saattaa ajan myötä muuttua ja jalostua, mutta eikai se kokemus tai ikä ole se tekijä, joka antaa oikeuden mielipiteisiin? Harva meistä nyt tietää esimerkiksi ydinvoimalan pyörittämisestä mitään mutta aika monella siitä mielipide kuitenkin on ;)

      Poista
    3. Piti kukkavarvas jo aiemmin kommentoida tähän sulle, mutta no tuossa alla tulikin jo pitkästi sitä mitä minun piti tähän kirjoittaa. :) Ja jep, aika harva tietää esim. ydinvoimasta tai ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, mutta silti niihin mielipide on ja moni (kuten minä) kokee, että niihin tarvitaan kansanmielipide/ kansanäänestys.

      Ja tosiaan, meillä on liuta myös noita kokeneita yli seitenkymppisiä poliitikkoja, mutta aika eri tavoin moni heistäkin ajattelee, verrataanpa vaikka vihreiden Cronberg, Väyrystä, Dönneriä, jne.

      ---

      Kevennys:

      Vieras mies istuu lentokoneessa lapsen vieressä. Mies puhuttelee lasta: "Jutellaanpas vähän. Olen kuullut, että aika kuluu nopeammin, jos puhutaan naapurin kanssa. Lapsi, joka oli juuri avannut kirjansa, sulkee sen hitaasti ja kysyy mieheltä: "Mistä haluaisit jutella?"

      "En tiedä", mies vastaa ja jatkaa "mitä, jos juteltaisiin ydinvoimasta?"
      "OK", sanoo lapsi. "Tämä on mielenkiintoinen aihe, mutta sallitko ensin yhden kysymyksen?"
      "Tietenkin."
      "Lehmä, kauris ja hevonen syövät kaikki sitä samaa tavaraa, nimittäin ruohoa, mutta kauris ulostaa papanoita, lehmä kasan ja hevonen taas kokkareita. Tiedätkö mistä tuo johtuu?"
      Mies miettii hetken ja vastaa sitten: "Enpäs tiedä."
      "Et tiedä? Uskotko olevasi riittävän pätevä puhumaan ydinvoimasta, kun et edes paskasta mitään tiedä."

      Poista
  2. Hyvä se on jokaisella olla mielipide ja kanta, omasta tilanteestaan katsoen. Kolmen lapsen äitinä sinä voit kertoa kokemuksia kolmen lapsen äitiydestäsi, minä kahdeksan lapsen äitinä kahdeksan lapsen äitiydestäni. Se, mikä meidät erottaa tässä tilanteessa eri kategorioihin on se, että minä OLEN ollut kolmen lapsen äiti, sinä et kahdeksan. Minä olen ollut koululaisten äiti, minä olen ollut murrosikäisten äiti, minä olen ollut aikuisen lapsen äiti (ja olen näitä kaikkia vieläkin). Ja tämä ei ole mitään muuta kuin sitä mitä IKÄ eli ajan kuluminen tuo tullessaan. Niitä kaikkia ei kakskytrisana saa vaikka kuinka yrittäis, haluais ja vänkäis. Tätä kutsutaan iän mukanaan tuomaksi kokemukseksi asioista.

    Ja tuohon politiikkaan - tuli ihan vanha ("kunnon") Väyrynen mieleen. Ei itse asiasta, vaan tavasta esittää se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten itse omassa kommentissani mainitsin, ja kuten ainakin itse ymmärsin Etnan kirjoituksen, kyse ei olekaan niinkään siitä että on se kokemus ja ikä. Vaan siitä että MITEN sen tuo ilmi. Siinä on iso sävyero että tuoko sen ilmi alentuvasti, väheksymällä tai pätemällä kuin sillä että jakaa vilpittömästi sitä omaa tietoaan. Siihen yrittämiseen, haluamiseen ja vänkäämiseen törmää kyllä ihan heidänkin kohdalla joilla "on se kokemus ja ikä".

      Poista
    2. Juuri noin kuten kukkavarvas sanoi.

      Toki sen lisäksi, vaikka olisikin sama lapsilukumäärä, saman ikäiset vanhemmat ja samanikäiset lapset, voi kokemukset, kasvatusperiaatteet ja muu elämän kokemus olla keskenään aivan erilaista. Eli en minä tiedä sen toisen perheen elämästä eikä toinen meidän elämästä, vaikka iät ja lukumäärät olisivat samat. Eli vaikka jollakin on ollut kolme lasta tai enemmän, ei kaikki ole samanlaista. Ihan niin kuin minun ja meidänkään elämä ja kokemukset eivät ole verrattavissa kaikkiin toisiin perheisiin, joissa on yksi, kaksi, kolme tai ei yhtään lasta. En minä muiden elämästä mitään tiedä.

      Tulipa tuosta mieleen myös kommentti, jonka sain läheiseltä ihmiseltä kuulla esikoisen vauvavuotena. Meillä kun moni asia tehtiin toisin. Osa jo ihan siitä syystä että oli erityinen. Toiset kummasteli tapoja ja tuli pätemään ja neuvomaan. Kun sanoin, että meillä tehdään näin, tuli kommenttia että "kyllä minä tiedän paremmin mitehn niitä lapsia ruokitaan, nukutetaan, kannetaan, hoidetaan, jne, olenhan minä jo näin monta lasta kasvattanut".

      "Niin, vaan moniko niistä syntyi puolikiloisina?" Sen jälkeen hiljeni. Olen kyllä perustellutkin meidän valintoja aina kantamisesta, ruokailuun, erilaisten ruokien aloitusikään, nukuttamistapohin ja nukkumistapoihin, ja mihin nyt milloinkin kasvatukseen liittyen.

      Ei kaikki suurperheiden vanhemmatkaan ajattele asioista samalla tavalla. Ja aina löytyy joku kokeneempi. Joku seitsemäntoista lapsen 80-vuotias äiti. Siinäpä sitä olisi, jos vain vanhin äiti/isä /suurimman perheen äiti/isä saisi pohtia kasvatusasioita.

      Poista
    3. Niin ja kukaan ei osaa lukeakaan näköjään? Luepas vaikkapa Etna mitä kirjoitin kommentiin, erityisesti sana "äitiydestäsi" . Niin, sinun äitiydestäsi. En varmasti olekaan sanonut että kerrot jonkun toisen näkökulmasta siitä. Mutta ainahan sitä saa paasata siellä(kin) päässä asian vierestä lukematta kuitenkaan todellisuudessa mitä tänne kommentoidaan. Ja mä vastailen päivittäin ihmisten kysymyksiin miten hommat sujuu kun on teinejä ja pieniä, miten sujuu uhmaikäisen ja sensellaisen kanssa, miten mummous ja oman kuopuksen olemisen yhdistäminen sujuu jne jne. Kun niitä kokemuksia halutaan sellaiselta joita niitä on. Tokihan niitä ei kannata sellaisen edes kuunnella joka niitä ei halua . Olikohan se Uraäidin blogissa vai missä hyvä lausahdus joka hänelle oli todettu kokeneempana äitinä olemisesta (muistaakseni näin se meni) "Sinä olet ne virheet jo tehnyt joita muut vasta suunnittelevat tekevänsä" joten tyhmäähän se olisi olla oppimatta. Mutta kuten sanottu, toiset haluaa tehdä ne kaikki ihan itse.
      Lisäksi olet kyllä tehnyt oikein mojovan kirjoituksen suurperheistä, jossa kerrot näkemyksesi sen mukaan mitä olet "nähnyt". Eli mitenkäs se nyt taas menikään, että tiedätkö vai etkö tiedä? Älä vaan vastaa :)

      Kukkavarvas, ja se on ihan jokaisen oma asia miten asian ilmaisee, ja se on ihan jokaisen oma asia miten asiat kokee tulleen ilmaistuksi.

      Poista
    4. Sinä ajattelet ja ymmärrät asiat toisella tavalla, minä toisella. Sinä voit kirjoittaa oman kokemuksesi ja ajatuksesi omasta lapsuudestasi tai yhden lapsen, ...., viiden lapsen, ... tai kahdeksan lapsen äitinä olemisesta. Ja minä voin kirjoittaa oman kokemukseni omasta lapsuudestani tai omista kokemuksista, periaatteistani ja haaveistani lapsilukuun liittyen.

      Kuten sieltä lapsellista-blogistakin luit, arvostelua saa kyllä jokainen, oli yhden, kahden, kolmen tai kymmenen lapsen äiti/isä tai lapseton. Milloin on liian pieni ikäero, milloin liian iso, milloin liian vanha, milloin liian nuori. Et ole ainoa joka kohtaa arvostelua. Ja ei, toistan itseäni: en ole sinua arvostellut. Minun pohdintani ja ajatukseni ovat minun. Jos totean että kaikista tekstissä mainituista syistä, emme yritä saada suurperhettä, se ei ole arvostelu sinua tai ketään muitakaan kohtaan.

      Ei sekään että joku pohtii syitä vapaaehtoiselle omalle lapsettomuudelleen tai ruotii läpi omaa lapsuuttaan kolmilapsisessa perheessä, ole loukkaus tai arvostelu minua kohtaan. Eikä sekään ole loukkaus minua kohtaan, jos joku postauksen kommenteissa kyselee meidän kasvatusperiaatteista tai arjesta, lasten ikäerosta tai vanhempien iästä.

      Toistan: Minä nimenomaan sinun suurperhepostauksessa kysyin miten teillä on jotkin asiat järjestetty, koska minua kiinnosti se. On ikävää, että otit sen loukkauksena. Tai sen että minulla / meillä on erilaiset ajatukset kasvatusperiaatteista ja lapsiluvusta.

      Minäkin toivoisin, että tämä voisi meidän osalta jo jäädä tähän. En minäkään pidä siitä, että olet useaan otteeseen kommenteissasi haukkunut minua ties millä, vedoten siihen, että koet tulleesi loukatuksi. Jätän jatkossakin asiattomat kommentit julkaisematta.

      Komppaan kumminkin vielä kukkavarvasta, koska tässä oli tiivistetty tämän postauksen perimmäinen ajatus:

      "Mun mielestä oleellista on se että _miten_ sitä kokemustaan tuo esiin. Jos se on sitä ilkeilevää ja muita lyttäävää "kyllä minä tiedän, koska olen niin ja niin kokenut tässä asiassa, et sinä tiedä vielä mitään"-tyylillä esitettyä niin tuossa mun mielestä lähinnä syöt itse oman uskottavuutesi. Tuota käyttää ennenkaikkea äidit ja ennenkaikkea siinä vaiheessa kun ei keksitä enää mitään millä argumentoida. Monesti törmää jopa siihen että vähän ratsastetaan sillä omalla muka-kokemuksella. Ei se ikä välttämättä tarkoita sitä että olisi kokemusta joka saralta. Sellainen tietynlainen nöyryys kantaa paljon pidemmälle kuin päteminen jolla peitellään lähinnä huonoa itsetuntoa.

      Elämänkokemusta ja -oppeja onkin hyvä jakaa eteenpäin nuoremmilleen. Mutta se tyyli... Nuoremmiltaan ei varmasti saa arvostusta pätemällä vaan tasavertaisella kunnioituksella ja arvostuksella."

      Poista
  3. Niin ja en aio tulla enää kommentoimaan tätä iänikuisuutta, joten mulle on turha vastakommentoida... olen senverran kuitenkin ihminen, että kun mua kerran loukkaa ja ehkä vieläpä toistamiseenkin, niin riittää kiitos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit