maanantai 12. tammikuuta 2015

Mitä kertoa lapsille Jumalasta?

Yläkuva: Meidän vihkitilaisuus. Alakuva: Tosikoisen kastetilaisuus.



Kyllä minä väittäisin, että tietyllä tavalla uskosta puhuminen on edelleen tabu. Ääripäät puhuvat, mutta keskustelu ääripäiden välillä on vaisua. Pelätään liikaa, että toinen loukkaantuu. Pelätään liikaa, että joku arvostelee omaa pätevyyttä, järkevyyttä tai arvomaailmaa. Niin minäkin. En halua loukata ketään, enkä pidä siitäkään, että minua joko pidetään kylmänä pakana, vääräuskoisena tai yliluonnolliseen uskovana idioottina. Ja kun keskusteluun liitetään vielä mukaan lasten kasvattaminen, soppa on valmis.

Minusta teologian opintojen peruspaketti pitäisi olla pakollinen kaikille. Ehkä sitten osaisimme ajatella omilla aivoilla enemmän ja osaisimme paremmin kuunnella mitä toisella on sanottavana. Harva tuntuu enää muistavan tai ymmärtävän mitä laki uskonnon vapaudesta tarkoittaa.

Monella on vahva oma mielipide ja käsitys siitä, millaista on oikea kristillisyys ja uskovaisuus, mitä ovat oikeat arvot ja oikea tulkinta. Toisaalta monille kirkon jäsenyydellä ei ole merkitystä eikä kirkon oppeja niellä enää samaan tapaan kuin ennen. Kirkon tutkimuskeskus on tehnyt kyselytutkimuksia muutaman vuoden välein ja niistä voi havaita myös mielipiteiden suunnan muutoksen. Esimerkiksi vuonna 2011 27 prosenttia uskoi kristinuskon Jumalaan, kun vastaava luku vuonna 2007 oli 37 prosenttia.

Teologia ja ylipäätään kristinuskon synty ja leviäminen ovat mielenkiintoista luettavaa. Esim. kuinka ollaan päädytty valitsemaan mitä oppeja tulee noudattaa ja mitkä taas voidaan jättää noudattamatta. Kristinuskon historian mukaan Jeesuksen kuoleman jälkeen liikkeellä oli valtavasti julistajia ja lähes kaikilla eri näkemys Jeesuksen opetuksista ja uskon sisällöstä. Näin syntyi jo alkujaan muutamia eri kristittyjen ryhmiä, jotka nostivat esiin eri asioita. Riidat oikeasta kristillisestä opista alkoivat siis jo varhain. Kaiken kaikkiaan eri oppeja ja lahkoja on useita kymmeniä ellei satoja, joiden kaikkien opit pohjautuvat samaan kirjaan.

Väitän, että enää ihmiset eivät niele muiden käsityksiä ja tulkintoja helpolla eivätkä he jaksa etsiä uutta omaa maailmankuvaa ja tulkintaa vastaavaa oppia oman kirkon ulkopuolelta. Väitän, että siksi on helpompi erota kirkosta kuin lähteä "taistelemaan" innokkaimpia uskoaan ja oppien oikeillisuutta puolustavia vastaan.

Silti edelleen moni haluaa lapsilleen kasteen ja liittää heidät kirkon jäseniksi. Tai jos niin ei tee, moni saa myös kuulla kuinka tekee väärin lapsiansa kohtaan. Myönnän. Ihan pikkuisen mieleni pahoitan, kun joku (uskova) sanoo, että annamme lapsillemme suuremman valinnanvapauden kuin uskonnottomasti kasvattavat. 

Niin. Nyt liikutaan herkällä alueella. Usko, kun on monelle elämän ja kuoleman kysymys. Tai oikeastaan vieläkin suurempaa: Se on ikuisen elämän kysymys taivaasta ja kadotuksesta. Kyllä minä sen ymmärrän, että jos noihin uskoo, niin voi tuntua pahalta ettei joku toinen usko ja uskon puutteen vuoksi joutuisi ikuiseen kadotukseen.

Mutta sitten, näin omasta elämänkatsomukseni näkökulmasta, miksi se toinen ei voi ymmärtää uskonnottoman näkökulmaa? Mielestäni nimenomaan kasvatus, että ilman yhdestäkään yliluonnollisesta puhuttaisiin totuutena ja siihen liittyvällä pelottelulla, perustuu mitä suurimmissa määrin valinnan vapauteen. Silloin valittavana oikeasti on mikä tahansa uskonto ja oppiryhmä, juuri sellainen jonka tuo ihmisalku voi myöhemmin etsiä ja kokea omakseen.

Ja kyllä. Kuten alussa kirjoitin, niin uskonnot ovat oikeasti pikälti yhtä ja samaa. Kyse on tulkinnoista ja siitä, miten kukin meistä ajattelee ja näkee erilaiset painotukset. Minusta on vain todella nurinkurista väittää, että se tulkinta, joka esim. ev.luth.-kirkolla virallisesti on, olisi yhtään sen oikeampi kuin jonkun toisen kirkon tai yksittäisen henkilön tulkinta.

Ja jos ajattelee uskon tulevan pyhässä hengessä ihmiseen, miksi on niin välttämätöntä opettaa (aivopestä) sitä itselleen mieleistä (tai oman kirkkonsa / seurakuntansa virallista) tulkintaa pyhänä totuutena ihmisen - aikuisen ja lapsen - päähän? Eikö silloin, kaiken loogisuuden mukaan, pyhän hengen johdattamana, jokaisen pitäisi löytää se "totuus" ihan itse? Ja mistä sitten tietää, että joku toinen on ns. Jumalan valitsema henkilö, joka kertoo kuinka sitä Isoa Kirjaa tulkitaan?


Mitä sinä ajattelet? Kuuluuko teidän lapset kirkkoon?
Onko uskonnottomasti kasvatetulla lapsella pienempi valinnanvapaus kuin uskoon kasvatetulla?


Niin. Lasten pelottelu helvetillä onkin sitten kokonaan toisen postauksen paikka. Siinä syy, miksi moni omassa lapsuudessaan seurakunnan päiväkerhoa käynyt ei omia lapsiaan halua sinne viedä.

23 kommenttia:

  1. "Uskonnottoman mielestä nimenomaan kasvatus ilman, että yhdestäkään yliluonnollisesta puhuttais totuuna ja sillä peloteltaisiin, perustuu mitä suurimmissa määrin valinnan vapauteen. Silloin valittavana oikeasti on mikä tahansa uskonto ja oppiryhmä, juuri sellainen jonka tuo ihmisalku voi myöhemmin etsiä ja kokea omakseen."

    Miksi perusoletus on, että uskovan lapsille puhuttaisiin yhdestäkään jumalasta totuutena tai että niitä lapsia uskonnolla peloteltaisiin? Hyvin ärsyttävä oletus.

    Lapset kuuluvat kirkkoon, pienemmistä en osaa sanoa, isommat eivät usko. Valinnanvapaus on sama kaikille. Nämä lapset kuitenkin saavat jotain sellaista, mitä uskonnottoman lapset eivät: pääsevät tutustumaan yhteen uskontoon sisältäpäin ja näin toivottavasti saavat itselleen paremman käsityksen uskontojen toiminnasta. Uskontojen lukutaito ei synny itsestään, ihminen, jolla ei ole hyvää käsitystä yhdenkään uskonnon toiminnasta on helpommin vietävissä (jos mielenlaatu on sellainen, että ylipäätään on vietävissä). Monen kyseenalaisen liikkeen johtohahmot kuitenkin ovat älyttömän karismaattisia puhujia.

    Muksut oppivat oman uskontoni perusteet, mutta niitä näytän lapsille mallilla "minä uskon, että..." Haastan lapset esittämään omia uskomuksiaan ja kyseenalaistamaan. Niinpä se oli mun 4v muksu vuosia sitten, joka päiväkodin pyhäkoulussa huusi isoon ääneen: "Ei Jeesusta ole olemassa" Päiväkoti ei oikein osannut arvostaa...

    Vanhempien tehtävä on siirtää omaa maailmankatsomuksensa lapsilleen ja lasten tehtävä on kyseenalaistaa se ja muodostaa omansa. Sinällään on sama, pitääkö tuo sisällään uskontoa vaiko eikö, mutta kyseenalaista on jättää lapsille kertomatta, miten asioista itse ajattelee. Hukassa siellä valintojen kanssa on, jos ei yhtään vaihtoehtoa kunnolla ymmärrä. Ymmärtäisivät edes yhden, niin olisi mihin peilata muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sankari, kommentista.

      En tiedä perusoletuksesta. Tiedän, että on sekä Jumalaan uskovia ihmisiä, jotka eivät ole niin ehdottomia (?) uskonsa kanssa, että Jumalaan uskovia, jotka on ehdottomia. Ja siis oma näkökulmani perustuu pitkältii niihin minun kokemuksiini ihmisistä ja heidän puheisiin uskostaan. Ja puolestaan niissä keskusteluissa tuo usko Jumalaan on se yksi ja ainoa totuus ja kaikenlisäksi vielä se heidän tai pikemminkin heidän uskomansa tulkinta on se ainoa oikea. (Loput joutuukin sitten kadotukseen.)

      Ja taas tuohon oletukseen ja ajatukseen liittyy tuo pelottelu, puhutaan helvetistä ja kadotuksesta ja että oikeasti uskovat/ uskossa / uskomassa olevat tekevät nämä asiat näin ja näin. Ja jos teet tai ajattelet noin, et ole uskossa, etkä siis pääse taivaaseen (vaan joudut kadotukseen).

      Sen kyllä voin uskoa, että teillä on toisin ja arvostat todella paljon lasten omaa ajttelukykyä (vrt esim. se intti/ ripari).

      Minustakaan lapsilta ei tarvitse pimittää omaa maailmankatsomustaan. Itse asiassa ajattelen sen olevan melko kummallista, jos ajattelee maailmasta, elämästä, kuolemasta ja uskosta tietyllä tavalla, muttei siitä koskaan puhu lapsilleen. Toisaalta, minusta tuntuu että aika moni tietyllä tavalla näin tekee ja on tehnytkin. Että lapset saavat kasteen, käyvät seurakunnan lastenkerhossa, koululaisten iltapäiväkerhossa, käyvät pyhäkoulussa, koulussa uskontotunneilla, srk-leirit, nuortenillat, ripari, jne.. että vanhempien ei sitten kotona tarvitsekaan uskosta puhua, muuta kuin ehkä sen lorumaisen iltarukouksen verran.

      Minusta on siis hyvä puhua siitä, miten itse uskoo ja ajattelee, mutta yhtälailla olisi hyvä käydä lasten kanssa läpi (toista ihmistä ja uskoa/uskontoa kunnioittaen) että miten joku toinen saattaa uskoa ja ajatella (esim. suomen yleisimmät kirkkouskot ja lahkot, yleisimmät maailman uskonnot, jne).

      Poista
    2. Pakkohan mun on täsmentää, että kertoessani muksuille kuinka minä ajattelen mistäkin, kerron myös, että joku muu ajattelee toisella tavalla, ja että ajatustapoja on yhtä monta kuin ihmisiä, eikä toisen tapaa voi pitää vääränä, erilaisena vain... Erikseen on sitten ne tiedefaktat, joista voin todeta, että asia nyt vain on näin, piste. (Ja lisätietoa löytyy sieltä ja täältä...)

      Ja on käyty keskustelua siitä, ovatko koulussa ev.lut. tunneilla vaikko menevätkö et-tunneille (vaatisi kirkosta eroamisen). Toistaiseksi et:n toteutuvat oppisisällöt on niin järkyttävää huttua, etten voisi muksuja sinne laittaa. Värityskuvia voidaan väritellä ja leffoja katsella kotonakin...

      Voin olla hyvinkin ehdoton itselleni ja omalle ajatusmaailmalleni, mutta muut toki voivat tehdä niin kuin lystäävät.

      Poista
    3. Jäänyt kommentoimatta vielä tuota, Sankari, sun toista kommenttia. :) Tuolla alla jo kommentoinkin noihin et-tunteihin liittyen, että nykyisellään uskontotunnit ovat tiedollisesti paljon kattavampia ja minusta juuri uskontotunteja voisi kehittää kaikille sopivaksi. Mitä ne tosin minusta pitkälti nytkin ovat. Tai ainakin meillä käytiin läpi eri uskontoja ja suomen suurimpia uskontoja.

      Poista
  2. Komppaan Sankarin viimeistä kappaletta. Jokaisen meistä vanhempien tehtävä on kuitenkin oltava varmoja siitä omasta elämänvalinnastamme, oli se sitten mihin aihealueeseen liittyvä tahansa ja tuotava se ilmi lapsillemmekin. Muutenhan lapset eivät olisi kovin vahvoja juuria mihinkään saaneet, näin minä asian käsitän. Verrataan vaikka asuinpaikkaan - kaupunki vai maaseutu. Voi perustella miksi näin on tehty meidän perheessä, miksi olemme valinneet tämän. Siinä toisessa on näitä ja näitä puolia, tässä toisessa taas nämä puolet. Ja meillä nämä painoivat enemmän vaakakupissa. Näin sitä lapsi muodostaa ensin käsityksen vanhempiensa kannasta ja sitten pikkuhiljaa omansa, joka sekin voi matkan varrella kokea erilaisia muotoja.

    Jäi muuten Etna epäselväksi mitä sinä kerrot lapsille? Pidätkö itseäsi uskonnottomana? Tapauskovaisena? En nyt päässyt kärryille, mutta muistaisin että olet kertonut käyneesi vihillä kirkossa vähän kuin muodon vuoksi etkä elämänkatsomuksen vuoksi ja lapsetkin on kastettu koska ensimmäinenkin nyt tuli kastettua. Voi olla ja hyvinkin mahdollista, että en vain osaa lukea tekstiäsi , mutta välillä tulee olo sellaisesta juontajasta joka ottaa asioita esille kertomatta omaa kantaansa niihin kuitenkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kupla, kommentista. :) Nyt ehkä osuit asian ytimeen. Minä nimenomaan haluan kirjoittaa niin kuin ajattelen ja aika usein ajattelen eri tavoin kuin muut. Jahkaillen ja pähkäillen, nähden ehkä niiden ääripäiden mielipiteet yhtä oikeina. Oli kyse sitten uskosta ja ateismista tai vaikkapa Natoon liittymisestä tai liittymättä jättämisestä, vegaanista tai sekasyöjästä, jne.

      Niin. En osaa noihin sanoa kantaa, kun en ole osannut vielä löytää kantaa kummalle puolelle itseni sijoittaisin. Minä vieläkin pohdin ja puntaroin, koitan löytää niitä oikeita vastauksia tai niitä, jotka minulle vaakakupissa painavat enemmän. En vain ole niitä löytänyt.

      Joskus ajattelin olevani agnostikko, eli etten kiellä Jumalan olemassa oloa, mutten usko mihinkään tiettyyn oppiinkaan. Mutta en tiedä, onko tuo ihan se määritelmä mitä ajattelen. Tapauskoivaisena en itseäni pidä. Se on minusta taas hieman eri asia, vaikka toki minä kuulun meistä kirkkoon edelleen.

      Ja joo, toisaalta voisin hyvinkin kuvitella itseni myös toimittajaksi. Haluan kirjoittaa ja tuoda erinäkemyksiä esille. Vaikka toki sitten on niitäkin asioita, joista minulla on vankka oma mielipide ja niistäkin haluan kirjoittaa. Mutta nuo jokotai-jutut ovat niitä, joista voisin kirjoittaa työkseni (itse asiassa pari projektia onkin meneillään). :)

      Poista
  3. Voi, voi ja voi. Meillä on vielä lisäks se ongelma, että vanhemmat kuuluu eri kirkkoihin ja koska lapset ei voi kuulua kuin yhteen (murrrrrr), niin lapsille piti olla yksi ja sama (kaikille, osa ei voi olla äidin ja osa isän) ja tietenkin valittiin se "väärä" :D Tietenkin, näinhän se menee...! Tämän enempää ei pysty valottamaan, mut ei oo helppoa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kitta kommentista. :) Juu, tuo on kyllä sitten taas yksi ongelma lisää. Meillä onneks puolison kanssa ajatellaan näistä pitkälti samalla tavalla. Joskin minä kuulun (edelleen ja vielä) kirkkoon, puoliso ei (enää/just tällä hetkellä). Tsemppiä teillekin tuohon.

      Poista
  4. Meidän perheestämme kukaan ei kuulu kirkkoon. (Sekä minä että mieheni olemme eronneet heti 18v täytettyämme. Ei ole ollut siis kirkkohäitä eikä lapsellamme ristiäisiä.)

    Oma isäni oli hyvinkin uskovainen ja Raamattuahan meille luettiin hänen toimestaan totuutena (eli siis siten, miten hän sitä tulkitsi ... ja nämä tulkinnathan vähän vaihteli; yhdessä vaiheessa hän oli vanhoillislestadiolainen, myöhemmin taas ei).
    No, tässä vaiheessa elämää, kun kaikki meistä lapsista (minä + sisarukseni = yhteensä 4) ovat saavuttaneet täysi-ikäisyyden, ei kukaan tunnusta kristinuskoa & eikä taida kukaan enää meistä kirkkoon edes kuulua. Isämme ei enää jaksa saarnata meille Jumalasta, koska sen on turhaksi todennut, mutta on kyllä siis itse edelleen aktiivisesti uskovainen.

    Minä kannattaisin ennemmin sitä, että ketään lasta ei kasteta minkään uskonnollisen yhteiskunnan jäseneksi ennen kuin hän siitä osaa tehdä itse päätöksen. Vanhemmat voivat toki kertoa omasta maailmankatsomuksestaan, mutta sen ei tosiaan pitäisi olla Helvetillä pelottelua ja Raamatun ylistämistä totuutena. (Jos oikeasti uskoo siihen, että muut kuin oman uskonnon kannattajat ovat matkalla kadotukseen, niin ymmärtäähän sen, että tekisi mieli käännyttää omat lapset "oikealle tielle"... Mutta juu ei ole oikea tapa.)

    En usko jumalaan (en kristinuskon, enkä minkään muunkaan). Ainahan on toki se mahdollisuus, että olen väärässä ja jokin jumala onkin olemassa, mutta miksi se nyt sitten olisi esim. juuri kristinuskon Jumala. Lapselleni en tule syöttämään ateismia totuutena, joten kyllä uskon aidosti, että hänellä on suuri vapaus valita. Toivon silti, ettei se valinta ole mikään fundamentalistinen uskonlahko.

    Koulussa ei myöskään pitäisi olla uskonnonopetusta, vaan kaikki voisivat osallistua ET:n kaltaisille tunneille, joilla kerrottaisiin yleisesti erilaisista uskonnoista ja niiden historiasta. Tämän lisäksi myös pohdintaa eettisistä asioista yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Mira L. Minäkin kallistun kyllä sille kannalle, että suurin valinnan vapaus on niillä, joita ei ole kastettu tai kasvatettu uskomaan mihinkään tiettyyn Jumalaan ja Raamatun tulkintaan. Ja ymmärrän tosiaan tuon, että jos ihan oikeasti uskoo muiden olevan matkalla kadotukseen, haluaa silloin opettaa lapsiaan ja läheisiäänkin sille oikealle ("oikealle") tielle.

      Mutta. Sitten tullaan siihen, että minä taas tulkitsen ja näen esim. raamatun teksteissä valtavia ristiriitaisuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta. Esim. juurikin tuo kastekysymys. Miksi kastamaton lapsi ei pääsisi taivaaseen? Miksi kastettu lapsi pääsisi? Eihän hän uskosta vielä mitään ymmärrä? Entä lapset ylipäätään? MIlloin lapsen voi olettaa ymmärtävän? Miksi juuri se yksi tulkinta olisi oikein ja kaikki muut maailman tulkinnat ei? Miksi niillä edes pitäisi olla merkitystä taivaaseen pääsyn (tai joutumisen, minä kun koen ikuisen elämän itsessään jo kamalana ilman kadotustakin) pitäisi olla kiinni jostain tulkinnasta? Tai edes siitä että onko joku muu kertonut koko Jumalasta.

      Uskonnonopetuksesta olen sitä mieltä, että minusta aivan hyvin voitaisiin säilyttää nykyiset uskontotunnit ja nimenomaan niin, että ne ovat tarkoitettu kaikille uskontokunnasta riippumatta. Että se uskonto-opetus on nimenomaan tunnustuksellistonta (ei nyt ei vain taivu tämä sana kertakaikkiaan). Mitä se kyllä pitkälti on jo tällä hetkellä. Että se uskonto-opetus käy nimenomaan läpi esim. 1) suomen suurimpia uskontoja ja niiden historiaa ja yhteyttä nykykulttuuriin, 2) pienempiä uskontoja ja näiden kulttuureja, 3) maailman uskontoja kulttuureineen ja histoirioineen, 4) ateisimia olisi myös hyvä käydä läpi.

      Poista
  5. Meillä kaikki kuuluu kirkkoon. Mielestäni valinnanvapaus on kummallakin sama, mutta tietysti ajattelumalliin vaikuttaa se miten lapsena opetetaan. Jos lapselle opetetaan että esim ihminen on kehittynyt apinasta, niin kyllähän se siihen uskoo tai jos opettaa uskonnolliset perusteet, niin sitten lapsi uskoo siihen, mutta varmasti jokainen ihminen muokkaa oman maailmankuvan jossain vaiheessa elämää ilman sitä, mitä lapsena vanhemmat ovat sanoneet. Pienelle lapselle ensinnäkin sellaisten asioiden käsittäminen on vielä niin mahdottomuus, että eihän heiltä voi vielä mitään katsomusta odottaakaan.

    Itse olen kristitty ja elämänkatsomus sen mukainen, mutta en koe ajatuksiani tuputtavan kellekään, vaan se on enemmänkin oma henkilökohtainen asia. Ei meillä perheessä juurikaan puhuta uskomuksista, mutta jos lapset kysyy niin sanon, että jumala on olemassa ja kerron oman kantani asiaan :) Näkemyksiä ei voi kenellekään väkisin tuputtaa, eikä saakaan, vaan jokainen kyllä ajallaan etsii oman totuutensa asioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Jasmina. Olen samaa mieltä, että pienelle lapselle esim. niin evoluutioteoria kuin kreotinismi voi olla ihan yhtä vaikeaa käsittää ellei mahdotonta ja ne lapsen ajatukset riippuu niin paljon lapsen persoonasta. Kyseleekö paljon? Tai kyseenalaistaako? Mitä vanhemmat ja ympäristö opettaa? Kuinka lapselle vastataan. Tuputetaanko vai annetaanko tilaa kasvaa ja kysellä sitä mukaa kun asia tuntuu kiinnostavan?

      Minustakaan ei pitäisi näkemyksiä kenellekään väkisin tuputtaa, mutta kyllähän sitäkin aika paljon tehdään. Lapsillekin. Alkaen tosiaan esim niistä pyhäkouluista, päiväkerhoista, kotoa, jopa päiväkodista.

      Poista
  6. Olen kastettu, konfirmoitu ja aikanaan mennyt vihille. Lapset on kastettu ja tullaan kastamaan.
    ( Jos vauvaa ei kasteta, ja hän menehtyy, kansankirkkomme pitää häntä pakanana. Moni pappi luulee itse pääsevänsä taivaaseen muttei päästä kastamatonta vauvaa sinne. Onneksi se asia ei ole näin ajattelevien pappien käsissä. Tämä vain yksi esimerkki kasteen puolesta ja mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, jos ei ole joutunut pohtimaan asiaa. Olen kristitty vaikka tässä asiassa en usko samoin kuin kirkko opettaa.)

    Kasvatamme lapsiamme vakaumuksemme mukaisesti. Lapset käyvät pyhäkoulussa. Oppivat tuntemaan muiden samoin uskovien perheiden lapsia kyläillessä, leireillä ja varmasti myös ehkäpä jätskin myynti jonossa Suviseuroissa. :)
    Lapset ovat tekemisissä myös eritavoin ajattelevien kanssa koulussa. Koulukavereiden luona käydessä näkevät erilaisia perheitä. Niitä tavis suomalaisia. ;-)
    Löytyyhän noita "tavis" suomalaisia sukulaisteni joukostakin, jotka ovat omat ratkaisunsa tehneet nuorena/aikuisina. Pohjoismaissa on käsittääkseni kaikissa vapaus uskoa tai olla uskomatta, toisin kuin monessa muussa maassa, joten lapsilla on elämään varsin hyvät lähtökohdat.
    -Ceela

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Ceela.

      Ymmärsinkö siis oikein, että ajattelet myös menehtyneiden kastamattomien vauvojen pääsevän taivaaseen? Miten ajattelet, missä kulkee "vauvaraja"? Siis, ajatteletko että myös esim menehtynyt kastamaton taapero tai alle kouluikäinen pääsisivät taivaaseen? :)

      Minulla on siis ollut parhaana kaverina vl niin ala- kuin yläasteella, ja sitten lukiossa paras ystäväni oli eräs toinen vl ja kolmas hyvä (vl)-ystävä tuli keskolasta, kun saimme esikoisemme yhtä aikaa lähes yhtä pieninä. Ja politiikan kautta myös olen saanut mitä mahtavinta juttuseuraa pitkille automatkoille. Ja heidän kauttaan olen saanut tosiaan kulkea mukana jopa kotona pidettävissä seuroissa, vl-nuorten tapahtumissa, häissä, jne. Eli henkilökohtaisesti en näe ongelmaa siinä, etteikö lapsetkin voisi olla jopa parhaita kavereita sellaisten kanssa, jotka ajattelevat uskon asioista toisin.

      Mutta sitten tietty, jos puhutaan uskosta, uskomisesta, uskomassa olemisesta, niin.. noh, niin, ajattelemme monista asioista niiiin eri tavoin. Esim. lasten uskontokasvatuksesta. Tai Raamatun tulkinnasta ja teologisista kysymyksistä. :)

      Poista
    2. Ei se ole kasteesta kiinni, pääseekö lapsi taivaaseen. Uskon että pienet lapset, kaikkialla maapallolla pääsevät taivaaseen, riippumatta vanhempien uskosta. (Näin minulle lapsena viisaammat opetti, ja yhä uskon näin.)
      Ikää en ala määrittelemään, lapset kun kehittyvät eri tahtiin.
      Ehkä joulupukki on silti hyvä esimerkki. Toisinaan tuntuu kuin omat 9-10 vuotiaat uskovat siihen. Haluavatko he uskoa vaikka kuulevat kavereilta "totuuden"? Varovasti itsekin vihjailin. Eivätkö he ymmärrä, että saavat lahjoja, koska meillä on hyvä syy viettää joulua? Jo pienestä pitäen on joululahjojen joukossa olleet kummien lahjat, jotka aina avataan ensin. ( Näin toivottavasti muistavat aikuisina ilahduttaaa kummilapsiaan jouluna.) Lahjoja ovat siis antaneet muutkin, kuin joulupukki.
      Jossakin lapsuuden vaiheessa joulupukin vaikutus kalpenee ja toivottavasti joulun todellinen merkitys jää jäljelle.

      Vain yksi sisaruksistani on jättänyt lapsensa kastamatta, toisen vanhemman päätöksestä. Pienet ihanat lapset. Heiltä on evätty kastejuhla, ilo omasta kummista jota ei tarvitse jakaa sisarusten kanssa. Kunpa ei tarvitsisi miettiä, kestääkö lapsen terveys. Entä jos vanhempien kannalta pahin tapahtuu? ( Jos synnytyksessä kuolleen vauvan vanhemmille on pappi sanonut, ettei lapsi päässyt taivaaseen, mitä saakaan leikki-ikäisen vanhemmat kuulla? Toista ei ehditty kastaa, ja toista ei haluttu kastaa.) Ihminen on siitä monimutkainen että tällaisten asioiden äärellä herää kysymyksiä, joita ei ole ennen pohtinut. Ja pohtii näköjään silloinkin kun omat läheiset ovat kyseessä.

      Käytät vl- ilmaisua. No, kerran oli kirkkoherra kastamassa serkuksia. Poikamme oli jo väestörekisterissä. Hänet kirkkoherra sanoi mm "pelastaneensa", kuukautta nuorempi serkku vain kastettiin. Mieluusti olemme sen jälkeen valinneet vl-papin, ettei tarvitse kastejuhlassa pahoittaa mieltänsä. Vaikka kuinka olisi kirkkoherra, niin häntä suurempi on kuitenkin pieni lapsi, ainakin Raamatun mukaan. ( Ja äitin mielestä. ;-) )

      -Ceela

      Poista
    3. Ceela:

      Hmm.. minulla oli alkujaan tarkoitus joulun alla julkaista postaukset niin joulupukista kuin jumalasta, liittyen tuohon, että onko oikein huijata/ opettaa lasta uskomaan satuolentoon. Siis mitä nyt ainakin joulupukki on suurimman osan aikuisväestön mielestä. :)

      Mutta sitten jos ajatellaan ikuista elämää: taivasta ja kadotusta, niin asia on aika tavalla eri. Ainakin minun mielestä. Joulupukkiin uskominen tai uskomatta jättäminen ei vie ketään kadotukseen. Sen sijaan, jos ajattelee Jumalan, taivaan ja kadotuksen totena, silloinhan ajattelee Jumala-uskon vievän lapsen jompaan kumpaan. Joten ihan ei minuunkaan uppoa ajatus siitä, että vanhempien takia joku lapsi joutuisi kadotukseen.

      Mutta siis kerrassaan tilannetajuton pappi, jos noin menee vanhemmille sanomaan lapsen kuollessa.. :(

      Joo, käytän tässä yhteydessä. Arjessa sillä ei ole merkitystä. Ja toki sitten taas uskontojutuista puhuessa käytän mm. srk-nuori ilmaisua niistä nuorista joiden kanssa hengattiin seurakunnan nuortenilloissa, gospelkonserteissa ja raamattupiireissä toisten nuorten ryypätessä postin takana. Mutta siis, mitä ajattelet itse vl-ilmaisusta? Onko se huono/ikävä vai mikä? :)

      Kyllähän noita pappeja tosiaan varmasti mahtuu mukaan montaa erilaista.. meillä on tosiaan niin kaste, vihki kuin sairaalapappina ollut esimerkiksi todella mukavat papit, joiden kanssa on voinut höpötellä niitä näitä eikä ole tarvinnut mieltä pahoittaa. Ja siis ihan "tavis" ev.luth.pappeja ollut. :) Toki kovin montaa vl-pappia en tunne, tai ne jotka tiedän, eivät ole minulle pappeina niin tuttuja.

      Poista
  7. Minutkin on kastettu ja olen rippikoulun käynyt. Vihittyhän minua ei vielä ole, mutta toukokuussa sekin tulee tapahtumaan. Kaikki meidän perheestä kuuluu kirkkoon, tuorein jäsen nyt ei vielä, mutta kastamaan hänetkin tullaan tuossa maaliskuun alussa.

    Miehellä on jonkinlainen perusluottamus ja... miksi sitä pitäisi sanoa, kunnioitus? tuonne "yläkertaan" ja hänellä on kristillisiä arvoja. Uskova hän ei kuitenkaan ole. Minä taas... no niin no. Uskon kyllä Jumalaan (juurikin tähän kristinuskon Jumalaan) ja monessa kohdassa ajattelen asioiden olevan niin kuin kirkko opettaa. (En joka asian kohdalla, esimerkiksi nimimerkki Ceela kiteytti omassa kommentissaan yhden minullekin tutuista ajatuksista.) Omaan myös kristillisiä arvoja ja varmaan jollakin tavoin ne elämässäni/arjessani näkyvätkin.

    Meillä lasten Jumala- ja uskontoaiheisiin kysymyksiin olen joutunut vastaajaksi suurimmaksi osaksi minä. En koe tarpeelliseksi tuputtaa omia näkemyksiäni, mutta kerron, kuinka itse ajattelen ja uskon. Samalla kerron myös, että on ihmisiä jotka ajattelevat toisin ja että jokaisella on myös oikeus uskoa omalla tavallaan tai olla uskomatta. Tarkkaan mietin, mitä sanon, koska kyse on kuitenkin vielä pienistä lapsista; nämä on siitä vaikeita asioita että isommankin on näitä hankala ymmärtää ja sitten taas on toisaalta se puoli, että liiallinen määrä liian suoraa tai väärällä tavalla esitettyä informaatiota voi aiheuttaa pelkoa, ahdistusta tms. jota en todellakaan omille lapsilleni halua aiheuttaa.

    Luultavasti Maalistytöllä ja Kesäheinällä ei tässä vaiheessa ole Jumalasta tai muutenkaan uskoon tai uskomiseen liittyvistä asioista näkemystä oikeastaan lainkaan, mutta sanotaanko että myönteisesti he tällä hetkellä kristinuskoon liittyviin asioihin suhtautuvat. Toki näin pienten kohdalla on kysymys pitkälti siitäkin, että iltarukous tai ruokarukous on yksinkertaisesti kiva lukea eikä välttämättä niinkään sydämen halusta kiittää korkeampaa asiasta X tai miten tämän nyt voisikaan ilmaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Janni, kommentista.

      Tuo minua myös kovasti kiinnostaa, että miten ihmiset määrittelee kristilliset arvot? :) Siis, jos sanotaan että omaa kristilliset arvot, niin mitä tarkkaan ottaen ne ovat? Ja miksi ne on juuri kristillisiä arvoja? (Muutkin taisivat yllä käyttää samaa lausahdusta, joten mielelläni kuulisin muidenkin vastauksia.)

      Ja kieltämättä yllätyin tuosta iltarukouksesta. Jotenkin sitä ei oel tullut ajatelleeksi, että sellainen vielä nykypäivänäkin kuuluisi iltarutiineihin (siis muissakin kuin esim. eri lahkoihin kuuluvissa perheissä). :) Siis, juu, kyllä, niin oli omassa lapsuudenkodissanikin, mikä tuntuu minusta nyttemmin oikeastaan varsin kummalliselta.

      Ja meillä ei olla lasten kanssa oikeastaan vielä päädytty mihinkään uskontokeskusteluihin - ainakaan kovin syvällisiin. Tästä voinee päätellä ettei tosiaan lueta iltarukoista, sen enempää kuin jouluevankeliumiakaan. Ei käydä kirkossa, ei seurakunnan kerhoissa eikä pyhäkouluissa (jotka taas kuuluivat taaperosta asti omaan sunnuntaihini).

      Ehkä siksikin kiinnostaa kuulla, että miten muilla. Että miten näistä pitäisi puhua? Missä vaiheessa aloittaa kertominen? Ja minkä kertominen? Meillä kun muuten käsitellään asioita pitkälti ikätasoisesti sitä mukaa, kun lapset itse kysyy tai haluaa tietää jotakin. Toki luetaan kirjoja, mutta uskontoaiheisia ei olekaan tullut vielä luettua. Jonkin verran kyllä käsitelty esim. joulua (siinäkin tosin enemmän sitä uskonnotonta puolta), hanukkaa, venäjän pakkasukkoa, Saksan pyhää pietaria, jne, esim. nyt joulun aikaan. Ja sitä kautta käsitelty eri uskontoja, juhlia ja tapoja.

      Poista
    2. Kristilliset arvot, niihinhän laitkin suurelta osin perustuu.

      Poikamme jäivät n 4-5vuotiaana kiinni karkkien näpistyksestä. Asia huomattiin kotona, siitä puhuttiin kotona ja sen jälkeen isä meni lapsen kanssa sopimaan asiasta kaupan kassan kanssa.
      Näin halusimme lapselle opettaa, miten käy jos ottaa luvatta asioita. ( Sovitaan asia siellä missä tämmönen rikkomus on käynyt, pyydetään anteeksi ja luvataan vanhemmille ettei se toistu.) Tuon jälkeen lapsi kulki kaupassa ostoskärryn vieressä, äitillä oli luottamuspula.

      Huomaan nyt että on syytä muistuttaa koululaisia tästä aiheesta. Vanhempien neuvot saattavat unohtua. Nykyisin soittavat kai heti poliisit paikalle.

      Meilläkin luetaan iltarukous. Emmekä kuulu lahkoon, kuten eräs sisaruksistani luuli. Jouduin toteamaan hänelle, että kyllä me ihan ev.lut. kirkkoon kuulutaan. Joten et voi väittää lahkoksi. Niin erilailla näkee samoja polkuja kulkenut, mutta eri tielle mennyt.

      Meidän lapset menivät leikki--ikäisinä kertomaan naapurin tädille kuulumisia, missä on oltu ja minne menossa. Näin tätikin pysyi kärryillä, vaikkei se vanhempien mielestä ollut tarpeen. ;-)
      Lapset eivät kainostele kertoa heille tärkeistä asioista. Pyhäkoulussa käyminen ei ole outoa, kun siellä näkee muitakin tuttuja lapsia. Koululainen ymmärtää ettei kaikki tee niin, ja joistakin asioista on parempi olla hiljaa.

      Viimeistään esikoulussa lapset menevät esikoulun kanssa kirkkoon. Koululaisetkin käyvät kirkossa, joulun aikaan ja keväällä. Ainakin meidän lapset jotka ovat uskonto-opetuksessa. Tuo on hyvä huomioida, jos haluaa vanhempana käsitellä näitä asioita, ennenkuin koulu aloittaa opetuksen.

      -Ceela

      Poista
    3. Ceela:

      Arvokeskustelu onkin varsin mielenkiintoista. Esimerkiksi tässä Yle Puheellakin radio-ohjelmaa vetävä Husu (muslimi) poseeraa kristillisen, ateistin ja juutalaisen kanssa. (Kysellen mikä heitä neljää yhdistää, vaihtoehtoina Suomi, Ihmisyys, Kaljupäät tai JokuMuu.)

      Loppujen lopuksi, voidaanko mistään arvosta/asiasta sanoa, että se kuuluu jollekin tietylle uskolle/ kirkolle? Esim. varastaminen kielletty, toisten satuttaminen kielletty, jne. Että eikö monet arvot ole aikalailla kaikkiin uskontoihin ja pakanoihin sopivia arvoja?

      Ortodoksien arvoja: Rakkaus, Totuus, Vapaus, Yhteisöllisyys, Luovuus
      Luterilaisia arvoja: Pyhän kunnioitus, Vastuullisuus, Oikeudenmukaisuus, Totuudellisuus
      Juutalaisia arvoja: ihmisyys, kansainvälisyys ja oppimaan oppiminen
      Hindulaisia arvoja: tasa-arvo
      Buddhalaisia arvoja: elämän kunnioitus, myötätunto ja rakkaus


      Ja anteeksi, en tosiaan tarkoittanut tuota iltarukous asiaa lahkojuttuna, yritin kiertää pitkän ilmaisun esim. niistä uskovaisista, jotka kuuluvat ihan "vain" ev.luth-kirkkoon tai johonkin sen alaisista herätysliikkeistä, käyvät kirkossa lähes viikottain, käyvät raamattupiireissä ja muutenkin tunnustautuvat enemmän hartaiksi kristityiksi.. tai jotain. :)

      Vaikka olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja pienestä kyläkoulusta, ei me käyty juuri koskaan kirkossa. Kevätjuhla taisi olla ainoa kerta.Toki koululla pidettiin viikottain yhteinen aamuhartaus ja joka aamu veisattiin virsi. Nykyään aika harvassa taitaa olla enää koulut, joissa joka aamu tai edes viikottain veisataan virsiä tai käydään kirkossa - edes keväisin tai jouluisin.

      Mutta totta, joka tapauksessa näissä uskontoihin liittyvissä kysymyksissä meillä vielä riittää työnsarkaa. Kuten toki niin monessa muussakin. :)

      Poista
    4. "Viimeistään esikoulussa lapset menevät esikoulun kanssa kirkkoon. Koululaisetkin käyvät kirkossa, joulun aikaan ja keväällä. Ainakin meidän lapset jotka ovat uskonto-opetuksessa. Tuo on hyvä huomioida, jos haluaa vanhempana käsitellä näitä asioita, ennenkuin koulu aloittaa opetuksen. "

      Niin, jos menevät...

      Millään kouluilla tai päivähoidolla ei ole velvollisuutta järjestää uskonnon harjoittamista. Uskoisin, että tällaiset tilaisuudet vähenevätkin yhä edelleen, kun kouluissa on enemmän uskonnottomia / muiden uskontojen tunnustajia.

      Ja kirkkokäynnit, rukoukset, uskonnolliset aamunavaukset tai muut vastaavat uskonnon harjoittamistilaisuudet ovat aina vapaaehtoisia (vanhempi ilmoittaa, osallistuuko lapsi vai ei). Niihin ei tarvitse siis osallistua, vaikka kuuluisi kirkkoon ja sitä kautta osallistuisi koulussa uskonnonopetukseen.

      Poista
    5. Mira L. :) Noin minäkin luulen. Siis että aika harvassa ja yhä harvemmassa koulussa enää on ja tulee olemaan uskonnon harjoittamista. Eikä se minusta koulun tehtävä olekaan vaan kodin ja mahd. sen oman seurakunnan/ kirkon.

      Poista
    6. Kouluun ilmoittamisen yhteydessä olen rastittanut ruutuu, jossa ilmoitamme että lapsemme kuuluu ev.lu kirkkoon. Näin ollen lapsi osallistuu automaattisesti uskonnon opetukseen. Valinta on siinä tilanteessa vanhempien.
      Vanhemmat päättävät tietenkin mihin tilaisuuksiin lapset osallistuvat kouluaikana. Konsertit, elokuvat, luokkaretket jne.
      Luulen että nämä ovat ihan koulu kohtasia asioita, mitä missäkin kunnassa on varaa ja kuinka aktiivisia opettajat ovat.

      En näe mitään ongelmaa siinä, että lapseni käy koulu aikana kirkossa. (Onhan siinä mys kyse historiasta.) Käymme muutenkin koko perheen kanssa useita kertoja vuodessa kirkossa. Olemme olleet sekä häissä että hautajaisissa. Käymme sytyttämässä kynttilän sukulaisten haudoille. Ikävähän se olisi, jos lapsi menisi kirkkoon ensimmäisen kerran läheisen hautajaisiin.

      Joskus tehdään naurettavia päätöksiä kuten kielto laulaa "Jo joutui armas aika..." kevätjuhlassa. Voihan siellä olla laulamatta jos pahalta tuntuu. ;-) Onneksi on taas oikeus laulaa. Nämä on niitä perinteitä joita minun mielestä sopii jatkaa.

      Kyllä minäkin olen uskonnontunneilla opiskellut, sekä juutalaisista, musliimeista että muista uskonnoista. Olen keskustellut opiskelupaikoissa mitä eroavaisuuksia niillä on kristinuskon kanssa. Ei sillä asialla ole enää merkitystä näin arjessa.
      En näe tarpeelliseski opettaa lapsille muista uskonnoista, ellei sellaisia tilanteita tule lasten eteen. Miksi pitäisi? Jos veisin lapset lomamatkalle esim. Saudi-Arabiaan, toki opettaisin lapsille sen maan tapoja, uskontoa ja kulttuuria. (En tietenkään veisi lapsia sinne, maahan jossa naisilla on vähän oikeuksia.)
      Luotan siihen että peruskoulussa tutustutaan eri uskontoihin, ihan yleissivistävällä tasolla.

      Tärkeintä olisi että osaisi opettaa lapselle myös välittämistä.
      Jos joku makaa maassa, toivottavasti en heti oleta häntä vain juopoksi ja kävele ohi. (Kuten joillakin ihmisillä on nykyisin tapana.)
      -Ceela

      Poista