tiistai 10. helmikuuta 2015

Aurinko paistaa taas!




Palaset loksahtelee pikku hiljaa kohdilleen. Itsekseen kirjoittaminen on tehnyt hyvää. Asioiden selvittäminen. Rauhoittuminen. Bloggerin vähempi käyttö. (Selaan muiden postauksia sitten maratonina jossain välissä.) Tekemistä kyllä piisaa, mutta mielen rauhoittaminen. Toki välillä meinaa porupalaa joihinkin asioihin (eilen keppanaan), mutta silti jotenkin hyvä olla.

En soittanut kotipalveluun. Ja 4kk neuvolassa oli sijainen. Mutta nyt tuntuu, että kyllä tämä taas tästä. Olen saanut ommeltua (kun vain saisin lisättyä kuvia), kirjoitettua omaa projektia, oivallettua uusia asioita, tehtyä yhden työhakemuksen jälleen ja saanut kutsun tulla keskustelemaan työkuvioista. Ja jotenkin lasten kanssakin rutiinit on löytäneet perille. Aurinko paistaa ja eikä ole tarvinnut reissata viime viikonloppuna eikä seuraavinakaan.

Tänään oltiin monta tuntia neljästään pihalla. Aivan mahtava keli. Isoja lumikasoja (isoimmat kolmimetrisiä ja todella pitkiä/ leveitä), joissa mukava kiipeillä. Omassa pihassa, makkarin edessäkin on oma liukurimäki ja lumilinna. Juotiin myös kuumat kaakaot ja syötiin eväsleivät lumilinnassa.

Aurinkoista viikkoa!
Ps. Kuopus kääntyi tänään klo 17:25 ensimmäistä kertaa vatsalta selälle! Hurjaa! <3

8 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla <3 Ja hei hurjaa, niin ne kasvaa!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että aurinko paistaa! Mielen hiljentäminen kyllä kummasti vaikuttaa nopeasti fiilikseen :).

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanaa kun on lunta, ihmeellinen vain tämä Oulun nykyinen sää, kummallista plussa asteilua ja kamalaa tuulta. Haluan oikean talven takaisin, sit voi odotella sitä kevättä ja kesääkin.

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla :) Asiat tärkeysjärjestykseen siitä se lähtee =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista Kupla, Elina, Nanni ja Uraäiti. ^_^

    Auringonpaiste saisi kyllä jatkua. Ja Nanni, joo, tämä plussakeli joka sulattaa kaiken ja tekee pihat ja tiet jäisiksi ja jättää niiden päälle vesilammikot, on kurjaa. Ja parin päivän päästä taas pakastaa, niin että on joko todella liukasta tai hirveät urat niin ettei rattailla pääse kulkemaan eikä oikein muullakaan. :(

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus ja mukavia kuulumisia. Hiljaiselo kannattaa aina välillä, bloginkin suhteen :)

    VastaaPoista
  7. Tämä oli todellinen hyvän mielen postaus! Haluaisitko linkata sen Kuukauden positiivisiin? :)

    VastaaPoista
  8. Oi, jäänyt kommentoimatta eli Kiitos Jannillekin kommentista :) Ja Emoselle myös. Voisihan tuon linkata tuonne, pitääpä lueskella noita muitakin, piristystä päivään.

    VastaaPoista