Ruokailu: imetys ja kiinteät

Kuvittelin ja jopa murehdin etukäteen tosikoisen raskaudessa sitä, kuinka väärin esikoista kohtaan on, jos imetän tosikoista. Niin paljon puhutaan imetyksen eduista ja ihanuudesta, että pakkohan sen on tuntua ja näkyä - eikös? Väärin. En ole kokenut (oikeastaan) yhtään huonommuutta siitä, että tosikoinen on saanut maitonsa (suurimmaksi osaksi) rinnasta ja esikoinen ei. Molempia olen yhtälailla rakastanut, yhtälailla ruokkinut, hoivannut ja pitänyt sylissä (lukuunottamatta esikoisen sairaala-ajan ensinmäisiä kuukausia).

Itse asiassa minusta tuntui pullosta syöttäessä esikoisen ja tosikoisen aikana, että lapsen ja minun välillä on enemmän vuorovaikutusta kuin rinnasta syöttäessä. Imettäessä lapsen kasvot ovat rintaan päin, eivät minun kasvoihini. Kaiken lisäksi rintaruokinnassa silmät ja puolet kasvoista saattaa olla ikävästi rinnan alla ja käteen / tyynyyn painautuneena.

Ja mitä taas tulee rintamaidon tai pitkän imetysajan etuihin, en näe eroja tilastollisesti niin suurina kuin annetaan ymmärtää. Erot tuntuvat olevan ihan megaluokan kokoisia ainakin jos iänikuisia imetys vs pulloruokinta, korvike vs rintamaito -keskusteluja (riitoja) seuraa.

En siis ole kokenut imetystä minään autuaaksi tekevänä juttuna. Enkä liioin sellaisena äidin ja lapsen vuorovaikutusta lisäävänä tai meidän erilaista ja erityislaatuista suhdetta rakentavana. Se on vain yksi tapaa antaa ruokaa. Ilmaista ruokaa. Ekologista ja eettistä ruokaa.

Johanna Wessmann on kirjoittanut blogiinsa myös mielenkiintoisen artikkelin aiheesta: "Kuuden kuukauden täysimetyssuositus ei perustu juuri mihinkään"
"WHO suosittelee täysimetystä kaikille vauvoille kaikissa maissa kuuden ensimmäisen elinkuukauden ajan. Tähän perustuen Suomessakin on kannettu huolta siitä, että meillä imetetään "liian vähän", huolimatta siitä, että THL:nkin mukaan WHO:n suositus "perustui imetyksen ripulitaudeilta suojaavaan vaikutukseen kehitysmaissa ja Valko-Venäjällä". Alunperin WHO:n suositusten ilmestyttyä Suomen lastenlääkäriliitto ottikin kannan, että Suomessa tulisi täysimettää vähintään 4, enintään 6 kuukautta, mutta sittemmin STM:n viralliset suositukset ovat Suomessakin asettuneet kuuden kuukauden täysimetyksen kannalle."

"Imetetyillä lapsilla oli vähemmän sairaalapäiviä mm. hengitystieinfektioiden ja vatsatautien takia. Joissain tutkimuksissa joissa on verrattu eri pituisia imetyskausia vaikutus havaittiin kuitenkin jo kolmen kuukauden rintaruokinnalla, eikä yksinomaisen rintaruokinnan jatkaminen pitempään lisännyt suojavaikutusta."

"Sinä aikana kun on neuvottu lykkäämään allergisoivien aineiden antamista vauvoille myöhäisemmäksi, allergioiden määrä länsimaissa on lisääntynyt. Toisaalta maissa, joissa neuvotaan antamaan maapähkinää yhtenä ensimmäisistä ruuista (esim. Israel), maapähkinäallergiaa esiintyy harvoin. Ruotsissa varhain alkavan keliakian esiintyvyys kasvoi niiden lasten kohdalla, joille suositeltiin viljojen aloittamista vasta kuuden kuukauden iässä ja laski taas kun suositus laskettiin neljään kuukauteen. Diabetes1-riskilapsilla tehdyissä tutkimuksissa keliakian esiintyvyys kasvoi jos viljoja alettiin antaa joko ennen kolmen kuukauden ikää tai kuuden kuukauden iän jälkeen. Vehnäallergian esiintyvyys neljävuotiaana oli tavallisinta niillä lapsilla, joille viljoja oli annettu ensimmäistä kertaa vasta puolen vuoden ikää myöhemmin"
Paljon mielenkiintoisia asioita oli lueteltuna tekstissä ja lähteissä. Erityisesti minua kiinnosti tuo allergioiden ja diabeteksen riski. Noista diabetestutkimuksen kauttakin tulleista tietolehtisistä johtuen aloitimme viljojen maistelun tosikoisen kanssa 4-5 kk:n iässä, samoin nyt kuopuksen kanssa, vaikka muuten vielä onkin menty imetyksen voimilla ilman kiinteitä. (Käymme siis Oulussa DIPP-tutkimuksissa ja tutkimuksessa mukana oleville tulee postitse aina uusimpia tutkimustuloksia.)

Toissa viikollahan tästä oli jo useamma mediassakin. Muun muassa hesari kirjoitti uusista suosituksista: "Täysimetys puolivuotiaaksi kyseenalaistetaan, kiinteät ruoat piätisi aloittaa 4-6 kuukauden iässä. Lisäruokien myöhäinen aloitus saattaa lisätä allergioita. Vauvojen ruokailuohjeet muotoiltiin uusiksi oululaistutkimuksessa."
Entäs sitten se vuorovaikutus? Onko äidin ja vauvan suhde erityinen ja korvaamaton juuri imetyksen takia? Entäs isät sitten? Pitäisikö isän tyytyä sivurooliin vai pitääkö isänkin saada ruokkia tai jopa imettää vauvaa, jotta heidän välilleenkin voisi syntyä tiivis vuorovaikutussuhde?
"Tästä yhtenä esimerkkinä on ajatus siitä, että lasta on pidettävä ensimmäiset puoli vuotta pelkästään rintaruokinnassa eli täysimetyksessä. Tämän ajatuksen mukaan jo pelkän tuttipullon käyttö edes toisinaan vinksauttaa lapsen loppuelämäkseen, korvikemaidosta nyt puhumattakaan. Ei haittaa, että WHO:n suositukset asiaa koskien on tehty lähinnä kehitysmaita silmällä pitäen. Ajatus tuntuu hyvältä ja luonnolliselta."  (Erkki Perälä.)
Vau.fi-sivuston artikkeli Imetys vastasi mielestäni tähän hyvin:
"Hakonen ei muista kuulleensa vertailututkimuksesta, jossa tarkasteltaisiin keskimääräisiä oksitosiinieroja imettävillä ja pulloruokkivilla äideillä. Vaikka pieniä eroja olisi, on Hakosen mukaan kyseenalaista, olisiko niillä vaikutusta äidin hoivakäyttäytymiseen. Sekä hoivaamiseen että oksitosiinitasoihin vaikuttavat useat eri asiat.

”Alustavissa tutkimuksissa on havaittu, että isien ja äitien oksitosiinin määrä veressä nousee heidän leikkiessään ja ollessaan hellässä kosketuksessa lapsensa kanssa”, Hakonen kertoo."
Eli tuon mukaan imetys tai edes äitien / isien antama ruoka pullosta ei olisi mikään tae tiiviille ja hyvälle vuorovaikutussuhteelle.
Minullehan oli esikoisen syntymän jälkeen valtavan iso ja tärkeä asia, että häntä eivät ruokkineet muut kuin minä ja mieheni. Toki sairaalassa meidän poissaollessa (esim. yöt) hoitajat antoivat esikoiselle ruokaa, mutta kotiutumisen jälkeen en antanut miehen lisäksi muiden syöttää pullosta. Koin, että se oli meidän vanhempien tehtävä. Että se oli jotain todella intiimiä, jota en halunnut antaa lapseni, oman rakkaan vauvani, kohdalla jaettavaksi muille. Vaikka esikoinen saikin ruokansa pullosta, en pyynnöistä huolimatta antanut  isovanhempien tai miehen ja minun sisaruksien syöttää kotiutumisen jälkeen ensinmäiseen puolivuoteen. Se oli meidän juttumme. Ei siihen rintaa tarvittu, mutta jotain omaa, jotain vain meidän välistä.

Tosikoista mies on syöttänyt pullosta, minä lähinnä rinnasta. Pullosta tosikoinen on saanut ruokaa silloin kun rinta ei ole kelvannut vaan on huudettu, huudettu ja huudettu, niin kauan että se pullo ilmestyy. Pullosta on annettu ruokaa myös silloin kun se on ollut kätevämpää tai kun olen juuri hetkeä aiemmin pumpannut maidon sairaalalle luovutettavaksi, mutta vauvan nälkä onkin yllättänyt saman tien uudestaan. Kuopus taas on ollut lähes kokonaan rintalapsi. Pullolle huutaa ei, tutille huutaa ei.
"”Isän oksitosiinitason kannalta ei ole eroa pitääkö isä vauvaa sylissä silitellen ja jutellen rauhallisesti vai antaako isä pulloruokaa vauvalle. Vauvan kannalta asia on monimutkaisempi. Vauva nauttii tietysti pullosta, sillä ihmisen mielestä syöminen on mukavaa”, Hakonen sanoo."

 Miten teillä on syöty ja juotu? Mitä kiinteitä ja missä iässä?
Millaista maitoa, mistä ja kenen antamana?

Kommentit

  1. Meillä on menty täysimetyksellä. Olen kokenut sen helpoksi kun maito kulkee koko ajan mukana :) Oon hirveän laiska keittelemään pulloja... Lisäksi olen itse enimmäkseen pojan kanssa eikä ole vielä tullut vastaan tilannetta jossa pulloa olisi tarvittu. Enkä enää tässä vaiheessa aio pulloa tarjotakaan vaan siirrytään suoraan nokkamukia harjoittelemaan. Meillä tuli lisäksi pojalle allergiaoireita mun nauttimasta lehmänmaidosta ja siitähän ne normaalit korvikkeet on tehty... Joten helpommalla on päästy imettämällä & imetysdietillä. Ei ole tarvinnut mitään erityiskorvikkeita hankkia.

    Meillä oli ihan neuvolan suositus, että 4kk iässä aloitetaan kiinteiden maistelut 1 maku per viikko. Tämä siis oman vahvan allergiataustani takia. Kauraakin suositeltiin viiden kuukauden kohdalla kokeilemaan, että saataisiin poika totutettua iltapuuroon ja jos sitä kautta yöunet vähän paranisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Winnie. ^_^

      Minustakin imetys on onnistuessaan helpompaa kuin pullolla korvikkeen antaminen. Erikoiskorvikkeista nyt puhumattakaan. Se se vasta rulianssi olikin. Siksi tuntuukin hieman huvittavalta, että "pullomutseja" sanotaan laiskoiksi. :) Minä ainakin olen mennyt mieluummin sieltä mistä aita on matalin ja siksi imettänyt, kun se on onnistunut.

      Poista
  2. Meillä on molemmat tytöt lukuisista yrityksistä huolimatta kieltäytyneet tuttipulloista. Nuoremman kanssa en kyllä hirveästi edes jaksanut yrittää, vaan täysimetin suosiolla siihen asti kun alkoi saamaan kiinteitä joskus noin 5 kk ikäisenä.

    Vanhemman kanssa käytiin todelliset pullotaistelut. Olin menos leikkaukseen kun kun tyttö oli 4 kk ja tiesin että en voisi viiteen päivään silloin imettää. Kyllä itkettiin monet itkut silloin molemmat, kun se ei vaan suostunut syömään. Lopulta lähdin leikkaukseen ja toivoin parasta. Siinä kävi sitten sitten niin, että tyyppi söi oikein nätisti pullosta kun mä olin poissa, mutta heti kun pääsin kotiin niin ei halunnut enää pulloa nähdäkään :D Eipä kyllä sitten enää tyrkytettykään, ajateltiin että kyllä se nyt ansaitsee rintamaitonsa, jos on noin tärkeä juttu.

    Mun mielestä noissa imetysjutuissa ei ole mitään oikein/väärin vastauksia. Varmasti jokainen vanhempi pyrkii aina tekemään omassa tilanteessaan parhaan mahdollisen päätöksen. Ja riippuuhan se lapsestakin. On eri asia imettää pitkään sellaista vauvaa jolle imetys on supertärkeä eikä edes huoli pulloa, kuin sellasita jonka kanssa imetys on yhtä tuskaa ja rintaraivareita. Eiköhän niistä ihan hyviä ihmisä tule joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kaze. :)

      Onneksi leikkauksen aikana sitten kumminkin kelpasi hyvin pullokin. Meillä tosikoisella ei ollut mitään ongelmaa vaihtaa pulloon tai taas pullon jälkeen rintaan. Se ja sama mistä söi. Pitkät automatkatkin sujui helposti, kun sai pumpata ensin maidot pulloon ja syöttää sitten lämpimät maidot kaukalossa olevalle vauvalle. Kuopuksen kanssa ei kun p-paikalle autoparkkiin ja lapsi rinnalle jopa 45 minuutiksi, isommat herää, hermostuu, matka-aika pitenee, kaikilla alkaa iskeä väsy ja nälkä jajaja.. no eipä paljoa kiinnostanut mummolareissut. Nyt onneksi kelpaa jo pullokin matkalla, niin voidaan liikkua viikonloppureissuille.

      Imetysjutuissa minäkään en koe, että olisi niin suurta merkitystä siinä imettääkö vai ei. Kukin tavallaan eikä voi tietää mitkä ne syyt toisten valintojen takana on, joten syyttely tai kyseleminenkään ei ole fiksua. :)

      Poista
  3. mielenkiintoista, miten suuria intohimoja tämä(kin) aihe herättää - kun kuitenkin, kuten tässä sanotkin, nuo imetyssuositukset on tehty ensisijaisesti hygienian turvaamiseksi kehittyvissä maissa.

    Kiintymyksestä: eiköhän se ole enemmän tahdon kuin ruuan asia? Kun on tahtotila rakentaa hyvää kiintymyssuhdetta (kuten useimmilla vanhemmilla on), niin eiköhän se rakennu, ruokintatavasta riippumatta. Sylissä voi olla muutenkin syödessä, lähekkäin voi olla ilman ruokaakin. Ja rakastaa voi muillakin tavoin kuin ruualla. Tai edes sylikkäin olemalla. (jos kohta kosketus onkin tärkeää ihmiselle)

    Meillä noista vuosista on jo kauan.
    Kaikki kolme ovat saaneet oman äidin maitoa, minulla kun oli tuotantoa suunnilleen pienen kylän tarpeisiin ja se oli itse asiassa työlästä. Imetysaika oli jatkuvaa rintatulehduksen uhkaa, eikä ollenkaan seesteistä ja mukavaa.
    Kaksi kolmesta on tykännyt selvästi enemmän pullosta. Keskolan kasvatin opetin puoliväkisin rinnalle, kun sitä niin kovasti suositeltiin. Se oli urakka sinänsä: kun melkein joka aterialle piti lisätä jotain vitamiinia tai vastaavaa, ja sitten piti yrittää löytää joku väli, jossa imettääkin. Taisimme molemmat rentoutua, kun palasimme pullolle.
    Yksi kolmesta oli sitä mieltä, että kaikki muu paitsi rintamaito suoraan sen alkulähteiltä vastaa suunnilleen murhayritystä. Hänen kanssaan itkimme kiinteiden aloittamista. Lapsipolo ei olisi millään huolinut mitään muuta suuhunsa, oppi ressukka itkemäänkin suu kiinni, ettei sinne vain sujahda lusikkaa.

    Tästä perspektiivistä katsottuna ihan liikaa aikaa ja energiaa meni (menee ehkä edelleen?) rintaruokinnan murehtimiseen.
    Pääasia on kai se että lapsi on rakastettu ja ruokittu, keinoista viis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marikan kommentti toi mieleen omat muistot esikoisen ajoilta, kun vauva ei huolinut pulloa ja täysimetyksellä olevan hoikan vauvan kasvukäyristä oltiin huolissaan. Käytiin kontrolleissa ym, joista tietenkin stressasin hirmuisesti. Kiinteät aloitettiin 5kk ikäisenä, mutta sekin oli kivinen taival, kun ei vain pikkutirpanalle maistunut. Muistan liki itkeneeni ilosta, kun eräänä päivänä (liki 7kk ikäisenä) napero veteli yli lusikallisen mössöä ensi kertaa!

      Ja niin paljon kuin vauvavuonna hänen siroa kasvuaan ihmeteltiin ja kauhisteltiinkin, mua niin nauratti, kun 2v neuvolassa sama lapsi oli lähellä joutua kasvukontrolliin kasvettuaan liian paljon pituutta liian nopeasti! Siihen loppui mun käyrien tuijottaminen ja relasin. Kunhan minä ja lapsen isä muistamme tarjota ruokaa säännöllisesti, niin kyllä se riittävästi syö. Kasvakoon omaa tahtiaan.

      Silti, esikoisen jälkeen oli niin kummallista ja helpottavaa saada toiseksi lapseksi sellainen yksilö, joka veteli ja vetelee kaikkea suurella ruokahalulla. Ja silti hänkin on yhtä siro kuin isompansa, en tiedä mihin vatsaan se kaiken ruokamääränsä piilottaa! :D

      Mutta juu, varsinaiseen aiheeseen tokaisen vain että onpa mielenkiintoista. Mä olen imetysmyönteinen, mutta lähinnä koska olen laiska. Olen kummankin lapsen kohdalla saanut taistella maidon riittämisen kanssa, mutta mieluummin käynyt imetysneuvojilla kuin tyrkyttänyt ahkerammin korviketta ja pulloa, jotka eivät ole kummallekaan uponneet. Kolmannellekin aiotaan yrittää tarjota pulloa, mutta jos se ei suju, niin ei sitten. Kiinteitä meillä on aloiteltu noin 5kk ikäisenä, siinä vaiheessa kun vauvaa itseään on alkanut kiinnostaa ruokapöydässä, että mitä ihmettä ne muut suuhunsa tunkevat.

      Poista
    2. Kiitos kommenteista Marika ja Äni ^_^ Näitä on ollut ilo lukea ja saada.

      Uskon kans, että kiintymyssuhdetta voi rakentaa ihan ruokintatavasta riippumatta. Silti etenkin nuo pitkät erossa olot ahdistaa, kun lukee jotain tutkimuksia tai historiikkejä siitä miten ne on vaikuttaneet jo aikuiseksi kasvaneiden "sairalaalasten" elämään ja vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin tai ylipäätään siihen miten ja millä tavalla toisiin ihmisiin ja itseensä luottaa..

      Ei siis se ruoka, vaan se sairaala- ja erossa olo aika, ahdistaa. :/

      Täytynee koputtaa puuta rintatulehduksien osalta: tällä taipaleella ei sellaisia ole ollut. Ja tiehyttukoksiakin vain se synnytyksen jälkeinen ensimmäinen sairaalaviikko (ai, että olikin kivulias).

      Mutta jepjep, ruokintaan liittyen samaa mieltä: Pääasia että lapsi on rakastettu ja ruokittu. (Ja mielellään kumminkin ihan asian mukaisilla tavoilla - ei siis hampparia kakskuukautiselle. :D )

      Tuo Änin kommentti kuulostaa tutulta: Meillä myös seurattiin kasvua tiiviistii esikoisen kohdalla, koska oli keskosuuden takia vielä laskettuna-aikanakin tosi pieni (2,2kg), mutta sitten 6kk lasketusta-ajasta eteen päin, paino olikin jo 9kg ja lääkärit valitteli ylipainoa ja liiallista syöttämistä ja kuinka lapsi sairastuu isona sydän- ja verisuonitauteihin jnejne, you name it!

      Noh, totesin kyllä, että hyvinkin todennäköistä, kun mullakin on geeneissä tämän keskosuuden myötä todettu niihin liittyvä riskiä nostava geenivirhe. Hah. :P

      Minäkin olen imetysmyönteinen, joskin imetyksen kohdalla en osaa "hörhöillä" kuten monissa muissa asioissa. ;)

      Ja jee, meillä kuopuksellekin on alkanut kelvata pullo! :) Yöt menee rinnalla, ja nyt on päivisin mutusteltu kiinteitäkin.

      Poista
  4. Äitilandia-blogissa oli muuten tästä aiheesta kans juttua, bloggaaja itse on siellä siis kätiöopiskelija (ja äiti). Mä olen ajatellut tän asian näin, että äidinmaito (kun ei sisällä mitään päihteitä tms) on parasta pienelle lapselle. Ja korvike sitten se heti seuraavaksi paras, jossa ei kuitenkaan mitään vikaakaan ole. Tämä on minun kantani siihen terveellisyyspuoleen. Olen ihan käytännön helppoussyistä imettänyt, seitsemän lasta n vuoden ikään, osaa ylikin, osaa pikkasen ali, lapsen itsensä vierottaessaan itsensä. Nuorimmaisella kun ei ollut sitten imemisrefleksiä, vaikka oli täysaikainen ´nelikiloinen jööti :)En koko tarinaa tähän laita, mutta sisälsi sairaalankin taholta lopulta ruiskulla maidonsuihkuttelua lapsen nieluun... no niin. Mutta hänen kanssaan mentiinkin yllättäen pulloruokinnalla ja olin siitä luultavasti enemmän kauhuissani kuin itse sairaalan väki. Olin kauhuissani siitä että miten epäkätevää se on! En siis mistään muusta :D Imetys oli ollut niin helppoa kulkevaiselle äidille. Pullojen sterilointi ja kaikki muut systeemit oli sitten oma opeteltavansa ja opittiinhan me niilläkin sitten lopulta molemmat, minä ja lapsi (ja mies!). Mutta se seikka, kuten siitä hormonista puhuitkin, että miten jaksaa yöheräilyt jne, kun imetyshormonia (orwhatwasit) ei enää synnykään, että olenko ihan tattis ja hylkäänkö mä nyt lapsen isälle (Uehhh hheh) ja mitä kaikkea mun päässä pyöri. Juuei! Ihan samat tunteet, läheisyys (ja riippuvuus!!) oli ilmoilla ja aluksi kun mies syöötti vauvaa niin mä istuin vieressä koska mun sydän meinas pakahtua :D Ja joka kerta on kiinteät aloitettu siinä n 5kk iässä, muistaakseni esikoisen aikaan jo 4kk, koska vuonna 1993 oli silloin ollut se tapana. Ja kukaan ei ole milleen allerginen ja kellään ei ole diabetesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kupla. ^_^

      Pitääpä käydä lukemassa noita Äitilandian postauksia muutenkin. Lupasin ennen kuopuksen syntymää, että kirjoitan meidän esikoisen synnytyskertomuksen Äitilandian postaussarjaan, mutta se sitten kaiken kiireen ohella unohtui. Kunnes, nyt ennen pääsiäistä kyseli, vieläkö voisin sen kirjoittaa. Nyt sain kirjoitettua (muokkailtua vanhaa tekstiä) joten sinne on vieraspostaus menossa. :) (Ja silmäluomet meinaa painua kiinni joten paras taas kipittää sänkyyn itsekin että jaksaa.. haukotuuuuuus!)

      Pulloilu etenkin erikoiskorvikkeiden tai infektioherkän lapsen kanssa on työlästä kaikkine sterilisoineen, erikoiskorvikkeen keittämisineen, jne. Huoh. Näiden muiden kohdalla en ole pulloja keitellyt. Pumpun osat kylläkin silloin, kun olen pumpannut sairaalalle luovutukseen menevää maitoa. :)

      Poista
  5. Minäkin ajattelen, ettei kiintymyssuhteen laatuun vaikuta ruokintatapa; että annetaanko ruokaa pullosta vai rinnasta. Nuo kaksi isompaa on olleet suurimmaksi osaksi pullolla ja ensimmäistä kertaa nyt imetän vielä tässä vaiheessa. Koen kyllä imettämisen (nyt kun se sujuu) mukavana ja omalla tavallaan helpompana kuin pulloruokinnan, mutta vauva on yhtä rakas kuin kaksi isompaakin.

    Kiinteitä Maalistyttö alkoi maistelemaan noin neljän kuukauden iässä, Kesäheinä kunnolla vasta lähempänä puolta vuotta kun oli niitä vatsavaivoja. Pienimmäinen on kohta sen 4kk ja tuntuu ettei tässä vielä ole kyllä mikään kiire. Katsellaan ja mennään omaa tahtia, luultavasti aloittelen bataatilla jonka olen havainnut olevan himpun verran vatsaystävällisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi peruna.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit