perjantai 3. huhtikuuta 2015

Millainen äiti olen

Sain Minkälainen äiti olet? - haasteen Heidi Piiltä ja Tanialta.Tämän kirjoittaminen on hieman venynyt kuten kaikki muukin viime aikoina. Tässä tämä nyt kumminkin olisi. Oli mukava pohtia näitä, eli kiitos haasteista Heidi ja Tania!



Minkälainen äiti olet?

Epätäydellinen äiti, kuten yhdessä vanhoista postauksistani olenkin kirjoittanut. Sana kuvaa minusta aika täydellisesti sitä mitä olen. Se tuo esiin oman vajavaisuuteni, niin äitinä kuin ihmisenä. Samalla kumminkin jää vaikutelma, että toive olisi kehittää itseään niin äitinä kuin ihmisenä. En väitä olevani hyvä, kun en kerran sellaista ole. Enkä jää märehtimään omaa huonouttanikaan, vaikka joskus olen kertakaikkisen paska äiti (ja ihminen, ja puoliso, jajajaja...).

Olen äitinä kumminkin myös leijonaemo. Näin sanoi yksi vanhempi hoitaja vastasyntyneiden teho-osastolta, kun viimeksi olin oys:ssa kertomassa Kevyestä ja kotiutumisen jälkeisestä ajasta keskosvanhempien illassa. Hänen mielestään minusta näki jo silloin meidän sairaala-aikana, että olin sellainen oikea leijonaemo. En enää kunnolla muista miten tuo keskustelu meni, mutta voisin allekirjoittaa tuon. Vaikka minulle olisi se ja sama miten minusta puhutaan tai miten minua kohdellaan, lasteni kohdalla alan käyttäytyä leijonaemon lailla. Suojelen ja suojaan ja yritän vaikuttaa asioihin, niin että jatkossa toimittaisiin järkevämmin.

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?

Suoraan sanottuna, en muista. En muista millainen äiti kuvittelin olevani. Toki omasta lapsuudesta oli asioita, jotka päätin tehdä kokonaan eri tavalla kuin omat vanhempani. Osassa olen onnistunut, osa kaipaa jatkuvasti itsensä haastamista - esimerkiksi huutaminen. Ja voi kuinka ihanalta tuntuu, nyt kun en ole aikoihin, viikkoihin vai jopa kuukausiin(?) huutanut. Muutenkin tuntuu, että kehityn ja kasvan äitinä, vanhempana ja ihmisenä koko ajan ja se tunne kasvusta on jo ilonaihe sinänsä. (Myös lapset kasvattavat vanhempiaan, ei vain toisin päin.)

Ennen lapsia ajattelin tosin esimerkiksi, että on aivan se ja sama imetänkö. Esikoisen syntyminen pikkukeskosena ja tehohoito tekivät imettämisestä ja maidonpumppaamisesta kumminkin elämä- ja kuolema kysymyksen enkä voinut moneen vuoteen suhtautua siihen niin hälläväliä periaatteella kuten olin ajatellut.

Ajattelin myös ennen lapsia että minun lapseni eivät koskaan tule harrastamaan jääkiekkoa, balettia tai taitoluistelua, mm siksi, että pidin balettia ja taitoluistelua ulkonäkökeskeisenä pyllynheilutteluna ja jääkiekkoa nuuskankäyttäjien ja aivottomien tappelupukarien hiekkalaatikkona. Noh, niin, olen oppinut näistäkin paljon ja kasvanut itse ymmärtämään erilaisia harrastuksia ja ammatteja. Ja kyllä, jos joku meidän lapsista haluaa esim. jotakin noista harrastaa, niin tuen kyllä.



 
Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi? 

Ensinnäkin meillä on meidän yhteiset kasvatustavat, jotka on syntyneet keskusteluista ja kompromisseistä. Ei siis ole minun, tai puolison kasvatustapaa vaan yhteinen ja sekin on jo yksi tärkeä pilari koko kasvatuskeskustelussa ja siinä miten kasvatukseen suhtaudumme.

Tiedän, että esim. sukupuolisensitiivisyyteen liittyvät kasvatusjutut ovat monen mielestä täyttä hömppää, naurettavaa pelleilyä. Toisaalta, vaikka tähän liittyvää ei ymmärretä, huomaan että moni on kumminkin meidän esimerkin myötä rohkaistunut käyttämään lapsillaan erilaisia vaatteita, ostamaan erilaisia leluja synttärilahjaksi tai tekemään lastensa kanssa enemmän "normit rikkovia" juttuja: esim. pallopelejä tyttöjen kanssa, prinsessasatuja poikien kanssa, autopaitoja tytöille, väriä pojille. Tytöttelyn ja pojittelun (prinsoittelun ja äijittelyn) suhteen vielä on kumminkin pitkä matka, siinä että kuunnelltaisiin meidän toivettamme.

Tuntuu myös, että monia muita kasvatukseen liittyviä juttuja, jotka on meille tärkeitä, pidetään hömppänä tai outona: Esim. tapa kuinka lapsille puhutaan: sanoitetaan, ei haukuta tyhmäksi, tuhmaksi, apinaksi; miten kehutaan: kehutaan lasta itseään ei pelkkää tekemistä tai pukeutumista, ulkonäköä; mitä kielletään: ei kielletä sängyssä hyppimistä, paitsi kylässä, koska muut eivät pidä siitä, ei pakoteta pukeutumaan juhliin röyhelöihin, mekkoon, pukuun, kravatteihin ja rusetteihin; ei kielletä ruoalla leikkimistä, painimista, ei pakoteta syömään lautasta tyhjäksi. (Yritänpä näistäkin blogata joskus perustellusti..) Perhepeti, kestovaipat, liinat, ulkonanukuttamisen välttely, unikoulun välttely. Kyllähän näitä ihmetyksen aiheita riittää. Koti saa olla kuin pommin jäljiltä - samoin sängyt. Meillä saa leikkiä ja se saa näkyä.

Tietty osa ei ole ymmärtänyt esim. esikoisen hoitoon  laittamista, kun pääni hajosi. Ja taas toisaalta, osa ei voi ymmärtää sitä miksi haluamme pitää lapset kotihoidossa esikouluikään asti tai miksemme jätä lapsia yöksi tai viikonlopuksi ilman vanhempia.
 


Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?

Helpompi sanoa, mitä jo tehdyistä asioista olisi pitänyt tehdä toisin. Ensimmäinen on varmastikin omasta jaksamisesta huolehtiminen. Olisi pitänyt luovuttaa maitopumpun kanssa sählääminen paljon aiemmin. Neljä kuukautta tyhjien tissien pumppaamista tunti kerrallaan kahden tunnin välein vauvan tehohoitoajan aikana oli yksinkertaisesti liikaa.

Sen lisäksi kadun sitä yhtä viikkoa, jonka aikana esikoita tassu-unikoulutettiin. Virhe. Olisi pitänyt antaa olla ja tehdä niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu ja antaa nukkua vieressä ja heräillä, kun siltä tuntuu. Toinen vastaava virhe tehtiin, kun tosikoinen syntyi. Olisi pitänyt silloinkin antaa nukkua ja nukahtaa samaan sänkyyn eikä siirtää omaan huoneeseen uuden vauvan synnyttyä. Kolmannen lapsen kanssa sujui niin paljon paremmin, kun saatiin kaikki nukkua samassa sängyssä eikä vauva vienyt kenenkään paikkaa.

Samoin kadun sitä, että yritettiin esikoisen kanssa alussa myös jäähypenkkiä. Virhe. Vaikka toki parempi kuin fyysinen kuritus tai huoneeseen moneksi tunniksi eristäminen, niin virhe se on silti. (Heli kirjoitti taannoin kehupenkistä, paljon parempi, kannattaa tutustua.)

Esikoisen kanssa olen myös käynyt kovimman opettelun itseni hillinnässä. Voinen siis esikoisena allekirjoittaa varsin hyvin sen, että esikoinen on vanhempiensa koetinkivi. Toisaalta, se ja luonne myös yhdistää minua ja esikoista ja toivon, että sillä saisi kuitattua osan tehdyistä virheistä.

Mitä teet mielestäsi oikein?

Hyvä kysymys.Tietysti lähtökohtaisesti pyrkimys olisi tehdä asiat fiksusti ja oikein. Aina se ei vain onnistu. Tosin en tiedä onnistuuko se missään. Sen näkee ja kuulee sitten, kun lapset ovat isoja. Koen kumminkin, että yksi iso asia, jonka lapsille haluan siirtää on rakkaus. Materia, ura, elämä, kaiken perusta on rakkaus: rakkaus luontoon, rakkaus elämään, rakkaus itseensä, rakkaus toiseen ihmiseen. Toivon, että onnistuisimme järjestämään elämän ja ajankäytön niin, että kaikki lapset saisivat olla kotona esikouluikään asti ja vielä ekaluokallakin jompi kumpi meistä vanhemmista olisi kotona aamulla tai ainakin vastassa pian koulupäivän jälkeen.



Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai johonkin oviin? Perstelut vastauksiin.

Tietyissä asioissa olen varovainen äiti: esim siinä mitä juon tai syön raskausaikana. Ja taas syntymän jälkeen tarkkailen vauvan hengitystä suurinpiirtein 24/7 minkä vuoksi olenkin halunnut pitää lasta lähelläni enkä viedä esim. sänkyyn tai ulos vaunuihin nukkumaan.

Sen sijaan, kun lapset on kasvaneet, niin varovaisuus on hävinnyt. Saa kiipeillä, saa hyppiä, pomppia, temmeltää. Meillä ei ole koskaan ollut turvalukkoja tai nauhoja kaapeissa, ei suojia pistorasioissa (pitäisi nykyään olla ns. valmiiksi suojatut), ei portteja rappusissa, tosin ei ole ollut rappusiakaan. Trampoliinit, kiipeilytelineet kaikki ok, jos vain itse niihin osaa kiivetä. Ei konttauskypäriä, ei kulmissa pehmusteita. 


Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?

Keskustellaan aiheesta. En anna periksi. Muut saavat ajatella mitä haluavat, se ei ahdista minua enkä siihen kiinnitä huomiota. Eiköhän meistä jokainen ole joskus ollut lapsi ja joskus sattunut huono päivä ja väsy tai nälkä iskeen. Käyn tosin useimmiten kaupassa yksin, yleensä kerran viikossa illalla, kun puoliso laittaa lapset yöunille.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)

Esikoisen kanssa onnistuttiin vältteleen herkkuja, kakkuja, karkkia, pullaa, jne kaksi ja puolivuotiaaksi. Tosikoinen oli 11 kuukautta, kun oli hänen ensimmäinen joulunsa. Löysi tuolloin karkkivarastot ja jouluherkut, kun oli oppinut kiipeilemään 7kk ikäisenä ja siitä se sitten alkoi. Enää ei syöty herkkuja piilossa. Yksinkertaisesti kaikenlainen piilossa syöminen oli tuhoon tuomittu yritys ja tosikoisen raivarit uskomattomat. Eli kyllä, karkkipäivä koski tuosta alkaen myös tosikoista. Karkkimäärät tosin pysyi pienenä. Herkkuja meillä on muuten harvoin, mutta kesällä saa mehujäätelön tai villevallattoman joka päivä. Tosikoiselle masituu myös limsat, chilit, turkinpippurit, lakritsit, tikkarit, salmiakit, toisin kuin esikoiselle. Ja eiköhän tuo ennättänyt yhtenä siivouspäivänä käydä tökkäsemässä oman turkinpippuritikkarinsa jo kuopuksenkin suuhun. (Että se niistä kiinteiden ja sokereiden välttelyistä.)





Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.

Ei varsinaisesti. Aika vakiintuneet ne kumminkin tällä hetkellä on. Isommat menee unille 19.30-20.30, nuorimmalla vähän vaihtelee ja kaikki herää noin kuuden ja seitsemän välillä. Kuopus nukkuu useammat päikkärit päivällä, tosikoinen yhdet tai ei yksiäkään. Päivään kuuluu aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Arkena suurin piirtein aina samoihin aikoihin, riippuen onko muuta menoa. Vähemmän kiukkua, jos esim. ruokaa on tarjolla säännöllisesti - toinen asia syökö sitä sitten kukaan. (Huokaus.)

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelee aikuisena kasvatustavoistasi?

Toivon tietysti, että olisimme edes pääpiirteissään onnistuneet antamaan eväät elämään ja luomaan sellaiset välit, että kaikesta pystyy puhua - myös meidän vanhempien tekemistä virheistä ja niistä omista kipeistä tunteista, kokemuksista ja ajatuksista. Toivon, että lapsemme voisivat kasvaa vauvasta omiksi persoonikseen riippumatta sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä, seksuaalisesta suuntautumisesta, omista kiinnostuksen kohteista, harrastuksista, ammatinvalinnasta, elämänvalinnoista, jne.

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi? 

Jaa-a.. nyt en kyllä osaa sanoa.



Ulkoiletteko päivittäin? 

Ei. Rehellinen ei. Niin no, tässä tosiaan olisi parantamisen varaa. Kesällä voidaan olla ulkona aamusta iltamyöhään. Talvet on olleet nihkeämpiä. Etenkin vauva-aikaan. Tuntuu, että yksin kaikkien kanssa on sula mahdottomuus päästä ulos asti talvella. Pukemiset, vessakäynnit ja imetys ja refluksivauvat on olleet minulle ulkoilun suhteen liikaa. 

Aiemmassa blogissani kun tuosta kirjoitin tosikoisen vauva-aikana, sain melkoisen anonyymihyökkäyksen. Jo se riitti monelle, ettei ehditty kello yhdeksäksi aamulla ulos, vaan mentiin vasta päivällä tai puolison tullessa töistä. Aivan kauheaa, aivan kauheaa, jos ei ole joka aamu lasten kanssa pihalla klo 9-11. Vaan kun me tosikoisen ja myös kuopuksen vauva-aikana nukuttiin vielä yhdeksältä. Ne oli niitä arvokkaita tunteja kun sain nukkua ja levätä päivän ja yön päätteeksi. Kyllä sitä tekemistä ja puuhaa voi järjestää muutenkin. Ja sitten kun mennään ulos, niin ollaan pidempään ja syödään vaikka eväätkin vielä pihalla. Tosin kerhopäivinä ulkoulua tulee myös samalla kun lähdetään kerhoon ja tullaan kerhosta.


Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?

Taplettia ei ole, älypuhelimeni on jo valmiiksi rikkinäisenä saatu eli ruutuaika rajoittuu lähinnä televisioon. Siinäkin tosin voisi petrata. Esim. niinä aamuina, kun herätään ennen seitsemää, lastenohjelmat lävähtää yleltä päälle samalla ja niitä jatketaan aamupalan kanssa tupakeittiössä. Kerhoaamuina ennättää katsoa vartin yli kahdeksaan, muina aamuina pidempään. Sitten vähän päivästä riippuen saatetaan jossain välissä katsoa pari jaksoa jotakin lasten ohjelmaa tai jokin elokuva tai edellisen päivän pikkukakkonen.



Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.

Joka ilta nukkumaan mennessä sanon, että rakastan. Tämä alkoi jo esikoisen aikana sairaalassa. Oli mielettömän tärkeä sanoa se joka ilta, sillä jokainen ilta saattoi olla viimeinen kerta, kun näkisin rakkaani elossa. Ja samalla kaavalla on jatkettu tähänkin asti ja kaikkien lasten kanssa. Se tuntuu hyvältä.

Sanoisin, että meillä saa kiukutella, kun siltä tuntuu, mutta valehtelisin, jos niin väittäisin. Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä enemmän kiukuttelu ärsyttää minua ja muutun itse samanlaiseksi kiukuttelijaksi. Onneksi useimmiten tajuan, että vika on minussa ja minun on aika ottaa aikalisä ja jäähyillä ja antaa lapsen kiukutella. Kun oma mieli on tyynempi, on helpompi mennä lapsen luo, ottaa syliin, pyytää anteeksi ja jutella. Sanoa, että saa kiukutella, niinhän äitikin teki. Kivaa se ei ole, mutta joskus niin vain käy ja silloin on parempi antaa kiukun tulla.

Meillä koitetaan myös sanoittaa tunteita, ajatuksia arkea. Vanhemmille saa sanoa vastaan, saa sanoa miltä tuntuu. Ja kyllä sieltä välillä jo tulee varsin tiukkaa arvostelua siitä kuinka me olemme sanoneet jotain väärin tai sanoneet jotain mitä ei saisi sanoa, tai huutaneet. Tai jos puolison kanssa on keskenään sana harkkaa, niin esikoinen tulee väliin: "Lopettakaa!! En jaksa kuunnella tuommoista. Lopettakaa heti paikalla! Yleensä tuo myös tehoaa. Erotuomari.

Tosin toisinaan joudutaan kyllä sanoa, ettei meillä mitään riitaa ole, kunhan höpötellään ja leikisti vain väitellään, vaikkapa sitten siitä miltä se uusi tuulilasinpesuneste haisee. 



Hyvää pääsiäistä kaikille!

9 kommenttia:

  1. Tämä oli mielenkiintoinen postaus! Samalla tutustuin sinuun vähän paremmin :D Esikoinen taitaa olla vanhempien koetinkivi, todellakin. Me harjoittelemme nyt esi-teinin kanssa vanhempana oloa. Mutta pakko sanoa, että jotain on tehty oikeinkin - tulosten perusteella :)

    Hyvää pääsiäistä teillekin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta, pitääpä alkaa hautomaan :)

    VastaaPoista
  3. Samaa ajattelin, kuin Elsa-Aaliakin: jotenkin susta tuli uutta näkökulmaa vielä entisen mielikuvan rinnalle. :) Ihailen leijonaemoutta, mä en jotenkin osaa olla sellainen. Vaikka äitiurasi alku on ollut tosi (liian...) raju, tuli tästä sellainen olo, että oot niiltä ensimetreiltä saanut sellaista taistelutahtoa ja rohkeutta, joka kantaa kaikkien äitiyden haasteiden läpi. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista Elsa-Aalia, Kukkavarvas ja Heidi Pii <3

    Näitä on ollut kyllä tosi mukava lukea muiden blogeista (harvoja olen tainnut kommentoida) ja toivon, että kaikki kirjoittelis noista omaan blogiin.

    Esi-teinin kanssa on tosiaan varmasti kans taas paljon uutta opeteltavaa itsellekin. :)

    Ja kiitos, meillä oli ihan hyvä pääsiäinen, joskin hieman (puuh) työteliäinen. Ja nyt kyllä olis sen nk "oman ajan tarpeessa". Haluisin niin kirjoittaa blogia ja lukeakin, mutta ei ole aikaa :/ pääsiäisenä päässyt netinkään ääreen.

    Mutta toisaalta, nyt on niin hyvä olla <3 ja kun seuraa toisia perheitä ja esim. heidän kasvatusperiaatteitaan tai eloaan muuten niin jotenkin olen tuosta omasta puolisostakin niin onnellinen.

    VastaaPoista
  5. En valehtele (;D) luin kyllä tämän sun kirjoituksen viikonloppuna, ja oikein ajattelin että onpa kiva haaste! En ole selvästikään tottunut tämmöiseen, kun en kiinnittänyt huomiota haastettuihin. ;) Kiitos, laitan innolla työn alle.

    Olipa kiva "tutustua" vähän tarkemmin suhun, ja löytää erojen lisäksi aika paljon samankaltaisuutta. Erityisesti tuo ulkoilu! What!! Pitää kaivaa luettavaksi sun postaus aiheesta. Ne arvostelijat ei voi olla kolmen pienen äitejä, eihän? Täällä ilmoittautuu nimittäin yks, joka ei selviä lasten kans joka päivä ulos. Ei edes, vaikka aurinko paistais ja kuin tekis mieli. Rytmit ei aina osu yksiin lasten kans, (eikä nämä meidän pienet osaa oikein ulkona nukkua kuin liikkuvissa vaunuissa,) ruoka pitää laittaa, on neuvoloita sun muita. Tai itkupäivä, jona et ehdi tekemään mitään muuta kuin pitämään itkijöitä sylissä, vuorotellen ja yhtä aikaa.

    Vaikka en siis vielä ole sun ulkoilutekstiä lukenut, ihmettelen, miks me äidit ollaan niin herkästi arvostelemassa muita...tässä maailmassa kun ei varmasti ole yhtä ainoaa hyvää tapaa olla äiti. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, hyvänenaikasentään! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista, Anna. Hih. ^_^ Pääset sinäkin tuon tekstin kimppuun.

    Tuo ulkoilujuttu oli siis vanhassa blogissani ja silloin minulla tosiaan oli "vain" kaksi lasta. :D Mutta ihan yhtä hyvin tai huonosti suoriuduin tuosta silloinkin. Ja tosiaan - aina on jotain. Tänään ollaan nukuttu ja otettu rennosti rankan pääsiäisen jälkeen (no minä en ole nukkunut) ja leikitty ja askarreltu sisällä. (Ulos vasta iltaruoan jälkeen ennen saunaa.)

    Huomenna sitten onkin taas sairaala+ vaalityöpäivä eli olen lasten kanssa liikenteessä koko päivä ja samalla, kun aikaa on niin jäädään leikkimään noiden välissä sairaalan leikkipuistoon. Torstaina on kahden nuorimman neuvolalääkärit ja sitä rataa tämä taas meneekin. :) Ei vain aina mene rytmit yks yhteen.

    VastaaPoista
  7. Eiku niinhän siellä lukikin. No höh. No mutta, ehkä parempi etten pääse niitä, tekstiäs ja arvostelevia kommentteja, lukemaan, saattaisin kimpaantua nääs. ;) Meilläkin meni ulkoilut päivällä ohi, kun piti käydä tk:ssa pienimmäisen kanssa. Onneks illat on taas valoisia pitkään! Ja loppu viikolle ei ole tiedossa ohjelmaa, niin voidaan ulkoilla tämänki päivän edestä.

    Huh, tsemppiä vaalijuttuihin! Reipasta! :)

    VastaaPoista
  8. Nyt oli hyvä hetki tulla taas perehtymään sinun blogiteksteihin ajan kanssa ! Tosi mielenkiintoista oli lukea sinun kasvatuksesta ja miten teillä toimitaan :) Meidän kasvatuksessa on varmaan aika paljon eriäiväisyyttä, mutta sinä vaikutat kyllä tosi hyvältä äidiltä joka antaa lapsilleen paljon! Ihailtavaa. Itse olen ehkä tiukempi ja pidän aika paljon kiinni säännöistä, esim meillä ei hypitä sänkyjä sotkuun ym :D Hyvä postaus, kirjoitat aina niin perusteellisesti ja tarkasti kaikki :)

    VastaaPoista