Tyttöjen, poikien vai lasten vaatteita?


 Olin perjantaina toista kertaa elämässäni hörhö-treffeillä. Aivan mahtava porukka, hyvä ruoka ja hienot keskustelut! Ja olo oli kaikkea muuta kuin hörhö. Oli niin luonteva olla, kun porukka oli samanhenkistä ja lapsetkin tykkäsivät. Yksi lapsi sanoikin, että on kiva kun täällä hän saa pukeutua sellaisiin vaatteisiin kuin haluaa eikä kukaan naura tai tytöttele. Lapsikin sen huomaa milloin hänellä on oikeasti vapaus pukeutua ja olla sellainen kuin haluaa ja on tärkeää, että hän saa olla sitä myös kodin ulkopuolella. 

Tipulassa -blogin Emonen kirjoitti myös juuri omassa blogissaan lasten pukeutumisesta, väreistä ja kuoseista. Minulle aihe on aina yhtä hämmentävä. Enkä nyt tarkoita Emosen blogia. Hän pohti asiaa mielestäni varsin hienosti blogissaan. Minua vain hämmentää aina ja kaikkialla, kun ihmetellään miksei pojille ole värikkäitä vaatteita tai tytöille jotain muuta kuin pinkkiä. Jos kaivataan jotain muuta, miksei voida ostaa jotain muuta? Kaupat pursuaa erilaisia vaatteita, eri värisiä, erilaisilla kuoseilla, on kotimyyntiä, nettimyyntiä, kirpparia, ompelijaa. Brändejä ja merkkejä on vaikka kuinka. Kyllä niitä värejä ja kuoseja löytyy vaikka minkälaista ja kun koko on passeli eikä kyse ole aikuisille suunnatusta vaatteesta, voi vaatteen silloin pukea lapselle tämän sukupuolesta riippumatta. 

Ei ole olemassa poikien vaatteita eikä tyttöjen vaatteita. Vai mitä mieltä sinä olet meidän lasten tämän päivän asusteista? Kaksi isointa sai aamulla valita omat vaatteet kerhoon (kuten joka aamu muulloinkin) ja nuorimmaiselle laitettiin sitä mitä laatikosta ensimmäisenä käteen sattui, toisinaan stereotyyppisiä "pojan" vaatteita, toisinaan "tytön", toisinaan sekaisin, toisinaan "unisexiä". Meille kaikki siis ihan vain lastenvaatteita.

Esikoinen: Mustat sukat, joissa vihreitä jalankuvia, turkoosit vakosamettihousut pöllökuosilla ja pinkeillä resoreilla sekä musta-punainen Salama McQueen paita. Tosikoinen: Punainen pöllöprinttinen collegepaita, lime-röyhelömekko, punaiset sydänsukkahousut ja lentsikkasukat. Kuopus: Vaaleanpunainen röyhelöhuppari, ruskeat velourhousut ompulla ja musta-vihreät sukat. Tyttöjen, poikien vai lasten vaatteita?

Miksi esim. me treffanneet puemme ja annamme lastemme pukeutua kaikenlaisiin vaatteisiin syntymästä saakka?

Emme näe mitään järkeä siinä, että lelut, harrastukset, värit tai vaatteet jaoteltaisiin tyttöjen ja poikien juttuihin. Haluamme, että lapset saavat tehdä sitä mikä kiinnostaa ja pukeutua siihen mistä pitävät. Samalla annetaan mallia siitä, kuinka toisten pukeutumisestakaan ei tarvitse tehdä numeroa. Kun on pienestä pitäen nähnyt ja itsekin pukeutunut erilaisiin vaatteisiin, ei monsterit tytöllä, pinkit ja mekot pojalla, näytä lapsestakaan oudoilta tai sellaisilta, mistä voisi toista kiusata. (Toki sekin mahdollisuus on, mutta paljon pienempi kuin niillä, joille on opetettu millainen pukeutuminen on sallittua ja millainen on hassua ja väärin.)


Jotta voidaan puhua lasten aidosta valinnanmahdollisuudesta, tulisi erilaisia vaihtoehtoja olla tarjolla syntymäästä asti. Jos vauvasta asti on ollut vain yhtä väriä tai yhdenlaisia vaatteita, lapsi oppii koko ajan pikku hiljaa kasvaessaan huomaamaan mitä häneltä odotetaan tai minkälaisista vaihtoehdoista valinnan voi tehdä. Tätä tapahtuu ihan tiedostamattakin, eli vaikka kuvittelisi kohtelevansa tyttöjä ja poikia samalla tavalla, kohtelee ihmiset usein lapsia silti eri tavoin. 


Tyttöjä ja poikia huomioidaan eri tavoin ja heiltä odotetaan erilaisia asioita. Kiltit ja hiljaisemmat tytöt ja pojat eivät välttämättä edes kerro omaa mielipidettään vaan haluavat olla vanhemmilleen, isovanhemmilleen sekä muille tutuille aikuisille mieliksi. Lapset ikään kuin ohjautuvat pikku hiljaa ympäristön paineen alla pitämään vain niistä asioista, joiden kautta kokevat saavansa enemmän hyväksyntää ja huomiota. On siis tärkeää, että vaihtoehtoja on alusta asti tarjolla ja vanhemmat tiedostavat oman käytöksensä ja asenteensa. Sitä mitä ei tiedosta, ei pysty muuttamaan. 


Moni sanoo, että vaatteet on vain vaatteita ja värit värejä. Ei niitä pidä analysoida niin syvällisesti. Minäkin haluaisin uskoa näin ja omalta osaltani koitan myös tuoda tätä esiin omien lasteni kanssa. Valitettavasti väreihin ja vaatteisiin ei kumminkaan osata suhtautua neutraalisti. Ei vain kertakaikkisesti osata. Siksi on erittäin tärkeää pitää keskustelua yllä näistä asioista ja mennä pintaa syvemmälle. Pohtia, analysoida, tutkia omaa suhtautumistaan. Ehkä sitten huomaaakin kuinka tulee opettaneeksi lapsille ketkä ihmisistä ovat outoja ja keitä on ok syrjiä. (Ihan rehellisesti: Mitä mielessäsi liikkuu ja kuinka puhut, jos vastaan kävelee mies mekossa tai korkkareissa?)


Jos vauva / lapsi on pukeutunut pinkkiin ja röyhelöihin, häntä kohdellaan paljon hellemmin, hänelle puhutaan eri tavoin. Ja päin vastoin, kun lapsi on pukeutunut siniseen ja autoihin, äänensävy, puheen aiheet ja kohtelu muuttuvat toisenlaisiksi. Sekä ihmisten puheilla, äänensävyillä että kohtelulla on vaikutusta lapsen kasvuun ja kehitykseen ja on tärkeä kehittää ja tukea kaikkia osa-alueita. Ne vaikuttavat lopulta myös siihen, millaisia aikuisia meistä kasvaa: Millaisia olemme parisuhteessa, millaisia vanhempia lapsillemme, millaisia työntekijöitä, kavereita, pomoja. Onko sisälle tukahdutettuja tarpeita ja haluja, jotka purkautuvat myöhemmin agressiona, kiusaamisena, pomotteluna ja toisten väheksymisenä?

Oletko sinä vanhempi, joka opettaa lapsilleen, että mekkoon pukeutuva poika on hassu?
Että mekkoon pukeutuvalle pojalle nauretaan (ja on ok nauraa)?
Niin ja onko kuvassa tyttöjen, poikien vai lasten vaatteita?






Kommentit

  1. Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus aiheesta!

    Värejä tosiaan löytyy, jos lähtee etsimään vaatteita ketjuliikkeiden tarjonnan ulkopuolelta. Oman kokemuksen mukaan värikkäät merkkivaatteet ovat kuitenkin melko hintavia tai sitten olen törmännyt vain kalliisiin merkkeihin. Kirpparilta sen sijaan on ainakin täälläpäin toivotonta löytää vaatteita, joista ei löytyisi perinteisiä sukupuolivärejä. Pohdin yleisesti väri- ja lastenvaateasiaa enemmän syksyllä, jolloin päädyin siihen, että ostan jatkossa vähemmän mutta tarvittaessa kalliimpia (ja mieluiten suomalaisia) vaatteita. Vielä kumpikaan tytöistä ei ole tarvinnut uusia vaatteita, joten tutustuminen pienempiin tai ketjujen ulkopuolisiin merkkeihin on jäänyt puolitiehen. Olen myös vähän ennakkoluuloinen nettikauppoja kohtaan, mutta jos sinulla on vinkata jokin suomalainen, laadukas lastenvaatevalmistaja, niin mielellään kuulisin siitä! :)

    Täytyy myöntää, että vanhempana opetan lapsillemme, että mekot ovat tyttöjen vaatteita. Kuitenkin opetan myös, että pojalle ei naureta mekon, painon, pisamien, puhetavan tai vaikkapa nimenkään takia.

    Oli avartavaa lukea tällainen näkökulma aiheeseen! Laitoin kirjoitukseni loppuun linkin tähän tekstiin, se varmaan on myös ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Emonen. :) Ja kiitos, linkitä vain - jospa jokunen eksyisi lukemaan ja löytäisi jotain uutta pohdittavaakin.

      Minusta ihan perusketjuliikkeistä prismoista anttilaan ja lindeksistä HM:äänkin on värikkäitä vaatteita, jos unohtaa vaatteiden sukupuolijaottelun. :) Tosin itse en osta noista vaatteita juurikaan: On saatu aika paljon sukulaisilta käytettyjä ja lahjoiksi. Sen lisäksi olen ostanut enemmänkin nettikirppareilta jotain kivan väristä, jos on ollut edullisesti saatavilla, kun rahaa ei ole ollut.

      Mutta kieltämättä, kun etukäteen tietäisi mitkä vaatteet oikeasti kestää vuodesta toiseen ja lapselta toiselle hyvä kuntoisena, olisi voinut satsata niihin vaatteisiin. :) Esim. tuo kuopuksen ruskea velourhousu on kyllä todella hyväkuntoinen ja pitkäikäinen. Meidän ainoa miikkaireden vaate ja tuntui aivan kamalalta maksaa se 30 euroa yhdestä lastenvaatekappaleesta. Mutta nuo housut on menneet vastasyntyneestä sinne 9kk ikään ja olleet useammalla lapsella ja varmaan saa myytyä vielä kuopuksen jälkeenkin hyvään hintaan, kun ei näytä menneen miksikään. :)

      Tinttu.comin ja M&I:n vaatteiden inspiroimana olen sitten ommellut lapsille yksivärisistä velourkankaista huppareita, tunikoita ja housuja ja tehnyt niihin jotain kivoja yksityiskohtia. Toki hintaa tulee kankaille ja napeillekin, mutta itse tehtynä kumminkin vähemmän kuin ostettuna. Jos on rahaa laittaa noihin, niin muutama noiden vaatekin varmasti ok. Tosin kumpikaan noistakaan ei ole kotimainen.

      FB-ryhmistä löytää kotiompelijoita (y-tunnuksilla), joilta voi myös tilata mielisiään lastenvaatteita kohtuu hinnalla ja valita myös esim. kotimaisia ja laadukkaita kankaita, joista haluaa vaatteet.

      Meillä esikoinen ja tosikoinen ovat myös esim. angry birds, turtles, my little pony, helinä-keiju ja salama-auto vaatteiden perään - joten niitä on ostettu uutena sitten ihan prismasta synttäri- ja joululahjaksi. Osaa on käytetty niin paljon, että hyvä kun on välillä saanut pestä - ja onhan niitä pestykin, niin että muutamasta on jo kuva haalistunut. :)

      Voisinkin joskus koittaa kerätä esim. jotain ryhmiä, ompelijoita jne. Kiittiu vinkistä. NOSH on tietty kans yksi, jolla pitäisi olla laadukasta ja osa kaiketi kotimaistakin kangasta ja vaatetuotantoa. Sitten muita mitä tulee mieleen: Metsola (itse en tosin ole retron ystävä), Melli EcoDesignin, Reima, Paapero, Ainola, Napikas, Tarjan Ateljee, Verson puoti, Sampsukka, Selia, Kimperi, Höö, Gugguu, Papu, Vimma, Muru, Raida, Oikukas, ...

      Ehkä tuossa jotain. :) Saanko kysyä, mitä vastaisit jos joku kysyisi miksi mekot on tyttöjen vaate? Entäs jos poika näkisi jollain toisella (pojalla) mekon, sanoisitko silti, että se on tyttöjen vaate? Mitä luulet, oppiiko lapsi sinulta sen että voisi mekkoa pitävälle pojalle voi sanoa kuten äitri on sanonut: että hei, sulla on tyttöjen vaate? :) Vai voisiko se mekko olla pojan vaate, jos poika sen omistaa, eikös se silloin olisi pojan vaate?

      Saatan kuulostaa kärkkäältäkin tämän asian suhteen välillä, johtuen mm. noista tietämättömistä kommenteista ja asennevammoista, joihin yhä edelleen törmää niin netissä, kadulla, koulussa kuin tuttavan kahvipöydässäkin.

      Poista
    2. Olen hieman tylsä, ja vastaisin mekkojen olevan tyttöjen vaate ihan vain koska niin on aina ollut (tai ainakin pari viime vuosisataa). :) Ja jos pojalla olisi mekko, sanoisin sen silti olevan yleisesti tyttöjen vaate, vaikka juuri kyseiselle pojalle se onkin hänen vaatteensa.

      Mä toivon osaavani opettaa lapsille, ettei muiden ulkonäköä tai vaatteita kommentoida negatiivisesti eikä ihmetellä julkisesti olipa syynä sitten mekko pojalla tai jokin muu asia / yksityiskohta. Hyvinkin voi olla kuitenkin mahdollista, että mekosta tulisi kysymys tyttöjen vaatteesta, mutta jollei kysymystä ole esitetty pahantahtoisesti tai ilkeästi, varmaan poika voisi vain vastata siihen, että hänelle se on hänen vaatteensa.

      Vaikka mun mielestä hameet ja mekot ovatkin tyttöjen vaatteita enkä koe erityistä syytä sukupuolten välisten - nykyisin suht matalien - aitojen kaatamiselle, en toisaalta ihmettelisi, vaikka yleisestikin vaatemuoti muuttuisi sukupuolisensitiivisempään suuntaan. Nyt viime aikoina ei pukeutumisessa ole ollut kovin suuria vallankumouksia (kuten esim. se, että naiset saivat alkaa käyttää housuja tai se, ettei yhteiskuntaluokkaa pysty enää arvaamaan vaatteista), joten voisi olla hyvinkin mahdollista, että jossain lähitulevaisuudessa mekot olisivat miesten ja poikien vaatteita siinä missä tyttöjen ja naistenkin.

      Poista
    3. Pahoittelut, tässä kaikessa lomahässäkässä ja muussa mennyt aikaa, että meinasi nämä kommentit jäädä väliin. :)

      Silloin kun näitä ensimmäisen kerran luin, oli päässä jos mitä kirjoitettavaa. Vaan niin lyö aivot tyhjää taas. Mutta joo, minusta nuo raja-aidat on edelleenkin varsin suuria - etenkin jos tosiaan ajattelee niitä miesten näkökulmasta. Hameet miehillä on vielä melko iso tabu, samoin pojilla - minkä näkee näissäkin keskusteluissa. :) Ja toivoisin kyllä, että tuokin raja-aita kaatuisi mahdollisimman pian.

      Näin itse hameita vihaavana (varsinkin ennen) tuntuisi kamalalta, jos yhteiskunta ja ympäristö pakottaisi ja painostaisi pitämään vain hameita. Ja ihan yhtälailla on edelleen poikia ja miehiä, jotka kokevat yhteiskunnan ja ympäristön paineen housujen pitämiseen valtavan ahdistavana. (Ja nimenomaan niin, etteivät halua tulla kohdelluksi naisena tai varsinaisesti transsukupuolisena, vaan ihan "vain" miehenä.)

      Poista
  2. Kyllä vaan, täällä myös yksi ilmoittautuu. Jos näen mekkoon pukeutuneen pienen pojan, ajattelen hänen VANHEMPANSA olevan vähän hassuja ja huomionhakuisia. En nyt varsinaisesti OPETA lapsilleni, että tämän pojan vanhemmat ovat hassuja. Lapsen kysyessä varmaan vastaisin jotain tähän tapaan, että heillä on omat käsityksensä pukeutumisesta tms. Ihan älytön ajatus, että opettaisin lapsilleni, että on OK nauraa toiselle, oli tämä sitten millainen tahansa. Onko tällaisia vanhempia? Jos vastaan kävelee aikuinen mies korkkareissa ja mekossa ajattelen hänen olevan a) matkalla naamiaisiin tai b) sairas ( onhan tällä sairaudella nimikin).
    Mitä taas tulee vaatteiden väreihin, minusta on ihan normaalia sekä tyttöjen että poikien pukeutua kaiken värisiin vaatteisiin. Ei minun ole mitään tarvetta tehdä siitä suurta numeroa. Näin meillä on toimittukin aina ja joskus on leikkipuistossa joku vieras ihminen erehtynyt luulemaan tyttöä pojaksi. Olen vain toisinaan korjannut virheen, enkä näe mitään syytä loukkaantua tilanteesta.

    Nykyään tuntuu toisilla olevan ajatus, että sukupuolet tulee kokonaan hämärtää, nainen ei saa näyttää naiselta eikä mies mieheltä. Minusta on ihan hyvä että naisia hakeutuu miesvaltaisille aloille töihin tai päinvastoin, mutta en lähtisi sille linjalle että sukupuolet häivytetään kokonaan. Mekko on naisen vaate ja frakki on miehen vaate. Jos joku mies haluaa mekkoon pukeutua niin siitä vaan, mutta kyllä se vähän säälittävän puolelle menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi kommentista, vielä hienompi juttu olisi, jos voisit ja uskaltaisit kirjoittaa nimellä tai mahdollisella oman blogin nickillä kommentin! :)

      Mutta ennen kuin jatkan, pyydän katsomaan tämän:
      https://www.youtube.com/watch?v=2X5mhz9h3IE

      Mitä ajatuksia video herätti? Mitä mielessäsi pyöri, kun näit esim. korkkareihin, mekkoihin ja peruukkiin pukeutuneita miehiä?

      Poista
    2. Tuossa kattavammin:
      https://www.youtube.com/watch?v=aJyD9rd4XK0
      Thea ja Gitta

      https://www.youtube.com/watch?v=bO158WgJQnI
      Eveliina

      Poista
  3. "Jotta voidaan puhua lasten aidosta valinnanmahdollisuudesta, tulisi erilaisia vaihtoehtoja olla tarjolla syntymäästä asti. Jos vauvasta asti on ollut vain yhtä väriä tai yhdenlaisia vaatteita, lapsi oppii koko ajan pikku hiljaa kasvaessaan huomaamaan mitä häneltä odotetaan tai minkälaisista vaihtoehdoista valinnan voi tehdä. Tätä tapahtuu ihan tiedostamattakin, eli vaikka kuvittelisi kohtelevansa tyttöjä ja poikia samalla tavalla, kohtelee ihmiset usein lapsia silti eri tavoin. "

    Tuo ylläoleva tekstinpätkä saa mut kovin hämilleen. Ensinnäkin: mihin perustat tämän väitteesi? Toiseksi, se ei pidä edes paikkaansa. Meidän kokoinen perhe kun ei voi olla edes tilastopoikkeuskaan.

    Nothing else to say...


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kupla, kommentista.

      Luulen, että olet nyt ymmärtänyt tuon lainatun kohdan väärin. :) Vai miten sen ymmärsit/ ajattelit tai mitä tarkoitat sillä, että teidän perhe on tilastopoikkeus? Millä tavalla?

      Poista
    2. Noihin sukupuoleen liittyviin juttuihin on löydettävissä tutkimustuloksia, vaikka kuinka paljon. Kuuluvat sukupuolentutkimustieteen alle. Esimerkiksi täältä Helsingin yliopiston sivuilta löytyy vaikka ja mitä: http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/tutkimus/index.html

      Jos esimerkiksi vertaillaan keskivertoperheitä (A), joissa lapset puetaan vauvasta saakka stereotyyppisiin vaatteisiin perheisiin (B), joissa lapset puetaan vauvasta saakka kaikenlaisiin vaatteisiin, huomaa eron esim. leikki-ikäisten lasten suosikkivaatteissa.

      Perheissä A on joitakin tyttöjä (en nyt muista prosentteja), jotka haluavat pitää niitä stereotyyppisiä poikienvaatteita ja vain tooooodella harva poika, jotka haluavat pitää stereotyyppisiä tyttöjenvaatteita.

      Perheissä B, yli puolet pojista ja yli puolet tytöistä haluavat pitää muutakin kuin "oman sukupuolensa" streotyyppisiä vaatteita.

      Tuo ei siis tarkoita, että lapsista voisi kasvattaa mekoista pitäviä tai monstereista pitäviä, sen enempää kuin että tytöistä voisi kasvatuksella tehdä poikia tai toisin päin: pojista tyttöjä tai tytöistä tyttöjä, pojista poikia.

      Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on omat mieltymyksensä esim. vaatteisiin, oma seksuaalinen suuntautuminen ja oma sukupuoli-identiteetti riippumatta siitä, mitä me vanhemmat tai ympäristö teemme.

      Kyse onkin siitä tuemmeko aidosti lasta yksilönä. Jos vain rohkeimmilla lapsilla on mahdollisuus pukeutua niin kuin haluavat tai olla sellaisia kuin ovat, se ei auta eikä tue niitä hiljaisia ja ujoja lapsia, jotka hakevat hyväksyntää. Ja se hyväksynnän hakeminen lähtee jo sieltä vauvasta. Lapsi oppii tunnistamaan mitä häneltä odotetaan: esim. saa enemmän kehuja niissä stereotyyppisissä vaatteissa, stereotyyppisissä leikeissä ja käyttäytymisessä.

      Etenkin hiljaisilla pojilla on haasteita - rajut ja "poikamaiset" tytöt vielä jotenkin menee useimmissa perheissä, mutta pojat. Ei pinkkiä, ei mekkoa pojille.. eikä varsinkaan jos se ei itse pyydä. Opetetaan ja vaiennetaan lapsi sillä, että mekot on jotenkin "tyttöjen juttu". Toisissa perheissä niin opetetaan suoraan ja kielletään. Kaupassakin olen törmännyt siihen kuinka vanhemmat on ohjanneet lapsen suoraan toiselle osastolle ja sanoneet, että saat valita näistä, mutta mekot ei pojille kuulu. Sitten on perheitä, joissa hiljaa ääneen sanomatta luodaan sama viesti. Ohjataan tekemään muuta, katsein, äänensävyin, jne, viestetään lapselle, että sinun ei ole hyväksyttyä pukeutua pinkkiin, röyhelöihin, mekkoon, tai disneyprinsessakuvioiseen paitaan. Lujatahtoisimmat tappelevat vastaan, mutta osa lapsista hiljenee ja myöntyy, patoaa omat toiveensa ja mieltymyksensä sisälleen.

      Perheissä B on siis myös paljon poikia jotka tykkäävät stereotyyppisistä poikien jutuista, mutta on myös paljon perheitä A enemmän poikia, jotka haluavat ja saavat käyttää niitä "tyttöjen" vaatteita. Suurin osa pojista kumminkin on niitä, jotka pitävät yhtä paljon niin "tyttöjen" kuin "poikien" jutuista. Ja iso osa pojista pitää mekoista ja röyhelöistä ja haluaa silti olla ihan niin poika kuin se dinosauruksistakin pitävä. Aivan kuten housuja pitävä tyttökin voi haluta ja kokea olevansa ihan oikea tyttö.

      Poista
    3. ^ Ja tuossa nyt samalla vastausta myös tuohon Emosen viimeisimpään kommenttiin. :)

      Poista
  4. Mä kyllä nimenomaan kirjoitin, että perheemme EI voi olla tilastipoikkeuskaan. Ja lainatun tekstin ymmärsin juuri niin kuin se on kirjoitettu, en minä lue rivien välistä *edelleenkään*. Siinähän väitetään että jos lapsi puetaan vauvasta asti tietynlaisiin vaateisiin niin siitä seuraa se, että hän oppii ajattelemaan että häneltä odotetaan (sen tyylistä) tietynlaista pukeutumista jatkossakin. Niin. Kysyin mihin sinä tämän perustat? Vastasitkin jo siihen. Minä kerroin ETTÄ EI meidän perheemme voi olla tilastopoikkeuskaan ja että se väitteesi ei pidä paikkaansa. Siksi minä niin sanon, että meidän perheemme lapset on hyvinkin puettu stereotyyppisiin vaatteisiin VAUVASTA lähtien (varsinkin tytöt) ja yksikään tyttö (saati poika) ei ole kokenut, että täytyisi pukeutua sen mukaisesti STEREOTYYPPISESTI (kuten sinä sanot), yhtään. Että JOKO perheemme on harvinaisen suuri tilastopoikkeus tai sitten väittämäsi ei pidä paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kirjoitit. Ja minä kysyin, että mitä tarkoitat tilastopoikkeamalla? Eli siis, millaista tilastopoikkeusta tarkoitat, jos koet ettei teidän perheenne voi olla tilastopoikkeus (mitä se toki voisi olla, koska perheitä on monenlaisia ja tässä on kyse keskiarvoista)? :)

      Ja kyllä, juurikin näin kuten sinäkin kirjoitit: "Siinähän väitetään että jos lapsi puetaan vauvasta asti tietynlaisiin vaateisiin niin siitä seuraa se, että hän oppii ajattelemaan että häneltä odotetaan (sen tyylistä) tietynlaista pukeutumista jatkossakin." :) Jos siis teidän lapsenne pukeutuvat sukupuolestaan riippumatta myös toisenlaisiin vaatteisiin (eli myös pojat pinkkiin, röyhelöön tai mekkoon) vaikka vauvana heidät on puettu stereotyyppisesti, kuulutte tilastoissa hyvin pieneen vähemmistöön. Jos taas lapsenne pukeutuvat stereotyyppisesti (etenkin pippelilliset) ja heidät on puettu vauvasta saakka stereotyyppisesti, kuulutte tilastojen enemmistöön.

      Yritän opetella selittämään tämän niin, että muutkin ymmärtävät, joten siksi kirjoittelen aiheesta aina kun tuntuu, että saan purettua ajatuksia sanoiksi. Siksi siis kestää. :) Opettelua itsellekin.

      Jos nyt vaikka ajatellaan aikaa, jolloin naiset pukeutuivat hameisiin: Kokiko kaikki naiset että heidät on pakotettu pukeutumaan niin? Ei. Suurin osa koki, että se on heidän valintansa, vaikka heidät olikin kasvatettu ajattelemaan niin. Mutta oli pieni vähemmistö, jotka kokivat sen pakkona ja sortona. Ja tuo pieni vähemmistö taisteli sen puolesta, että naisetkin voivat pukeutua housuihin - ja heidän ansiostaan nyt muutkin voivat vapaasti valita millaisiin vaatteisiin pukeutuvat. Miesten kohdalla käydään siis tuota samaa taistoa nyt. On pieni vähemmistö miehiä, jotka haluaisivat pukeutua hameeseen (kuten naiset aikoinaan housuun) ja samalla kun asia etenee, tulee se hiljainen enemmistö perässä. Se, joka uskaltaa poiketa massasta ja olla omanlaisensa, vasta kun rohkeus ja yleinen hyväksyttävyys riittävästi kasvaa.

      Sama kaava pätee myös ammatinvalintaan. Moni on tai ainakin sanoo olevansa tyytyväinen ammatinvalintaansa, vaikka työskentelisi stereotyyppisellä alalla. Silti esimerkin voimalla, alanvaihto saattaa alkaa kiinnostamaan, kun ikä karttuu, rohkeus lisääntyy ja oppii itsestään uutta. Samoin ajattelen käsittääkseni kumminkin siitä, että kun ihmiset ovat jo valintansa tehneet esim. ammatin ja perheen suhteen, ei kiintiöt ja pakko ole se tapa, jolla yhdenvertaisuutta aiotaan edistää. Kannustus, rohkeus, esimerkki jne ovat kumminkin ok, siinä, että joku uskaltaa esim. myöhemminkin vaihtaa alaa sellaiseksi joka tuntuu enemmän omalta. Esimerkki ja kannustus ok siinäkin, että yhä useampi isä uskaltaisi jäädä kotiin ja yhä useampi nainen luottaisi ja antaisi myös puolison olla kotona ja tehdä asiat omalla tavallaan.

      Esim. jos ajatellaan koulun teknistä ja tekstiilityötä: Minä olin se tuittupää joka vaati päästä tekniseen. Muut tekivät hiljaa kuten käskettiin: karkea jako alapäävärkin mukaan siihen ketkä menee tekstiiliin ja ketkä tekniseen. Kuudennella luolla sain tahtoni läpi ja pääsin tekniseen - luokan kaikki muut tytöt seurasivat perässä. Yläasteella kuukauden väittelyn jälkeen sain vaihtaa tekstiilin tekniseen. 3 tyttöä vaihto tuon jälkeen perässä.

      En tiedä saatko kiinni ajatuksesta, mutta kaikki ei siis ole tytöistä tai pojista tällaisia jukuripäisiä omantien kulkijoita kuten esim. sinä tai minä. Ja se, että muut hiljaa myötäilevät ja seuraavat sivusta, ei tarkoita, etteivätkö hekin voisi haluta tehdä toisin, jos heille siihen oikeasti mahdollisuus esimerkin kautta annettaisiin. Uskon, että moni ihminen olisi onnellisempi, kun voisi vapaammin valita sen oman tiensä.

      Poista
    2. Yritin etsiä tuota kotikasvatukseen liittyvää tutkimusta, mutta en vielä löytänyt. Tässä kumminkin yksi linkki, jossa mielestäni noita samoja pohdintoja ja asioita käydään aika kattavasti ja perustellusti läpi (päiväkotien osalta):
      http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/94663/Alasaari2013.pdf?sequence=2

      "Tutkimuksessani totean päiväkodin arjen olevan sukupuolittunutta päinvastaisista tavoitteista huolimatta. Kasvattajat kannustavat lapsia stereotyyppisiin sukupuolirooleihin muun muassa tilan, leikin ohjaamisen ja roolitusten avulla. Sukupuolten rajoja vartioidaan, eikä niiden ylityksiä sallita lapsille. Sukupuolittavia toimintatapoja voi olla vaikea havaita omassa toiminnassa ja haasteita sille luovat myös päiväkotien kapenevat resurssit. Sukupuolitietoisen kasvatuksen integroiminen osaksi varhaiskasvattajien koulutusta ja päiväkotien arkea näyttäytyy kuitenkin tutkimukseni valossa erittäin tärkeänä, sillä stereotyyppisiä sukupuolirooleja noudatteleva kasvatuslisää sukupuolten epätasa-arvoa, kiusaamista sekä koulutus- ja työalojen segregaatiota."

      "Kokemukseni mukaan yleisin eron paikka, josta kasvatustieteessä keskustellaan, on monikulttuurisuus ja vaikka sukupuolta tutkitaan kriittisistäkin näkökulmistä, puhutaan sukupuolista usein vain tyttöjen ja poikien välisinä eroina ja usein sukupuolten tasa-arvo nähdään jo saavutettuna. Useat tutkimukset (ks. esim. Eidevald 2009, Ylitapio-Mäntylä 2009, Teräs 2010, Paju 2013) kuitenkin osoittavat, että päiväkodin arjessa lapsilta odotetaan erilaisia asioita heidän oletetun sukupuolensa perusteella. Sukupuoliin liittyvät stereotypiat ohjaavat kasvatusta huomaamatta ja johtavat siihen, että tyttöjä ja poikia valmennetaan erilaiseen tulevaisuuteen. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä vahvemmin kasvatuksen tulos on nähtävillä. Suomessa opiskelu- ja työalat ovat edelleen vahvasti leimaantuneet tietylle sukupuolelle "sopiviksi"."

      "Toisekseen tutkimusten mukaan juuri epätyypillinen sukupuolen ilmaisu on yksi yleisin syy kiusaamiselle kouluissa (ks. Lehtonen 2003, Meyer 2010). Vahvasti kahden hierarkkisen sukupuolen ympärille kietoutunut kasvatus ei anna tilaa moninaisille sukupuolen esityksille ja jo päiväkodissa opitaan mikä on tai ei ole sopivaa. Sukupuolinormeja rikkova kasvatus parantaisi siis niin tyttöjen, poikien kuin trans*-, inter- ja muun sukupuolistenkin asemaa."

      "Videokuvaaminen on tämän kaltaisissa tutkimuksissa ja hankkeissa yleistä (ks. esim. Henkel 2010, 60; Sundell & Forsblom-Sinisalo 2012, 126-127; Paumo 2012, 147). Videokuvassa pääsee tarkkailemaan tapahtumien lisäksi puhetta, katsekontakteja ja ruumiin kieltä – siis tiedostettujen tekojen lisäksi tiedostamattomia (Henkel 2010, 60; Paumo 2012, 1"

      Poista

    3. "Kasvattajat saivat mahdollisuuden nähdä ulkoapäin tilanteita, joissa he toimivat, ja tarvittaessa pohtia erilaisia sukupuolelle sensitiivisempiä toimintatapoja. Tallenteilla ja niistä nousseilla keskusteluilla pystyttiin konkreettisesti lisäämään kasvattajien tasa-arvotietoisuutta ja tekemään näkyväksi kasvattajien toimintatapoja. (Paumo 2012, 147.) Myös Folkhälsanin vastaavassa projektissa videokuvaaminen on todettu vaikuttavaksi keinoksi, koska se auttaa paljastamaan sukupuoliin liittyviä stereotypioita. Videoiden voima onkin nimenomaan näkyväksi tekemisellä, jonka jälkeen toimintatapojen haastaminen ja purkaminen voivat vasta alkaa. (Sundell & Forsblom-Sinisalo 2012, 133.)"

      "Paikantumisen lisäksi feministiseen tutkimukseen oleellisina käsitteinä kuuluvat valta (Koivunen & Liljeström 1996, 271-272) ja ero (Rojola 1996, 159). Näen vallan olevan aina läsnä ihmisten välisissä suhteissa; päiväkodissa se vaikuttaa sekä henkilökunnan ja lasten välillä että henkilökunnan kesken, mutta se näkyy myös tutkijan ja tutkittavan välillä. Etnografista tutkimusta päiväkodissa tehnyt Sirpa Lappalainen (2007b) puhuu päiväkodin hierarkiasta Howard Beckeriin (1967) viitaten seuraavasti: -- kaikille hierarkkisille järjestyksille on ominaista, että valta määritellä miten asiat ovat, on hierarkian ylimmillä askelmilla ja kuinka oikeus tulla kuulluksi on epätasaisesti jakautunut. Varhaiskasvatuksen kentällä yksinoikeus oikeassa olemiseen on kasvatusvastuussa olevilla aikuisilla. (Lappalainen 2007 b, 87)."

      "Kristina Henkel (2010) määrittelee sukupuolten tasa-arvon samoiksi oikeuksiksi, velvollisuuksiksi ja mahdollisuuksiksi sukupuolesta huolimatta. Sen lisäksi Henkelin mukaan tasa-arvo kertoo naisten ja miesten välisestä vallasta. (Ibid., 11.) Tasa-arvon puutteesta kertoo esimerkiksi sukupuolten välinen hierarkia. Maskuliinisiin asioihin pyrkiminen on hyväksyttävää, koska hierarkiassa ylöspäin nousemista katsotaan hyvällä. Jos mies tai poika taas tekee jotain feminiinistä (esimerkiksi pukeutuu hameeseen), se ei ole hyväksyttävää, koska silloin laskeudutaan hierarkiassa alaspäin, “naisen tasolle”. Kun siis viittaan tutkimuksessani tasa-arvoon, se viittaa kaikkien sukupuolten mahdollisuuteen tehdä ja olla olemassa omalla tavallaan, ilman rajoittavia normeja. Henkelin mukaan tasa-arvon synonyyminä käytetään usein yhdenvertaisuutta (2010, 11)."

      Poista
  5. Mä oon käynyt aika monta kertaa kurkkimassa tätä tekstiä, ja miettinyt että jotain pitäs sanoa. Mietin kuvastakin, kuinka nuo lapset vaatteiden perusteella sukupuolittaisin, reunimmaiset voisivat olla kumpaa vaan, keskimmäistä veikkaisin tytöksi, koska hame.

    Muakin ärsyttää, kun poikien vaatehyllyistä on vaikea löytää mitään kivaa. Ja tyttöjen hyllyssä on joskus vähän liiankin prinsessaa jos ei jopa sitäkin antavampaa... Ja jonkn verran niitä vaatteita käytetään ristiin.

    Silti mä mieluummin kasvatan tytöt hyväksymään tyttöytensä ja pojat poikuutensa ja ristiin tietysti myös. Se nyt on herttaisen yhden tekevää, mitkä vaatteet noilla on päällä vai onko ollenkaan, kunhan ovat sinut itsensä kanssa. Että värihössötyksen sijaan mä mieluummin edelleen tutustun lapseen ja autan omiani olemaan sinut sen kullekin sattuneen sukupuolen kanssa.

    Muiden muksujen vaatteista (alle kouluikäiset) ainut oletus, minkä voi vetää on lasten ensisijaisen huoltajan asenne vaatteisiin. Lapsesta itsestään ne ei kerro mitään. Ja suhtautumiseni lapseen on suhtautuminen lapseen vaatteista riippumatta, suhtautuminen tähän ensisijaiseen huoltajaan saattaa jo lasten vaatteiden perusteella muuttuakin...

    emt. kukin taaplaa tyylillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sankari, kommentista.. miten kasvatat tytöt hyväksymään tyttöytensä? Millaista on mielestäsi tyttöys? Tai miten kasvatat pojat hyväksymään poikuutensa? MIllaista on mielestäsi poikuus? Voi lapsia kasvattaa hyväksymään sukupuolensa ja siihen liitetyt piirteet? Onko sellainen henkilö, joka kokee esim. sukupuolen vääränä, vain väärän kasvatuksen tulos?

      Minulle, kun tuollainen ajatus on täysin vieras. Siis se, että lapsen voisi kasvattaa johonkin tiettyyn sukupuoleen ja hyväksymään sen sukupuolen. Todella vieras.

      Samaa mieltä olen kumminkin siitä, että jokaisen tulisi tutustua lapseensa ja autta olemaan sinut itsensä kanssa - mutta tuo sukupuolesta riippumatta.

      --

      Se on totta, että huoltajaan kiinnittää etenkin pienten lasten (alle 10v?) kohdalle enemmän huomiota. Onko lapsilla liikaa vai liian vähän päällä? Onko kallista vaatetta vai kierrätettyä? Jotain tiettyä merkkiä? Onko pelkästään sitä tummansinistä autoa vai päästä varpaisiin pinkkiä röyhelöä? Antaako vanhemmat lastensa päättää pukeutumisestaan? Antavatko lastensa olla lapsia? Onko vaatteet käytännöllisiä? Saako niillä leikkiä ja kiipeillä? Miten nuo vanhemmat suhtautuisivat lapseensa, jos tämä pyytäisi hirviöpaidan tai mekon? Millaista sanatonta viestiä vanhemmat viestivät hyväksyttävyydestään ja ehdottomasta rakkaudestaan?

      Poista
  6. Haluaisin kiittää sinua näistä postauksista. Nämä saavat aina ajatukset liikkeelle, keskustelun valloilleen ja näitä lukiessaan asioita huomaa pohtivansa myös toisesta näkökulmasta; miksi minä teen niin kuin teen, entä jos toimisinkin toisin. Tarkoitan, että ne erilaiset vaihtoehdotkin huomaa ja tiedostaa :)

    Musta noissa kuvissa on ennen kaikkea lastenvaatteita. Hame on näistä ainoa vaate, jonka itse miellän tyttöjen vaatteeksi.

    Samoin on mekon kohdalla. Mä en osaa - vaikka kuinka yritän - ajatella sitä lähtökohtaisesti ihan vain lastenvaatteena, vaan ajattelen että mekko kuuluu tytölle ja pojalle se taas ei kuulu. Toki kysymys on varmasti pitkälti opituista tavoista, siitä mitä minä olen tottunut näkemään ja mitä taas en ole tottunut näkemään.

    Nämä mielipiteet pidän silti ihan omana tietonani enkä tietenkään lapsille sano, että "Mekko kuuluu tytölle" tai "Poika ei voi käyttää mekkoa". Mä luulen, että täällä tuppukylässä porukka on niin vanhakantaista näiltä osin, ettei mekkoa käyttäviä poikia taida koskaan vastaan tulla, mutta mikäli jossain kuitenkin tulisi niin en todellakaan haluaisi että minun lapseni tämän pojan olemista jollakin tavoin esteleisivät. Jokaisenhan tulee saada olla sellainen kuin on, ja jos mekon käyttäminen jollekin pojalle on sitä minuutta, niin sitten on.

    Omaa poikaa mulla ei (ainakaan vielä) ole, mutta tällä hetkellä on vaikea kuvitella että tuosta hyvästä perusajatuksesta huolimatta hänelle mekkoa vaatekappaleeksi tulisin tarjoamaan. Värit on minusta värejä, mutta ehkä se oma raja menee tuossa mekossa (tai hameessa) pojan kohdalla. Tiedän, olen kaavoihini kangistunut :D

    Meillä on muuten täällä mielenkiintoinen keskustelu meneillään. Maalistyttö kuvittelee näyttävänsä pojalta, mikäli pukee päälleen paidan ja housut. Ei kuulemma halua näyttää pojalta ja huutaa, että mekko pitäisi saada laittaa päälle. Minä yritän tolkuttaa, että hei, äidilläkin on paita ja housut eikä äiti silti näytä yhtään pojalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noi isommat pojat omatoimisesti mekkoa/hamettakin käyttäneet osana leikkejään, prinsessan rooliin ovat päässeet aina halutessaan ja tuossa n. 3v vanhana on noilla sellain prinsessa-vaihe ollut.

      Sukujuhliin en kyllä sitten mekko päällä poikia huolinut mukaan, en vaikka tytöt sai mekot. Siihenkään selittänyt muuta kuin, että tapa on sellainen. Ei se väärin haluta ole, mutta tähän kulloiseenkin tilaisuuteen on puettava jotain muuta.

      Muistan itse, miten suututti, kun äitini kielsi lähtemästä mummolle äitienpäivävierailulle farkuissa. Koska vanhaa ihmistä on kunnioitettava, ja se nyt meinaa hametta, piste. Tällä menen minäkin. Kauppaan voi pojat mun puolesta lähteä mekko päällä, kotona ja pihassa olla niin kuin lystäävät, mutta sukujuhlissa ei ole kyse minusta tai lapsista vaan kulloisestakin juhlakalusta, ja kyllä on silloin ihan kohteliasta olla korrekti eikä tahallaan aiheuttaa konfliktia.

      Poista
    2. Hyviä pointteja kyllä. Tulikin tuosta mieleen serkkupoika, jonka kanssa leikittiin tiiviisti lapsina. Muistan hänelläkin olleen (ehkäpä siinä kolmen, neljän vanhana) just tuon prinsessavaiheen; olisi halunnut pukeutua mekkoihin ja muistan hänen ihan itkeskelleenkin, että kun ei saa käyttää mekkoa.

      Jäi myös kirjoittamatta, että ehkä sen mekon voisin pojan leikkeihin tosiaan antaa, mikäli hän sitä itse pyytäisi mutta just tuo tarjoaminen, sitä en välttämättä osaisi. Mutta tämä siis ihan ajatuksellisella tasolla, vaikea sanoa kuinka oikeasti tai tarkalleen toimisin, kun sitä poikaa nyt ei vielä ole.

      Musta on kuitenkin kunnioitettavaa, kuinka moni suhtautuu pojan mekkoon kuten mihin tahansa muuhunkin vaatekappaleeseen. Tärkeintähän kuitenkin olisi, että lapsi saa tuen ihan sellaisena kuin on eikä sellaisena kuin vanhempi toivoo :)

      Poista
    3. Kiitos, Janni, kiva kuulla, että saa pohtimaan asioita toisinkin. ^_^

      Tuon mekon ja hameen kohdalla tosiaan on itselläkin ollut eniten opittavaa. Vaikka siis kuinka ajattelen, että se on vaate, se on kangasta siinä missä mikä tahansa muukin vaate, se kumminkin konkretisoi paljon voimakkaammin vaatteisiin liitetyt odotukset ja toiveet, sen mikä on hyväksyttyä ja mikä ei.

      Mekot ja hameet on minulle alkujaan jo vaikeita vaatteita siksi, että vihasin niitä niin pitkään itse. Aivan pienestä pitäen. Sain jo reilun vuoden ikäisenä mielettömiä raivareita, jos minulle yritettiin pukea mekkoa, hametta ,röyhelöä, punaista tai kukkia.

      Noihin vaatteisiin on jäänyt tietty "asennevamma", joka on hieman ajan lieventynyt. Ennen lapsia ajattelin kumminkin (ennen kuin olen löytänyt sukupuolisensitiivisyystieteen pariin) etten lapsilleni koskaan laita moisia vaatteita.

      Sittemmin olen ymmärtänyt, ettei ole minun tehtäväni kieltää tai päättää siitä. Minun tehtäväni on antaa lapsille mahdollisuudet ja valinnanvapaus. He saavat itse päättää sitten, mikä on heidän juttunsa.

      Ja vaikka nyt kuinka ajattelen, että mekko ja hame on vaate, ja sitä on oikeus käyttää riippumatta mitä jalkovälistä löytyy, silti se on tuntunut isolta jutulta. Juurikin tuosta syystä, että niin moni vetää johtopäätöksen vanhemmista sen mukaan miten lapsi on pukeutunut.

      Samalla olen kumminkin oppinut ymmärtämään, että jos se tuntuu jo pienen vauvan päälle pukemisen osalta noin isolta jutulta minusta (minusta joka ajattelen sen olevan vaate ja ihan yhtä ok niin pippelillisillä, pimpillisillä kuin kaikilta siltä väliltäkin), niin miltä se mahtaakaan tuntua niiltä, jotka suhtautuvat asiaan jyrkemmin? Kuinka vaikeaa onkaan oikeasti heidän hyväksyä tai suhtautua lapseensa aidon hyväksyvästi, jos tämä tahtoo pukeutua mekkoon?

      Kuinka vaikea minun lapseni onkaan pukeutua mekkoon minun nähteni, jos en itsekään osaa suhtautua siihen neutraalisti? Jos en osaa suhtautua siihen neutraalisti vauvan kanssa, voisinko suhtautua isommankaan lapsen kanssa?

      Mutta kuinka ihanaa onkaan ollut huomata omien asenteiden muuttuminen ja kasvaminen tässä vuosien varrella! Kuinka se röyhelömekko esim. viisivuotiaalla (pippelilapsella) tuntuu ja näyttää jo nyt ihan ok:lta. Ja kuinka se lasten mielestä näyttää ja on ihan ok, ihan tavallinen juttu. Sellainen juttu joka ei edes kenenkään sukupuoleen tai sukupuolikokemukseen vaikuta. Voi olla ihan yhtä tyttö kuin housuissakin. Tai voi olla ihan yhtä poika kuin housuissakin.

      It is a clothe!

      Poista
    4. Sankarin viittaamaan (suku)juhlatilaisuuteen.. omat mietteet kaksijakoiset. Ymmärrän tavallaan sen, että vanhempia ihmisiä kunnioittaakseen pitäisi pukeutua perinteisesti ja odotusten mukaisesti.

      Ja sitten toisaalta en ymmärrä moista. En ymmärrä miksi se olisi keneltäkään pois, jos lapsi pukeutuu sellaisiin juhlavaatteisiin, jotka ovat hänelle mieleisemmät. Enkä ymmärrä miksi se kunnioittaisi juhlan päätähteä vähemmän.

      En vain ymmärrä tiukkaa pukukoodausta juhlienkaan osalta. Mielestäni lapsi voi laittaa esim. hautajaisiin todella kirkkaan väriset vaatteet. Elämän tulee jatkua läheisenkin kuoltua ja se saa näkyä lapsissa. Samoin muiden juhlien osalta. Jos aikuinen haluaa pukeutua koodatusti (tai jättää tulematta), tehköön niin.

      Jos juhlavaatteina pidetään suoria housuja, kauluspaitaa, krakaa ja mekkoa, niin sitten lapsen tulisi saada päättää noista vaatteista mitkä haluaa. Ja kyllä, olen sitä mieltä että samoin tulisi saada päättää aikuistenkin - linnanjuhlienkin osalta. Se ei vähennä kunnioitusta, se ei vähennä itsenäisyyttä, se ei vähennä kenenkään arvoa tai juhlien tasoa.

      Poista
    5. Tuo mekkojuttu tuntuu olevan minullekin se vaikein, isoin ja jollain tavalla ylitsepääsemättömin asia. Tai eihän se ylitsepääsemätön ole - mutta sellainen jumikohta, missä ajatukseni rupeavat takkuilemaan "Mutta kun, mutta kun"- tyylillä. Mukava silti kuulla että mekkoasiassa on sinullakin ollut miettimistä, jotenkin olin luullut että nämä kaikki ajatukset on käytännöllisellä tasollakin luonnistuneet sulta helposti ja no, luonnollisesti. Tunnut olevan niin sinut näiden asioiden kanssa että tuntuu, niin kuin ne olisivat olleet aina osa sinua :)

      Tuosta juhlapukeutumisesta; juhlavalla pukeutumisellahan on tavallisesti haluttu juuri osoittaa kunnioitus juhlakalua ja itse juhlaa kohtaan ja siksi arkisempi pukeutuminen voi herättää närää tai jopa pahaa mieltä, jos juhlan järjestäjä kokee toisen vaatetuksen jotenkin loukkaavana. Juhla rakentuu monesta eri elementistä ja yksi sen arjesta erottava tekijä on varmaankin se vaatetus... Minä en todennäköisesti olisi loukkaantunut jos joku olisi meidän häihin arkivaatteissa tullut, mutta ehkä olisin sitä hiljaa mielessäni kummastellut. Samoin kummastusta linnanjuhlia katsellessa herättäisi joku arkiasuinen...

      Ymmärränkin siis hyvin tuon periaatteen, mutta en itse ainakaan suoralta kädeltä osaa lähteä toteuttamaan sitä käytännössä. Tosin lapset lapsina juhlavaatteidenkin osalta; eli itse pyrin siihen, että olipa se väri sitten mikä tahansa (kuitenkin suunnilleen etiketin mukaan) niin lasten juhlavaatteet saisivat olla mahdollisimman mukavat. Sellaiset, ettei ne purista tai kiristä tai muuten vain ahdista. Toisaalta, juhlavampaankin vaateparteen tottuu, jos niillä on käyttöä usein, eikä niissä oleilu sen jälkeen tunnu enää niin jäykältä. (Minä vertaan tätä ylipäätään sellaisiin vaatteisiin, joita ei juuri tule käytettyä; menee aikaa, ennen kuin niissä on "kotonaan".)

      Poista
  7. Lisättäköön vielä tähän loppuun yleisesti:

    Voi olla, että kommentoijat ovat oikeassa, tai sitten väärässä, tai sitten jotain siltä väliltä tai sekä että, lasteni sukupuolten osalta. Tiedän kyllä, mitä olen kirjoittanut, ja toisinaan kirjoitan toisin, toisinaan toisin. Olen myös kirjoittanut, että niin minä kuin lapseni käytämme poika- ja tyttö-nimityksiä sen mukaan mikä lapsesta kulloinkin tuntuu luontevalta. Se ei tarkoita, ettemmekö käsittelisi biologisia ominaisuuksia ja niihin yleisimmin liitettyjä sanoja. Kyllä käsittelemme ja keskustelemme niistäkin.

    Olen myös moneen kertaan kirjoittanut, kuinka mielestäni esim. lasten sairaudet, kehitysvaiheet ja sukupuoli ovat asioita, jotka eivät mielestäni muille kuulu. Ja kyllä, melkoisen surullisena ja jopa vihaisena olen lukenut joitakin blogeja, joissa esim. pienen lapsen osalta on nimet, kuvat ja kerrotaan sairauksista tai sukupuoleen ja intiimijuttuihin liittyvistä asioista, kuten kohdun tai munasarjojen puuttumisesta, jne. Ne, kuten inter, trans, tai ihan vain cis-sukupuolisuuskin, ovat minusta jokaisen henkilökohtaisia asioita eikä netissä riepoteltavia. Kuinka vaikea tähän maailmaan on syntyäkään esim. intersukupuolisena, kun kaikki haluaa tietää ja lokeroida jompaan kumpaan sukupuoleen.

    En tiedä lapsistani, siksi olenkin kirjoittanut paljon omasta sukupuolikokemuksestani. Se on mielestäni asia, josta voin puhua. Piti siitä muut tai ei.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit