torstai 14. toukokuuta 2015

Emme tarvitse naisjärjestöjä



Provosoivasta otsikosta huolimatta allekirjoitan sen, että meillä yhteiskunnassa on vielä valtavasti korjattavaa myös sukupuolten välisen tasa-arvon saralla. Tasa-arvo on ennen kaikkea mahdollisuuksien tasa-arvoa. Sellaista, jossa jokaisella ihmisellä on sukupuoleen, asuinkuntaan, uskontoon, seksuaaliseen suuntaukseen, etnisyyteen tai vanhempien varallisuuteen katsomatta samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet.

Vaikka laissa epätasa-arvo vallitsee enää asevelvollisuuden, sukupuolen vaihdoksiin liittyvä sterilisaatiopakon ja ns. kolmannen sukupuolen puuttumisen (esim. intersukupuolisena syntyneet) osalta, on meillä vielä paljon muutakin korjattavaa.

Tasa-arvon kannalta on kumminkin yksi ja sama käyttääkö henkilö itsestään nimitystä kilpikonna, ninja tai feministi. On turha käyttää energiaa ja aikaa sanoista kinastelemiseen. Oleellisempaa on se miten asioihin suhtautuu ja mitä niiden eteen tekee.

Siksi väitänkin, että naisjärjestöt osaltaan hidastavat tällä hetkellä tasa-arvon toteutumista. Ai miksi?

Koska on tasa-arvo-ongelmia, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin, ja on tasa-arvo-ongelmia, jotka kohdistuvat erityisesti miehiin. Molemmista täytyy puhua ja molempiin täytyy tarttua - yhdessä. Ne eivät ole, eivätkä tule olla naisjärjestöjen asia. Tasa-arvo ei ole naisasia tai miesasia. Se on kaikkien asia. Valitettavasti monesti naisjärjestöt karkottavat kannanotoillaan ja toimillaan osan ihmisistä vain kauemmaksi tasa-arvotyöstä.

En tiedä millä perustein nykyisin naisten kohtaamat ongelmat/ haasteet olisivat esimerkiksi miesten kohtaamia ongelmia suurempia.

Naiset elävät keskimäärin pidempään, ovat miehiä terveempiä ja käyttävät enemmän terveyspalveluita. Koulumaailma suosii tilastollisesti tyttöjä. Miesten syrjäytymisriski on suurempi. Pojat eivät uskalla valita tekstiilitunteja, miehiä sorretaan naisvaltaisilla aloilla. Naisia sorretaan miesvaltaisilla aloilla. Isien kotiinjäämistä kummeksutaan ja väheksytään. Kuolemaan johtaneista työtapaturmista vuosittain yli 80 prosenttia sattuu miehille - kaikista tapaturmista yli 70 prosenttia. Myös suurin osa väkivallan uhreista ja itsemurhan tehneistä on miehiä. Perheväkivallan uhreista suurin osa on naisia. Miesuhreista puolestaan ei juuri puhuta. Työmarkkinoilla naisten asemaa heikentää vauvariski, jne.

Mielestäni kaikki yllä luetullut aiat ovat yhtä paljon nais- kuin miesasiakysymyksiäkin. Ja juuri siitä syystä niitä pitäisi myös käsitellä ja nostaa esiin yhtä aikaa ja yhdessä. Eikö epäkohtia ja ongelmia ole sukupuoleen katsomatta yhtä paljon eikä voida puhua siitä, että toinen sukupuoli olisi alisteisemmassa asemassa? Jos taas taas ajatellaan naisten olevan sorretumpia, koska suurin osa vanhempainvapaita ja hoitovapaita käyttävistä on naisia, emmekö tule puolittain samalla sanoneeksi, että kotona tehtävä työ on alistettua ja  vähemmän arvokasta? Eikö tällöin myös isien kotiin jääminen tarkoittaisi miesten alistamista? Ja sitähän se ei ole. Ei miesten eikä naisten kohdalla.
 
Ärsyynnyn yhtälailla niin "Äänestä naista" kuin "äänestä miestä" -heitoistakin. Haluan omalta osaltani aidosti rakentaa maailmaa, jossa sukupuolella ei ole väliä. Samasta syystä menin aikoinaan inttiinkin. 
 
Jos halutaan edistää tasa-arvoa - ja halutaan, ettei sanomaa ymmärretä väärin - onko nykyiset naisjärjstöjen kannanotot ja esitykset siitä näkökulmasta katsottuna kovin onnistuneita? Onko miesvero tasa-arvoa vai naisasiaa? Ovatko naisasia ja tasa-arvo yksi ja sama asia? Näkeekö kaikki naiset maailman keskenään samanlaisin silmin - erilaisin kuin miehet? Vai voisimmeko edistää tasa-arvoa yhdessä sukupuoleen katsomatta? Kuntoon laitettavaa, kun tässä maassa piisaa ja olisi entistä tärkeämpää tehdä sitä saman katon alla, myös tässä puolueessa. 
 
On totta, että historiallisesti Suomessakin naiset ovat olleet heikommilla: he eivät ole saaneet kouluttautua, omistaa, äänestää, määrätä kehostaan avioliitossa jne. Siksi tasa-arvoliikkeet ovat alunperin syntyneet kärkenään nimenomaan “naisasia”.

Viime eurovaalien alla käytiin naisehdokkaiden kanssa mm. sähköpostilla keskustelua kannanotoista. Keskustelun päätteeksi jättäydyin yhteisen kannanoton ulkopuolelle. Olen edelleen valmis muuttamaan kantaani, jos joku osaa minulle selittää ja perustella miksi esimerkiksi tehdään kannanottoja "naisnäkökulmasta"? Tai miksi naisten tulisi kiinnittää huomio vain naisiin kohdistuviin epäkohtiin? Miksi ei perheväkivallasta puhuessa voida puhua (tasa-arvon nimissä) kaikista perheväkivallan uhreista? Tai miksi nämä asiat ovat naisjärjestön asia eikä niitä ajeta yhdessä tuumin kaikissa puolueissa koko puolueen asiana eteenpäin alusta lähtien?

Kumpi sinusta on alisteisemmassa asemassa Suomessa:
Mies vai Nainen? Miksi?
Entä unohtaako vastakkainasettelu ne
oikeasti sukupuolten osalta heikommassa asemassa olevat HLBTI-ihmiset?
  

3 kommenttia:

  1. Luitko tän? :) http://nyt.fi/a1305955309791

    Mä vaan nyökyttelin sekä tuon että tän sun tekstin kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kupla ja Kukkavarvas kommenteista. Laitoin tuon tekstin siis alun perin meidän puoluelehtiin siksi tähänkin oli jäänyt muutama vähän hassu kohta. Ja Kukkavarpaan linkin innoittamana laitoin sitten tämän vielä tuonne uudensuomen sivulle, josta se pomppasikin etusivulle ja jakoja kertyi ihmeen hyvin. Ja keskusteluakin on syntynyt niin tuolla US:llä kuin omalla seinälläkin. Aikaa ei vain ole vastailla kommentteihin ja osallistua keskusteluun niin paljon kuin haluaisi, mutta hyvä näinkin ^_^ Tuntuu ainakin että ainakin muutama meidän poliittisen naisjärjestön aktiivia innostui pohtimaan asiaa lisääkin. (Ja vaikka samalla sahasin omaa oksaani, ehkä se on sen väärti..)

    En ollut lukenut tuota linkkiä minkä kukkis laitoit. Ja niin olen samaa mieltä senkin kanssa.

    Ja harmittaa, kun näen ja melkein kuulen sen surinan joka tuosta tekstistäni ihmisten mieliin jää: "Ei se raukka vielä ymmärrä, kyllä senkin mieli muuttuu.."

    VastaaPoista