"Lapseni EI ole nelivuotias drag queen"

Niille, jotka eivät vielä tiedä: Olin itse se lapsi, joka ei mahtunut siihen muottiin jota ympäristö vaati. En pitänyt röyhelöistä, en mekoista, en pinkistä. Pidin turtleksista, prätkähiiristä, matikasta, peltotöistä. Halusin prätkän, halusin tekstiilituntien sijaan tekniseen, halusin inttiin. Niiden eteen olen saanut tapella pienestä pitäen.

Mutta tiedätkö, tytöille se on silti helpompaa ja sallitumpaa tehdä asiat poikkeavalla tavalla kuin pojille, vaikka pojilla pitäisi ihan samalla tavalla olla oikeus ja mahdollisuus olla omanlaisiaan ja tehdä juuri sitä mistä he pitävät. Kunpa moni aikuinenkin pysähtyisi tämän Mari ja Otto Niinikosken tekstin myötä ajattelemaan omaa käytöstään - ja samalla sitä miten niin sanallisesti kuin sanattomastikin ilmaisee oman mielipiteensä asiasta - eritoten lapsille.

"Nyt tarttee avautua:

Meillä on nelivuotias lapsi. Ihana, iloinen ja vauhdikas lapsi, joka sotun perusteella on poika.


Meidän poika tykkää vaaleanpunaisesta, kimalluksesta, Hello Kittystä ja nukeista. Ja jalkapallosta, ryhmä Hausta, jääkiekosta, junista ja eläimistä. Mistä nyt lapset tuppaa pitämään. Hän pukeutuu tyylilleen uskollisesti milloin futispaitaan ja milloin vaaleanpunaiseen mekkoon, ja pitää pitkää, paksua tukkaansa usein pinneillä poissa silmiltä. Pojallamme on paljon kavereita, niin tyttöjä, kuin poikia. Hänelle ne tosin on vain kavereita kaikki.


Poikamme harrastaa luistelua. Ei jääkiekkoa, vaan taitoluistelua. Treenikavereina on pelkkiä tyttöjä, mutta väliäkö sillä. Kivoja kavereita kaikki.


Mutta sitten on vanhempia.


Poikamme leikki jäähallilla parin ikäisensä jääkiekkoilijan kanssa. Hoputin lasta kohti pukukoppia, jolloin kaverit jäivät kyselemään vanhemmiltaan, miksi "toi poika" ei tule treeneihin heidän kanssaan. "Eiköhän se sovi paremmin tonne tyttöjen kanssa" totesi isi toiselle ja nauraa hekotti päälle. Ja meidän nelivuotias kuuli kaiken. Ja ymmärsi, että kyse on "tyttöjen jutuista": pinkistä luistinlaukusta ja vaaleanpunaisista kengistä. Itse hämmennyin niin, että en saanut edes sanottua mitään takaisin. Olin hiljaa, ja se kaduttaa.


Tänään olimme poikaluistelijoille tarkoitetussa valmennustapahtumassa. Poikamme ei sinänsä "vertaistukea" ole kaivannut, mutta ajattelin, että tulevaisuutta ajatellen tämä voisi olla ihan hauska juttu. Eräs äiti rupesi kesken lounaan huutelemaan, kuinka täällä on nyt "yksi tyttö" joukossa meidän lapseemme viitaten. Järjestäjötaho totesi, että ruokailemassa on vain treeneihin osallistuneita poikia, mutta äiti jatkoi inttämistä, että "eikä ole, tuo yksi on ilmiselvä tyttö!" Tällöin puutuin asiaan ja ilmoitin, että kyseinen lapsi on kyllä poika, mutta äiti ei luovuttanut. "Tuo on kyllä tyttö! Kato sen kenkiäkin!" Tällöin ilmoitin hyvin tiukasti olevani kyseisen lapsen äiti ja väitän tietäväni lapseni sukupuolen. Lapsi kuuli kaiken, tietenkin.


Sitten on ne meille vanhemmille hassuttelevat vanhemmat. Niitä riittää joka puolella. Läpällähän ne vaan heittää, onhan pinkkiin pukeutuva poika hassunhauska juttu. Että "hehheh, ettekö ole huolissanne, ettei siitä vaan h-o-m-o-a tule?" "Korujakin on, siitähän tulee vielä hyvä drag queen!" "Onkos isä ylpeä pojastaan?" Tai sitten jotain hienovaraisempaa. Ja lapsi kuulee kaiken.


Tai ne suoraan lapselle kuittailevat aikuiset. Jotka kertovat, ettei lapsi voi olla keijuprinsessa, koska hän on poika. Kuinka hän ei voi pitää mekkoa, koska hän on poika. Näitäkin on, uskookaa pois.


Mutta nyt mulle alkaa riittää. Minun lapselleni on juuri nyt hirveän tärkeää olla poika. Mutta miksi te, aikuiset, ette anna hänen olla poika omalla tavallaan?

Lapseni EI ole nelivuotias drag queen. Hän EI ole vitsi. Hän on Lenni."

(Tekstin julkaisuun blogissa pyydetty ja saatu lupa Marilta. Alkuperäinen teksti täällä.)

Kommentit

  1. Alkuperäistä tekstiä ei muuten löydy linkkien takaa :)

    Aika järkyttävää tekstiä. Aikuiset tosiaankin osaa olla idiootteja.

    Vappuna oli päiväkodilla naamiaiset, ja pikkutytöt siinä ovella ihmetteli, kun ei meidän pojalla ollut prinsessamekkoa päällä. Hoitaja tuli siihen tyttöjä valistamaan, että eihän pojat käytä mekkoja... En jäänyt hiljaiseksi, hymyilin hoitajalle ja tuumasin tytöille, että kyllä meilläkin mekko roikkuu kaapissa, mutta tänään tämä tahtoi mieluummin pukeutua pupuksi. Voi ne pojatkin käyttää mekkoja ja olla prinsessoja naamiaisissa, jos tahtovat. Mutta voi ne olla pupujakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuiset todellakin osaa olla idiootteja. Kyllä taas on itsellä välillä ollut täälläkin päin usko ihmiskuntaan koetuksella.. aloinkin kirjoitella uutta postausta tuostakin. Mutta onneksi välillä on osuu kohdalle niitä toisenlaisiakin tarinoita, kuinka joku on muuttanut kantaansa hyväksyvämpään suuntaan. Kuinka joku on tukenut sukupuoliidentiteettinsä kanssa kipuilevaa lastaan, vaikka alkujaan on ajatellut asiasta aivan toisin. Kuinka ihanaa huomata, että syrjäseudullakin nuoret uskaltavat pikku hiljaa jo kouluiässä olla sitä mitä ovat ja heihin aletaan pikku hiljaa suhtautua kuin keneen tahansa muuhunkin.

      Ja niin totta, voi pojatkin käyttää mekkoja, muttei ole pakko, yhtä lailla sitä voi olla jotain muutakin päällä. :)

      Poista
  2. Ihan sydämestä ottaa. Oon itse vääntänyt tästä asiasta työpaikalla, jossa työkaverit naureskelee 6-vuotiaalle pojalle, joka tulee prinsessatiaran kanssa lelupäivänä, tai joka tykkää kynsilakasta ym. Työkaverit siis huokailee, että miksi lapsen vanhemmat vahvistavat näitä piirteitä antamalla sen tiaran tai prinsessavaltikan mukaan tai antamalla lakata kynsiä tai mitvit... Ja puhutaan hei 6-vuotiaasta lapsesta! Puuh. Ja se, joka miettii, että kiusataanko, niin voin kertoa, että poika oli todella suosittu leikkikaveri muille ja hän ei kiusannut ketään eikä kukaan kiusannut häntä. Tietty jotkut lapset ihan vilpittömästi ihmetteli ääneen, että "eihän pojalla voi olla pinkkiä kruunua/rusettia/hametta(roolileikissä)/mitä milloinkin!" Ja poika vastasi, että "häh, no justhan mulla on." Ja ne lapset vaan totes, että "aijaa, okei" ja alkoivat leikkiä. Puuuuuuuuh.

    Tämänkin sanottua, tiedostan hyvin, että itsellänikin on tässä paljon vielä opittavaa ja pohdittavaa. En tiedä, miltä minusta tuntuisi, jos poikani haluaisi pitää mekkoja tai mennä balettikouluun. Ollaan miehen kanssa aina puhuttu, että poika saa olla sellainen kuin on. Toivon, että kunpa oltaisiin yhtä rohkeita kuin Lennin vanhemmat, että ajattelisi aina ennemmin lapsen hyvää kuin sitä, mitä toiset siitä ajattelevat. Että saisi olla stereotypisen poikamainen tai stereotypisen tyttömäinen ja kaikkea siltä väliltä, että saisi kasvaa omaksi itsekseen.

    -tyttöankka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei.. pidä pintasi tyttöankka.. tuommoinen on oikeasti tosi inhottavaa. Eikä aina jaksaisi olla se "niuhottaja", joskin on mielettömän tärkeää, että on edes joku joka pitää puolia ja nostaa esiin tuommoisia pinttyneitä ja rumia tapoja nauramisesta asennevammaan. :(

      Toiset todella kuvittelee, että lapsen voi kasvattaa johonkin tiettyyn sukupuoleen tai tiettyyn seksuaalisuuteen. Että kun asiat tekee oikein niin lapsesta ei kasva homoa tai sellaista joka kokisi sukupuolensa vääräksi. Huoh.

      Mutta joo.. toi on just loistavaa, kun lapset itse sanoo noita "justhan mulla on" -lauseita! Ihan parasta! <3

      Poista
  3. Hei, kiitti, nyt on linkit korjattu! Palataan, itse juoksen kohta nuorimman kanssa luennolle.

    VastaaPoista
  4. Itse olin lapsena samanlainen. Leikittiin serkun (poika) kanssa sankareita viitat harteilla. Nuket nakkasin hiiteen ja hiekkalaatikolla oli kiva tehdä autoille reittejä.

    VastaaPoista
  5. Olipa taas ajattelemisen aihetta ja tuli paha mieli tuon pojan, hänen vanhempiensa ja kaikkien vastaavassa tilanteessa olleiden/olevien puolesta.

    Vaikka kovasti olenkin ollut sitä mieltä etten osaisi kuvitella omalle pojalleni (jos nimittäin meiltä sellainen löytyisi) mekkoa, on tämä taas yksi hyvä pysäytys; toivoisinko omalle pojalleni vastaavaa. Ettei hän saisi olla oma itsensä. En tietenkään.

    Ja voi että miten ajattelemattomia vanhempia löytyy. Jostainhan se lasten muille lapsille osoittama arvostelukin lähtee ja tässä on siitä hyvä esimerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janni. Niin. Näitä on hyvä pysähtyä ajattelemaan. Kyllä jotenkin nousi nämäkin aiheet tänäkin viikonloppuna elävästä elämästä moneen otteeseen esiin. Välillä tunsin hillitöntä kiukkua ja raivoa tätä fobiaa, ymmärtämättömyyttä ja syrjintää kohtaan - ja sitten toisaalta, välillä taas aivan älyttömän onnellinen siitä kuinka maailma muuttuu pala kerrallaan parempaan(kin) suuntaan myös tässä asiassa.

      Mutta näitä pitää pitää esillä, puhua puhumasta, kyseenalaistaa pinttyneitä käsityksiä, rohkaista rohkaisua tarvitsevia. :)

      Poista
  6. Mä en oikein edes tiedä mitä sanoa. Todella karmaisevaa käytöstä ensinnäkin naureskella kelle tahansa , eritoten lapselle ja lapsesta. Mä kuitenkin ihan lastensuojelun näkökulmastakin jo vanhempana miettisin laitanko lapseni sille alttiiksi, vaikka siihen olisikin oikeus. Onko ihan kaikessa lapset heitettävä susien raadeltavaksi pelkästään siksi että saadaan olla jotain omaa mieltä? Eihän kukaan lastaan suojatiellekään tyrkkää vaikka kuinka valo olisi vihreä, jos rekka vyöryy kohti. Olen siis todella todella kiusaamista vastaan, tietenkin, mutta kyllä mä järkeäni käyttäisin sen lapsen vuoksi, nimenomaan, vähän. Ja minun poikani käy baletissa ainoana poikana,en silti häntä kuitenkasn vasleanpunaiseen tutuun pukisi -ja miksi pitäisikään? En minäkään käy liiketapaamisissa yöpaidassa, vaikka se mukavin vaihtoehto olusikin. Vaatetus on suojan lisäksi viestimustä muille ja kukin miettiköön mitä itse lapsensa vaatteilla viestii. Lapsihan voi aivan hyvin kotona olla prinsessapoika jos haluaa, siinä ei lie mitään väärää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kupla, joo, on törkeää käytöstä naureskella toisille - etenkin lapsille.

      Lastensuojelunäkökulmasta jos nyt haluaa katsella, niin minusta vanhemmat ovat tehneet aivan oikein tukiessaan lasta tämän oman mielenkiinnon kohteiden kanssa. Oli sitten kyse harrastuksesta tai vaatteista, jotka molemmat poikkeaa ns normeista.

      Esim. tuossa tapauksessa ei minusta ole ollut kyse siitä, että vanhemmat olisivat pakottaneet lapsen pukeutumaan noin ja heittäneet leijonan suuhun naureskellen, vaan nimenomaan tuon ikäisellä on minusta ainakin tuon jutun perusteella ollut kyse siitä, että lapsella on itsellä halu tehdä asiat tietyllä tavalla - ja siihen lapsi tarvitsee myös hyväksynnän ja tuen kotoa. Se kantaa jo pitkälle - monien huonojenkin tilanteiden ja kohtaamisten yli.

      Jos poikasi haluaisi vaaleanpunaisen tutun, sallisitko sen? Ei siis niin, että pakotat pukemaan, vaan nimenomaan antaisitko lapsen pukeutua sellaiseen? Entä antaisitko lapsen esiintyä sellaisessa, jos hän haluaa vaikka tietäisit että joku saattaisi asiaa kommentoida? Puolustaisitko lastasi tuon jälkeen ja käskisit lapsen jatkossa puketua toisin vai rohkaisisitko lasta tekemään juuri niin kuin tahtoo muista välittämättä? Miksi siinä olisi jotain väärää jos lapsi haluaa olla prinsessapoika muuallakin kuin kotona?

      Poista
    2. Mä katson asian niin että suojelen lastani parhaiten tekemällä hänen parhaakseen ratkaisun joka ei ole aina se lapsen sillähetkellä oman mielen mukainen: lapsi voisi olla tutussaan mutta ei missään kylillä. Jos hänen roolinsa olisi esityksessä olla prinsessa niin sitten hän olidi, mutta jos hän kulkisi julkusella paikalla omana itsenään ilman roolia niin hän olisi vaatteissa jossa ei joutuisi syyttä suotta pilkan kohteeksi. Lapsen itsetunto ei taatusti kokusi kolhuja sillä että ei aina saa tehdä ja pukea päällensä ditä mitä itse haluaa, vaan välillä mennään sen mukaan mikä on soveliasta. Ei siinä prinsessana olemisessa mitään väärää olisikaan, ihan kuin ei ravintolaan illalliselle bikineissä menemiselläkään, se ei vaan ole soveliasta :) Mun mielestä aikuisten ei pidä saattaa lasta mousern tilanteeseen ja vedota sitten lapsensa parhaaseen.

      Poista
  7. Ikävää kommentointia on lapsi saanut. Miten ajattelemattomia aikuiset ovatkaan! :(
    Mutta kun nyt on jälleen tämä sukupuolisensitiivisyys tapetilla, niin ajattelinpa kysyä sinulta jotain siitä. Jos sanon jotain töksähtävästi,niin tarkoitukseni ei ole loukata, sen sanon ensimmäisenä. Joko en osaa asetella asiaa paremmin tai en ehdi kirjoittaa. :) Ja tämä kysyminen johtuu siitä, etten ymmärrä kaikkea tästä ajattelutavasta.
    Ensinnäkin, miksi loukkaantunut,jos sinulta kysytään lapsen syntyessä sukupuolesta? Ehkä se on kysyjän tapa kysyä, menikö kaikki hyvin. Sanoit jossain tekstissä, että eikö tärkeintä ole lapsen terveys. Tottahan se on,mutta ei kai kukaan ole niin moukka, että kysyy,syntyikö terve lapsi. Ja miksi on niin kamalaa kertoa, kumpi sieltä tuli? Eihän se muuta mitään.
    Ymmärrän tässä ajattelussa sen,miten on tärkeää, että lapset saavat sukupuolesta huolimatta leikkiä, millä haluavat, opiskella mitä haluavat ja tehdä ammatin millä alalla haluavat. Mutta eikö niin ole ollut jo melko kauan? Olen sinua muutaman vuoden vanhempi ja kyllä minä sain valita,kumpaa opiskelen, tekstiiliä vai teknistä. Ei siinä sukupuolesta ollut mitään. Eikä me asuttu missään edistyksellisessä kaupungissa. Aivan sama homma oli esikoisella tänä vuonna, raksi ruutuun,mitä haluaa,ei sukupuolesta mitään mainintaa. Minusta tämä on jo vanhentunutta ajattelua. Suotta vouhottaa asiasta, joka on jo normaalia. Ja toki löytyy niitä vanhanaikaisesti ajattelevia ,mutta missäpä asiassa ei. Ne ovat kuitenkin niitä soraääniä, jotka hukkuvat.
    Sitten nämä mekot pojilla. Missä menee raja? Jos poika haluaa tyttöjen alusvaatteita, sopiiko? Tissiliivit? Entä uimarannalle bikinit tai tyttöjen uikkarit? Annatteko? Jos ette,miten perustelette, kun mekot kuitenkin sallittu? Entä kun poika 15-vuotiaana kulkee mekko päällä,ajatteletteko, että kasvatus onnistui? Itse ajattelen, että kunhan lapsi kasvaa ja nimenomaan löytää itsensä ja tietää mitä haluaa ja jos ne on mekot,niin eikun. Mutta väenvängällä en lasta alkaisi muuttaa ennen kuin hän sen itse tietää.
    Entä roolimalli. Paljon puhutaan sen tärkeydestä. Oletteko samaa mieltä. Kuitenkin sinä olet todella kaunis ja varsin naisellinen nainen,vaaleat pitkät hiukset,lähes jokamiehen unelma. :) Myös vaatteet enemmän korostavat muotoja kuin peittävät. Ainakin niissä kuvissa, mitä täällä näkyy siis. Antaako miehesi mallia ja pukeutuu itse mekkoihin.? Meillä ainakin lapset kiinnittävät huomiota aikuisten vaatetukseen ja kysyvät,miksi jollain perheenjäsenellä on jotain erilailla. Selitättekö lapsille sitten,ettei isi pukeudu mekkoihin, koska...? Mutta on täysin normaalia,että pojat pukeutuu. Meneekö jossain ikäraja, milloin mekot on ok,milloin ei?
    Toivottavasti tämä kysymystulva ei anna kuvaa,etten olisi suvaitsevainen erilaisuutta kohtaan. Ei se sitä ole. Meillä esikoinen on lakannut kynsiään ja kasvattaa pitkää tukkaa ja se on ok. Ja jos hän jonain päivänä sanoisi haluavansa käyttää mekkoja, olisi se ok,koska silloin hän tekisi päätöksensä itse,hän tietäisi mitä haluaa. Mutta pakolla tulee välillä mieleen tästä jokin aikuisten tarve haluta olla niin suvaitsevaisia ja erilaisia,mutta lasten ollessa pelinappuloina. Pitäisikö ensin näyttää itse mallia ja vasta sitten kysyä lapsilta haluavatko he mukaan touhuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellistä tekstiä Ansku :D Minäkin jään odottamaan vastauksia näihin ;)

      Poista
    2. Hei mäkin pitkästä aikaa luen blogeja ja kommentoin, kun olen itse miettinyt näitä samoja asioita nyt juuri näiden uutisten kautta ja oman elämän kautta, kun kahden pojan jälkeen olen saanut seurata tyttölapsen elämää.
      Mulle nämä sukupuolisensitiivisyysjutut oli hirveän tärkeitä silloin, kun ensimmäinen lapsi oli pieni, koska koin niin vahvasti hänen kauttaan omassa lapsuudessa kokeneeni "vääränlaisuuden" ja halusin, ettei mikään tai kukaan määritä hänen tekemisiään. Nyt kun lapsia on monta ja ne ovat isompia, olen kuitenkin huomannut, että vaikka pukisin kaikki lapset pinkkiin, on niillä jokaisella silti omat luonteensa ja omat intohimonsa: ensimmäinen on urheiluhullu poika, toinen on sellainen prinsessa pinkkipoika ja kolmas taas leikkii vielä millä vaan.
      Enkä kuitenkin itselle se hauskin piirre on ollut huomata se, että ensimmäistä lasta kun koitti "pakottaa" siihen sukupuolineutraalin pioneerin muottiin, siitä tulikin NHL-fani ja ne lapset, jotka ikäänkuin kulki siinä sivussa, niin se oikeasti leikkii niillä prinsessoilla ja autoilla, "vastoin omaa sukupuoltaan".
      Ja tavallaan hauskaa myös on ollut huomata omat ja oman viiteryhmän ennakkoluulot sellaista perinteistä prinsessatyttöä/futispoikaa kohtaan.. Että miksi sitten on hienoa, että poika pukeutuu prinsessamekkoon, mutta työn kohdalla se on jotenkin noloa ja kertoo siitä, että tytöstä tulee joku aivoton bimbo? Ja toisaalta taas se, että pojissa hävetään sellaista kilpailuviettiä ja pelaamisen himoa, ikäänkuin se olisi myös joku yksinkertaisuuden osoitus?

      Mulla on jotenkin nää kommentointitaidot vähän ruosteessa, mutta toivottavasti tajusit silti, mitä tarkoitan :)!

      Poista
    3. Ansku, kysy ihmeessä, siksi näitä koitan tännekin kirjoittaa, että niistä voisi keskustella pidemmälti. :)

      Meinasin linkittää tähän tämän postauksen kommentteineen:
      http://elinalappalainen.blogspot.fi/2014/10/no-kumpikos-tuli.html

      Ajattelin, että siellä olisi valmiita vastauksia tuohon vauvan sukupuolikysymykseen, mutta jäänyt noihinkin vastaaminen kesken. Eli pitänee sinnekin vastailla.

      Mutta siis kuten sinnekin kirjoitin, niin ajattelen kyllä että kukaan ei kysy pahalla sukupuolta. Mutta. Mihin se uteliaisuus perustuu? Mitä oikeastaan halutaan tietää, minkä suhteen silloin ollaan uteliaita, kun kysytään sukupuolta? Minkälaiseen tiedonjanoon se vastaa? :)

      Vaikka ihminen väittäisi kuinka kohtelevansa tyttöjä ja poikia samalla tavalla, en vielä tällaista ihmistä ole tavannut. Jopa sukupuolisensitiivisyyteen pyrkivät huomaavat itsekin jatkuvasti lokeroivansa ja tekevänsä ennakko-oletuksia oletetun sukupuolen perusteella. :) Ja kun näihin on alkanut kiinnittää huomiota, huomaa kuinka paljon enemmän sitä tekevät sellaiset, jotka eivät siihen kiinnitä huomiota.

      Kun kysytään sukupuolta, sen jälkeen _joka kerta_ alkaa lokerointi tavalla tai toisella. Sen jälkeen lasta aletaan puhutella sukupuolitetuin termein, puhua "äijäjuttuja", "tyttöjuttuja", äänensävy muuttuu, jopa hellyydenosoitukset muuttuvat. Oletetun sukupuolen perusteella ostetaan mahdollisesti niin onnittelukortit, lelut kuin vaatteetkin.

      Ja en siis haluaisi, että lapsia (sen enempää muiden kuin omianikaan) kohdellaan eri tavoin vain sen takia mitä jalkovälistä löytyy. Minusta on esimerkiksi ihanaa, kun muutkin puhuvat vauvasta vauvana eikä prinssinä, prinsessanan, neitinä tai äijänä. <3

      Ja itse asiassa tuohon terveys-kommenttiin.. olen ollut aika tarkka itsellenikin siitä (toki jossain on sitten voinut ajatus mennä toisinkin?!), että edes se terveys tai se että "kaikki menee hyvin" ei ole pääasia. Eikä täysiaikaisuus. Pitkään esikoisen syntymän jälkeen ajattelin ja ajattelen vieläkin, että tärkeintä on että asiat menisivät riittävän hyvin. Että vauva ja minä selviäisemme hengissä ja mahdollisimman pienillä kolhuilla. Toki toivon, että jokainen lapsi olisi terve, siis terve niin ettei lapsi olisi kipeä eikä hänen tarvitsisi kärsiä elämänsä aikana sairaudestaan. Silti esim. joitain vammoja en osaa pitää sairautena. Lapsi voi olla terve vaikka olisi vammainen. Ja toisaalta, sairaskin lapsi voi parantua terveeksi.

      Sen sijaan kuollut lapsi on aina kuollut lapsi. Ja sitä en toivo kenellekään. Siihen nähden sukupuoli on todellakin mielestäni tarpeeton tieto. Eipä sillä sukupuolella tosiaan pitäisi olla kellekään muulle väliä kuin lapselle ja hoitohenkilökunnalle (sikäli kuin asia siihen sukupuoleen konkreettisesti liittyy). :)

      Poista
    4. Sitten mitä tulee tuohon esim. käsityön valitsemiseen, niin aivan totta, että joissain kouluissa saa ihan oikeasti valita kumman haluaa. Joissain koulussa näin on ollut jopa useamman vuosikymmenen. Ja niin sen pitäisi mielestäni ollakin. Näin ei kuitenkaan ollut omissa kouluissani. Eikä monissa muissakaan. Siksi mm. pitää tehdä töitä sen eteen, että tuo aito valinnanmahdollisuus toteutuu jokaikisessä koulussa. Samoin liikuntatuntien osalta. Toisissa on nykyään ja toisissa on ollut jo vuosikymmeniä yhteiset liikuntatunnit, mutta sitten taas toisissa ei. Eikä asiat muutu itsestään vaan niitä täytyy nostaa esiin ja vaatia. :) Siksi esim. on noita "normit nurin" hankkeita ja projekteja kouluillekin. Ja varhaiskasvatukseen. Eikä tilastojen mukaan nuo ole mitään soraääniä, vaan aikalailla fifty-fifty olevia käytäntöjä ympäri suomen. Samallakin paikkakunnalla/ samassakin kaupungissa voi eri kouluissa olla erilaiset tavat.

      Poista
    5. "Sitten nämä mekot pojilla. Missä menee raja? Jos poika haluaa tyttöjen alusvaatteita, sopiiko? Tissiliivit? Entä uimarannalle bikinit tai tyttöjen uikkarit? Annatteko? Jos ette,miten perustelette, kun mekot kuitenkin sallittu? Entä kun poika 15-vuotiaana kulkee mekko päällä,ajatteletteko, että kasvatus onnistui? Itse ajattelen, että kunhan lapsi kasvaa ja nimenomaan löytää itsensä ja tietää mitä haluaa ja jos ne on mekot,niin eikun. Mutta väenvängällä en lasta alkaisi muuttaa ennen kuin hän sen itse tietää."

      Missä sinun mielestäsi menee raja? Miksi? :) Minusta ei tarvitse mennä mitään rajaa. Aivan niin kuin ei ole rajaa siinäkään, että minkä verran minä saan pitää housuja tai mekkoja. Se on minun päätös. Ei muiden. Lapsena toki vanhemmat päättivät puolestani silloinkin kun osasin mielipiteeni ilmaista. Ja se on mielestäni väärin. KOen ettei meillä aikuisilla ole oikeutta puuttua siihen. Toki sään mukainen vaihtelu on hyvä huomioda sekä hygienia ja terveys.

      Entä sitten jos poika haluaa tyttöjen osastolta alusvaatteet? Ketä se haittaa? Sinua? Myyjää? :) Niin. Paha kai tähän on sanoa, jos itsekin ostan niin itselleni kuin lapsilleni vaatteita siltä hyllyltä missä sattuu olemaan mielenkiintoisimmat vaatteet. Autoboksereita? Jep! Prinsessahousuja! Jep!

      Toki tyttöjenmalliset pikkuhousut ei välttämättä pippelilapselle mahdu, mutta näitäkin löytyy erilaisista nettikaupoista tai voi ommella itse. Poikien pikkupöksyt sen sijaan menee näppärästi tytöllekin. :) Ja intissä naiset saa ihan samoja boksereita kuin miehetkin - ja on marsseilla varsinkin ihan näppärät! ;)

      Ja kun tosiaan niitä pikkuhousuja ja lasten boksereita ostaa kaappiin valmiiksi eri hyllyiltä eri kuoseissa, jää valinta oikeasti lapselle siinä, mitä hän haluaa käyttää. Vauvana meillä ei ole pidetty kellään alushousuja, kesto/ kertsi + sukkahousut + housut/hame on riittäneet. :) Ja niin kestovaipoissa kuin vaatteissakin on ollut kaikkia värejä ja kuoseja. Samoin uikkareita on ollut kahta erilaista. Etupäässä sellaista sorstimallista kokouikkaria ja "pelkkää" housuosaa ihan lapsen sukupuolesta riippumatta. Noita on käytetty vuorotellen. Yläosat saavat käyttöönsä jos/kun haluavat.

      Tämä toimii kouluikään asti ainakin. Teini-ikä onkin sitten "vaativampi", sitten silä "biologisella" sukupuolella (joskin ei biologinen sukupuolikaan ole ihan näin yksiselitteinen) alkaa olla merkitystä kehon muuttuessa. Kokeeko lapsi kehon vääränlaiseksi? Onko sinut asian kanssa? PItääkö ne rintaliivit/ yläosat ottaa käyttöön? Tai saako niitä käyttää vaikkei tarvitsisikaan? Nämä ovat mielestäni henkilökohtaisia asioita, joita pitää joka tapauksessa jokaisen vanhemman käydä läpi lastensa kanssa. Siis oma keho, seksuaalisuus, murrosikä, sukupuoli-identiteetti, jne, jne.

      Tässä vaiheessa, kun ei ole vielä teini-ikäistä lasta, koen että on hyvä kun kehosta ja seksuaalisuudesta puhutaan ikötasoisesti koko ajan eikä vasta sitten, kun niitä muutoksia alkaa tulla. En nyt tiedä osaanko selittää tätä ajatusta selkeästi tai ylipäätään ollenkaan, mutta yritän. :)

      Jos lapseni kulkee 15-vuotiaana mekko päällä, en oikein usko sen kertovan kasvatuksestamme paljoakaan, riippumatta siitä onko se mekko pippelilapsen vai pimppilapsen (vai jonkin muun) päällä. Jos lapsi vaikuttaa onnelliselta, uskaltaa kertoa meille surut ja murheet, silloin toki voisin olettaa, että edes jotain on tehty oikein vanhempina. Toki se, että 15-vuotias poika uskaltaa pitää mekkoa, on minusta lapsen itsensä kannalta hieno juttu, siis että hänellä on itsevarmuutta olla välittämättä muiden mielipiteistä.

      Mutta tavoite ei siis ole se, että lapsi (tyttö tai poika) kulkisi mekko päällä eikä se että lapsi (tyttö tai poika) kulkisi housut päällä. Tavoite on se, että he saavat kulkea sellaisissa vaatteissa mistä pitävät ja tietävät, että se on meille vanhemmille ihan ok. Että rakastamme ja tuemme heitä, mitä sitten tekevätkään.

      Poista
    6. Ja minäkään en lasta halua muuttaa miksikään. Rohkaista kylläkin olemaan oma itsensä ja toteuttamaan itseään. :) Mutta en vain usko siihen, että lasta voisi kasvattaa sen enempää sukupuolettomaksi kuin mihinkään tiettyyn sukupuoleenkaan. Enkä usko, että lasta voisi kasvattaa sen enempää homoksi, heteroksi kuin biiksikään.

      Mutta sen tiedän, että moni ei uskalla olla oma itsensä. Osa on juntturoita, jotka tekee enemmin tai myöhemmin niin kuin haluavat. Mutta osa on todella herkkiä ja heillöä on valtava tarve miellyttää ja olla muille mieleksi. He eivät halua aiheuttaa pahennusta, eivätkä välttämättä edes myönnä itselleenkään, että mieltymykset ehkä olisi jotain muuta. Ja minusta on valtavan ahdistava ajatus, että joku joutuu elää koko elämänsä tai vaikka koko lapsuutensa muita miellettyäen ja omat tarpeet kokonana sivuun työntäen. :( Ja kyllä heitäkin on.

      --

      "Entä roolimalli. Paljon puhutaan sen tärkeydestä. Oletteko samaa mieltä. Kuitenkin sinä olet todella kaunis ja varsin naisellinen nainen,vaaleat pitkät hiukset,lähes jokamiehen unelma. :) Myös vaatteet enemmän korostavat muotoja kuin peittävät. Ainakin niissä kuvissa, mitä täällä näkyy siis. Antaako miehesi mallia ja pukeutuu itse mekkoihin.? Meillä ainakin lapset kiinnittävät huomiota aikuisten vaatetukseen ja kysyvät,miksi jollain perheenjäsenellä on jotain erilailla. Selitättekö lapsille sitten,ettei isi pukeudu mekkoihin, koska...? Mutta on täysin normaalia,että pojat pukeutuu. Meneekö jossain ikäraja, milloin mekot on ok,milloin ei?"

      Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat tuolla roolimallilla? Eli siis olenko samaa mieltä mistä? :)

      No, ensinnäkin erimieltä olen siitä olenko kaunis tai naisellinen! Niin. Kuten on jossain ollutkin puhetta, niin tavattiin puolison kanssa intissä (bussimatkoilla) ja näky on ollut kaikkea muuta kuin naisellinen. Voisin laittaa seuraavaan postaukseen jokusen kuvankin. :) Intissä minulla tosin oli pitkä tukka - mutta sen piti olla aina nutturalla. Sen sijaan kasiluokalla vedin hiukseni lyhyiksi, en nyt ihan siiliksi, mutta sellaiseksi 2-3 senttiä pitkäksi. En pitänyt mekkoja, vaan verkkareita, tuulihousuja ja enemmän sellaisia maastohousun tyyppisiä lökämallin housuja koulussa. Nykyisin kotona mitä sattuu. Parempina housuina tällä hetkellä tykkään legginseistä ja farkuista. Oli aika kun en niistä pitänyt. Puolisonkin tyyli on vaihdellut lapsuudesta teini-ikää, parikymppiseksi ja tähän päivään.

      Uskon kyllä esimerkin voimaan, muttei minusta tarkoitus ole, että me pukeudumme lastenvaatteisiin. Ei meistä kumpikaan puolison kanssakaan halua pukeutua sen enempää turles, auto, prinsessa, keiju kuin dinosaurusvaatteisiinkaan. Me pukeudumme siihen mikä meitä miellytää ja lapset saa pukeutua siihen mistä he pitävät. Ainoastaan vauvat ja taaperot, jotka eivät vielä itse osaa vaatteitaan valita, puetaan ristiin rastiin kaikenlaisiin. Sen jälkeen kun omaa tahtoa löytyy saavat valita päällensä kaapista (jossa on kaikenlaista) ne vaatteet, jotka haluavat.

      Toki, jos lapset / lapsi pitää mekoista eikä esim. muiden mielipiteiden takia uskaltaisi sellaista laittaa, sitten ollaan tukena ja pukeutaan vaikka itse samanlaiseen vaatteeseen. :) Mutta pääsääntöisesti olemme vastanneet että myös äiti ja isi saavat pukeutua sellaisiin vaatteisiin mistä itse pitävät. Mutta emme ole sanoneet että isit tai miehet tai pojat eivät käytä mekkoa tai ettei se ole isien/ miesten/ poikien vaate.

      Mielestäni ei siis ole olemassa ikärajaa jolloin mekko ei olisi ok. Se on ok vauvalla, se on ok 5-vuotiaalla, 10v, 15v, 20v, 50v, 80v, 100v...

      Poista
    7. Vastasikohan nuo nyt yhtään kysymyksiisi, Ansku? :)

      Ja Taikinanaama, luulen ymmärtäväni kommenttisi. :)

      "Mulle nämä sukupuolisensitiivisyysjutut oli hirveän tärkeitä silloin, kun ensimmäinen lapsi oli pieni, koska koin niin vahvasti hänen kauttaan omassa lapsuudessa kokeneeni "vääränlaisuuden" ja halusin, ettei mikään tai kukaan määritä hänen tekemisiään."

      Aikalailla samoista syistä nämä jutut on minullekin tärkeitä ja samoista syistä alunperin tästäkin aiheesta enemmän kiinnostunut. :)

      "Nyt kun lapsia on monta ja ne ovat isompia, olen kuitenkin huomannut, että vaikka pukisin kaikki lapset pinkkiin, on niillä jokaisella silti omat luonteensa ja omat intohimonsa: ensimmäinen on urheiluhullu poika, toinen on sellainen prinsessa pinkkipoika ja kolmas taas leikkii vielä millä vaan."

      Kuten tuossa yllä kirjoitin, niin en tosiaan usko että lapsista voisi kasvattaa tietynlaisia, ei sen enempää sukupuolen kuin seksuaalisuudenkaan osalta. :) Jokainen lapsi on yksilö ja jokaisella on oma luonne. Ja vaikka pukisi kaikki lapset mekkoon, osa vihaa niitä sydämestään, osa rakastaa. Osa vihaajista on pippelillisiä, osa pimpillisiä. Ja minähän siis olen vihannut mekkoja, röyhelöitä ja pinkkiä ihan taaperosta asti.

      Minusta sukupuolisensitiivisyyden idea onkin juuri siinä, että jokainen lapsi saa olla sitä mitä tahtoo ja tehdä mitä tahtoo. EI siis ole tarkoitus kieltää tai estää poikia leikkimästä autoleikkejä tai tyttöjä prinsessaleikkejä vaan pikemminkin madaltaa kynnystä sille, että herkemmätkin lapset uskaltavat tehdä juuri sitä mistä oikeasti pitävät eivätkä vain sitä mitä heiltä odotetaan. :) Eli siis kuulostaa juurikin siltä, että teillä lapset tekevät niitä omia juttujaan.

      Mutta toki jonkin verran on tutkimusta siitä, että ne lapset jotka ovat lapsena pukeutuneet moniin erilaisiin vaatteisiin kiusaavat vähemmän erilailla pukeutuvia, vaikka itse pitäisivätkin niistä stereotyyppisistä vaatteista. Nuo tutkimukset antaisivat osviittaa myös siitä, että osa kiusaamistapauksista liittyy siihen, ettei kiusaajalla ole ollut itsellä mahdollisuuksia tehdä sitä mikä itseään miellyttää.

      Eli valinnanmahdollisuus pienestä pitäen lisää jo itsessään toisten erilaisuuden hyväksymistä ja toisten tarpeiden ymmärtämistä.

      "Ja tavallaan hauskaa myös on ollut huomata omat ja oman viiteryhmän ennakkoluulot sellaista perinteistä prinsessatyttöä/futispoikaa kohtaan.. Että miksi sitten on hienoa, että poika pukeutuu prinsessamekkoon, mutta työn kohdalla se on jotenkin noloa ja kertoo siitä, että tytöstä tulee joku aivoton bimbo? Ja toisaalta taas se, että pojissa hävetään sellaista kilpailuviettiä ja pelaamisen himoa, ikäänkuin se olisi myös joku yksinkertaisuuden osoitus?"

      Minä koen, että tuo suhtautuminen riippuu taas niin paljon ihmisestä. Että toisten mielestä on ihan yhtä ok tytön kuin pojan pukeutua mekkoon ja olla prinsessa. Ja sitten on taas niitä, joiden mielestä tyttöjen kohdalla se on ihanaa ja oikein ja poikien kohdalla kamalaa ja väärin. Ja sitten on niitä ihmisiä, jotka pohtivat onko tyttö omasta vapaasta tahdostaan prinsessa, vai onko hän sitä vain muiden mieliksi ja taas poikien kohdalla osa saattaa ajatella, että kyseinen lapsi on valtavan rohkea, kun uskaltaa poiketa valtavirrasta.

      Ja sama sitten taas esim. tuon pelaamisen suhteen toisin päin.

      Myönnän, että minä olen niitä, joilla on pitkään ollut asennevamma etenkin teini-ikäisiä ja sen ylittäneitä "prinsessatyttöjä" kohtaan. :) Kirjoittelinkin siitä tässä postauksessa:

      http://elinalappalainen.blogspot.fi/2015/02/kauneus.html
      Kommenteissa löytyy myös pohdintaa pidemmälti.

      Toki meikkaaviin poikiin liittyy varmasti paljon samanlaisia ennakkoluuloja, ajatuksia, asenteita. Heitä ei ajatella fiksuiksi, eikä täten yhtä arvokkaiksi. Heitä pidetään bimboina ja ärsyttävinä, vähemmän arvokkaina. :/

      Ja tuo bimboina pitäminen on oikeasti harmi. Ei kenenkään älykkyys tai varsinkaan arvo määräydy laittautumisen ja mielenkiinnonkohteiden perusteella.

      Poista
    8. Hyvin vastattu ja perusteltu Elina :) kaikilla oli myös hyviä kysymyksiä. Minusta nuo kysymykset on sen merkki että asia kiinnostaa ja ehkä nekin on askeleita muutoksiin.

      Poista
    9. Kiitos Tania, näin minäkin uskon. :)

      Poista
  8. Hei, kiitos kommenteista ja anteeksi, että vastaaminen saattaa nyt kestää. :)

    Eli omka pieni avautuminen tähän väliin: Sain kesäksi koluminpaikan paikallislehdest ja olen luvannut tehdä pari muutakin juttua palkkiota vastaan. Huomiseksi pitäisi kirjoittaa vielä kaksi tekstiä, toisiin töihin liittyen pitäisi tutustua muutamiin asiakirjoihin ja yritykseen, jos meinaan syksyllä aloittaa työt vielä kyseisen firman alla. Sen lisäksi isommilta loppui kesäksi kerhot, joten kaikki lapset pyörii kotona 24/ 7 ja otin kesäopinnot, joista ensimmäinen tentti on kahden viikon päästä.

    Tiedän, että minulla on jäänyt vastaamatta (toistaiseksi) moniin kommentteihin ja monien blogitekstit lukematta, mutta palaan niihin vielä. Pahoitteluni siis tässä välissä. :)

    VastaaPoista
  9. Kopion nopeasti tämän tähän, kun se tuli vastaan muualla. Ja nille, jotka ei halua lukea muuta kuin minun omin pikku kätösin kirjoitettua tekstiä, niin jääkää langoille odotteleen vielä. :P En ihan samalla tavoin ajattele kuin mitä tekstissä on kirjoitettu.

    http://www.hs.fi/ilta/02062015/a1433212550919?jako=06bbfae59cdffd82aa481159331c4649&ref=tw-share

    "Miksi pinkki poika tuomitaan helpommin kuin autoilla leikkivä tyttö? Asiantuntijat vastaavat
    Se, että poika tykkää hameista ja nukeista tai se, että tyttö leikkii vain autoilla, ei kuitenkaan määritä sitä, kuinka tyttö- tai poikamainen hän on, perheterapeutti sanoo."

    VastaaPoista
  10. En voi käsittää, että aikuiset ihmisetkin voivat olla nuin ilkeitä. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä, ilman että tarvisi kuulla tämmösiä törkeyksiä mitä poikanne on joutunut kuulemaan. Kenenkään ei pitäisi joutua kuulemaan tuommoista, varsinkaan pienen viattoman lapsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Raisakin. Tuo teksi oli siis kopioitu facebookista Marin ja Otton statuspäivityksestä. Todella törkeitä on kyllä aikuiset ihmiset olleet. Mutta toki näitä tulee vastaan monen muunkin kohdalla. Siksi onkin tärkää, että näistä puhutaan, jotta mahdollisimman moni tuomitsisi tuollaiset puheet ja samalla heräisi katsomaan peiliin omia asenteitaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit