Ärsyketulva

Ja kun en muutakaan voi niin päätin sitten kaiken hyödyllisen sijaan lukea pitkästä aikaa blogeja (muutaman olen vasta ehtinyt). Ja ah, kuinka oivaltavaa näiden lukeminen onkaan. Saaran ja Valeäidin blogista nappasin kuin pisteen i:n päälle ajatuksia väsymisestä ja ärsyketulvasta. Joka etenkin tällä hetkellä kuvaa paremmin kuin osuvasti olotilaa. Kakskutneliötä, toistakymmentä ihmistä, joista viisi alle kouluikäisiä lapsia. Yliväsyneitä lapsia. Nämä "lomat" ottavat aina voimille. Niin kivaa kuin onkin nähdä lasten lekkivän ja näkevän sukulaisiaan, itse voisin vain jäädä kotiin. Tiedätkö omakoti, oma rytmi, tilaa hengittää ja tehdä asiat omalla tavalla. Kuten laittaa lapset nukkumaan ajoissa ja saada olla hetki illasta hiljaisuudessa ladaten omia akkuja. Ja antaa lasten ladata nukkuessa omiaan.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, tekemistä piisaa ja päivät on täysiä eikä meillä ole sukua joka olisi arjessa apuna. Sitä ajattelisi että kun viikot pyörittää aekea kaksin puolisonkanssa, hoitaa kotona olevat lapset, työt, opinnot, luottamustoimet, on ihanaa kun pääsee viikonlopuksi joskus mummolaan. No onhan se tavallaan, mutta lähinnä siksi että lapset tykkäävät ja ikävöivät. Itse on viikonlopun jälkeen loppuunkuluneempi kuin kotiviikonlopun jälkeen. Ja sitten viikolla pitäisi taaa jaksaa pyörittää arki, käydä kaupassa, hoitaa siivoukset, pyykit, purkaa matkalaukut, jotka ennen reissua pakattiin, jne. Ja se ärsyketulva joka aivoja on kuormittanut, pistää kiukuttamaan vielä seuraavallakin viikolla.

Ja ne lapset.. jep. Väsyneitä. Ärsyketulva kuormittaa niitäkin. Tekee kiukkuiseksi, kuormittaa, väsyttää, nostaa stressitasoa. Se on se joka arjesta tekee raskasta. Toiset meistä sietää ärsykkeitä todella hyvin ja jopa nauttii siitä että on jatkuvaa ääntä ja elämää ympärillä. Ja toiset taas väsyvät siihen paljon herkemmin. Sen ymmärtäminen vain puolin ja toisin on vaikeaa.

Niin että kotona arki pääsääntöisesti sujuu, kun se soljuu meidän rytmillä jossa jokaisella on aikansa ja paikkansa. Ja jossa lapset saa rauhoittua yöunille ajoissa, pimeässä, hilkaisyudessa, omassa tutussa paikassa vanhemman olessa vieressä. Ei silloin vieraasakaan paikassa uni tule jos ärsykkeitä tulvii joka puolelta, on ääntä valoja, meteliä, pujetta, musiikkia, ihmisiä.. ja turhauttaa kun lapsille huudetaan kuin vika olisi "pahankurisissa" lapsissa vaikka vika on ympäristössä. Niin tottelevaisuudestakin olen meinannut viime päivinä kirjoittaa. Kuinka me ymmärrämme ja ajattelemmekaan asiat niin eri tavoin. Ja se kaikki heijastuu myös lasten kasvatukseen ja siihen kuinka kohtaamme toisia ihmisiä.

Sitä kai vain koitin sanoa, että oma ärsykemittani on juuri nyt täysi. (Ja hiljaa vannon että kuukauteen ei taas liikuta minnekään, vaikka tiedän että se ei toteudu. Ja huom. ei mitään henkilökohtaista. Kunhan omaa ärtymistäni puran.)


Kommentit

  1. Kyllä sen itestä huomaa äkkiä, milloin on liikaa saanu ärsykkeitä. Ymmärrän täysin lapsia, ku heillä menee yli vierailuista ja jännityksestä yms. Niin se menee itelläkin! :D Aikuisena sitä osaa vaan paremmin säädellä omaa toimintaansa. Siksi ei kannattais lapsille huutaa asiasta, totta puhut. Itellä ei vieläkään mee asiat perille, jos mulle huudetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä, katarooma. :D Mullakin toisinaan kestää ennen kuin itse tajuan ärsytykseltäni pohtia asiaa pidemmälle ja miettiä syy-seuraussuhteita.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit