Vegaanihaaste



Niin monet kerrat olen miettinyt vegaanisempaan ruokaa siirtymistä - lähinnä ekologisista ja terveydellisistä syistä. Jokin silti tökkii, etten saa aikaiseksi. Kaupasta tarttuu mukaan ne tutut ruoat ostoskärryyn, jotka tekee tottuneesti perheelle ateriaksi. On meillä silti välillä lihattomiakin aterioita. Uusin suosikki (lähinnä siitä syystä, että liha vain tökkii kun sitä syö liikaa) on paprika-kurkku-riisi-wokki. Eli tuoreita paprikoita ja kurkkuja viipaloina pannulle voihin ja suolaan paistumaan ja sekaan edellispäivänä keityt riisit. Ja sekaan loraus siirappia. Valmis eikä kaipaa mitään lisää. Täyttävää ja herkullista.

Vaan siihen se jääkin. Soijarouhetta joskus kokeilin ja en voi todeta kuin yök. Siis jos yrittää korvata jauhelihan ruoissa. Paras tapa onkin keksiä kokonaan uusia ruokia. Siihen kumminkin tarvitsen apua. Ja koska tämän vuoden vegaanihaaste.fi lupasi juurikin apua kokonaisen tutorin verran ja joka päivä sähköpostiin uuden reseptin (ja infopaketin), päätin tarttua haasteeseen. Sen verran kumminkin hellitän, että mitään pakkoa en tästä ota. Kun ollaan muualla, syödään muiden ruokia, jne.

Kommentit

  1. Me olemme olleet kasvissyöjiä varmaan kymmenisen vuotta, tosin käytetään jonkin verran maito- ja kananmunatuotteita eli vegaaneja ei olla. Muistan kuinka soijarouhe ja tofu maistuivat alussa järjettömän pahoilta. Ja nyt kun niitä on oppinut laittamaan, niin ovat ihan mielettömän hyviä.

    Mukavaa kuukautta vegaanihaasteen parissa!

    VastaaPoista
  2. Tämän vuoden puolellahan pitäisi tulla nyhtökaura kauppoihin. :) Odotan sitä todella! Uskoisin, että valmistusprosessin vuoksi vatsani kestää sitä, meinaan pavut noin niinkun muuten eivät ole ihan se järkevin valinta, jos vatsalaukultani kysytään..

    Mulla vatsaoireita aiheuttaa mm. gluteeni ja käytännössä kaikki FODMAP-hiilarit. Oon ollut lihattomana yli 10v, mutta tällä hetkellä syön joskus punaista lihaa (riistaa/luomua, kalaa oon syönyt kokoajan). Kananmunia syön, maitotuotteita pyrin välttelemään ihan sen oman olotilan vuoksi. Ja koska soijakin saa vatsan helposti vääntelemään, niin.. Ei ihan kamalasti ole proteiinivaihtoehtoja enää. :/ Toki smoothieihin saa kaiken maailman jauhoja lisättyä, mutta esim. riisiprotsku on ihan kamalaa, eikä hamppuprotskukaan mitään herkkua ole. Paljon urheilevana pidän tarkasti huolen tosta proteiinin saannista. Siksi liha eksyy aika ajoin ruokavaliooni.

    Vaikka on soijarouhekin kyllä hyvää esim. tacoissa - sehän maistuu pääasiassa sille tacomausteelle. ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit