sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Koko kylä kasvattaa


Instagram kuulumiset täällä.

Vaikken tainnut saada jäsenneltyä edelliseenkään postaukseeni ajatuksia mitenkään ymmärrettävästi, sain kumminkin itse oivallettua jotain. Niin ja poistettua kirjoitusjumia. Näitä kasvatusaiheita, kun olisi kyllä ollut kirjoitettavaksi talvellakin vaikka kuinka - vaan aikaa ei yhtään. Tuntuu ettei sitä enää osaa edes muodostaa omia ajatuksia teksteiksi. Ajatukset tökkii ja sanookin vielä jotain mitä katuu. 

Kuten nyt vaikkapa tästä "koko kylä kasvattaa" -teemasta, joka etenkin näin kesän lähestyessä tuntuu enemmän ja enemmän ajankohtaiselta. Ainakin meillä. Olen samaan aikaan itse niin helpottunut ja huojentunut, että meidän lapsilla on aivan mahtavia kavereita kerhossa ja tässä naapurissa ja että tuo esikoinen saa vielä yhden parhaimmista kavereista samaan eskariinkin syksyllä.

Olisi niin sääli muuttaa tästä (oltiin jo muuttamassa, mutta peruttiin se), kun voivat vain mennä ja tulla naapurin kavereiden kanssa itsekseen kodista toiseen. Toki se välillä (usein) uuvuttaakin, kun ei ole omaa tilaa ja rauhaa, kun naapurin lapset kurkkii ikkunoista ja tulee lupaa kysymättä etu- ja takaovesta hakemaan leluja ja pyörimään sisälle, silloinkin kun omat lapset eivät ole kotona.

Myönnän, että minulle tilanne on vaikea, kun en oikein haluaisi toisten lapsia neuvoa (tai komentaa) enkä tiedä miten vanhemmat asiaan suhtautuu. Ja se vanhemmille puhuminen, kun ei olla tuttuja, no se se vasta vaikeaa onkin. Osan lasten kavereiden vanhempien kanssa asiat sujuu. Puhelimet toimii ja lapset saa olla yhtä lailla molempien kotona ja kysytään käykö kyläilyt ja sovitaan milloin pitää tulla kotiin ja sovitaan jopa "vahtivuoroista", jotta toinen saa sillä aikaa tehtyä omia töitään ja toinen vahtii kaikkia. 

Mutta miksi toisten kanssa se sopiminen tuntuu tai oikeastikin on niin vaikeaa? Miten toimia, jos toisen lapsi ei neuvoista ja keskusteluista huolimatta kuuntele ja usko ja tietää, ettei kuuntele omien vanhempien ohjeita sen paremmin? Kuinka tehdä se niin, että kenellekään ei jäisi paha mieli ja asia hampaankoloon. Se kun on viimeinen asia jota haluaisin.

Ja haluaisinko itse, että toinen komentaa ja neuvoo omia lapsiani vastaavasti? Toki tässä asiassa, jos tulevat toisten kotiin kysymättä, niin toivon että sanoisivat asiasta lapsilleni nätisti ja myös minulle, jotta voisin käydä asiaa läpi lasteni kanssa ja vahtia tarkemmin. Mutta entä jossain toisessa asiassa? Suoraan sanottuna, toivon että meidän tapaamme kunnioitettaisiin vaikkapa tuon anteeksipyynnön osalta. Olisin kyllä kokenut sen rajan ylityksenä, jos joku toinen vanhempi menisi meidän lapsilta vaatimaan anteeksi pyyntöä. "Pyydä anteeksi, sinun täytyy pyytää anteeksi", monessa muussa asiassa kokisin samoin. Että siinä rikottaisiin pahasti niitä tapoja ja rajoja, joita itse pitää tärkeänä. Kuten sitä, että lapsen kanssa keskustellaan ja käydään asioita läpi. 

Sama esim. noiden lasten leikkien ja pukeutumisen kanssa. Koen että siinäkin rikotaan pahasti meidän arvoja, jos lapselle sanotaan että traktorit ja sininen ovat poikien juttuja ja mekot ja pinkki tyttöjen juttuja. Sama juttu monen muunkin asian kanssa ja siksi se kai se niin vaikealta tuntuukin toisten lasten kohdalla neuvoa, vaikka toinen kiipeilisi lasten kirjahyllyn päällä ja ottaisi hyllyltä koriste-esineitä.

9 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi ja halusin jättää kommenttia käynnistäni:) Tämä aihehan on herättänyt muutenkin keskustelua mediassa eli kysymyshän kuuluu,saako toisten lapsia komentaa. Oma kantani on, että lapsiani saa ojentaa, ohjeistaa ja kieltää kunhan se tapahtuu asiallisesti ja syystä. Sen sijaan en hyväksy lapsille huutamista, sillä en itse käytä huutamista kasvatuskeinona. Toki asia on tietenkin täysin eri, jos lapsi on juoksemassa huomaamattani esim.tielle. Silloin lapsi on tietenkin pysäytettävä keinolla millä hyvänsä. Mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan muulla huutamisella. Tosin joissain perheissä lapsille huutaminen voi olla ihan tavallinen kasvatustapa ja sitä käyttäisi luonnostaan toistenkin lasten ojentamiseen. Itse en kyllä huutamisesta pidä ja uskon, että lapsia voi ojentaa, kieltää ja ohjeistaa muillakin tavoin. Toivottavasti tämä kommenttini ei nyt loukannut muiden katsanto-ja kasvatustapoja.

    Tervetuloa kurkistamaan blogiini osoitteessa: http://maalaishiirenelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Anne. Kiitos kommentista ja pahoittelut että vastaaminen on kestänyt. :)

      Huomasin kans nyt jälkeen in että keskustelua oli tästä ollut juuri enemmänkin. Toki aika ajoinhan tuo nousee esiin.

      Huutaminen on kans jännä. En itsekään pidä sitä kasvatuskeinona, mutta myönnän huutavani. Se on ollutbitselleni kova pala purtavaksi. Sitä kun akattrli etten oman lapsuuteni perintöä vie omille lapsilleni. Että minä en huuda. Vaan kuinkas kävikään. Kun hermot menee, säikähdän, olen väsynyt ja nälkäinen ja asiat ei onnistu, huudan.

      Outoa minusta on silti jos joku vöittää sen olevan tarpeellista ja osa kasvatusta.

      ja kyllä jos joku toinen huutaisi lapsilleni (muutenkin kuin "varo sitä autoa!") suuttuisin ja saarnaisin.

      Eikä muifen laåset samalla tavalla astu sen rajan yli että saisivat minut huutamaan. Harmittaa että se omien kanssa kumminkin menee toisinaan niin. :/

      Poista
  2. Täällä päin on juurikin sellainen tyyli, että koko kylä kasvattaa. Varmaan arvasitkin ja tiesitkin :)

    Koen, että täällä se koko kylän kasvatus tarkoittaa ohjaamisen ja neuvomisen lisäksi myös huolenpitoa. Erityisesti siksi minusta tuntuu, että juuri näin on hyvä juuri täällä.

    Minusta toisen lapsia voi kieltää, käskeä ja komentaakin, mutta tietysti pitää pysyä asiassa. Lisäksi lasten pitää ehdottomasti voida tuntea olonsa turvalliseksi. Toisaalta koen, että kun kodissa on rajat ja vanhemmat huolehtivat, tuo sekin lapsille turvaa. Ts. rajat on rakkautta ja ne myös näkyvät jokaisessa turvallisessa kodissa :)

    Kyllä minä oletan, että kun meidän lapset on kylässä jossain perheessä, sielläkin ohjataan lapsia silloin kun tarve on. Tämä meidän koti kun on pienessä kylässä, tunnetaan täällä enempi vähempi kaikki toisemme. Ehkä siksikin keskusteluyhteys on jotenkin helpommin avoinna tai se on helpompi avatakin. Ja minusta tuntuu, että keskustelu lapsista on tähän mennessä ollut tosi avointa.

    VastaaPoista
  3. Tuo huolenpito on se mikä minua lämmittää. Myös meidän naapurustossa.

    Se kasvatuspuoli taas minusta on vaikeampi.Ei kai siinä ole ongelmaa, jos kasvatuksesta ajatellaan samalla tavalla. Vaikeus tuleekin siinä kun jaetaan niin erilainen maailmankatsomus ja sen mukaan arvot ja periaatteet, joilla kasvattaa.

    Ja vaikka kasvatus tai maailmankatsomus ei ole kiinni siitä missä asuu, koen että esim. Omassa lapsuusympäristössäni kohtsusin vielä enemmän ennakkoluuloja ja suoranaista kauhistelua meidän arvoista ja tavoista elää ja kasvattaa.

    Toki niitä eroja löytyy nytkin, mutta on myös helpompi löytää samanhenkistä porukkaa niin että itsellä ja lapsillakin on helpompi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis kiitos kommentista Janni 😊

      Poista
    2. Minusta toisen perheen arvomaailmaa pitää kunnioittaa, eikä toisen lasta saakaan ryhtyä varsinaisesti kasvattamaan. Jokainen perhe opettaa oman arvomaailmansa omalle lapselleen. Mutta tietysti lapsen on hyvä nähdä, että on toisenlaisiakin ajattelumalleja, vaikkei itse niiden mukaan toimisikaan.

      Mutta siis tarkoitan sillä "komentamisella" esim. tilannetta, jossa lapsi meinaa hyppiä seinille tai ohjaamisella esim. saako kyläpaikassa tehdä asiaa X. Toivon, että sellaisiin asioihin puututaan.

      Minä olen yleensä kysynyt meille kylään tulevien lasten vanhemmilta, onko jotain erityistä huomioitavaa (jos en siis ole tiennyt) ja toiminut sitten sen mukaan. Muutoin on menty meidän perheen säännöillä ja niin oletan muidenkin kodeissaan tekevän silloin kun meiltä on lapset kylässä.

      Itse taas olen kertonut vieraammille perheille asioista, jotka toivon huomioitavan, jos perhe on ollut sen verran vieraampi ettei ole automaattisesti tiennyt näitä asioita. Esimerkiksi minä toivon, että lapset keskittyisivät kyläilynsä aikana leikkeihin tms. ja jättäisivät telkkarin katsomisen pois. Osa perheistä tämän tietää automaattisesti koska heillä on samanlainen arvomaailma, muut puolestaan ovat tämän ymmärtäneet hyvin eikä ongelmia ole ollutkaan. Ei sillä, että tällaiset asiat olisivat tapahtuessaan mikään katastrofi, koska sattuuhan näitä, mutta jos kuitenkin pyrkii yhteisesti sovittuun lopputulokseen...

      Kyllähän se varmasti on niin, että jos on tavallaan "lajinsa" harvoja edustajia paikassa X, niin onkin ennakkoluulojen yms. kohteena. Mutta silti, pidä vain sitkeästi kiinni siitä mitä ajattelet ja miten tunnet; kyllä se siitä varmasti ajan kanssa helpottaa.

      Äh, olikohan nyt mahdollisimman sekavaa :D

      Ja saanko linkittää tuon anteeksipyytämiseen liittyvän tekstisi oman blogini postaukseen? Pohdiskelen aihetta omasta näkökulmastani, sinun postaukseen linkki ja maininta olisi :)

      Poista
    3. Kiitos kommentista. Vastailen paremmalla ajalla. :) ja saat toki mainita ja liittää linkin.

      Poista
  4. Tässä vuosien mittaan olen huomannut komentavani kaikkia meillä pyöriviä lapsia samalla tavoin (tosin odotan hetken kauemmin, jos kyläilevällä lapsella on oma aikuinen matkassa). "Vaadin" myös sen anteeksipyynnön, jos sille näyttää olevan tarvetta, opetan pyytämään ja kiittämään, jos niitä ei vielä osata jne. Samoin sekaannun ulkona ilman aikusia liikkuvien koululaisten touhuihin, jos näyttää olevan tarvetta, ohjaan alas sillan kaiteelta, kiellän viskomasta lumipalloilla autoja, ehdoton papateille alikulun sijaan jotain muuta räjäytyspaikkaa jne. Ja toivon omiani ohjattavan samoin, kun ne tuolla ilman minua kulkevat.

    Ehkä joku toiminnastani loukkaantuu, mutta silti sillä kaikkien aikuisten sekaantumisella kasvatukseen saadaan mun näkemykseltä tervepäisiä aikuisia. Yhtälailla olen vieraamman lapsen kanssa valmis heittäytymään arvokeskusteluihin, jos multa kysytään perustelua jollekin käskylle.

    VastaaPoista
  5. Keskusteltiin tästä aiheesta erään lapsettpman parin kanssa hetki sitten. Minä olen sitä mieltä, että joskus ois ihanaa, että joku muukin aikuinen komentais mun lapsia sen sijaan, että kyräilee ja nyrpistelee nenää, kun ne heittäytyy uhmaamaan vastaan. Joskus se toimii huomattavasti paremmin, että ulkopuolinen sanoo, kuin jos äiti sanoo. Itsekin komennan muiden lapsia ja olen jopa ällistynyt siitä miten joku vaahtosammutin kehtaa/osaa sanoa takaisin: "sä et oo mun hoitotäti, et sä voi mua määrätä". Keskustelu on aina tilanteen jälkeen avain: miksi lapses tekee noin? Ei tarvi tehdä näin? Taustalla voi olla vaikka joku sairauskin, miksi esim. tunteiden hallinta on vaikeaa ja lapsi vaikka lyö herkemmin kuin muut. Ei pidä olla hiljaa ja ihmetellä, pitää komentaa ja keskustella :)

    VastaaPoista