Parisuhdedraamaa sukulaisten luona

Lisää kuulumisia instagrammissa.
Olen joskus aiemmin kirjoittanut siitä kuinka minulla (ja puolisolla)  kaatuu seinät päälle sukulaisten luona. Kaikki vain tuntuu kärjistyvän. Aiemmin kirjoitin tunnelukoista ja siitä kuinka etenkin lapsuudenkodissa ja vanhempien luona taantuu kiukuttelevksi taaperoksi.

Mutta ei se aina sitäkään ole. Koti on koti. Jonkun toisen koti on jonkun toisen koti. Ei vain osaa olla samalla tavalla ja tuntuu että on edessä - vaikkei sitä kukaan sanoisikaan tai niin tarkoittaisi.

Juuri nyt tuntuu kaikki kaatuvan päälle ja itken puistossa. Lapset leikkii vieressä ja kirjoitan tätä vaikka olisi miljoona muutakin kiireellisempää asiaa hoidettavana. Vaan minkäs teet kun tunteet puskee pintaan ja tuntuu että on pakko pukea ne sanoiksi tai paha olo ei helpota. Ja mitenpä se vosikaan helpottaa, jos ei selvitä itselleen ja toiselle mistä kenkä puristaa.

Ja sehän näyttää puristavan. Puolison mielestä (asian nyt blogiin paljon nätimmin kirjoittaen) olen nyt lomalla ollut nalkuttava natsi, joka kuulostaa kamalalta ja kieltää kaiken. Ja no, minusta toinen vaikuttaa varsin ilkeältä ja itsekeskeiseltä eikä huolehdi yhdessä sovituista asioista.

Niin. Ne työt. Olisi työasioita hoidettavana vaikka millä mitalla. Ja niitä koulujuttuja. Mutta en minä saa niitä hoidettua, jos on minun hommani hoitaa kaikki lapset samalla 24/7 koko viikon kun reissussa ollaan. "Kyllä Elina huolehtii, se on vastuullinen", sanoo ja luottaa. Ja hyvä kun luottaa, mutta asialla on kääntöpuolensa.

Toinen kun ajattelee itse olevansa lomalla ja paikan päällä. Että kyllähän se riittää. Että ihan samalla tavalla on hoitamassa. Ja että käskyttäminen kuulostaa rasittavalta nalkuttamiselta. Kun edes pyytäisi kauniisti. Mutta kun ei se niin mene. Ei todellakaan.

Hommat hoituu kyllä tavalla tai toisella, jos en ole paikan päällä. Silloin kaikki tietää etten hoida ja huolehdi. Vaan kun olen paikan päällä, en minä pysty heittää hommia samalla tavalla sivuun ja keskittyä omiin töihin.

Ei minultakaan kukaan (aikuinen) ole pyytämässä sen enempää nätisti kuin rumastikaan aamusta iltaan, että vaihtaisitko kuopuksen vaipan, huolehtisitko ettei keskimmäinen tipahda penkiltä alas, kun keikkuu, pyyhditkö pyllyn, nostatko hiusut, laitatko aamupalan lapsille, pyyhitkö niiden kädet ja naaman, hampaat, katsotko niiden riitelyn, leikitkö, laitatko lasten ohjelmia, siivoatko jäljet.. You know. Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Lapset pyytää aina ensin minua. Ja minä kuljen perässä ja huolehdin. Koska sitä se vanhemmuus on.

Niin. Vanhemmuus. Ei äitiys. Ei todellakaan äitiys. Sen piyäisi olla jaettua. Näin voisi oletta etenkin jos puoliso on se joka on nyt _vanhempainvapaalla_ ja minä se jonka pitäisi saada tehtyä töitä.

Just nyt vain tuntuu ettei toinen ollenkaan ymmärrä (ja varmaan vielä vähemmän kun kirjoitan tämän nettiin). Vaan aika usein huomaan monien perheiden ja pariskuntien kohtaavan samoja ongelmia ja samoja riitoja. Siksi olisikin mielettömön tärkeää, että kun se toinen puoliso on kotona, nöitä asioita käytäisiin jotenkin rakentavasti yhdessä läpi ja se toinenkin ottaisi vastuuta alusta alkaen jottei tilanteet kärjisty.

En minä ainakaan halua riidellä nkä usko että kukaan muukaan haluaa. Silti toisinaan tulee riideltyä. Myönnän väsyväni ja kun toinen ei pyynnöistä huolimatta auta arjessa - tuloksena voi olla itkut toisella puolen Suomea julkisella leikkipaikalla.

En haluaisi antaa lapsille lapsuutta jossa riidellään. Tai varsinkaan sellaista, jossa riidellään siitä kunpi (joutuu) hoitaa lapsia. En todellakaan! Vähemmästäkin sitä tulee surulliseksi. Rakastan näitä joka ikistä niin mielettömästi ja siksi haluan viettää aikaa yhdessä. Minä vain väsyn välillä ja odotan että tehtäisiin kuten on sovittu.

Siis että vaikka minulla on töitä ja puolisolla on hoitovapaa, minäkin olen lasten kanssa ja puoliso saa viettää vapaa-aikaa. Sillä rakastan myös puolisoani vatavasti. (Vaikka juuri nyt ärsyttää ja on paha mieli toisen sanoista.) Kun puhuttiin että ollaan pidempään reissussa, sen piti tapahtua sillä ehdolla että voin myös reissun päällä hoitaa työasioita. Sillä minun on pakko saada asiat hoidettua ja rahoitus kuntoon, laskut juoksee ja perheelle pitöisi saada ruokaa. En halua että tämä on perheelle vain kuluerä ja puolison mielestä harrastus ja "mun omaa aikaa". Huoli taloudesta painaa päälle juuri nyt ja isosti. Kun vain puolin ja toisin osaisimme aina tukea, jakaa arkea ja vastuuta, kuunnella - ja rakastaa.

Kommentit

  1. Ymmärrän todella hyvin! Minulla tytöt synt. 13 ja 15 ja taistelimme aina "omasta ajasta" ja lastenhoidon vastuusta. Ärsytti kun mies saattoi vain häipyä pihalle ilman mitään sanomista. Enkä minä olisi voinut tehdä samoin kun jonkun niitä lapsia pitäisi vahtia.. sitten jossain vaiheessa kyllästyin tähän epäreiluun asetelmaan ja sanoin, että jaetaan sitten hoitovuorot. Nyt mies hoitaa ja on päävastuussa mukuloista lauantaina ja minä sunnuntaina. Tämä pelasti meidän parisuhteen! Kannattaa kokeilla vaikka ihan pari kolme tuntia päivässä aluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä pääsääntöisesti sujuu. Ja tarkoituksena tälle vapaalle sopia minulle työajat ja puolisolle vapaa-ajat jottei mene riitelyksi. Tämä "loma" nyt jotenkin enempi ottaa voimille kun toinen tuntuu (minun mielestäni) olevan lomalla ja minä taas todellakaan en.

      Noh illasta kotona ja aamulla minulla on palaveri rahoitukseen liittyen kello 9. Ollaan vaan niin myöhään kotona että menee tuon loppurahoituslaskelman väsääminen yötöiksi.

      ja jep, pakkaaminen jäi källeen minulle. (Nyt lasken.)

      Poista
  2. Me ei nykyään enää oikein edes riidellä. Jotain väsynyttä kiukuttelua joskus puolin ja toisin mutta riitelyt menee kyllä viime vuoden puolelle. Ei se kivaa hommaa ole mutta mä olen niin vajavainen ihminen että parisuhteessani tarvitsen välillä myös sitä riitelyä, ihan ilmanpuhdistamisen takia. Josko lomalla sitten...

    VastaaPoista
  3. Harvemmin mekään enää näin.. enemmän sitä väsynyttä ja nälkäistä äksyilyä. :/ Mutta joo, miten se meneekin siihen vielä et just lomalla pitää sit repeillä ja lakata olemasta ihmisiksi?

    VastaaPoista
  4. Meillä ei ole onneksi ainakaan toistaiseksi tarvinnut riidellä noista, mutta jotenkin pystyn silti samaistumaan tuohon ja ymmärrän, että harmittaa varmasti tosi kovasti. Tämäkin on tärkeä aihe ja asia, joten hyvä että kirjoitit tästä.

    Pakkohan lapsia on lomallakin ohjata, kieltää ja käskeä - ja toisenkin pitäisi tietysti ymmärtää, että tarttuu toimiin itse ilman pyytämistä. Kun harvoinhan sitä itseltäkään kukaan tulee pyytämään että tekisitkös nyt asian X - ne vain pitää itse hoksata ja tehdä. Lasten tarpeet pitää täyttää lomallakin.

    Mutta parastahan olisi jos näistä asioista tosiaankin voisi jutella ennen lomalle lähtöä ja käydä odotukset loman sisällöstä tarkoin läpi. Ehkä sen avulla välttyisi joltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Janni kommentista. :) Näin kun on saanut olla päivän kotona, ihan omalla porukalla omissa nurkissa ja asiat juoksee taas omalla tavallaan, tuntuu että elämä hymyilee eikä tässä. Juteltu (no ainakin yritetty, minä olen kirjoittanut ja höpöttänyt ja luetuttanut tekstit puolisolla ja rauha maassa).

      Jotenkin vain niin helppoa kun saa purkaa ajatuksia- ja saa ne vielä sanottua toisellekin jotenkin rakentavasti. Ja olo helpottaa kun ei deadlinet paina päälle. Olisi siis pitänyt reissussa saada väännettyä tuo rahoituspaperikasaan. Stressia enimmäkseen siis. Kun siitä on kiinni mm. kesän ruokarahat. Yhdeltä yöllä oltiin kotona. Lapset kannettiin autosta omiin sänkyihin ja oltiin hetki kahden. Aamulla pomppasin aikaisin ylös ja suunnistin keskustaan yritystapaamiseen. Siitä oli apua ja mieli on ollut tänään parempi. Näyttää siltä, että ehdin kuin ehdin vielä tälle kuuta asiassa eteen päin ennen kuin mm. paino menee kiinni jne. Ollaan yhdessä siivottu, tiskattu, pyykätty, kokattu ja hoidetu lapset - ja olen saanut väsättyä laskelmia, niin että nyt odotan aamun tuomiota yritysneuvojalta. Joko paperit voisi lähettää eteen päin.

      Verkkokaupat ja tekstiilialan yritykset kun erityisesti saavat kielteisiä päätöksiä, mutta tämä neuvoja on tsempannut ja sanonut että puoltaa kyllä hakemustani ja muutenkin ideat ja suunnitelmat vaikuttaa hyviltä ja että ehdottomasti kannattaa pyrkiä sopimaan kasvotusten tapaaminen rahoituslaitoksen kanssa vaikka yleensä tämän kokoiset päätökset käsittelevät ilman tapaamista. Että tapaamisestani olisi varmasti plussaa.

      Niin. Tuntuu vain juuri nyt paljon paremmalta kuin vaikkapa eilen. ^_^

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit