Fiksut tytöt eivät tee lapsia nuorena




Mitään muuta ei mieleeni jäänyt viime viikkoisesta Ylen A2 lisääntymis -illasta kuin lausahdus: “Fiksut tytöt eivät tee lapsia nuorena.” Samalla se jotenkin vain osu ja upposi kertakaikkisesti!

Luin taannoin Moninaiset perheet -verkostoa vetävän Anna Moringin kommentin, jonka mukaan Suomessa istuu lujassa ajatus oman elämän­ti­lan­teen täydellisyydestä ennen kuin lapsi voi tulla. Samoin totesi heinäkuussa Aamulehden jutussa ikäiseni opiskelijapariskunta.

Elämäntilanteen täydellisyys -ajatukseen minun on hankala löytää tarttumapintaa, kun omat ajatukset perheen perustamiseen ovat olleet kovin toisenlaiset. Tulin äidiksi toivotusti 22-vuotiaana opintojen ollessa vasta alkuvaiheessa.

Asenteet ja ennakkoluulot ympärillä viestivät kuitenkin väärästä valinnasta, vastuuttomuudesta, vahingosta, syrjäytymisestä ja jopa tyhmyydestä, mikäli lapsia tekee nuorena, ennen valmistumista, ennen vakipaikkaa ja -tuloja.

On hyvä, että perhepolitiikasta puhutaan ja mietitään miten nykyistä ilmapiiriä saataisiin muutettua. Kyse on asiasta joka tavalla tai toisella koskettaa meitä jokaista.

Puhe ja huoli syntyvyydestä sekä perhepolitiikasta päättäjien suusta kuultuna aiheuttaa itselleni usein kuitenkin melkoisen ristiriitaiset fiilikset. Olen näinä vuosina törmännyt jos jonkinlaisiin kommentteihin ja oletuksiin. Samaan aikaan päättäjät (tututkin päättäjät) puhuvat esim. työ- ja perhe-elämän yhdistämisestä, mutta ovat valmiita itse työntämään perheelliset sivuun politiikasta joko tarkoituksella tai huomaamattaan. On myös päättäjiä, jotka ovat suoraan sanoneet päin naamaa ettei fiksut hanki lapsia kesken opintojen (kok.) tai että on vastuuton niin tehdessään. On sanottu suoraan kuinka nuorena tehty päätös perheen perustamisesta ja lasten kanssa kotona olosta pilaa elämän, talouden, urakehityksen ja naisten aseman (kok., vas. vihr.).

Suora ja vähemmän suora viesti on: fiksut - etenkään tytöt - eivät tee lapsia nuorena. Ei etenkään tässä ajassa, kun ehkäisykin toimii ja voi tehdä uraa. Perheen perustaminen nuorena on vastuutonta sekä lapsia, yhteiskuntaa että itseään kohtaan monien mielestä.

Ajatellaan ettei tuolloin pysty tarjoamaan lapsille oleellista ja lapset kärsivät ja syrjäytyvät, että yhteiskunta hajoaa ilman valmistuneita vakitöissä olevia vanhempia, etenkin naisia. Tai vähintäänkin on tehnyt nuorena koko loppuelämän kannalta katastrofaalisen päätöksen, jonka seurauksena syrjäytyy työelämästä, ajautuu pysyvään köyhyyteen ja menettää vielä kunnollisen eläkkeen.

Vielä pahempi, jos “hurahtaa äitiyteen" (isyyteen hurahtaminen ei niin paha) ja haluaa viettää lasten kanssa aikaa pidemmästikin kuin yhdeksän kuukautta - tai kuuden viikon isyysloman.

Puheenvuoroissa häiritsee myös tietynlainen yksiviivainen suunnitelmallisuus elämän kulusta ja odotus siitä, ettei vanhemmuus muuta itseään tai omia mielipiteitään. Suunnitelmallisuus opinnoista, töistä ja perheen ajankohdasta.

Elämä vain ei useinkaan mene niin. Se voi yllättää monella tapaa. Niin työ- kuin siviilielämän puolella. Voi jäädä työttömäksi tai perhettä ei tulekaan, vaikka puitteet olisivat kunnossa.

Ja vaikka elämä menisikin kuten on suunnitellut ja toivonut, voi itse muuttua matkan varrella. Ei ole ennenkuulumatonta, että on ajatellut palaavansa töihin heti vanhempainvapaiden loputtua ja ajatellut ettei lapsen tulo muuta arkea. On ajatellut lapsen sujahtavan arjen sekaan voiden jatkaa töitä päivähoitoaikatauluineen vanhempainvapaan päättyessä.

On toki ihmisiä, joilla käy noin. Moni kumminkin muuttuu myös ihmisenä vanhemmaksi tultuaan. Elämä saakin uuden merkityksen ja asiat, joilla ennen oli merkitystä, menettävät merkityksen. Esimerksi ajatus siitä, että on tärkeää olla "oikeissa töissä" tai että lapselle ei olisi väliä sillä onko vanhempien seurassa vai päiväkodissa. Ehkä huomaakin, että se kolmevuotias ja jopa kuusivuotias on vielä melko pieni ja tarvitsee vanhempiaan.

Huomaakin, että itse haluaa olla lastensa kanssa heidän ollessa alle kouluikäisiä.

Näin seitsemän vuoden jälkeen pidän edelleen nuorena tehtyä perheenperustamispäätöstä fiksuna ja oikeana. Toivon, että moni muukin pohtisi asiaa ja ottaisi peloista ja ennakkoasenteista huolimatta selvää perheen perustamiseen liittyen niin taloudellisesti kuin perhevapaidenkin osalta ja jopa vertailisi näitä mielessään, siitä näkökulmasta että haluaakin viettää lastensa kanssa pidemmästi aikaa kuin sen pelkän korotetun vanhempainrahakauden ja kummat mitkä haaveet on etusijalla: hyvä ura, iso koti, vai lapset ja lasten kanssa vietetty aika-
 
Sillä vaikka helppoa ei ole, eikä opiskelijalla ole samanlaisia oikeuksia olla poissa opintojen ääreltä kaikkien lastensa kolmivuotispäivään asti, on tämä silti joustavampa kuin kesken uran ja työelämän perheen perustaminen. Joustavampaa kuin keskellä suurta asuntolainaa. Ehkä työelämään siirtyessä on jo ne lapset sekä kaikilla pienempään elintasoon tottunut elämäntapa, josta on helpompi ponnistaa eteen päin.

Kommentit

  1. Voi ei, unohdin sittenkin katsoa lisääntymisillan! Vieläköhän se on areenassa?

    Hyviä pohdintoja sulla! Mua ahdistaa keskusteluissa se oletus, että päiväkoti on lähes automaattinen ratkaisu perheille ja vanhempien on tottakai mentävä töihin sen sijaan, että toinen jäisi kotiin lasten kanssa pidemmäksi aikaa. Varmasti päiväkoti on hyvä ratkaisu joillekin, mutta mua järkyttää se, kuinka vähän kotihoitoa arvostetaan ja kuinka innokkaasti ollaan siirtämässä molempia vanhempia töihin.

    Mä olen edelleen lasten kanssa kotona, vaikka he ovat "jo" 2 ja 3 v. En usko, että juuri nämä kaksi pikkukaveria viihtyisi isossa päiväkotiryhmässä tai nauttisi kiireisistä aamuista, pitkistä hoitopäivistä ja lyhyistä illoista. (Toisaalta, kuka todella nauttisi?) Olen pähkäillyt asian niin, että mä ehdin kyllä olla töissä vuosikausia, vaikka olenkin nyt vielä vuoden tai kaksikin kotona. Omakotitalohaaveet siirtyvät jonnekin tulevaisuuteen, mutta mahdumme nyt hyvin nykyiseenkin kotiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Veera. 😊Eiköhän se löydy vielä Yle Areenasta.

    Minua päiväkotia enemmän ahdistaa ihmisten oletus siitä, että kotihoito tarkoittaisi jomman kumman ja eri toten äitin jäämistä "vain" kotiin. Siis ettei nähdä edes aitä vaihtoehtoa, että lapset voisi hoitaa kotona yhdessä ja että samalla molemmat voisivat myös opiskella/tehdä töitä.

    Ihmiset vielä jotenkin ymmärtää sen kokopäivähoidon ja sen että toinen jää kotiin (vaikkei sitäkään hyvällä), mutta tosiaan ajatus lasten hoitamisesta kotona ja isän kotiin jäämisestä tai molempien opinnoista/työssäkäynnistä samalla on jotain mitä ei tunnuta millään ymmärtävän ja näkevän. Sellaista ei edes mietitä vaihtoehdoksi. :/

    Minusta tää esikoisen eskarin aloitus on perseestä kun pitää koko porukalla nousta joka aamu hiivatin aikaisin ja sitten vielä repiä nuo pienemmätkin matkaan mukaan mennen tullen ja palatessa. 😀

    Monta vuotta tottunut siihen että mennään enemmän omaa tahtia, sellaista meille sopivaa. Tosin tänään heräsin jonpuoliviideltä ja nyt istun oulun lentokentällä matkalla helsinkiin kokoukseen päiväksi. Oman lisänsähän tämäkin tuo, mutta silti. Tänään on sitten puoliso poissa töistä ja lasten kanssa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit