perjantai 28. lokakuuta 2016

Milloin ihmisesta tulee paha? Entä yrittäjästä?


Jaoin taannoin facebookissa tämän Äiti Yrittää -blogin postauksen: "Kauteus, menestys, inspiraatio" ja aloitin tämän bloggauksen, joka on jäänyt julkaisematta. Olen myös Heidin tiimissä rakentamassa myös omaa verkostoa oman yritykseni tueksi. Paljon olen näitä samoja asioita pohtinut. Viekö menestys pohjan omalta itseltään? Tekeekö se minusta pahan ja ilkeän? Tulisiko minun keskittyä sittenkin johonkin, jolla en yritä tienata perheelle elantoa? Olisiko palkkatyö sittenkin hyväksytympi, jotta voisin olla hyvä ja muuttaa maailmaa?

Sillä oma ajatukseni ja maailmankatsomukseni perustuu ajatukselle, jonka mukaan jokaiselle ihmiselle tulisi pyrkiä tarjoamaan samat mahdollisuudet elämään. Tavoitteena se on toki enemmän ideologinen kuin realistinen.  Maailmassa on pahuutta ja vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, katastrofeja, vanhempia, jotka eivät välitä, eivät huolehdi. 

Ajattelen kumminkin, että elämäntehtävä on muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Kukaan ei ole toista arvokkaampi eikä pärjää yksinään. Ettei omalla työllään yksinään voi rikastua. Siihen tarvitsee aina jonkinlaisen yhteisön. Enkä nyt tarkoita vain sitä yhteisöä, joka tukee ja auttaa saavuttamaan unelmansa ja tavoitteensa, vaan myös sitä yhteisöä joka sen mahdollistaa. 

Karkeasti sanottuna: Jos on iso yritys, jolla on työntekijöitä, joka ostaa tuotteita, materiaalia, palveluja, ja myy niitä toisille ihmisille, ilman noita kaikkia ihmisiä, materiaaleja ja ostajia, yritys omistajineen ja johtajineen ei koskaan menesty. Siksi jokaisen tuossa ketjussa tulisi saada osansa. Osansa, jolla tulee oikeasti toimeen. Osansa myös siitä hyvinvoinnista, jonka tuo materiaali mahdollistaa - etenkin jos se materiaali on jotain konkreettista. Jotain sellaista joka tulisi olla kaikkien käytössä, kuten nyt vaikkapa maa-, vesi, ja ruokavarannot.

En millään ymmärrä sitä, että näiden varantojen perustalta voisi lähteä kenenkään rikastuminen. Aivan samalla tavoin ajattelen erilaisista maaperän mineraaleista, öljy mukaan lukien.

Silti samaan aikaan, noista kaikista on pesiytynyt valtava bisnes, joka pyörittää maailmaa, keskittää rikkaudet ja vallan pienelle piirille ja jättää suuren osan maailmaa hyväntekeväisyyden ja "oman onnensa" nojaan. Silti vaikka iso osa noista varannoista olisi otettu köyhimmän ja nälkäisimmän väestönosan maasta.


Ei minusta ole huonompi tienata yrittäjänä kuin palkansaajana. Silti jotenkin tuntuu siltä. Onko ok tienata sillä, että myy toisille tuotteita, johon he käyttävät rahansa? Palkkatyössä on antanut vastineeksi oman aikansa ja palveluksensa. Joku muu määrittää työn arvon ja joku muu sanoo mikä on kohtuullinen palkka.

Nämä on siis edelleen hajanaisia ajatuksia, tuntoja, syyllisyyden tunnetta, joka jarruttaa myös omaa tekemistäni. Perustuuko oman talouden kasvu toisten riistämiseen? Paljonko on oikein ja kohtuullista tienata? Kuinka iso osa pitäisi mennä veroihin ja yhteiseen hyvään?

Luodaanko yrittämisellä ja taloudellisella menestyksellä illuusio vapaudesta, kun todellisuudessa nälkä kasvaakin syödessä ja haluaa kasvattaa toimintaansa edelleen - jopa sen perheen kanssa vietetyn ajan kustannuksella?

Se mitä itse pohdin perheen ja lasten yhteisestä ajasta, ei liity omalta osaltani vanhempien sukupuoleen, että juuri äidin paikka olisi kotona ennemmin kuin isän. Koen yhtälailla surullisena kuinka niin moni isä ja äiti, näkee lapsiaan niin tajuttoman vähän - jos ollenkaan. Että voisiko ajan sittenkin käyttää toisin? Onko menestys todella niin tärkeää? Onko se isompi palkka/palkkio ja hienompi talo/auto tärkeämpi kuin lasten kanssa vietetty aika?

Myyntikoulutuksissa jatkuvasti puhutaan siitä, kuinka taloudellinen menestys antaa vapauden viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Että se on se mitä tavoittelee, se on se elämän kantava arvo ja asia itsessään. Monien suusta se kuulostaa niin ristiriitaiselta, kun kumminkin tietää minkä määrän töitä joutuu sen taloudellisen "vapauden" eteen tekemään.

Että kuinka paljon helpompaa olisikaan olla palkkatyössä säännöllisin työajoin ilman huolta ja syyttelyä toisten riistämisestä?

Silti koen tämän omaksi polukseni. Yrittämisen. Yrittämisen niiden arvojen pohjalta, jotka itselle ovat tärkeitä ja joiden kautta haluan maailmaa rakentaa paremmaksi. Haluan saada elantoni (ei, en sitä vielä saa, vaikka olen vuoden toiminut yrittäjänä sivutoimisesti).

Haluan myös tienata, jotta voin muuttaa yritysmaailmaa, investoida kehittävämpään, reilumpaan, kestävämpään, terveellisempään, avoimempaan toimintaan. Että voisin joku päivä nähdä miten isot rahat maailmalla pyörivät ja puhua uskottavasti raha- ja talouspolitiikan kehittämisestä reilummaksi. Ja muuttaa sitä myös.


Mutta millä hinnalla? Kadunko myöhemmin, kun olisin voinut viettää sittenkin enemmän aikaa perheeni kanssa? Onko maailman muuttaminen pelkkää utopiaa ja höttöä? Teenkö töitä kumminkin vain pönkittääkseni harvain valtaa ja rahojen valumista harvojen käsiin? Menetänkö itseni virran mukana? Olisko parempi olla tekemättä enemmin mitään? Mitään millä tavoittelee jotain isompaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti