Blogiarvonta - jouluksi uusi koru!

Rikkoakseni omat periaatteet, aloitan tästä periaatteesta: "Blogissani ei ikinä järjestetä arvontaa, joka vaatisi ihmisiä liittymään blogin lukijaksi." 

Kuvat; Maria Aarnio & Jessica Pennanen
Myyn Momel -verkkokaupassani jouluun asti näitä Jessican tekemiä kauniita koruja. Kiedottu on Jessica Pennasen suunnittelema ja tekemä korusarja, johon ei voi olla ihastumatta. 
 "Kiedottu -korut ovat kotimaisesta poronnahasta käsityönä valmistettuja korva-, ranne-, ja kaulakoruja. Ne kuvaavat rakkautta Suomen luontoon, Lappiin ja vesistöihin, sekä tärkeää vuorovaikutusta niiden kanssa. Ne ovat suunniteltu niin, että jokainen löytää mallistosta omansa ikään tai sukupuoleen katsomatta. Yksinkertaisen kauniina korut sopivat niin arki-, juhla-, kuin työpukeutumiseenkin.

Poronnahan kaunis väri syntyy perinteisesti parkitsemalla. Värjäyksessä ei käytetä keinotekoisia väriaineita, vaan parkitsemisliemi keitetään vedestä sekä puukasvien kuoresta, yleisimmin pajusta. Tästä syystä eteenkin ruskean nauhan väri voi hieman vaihdella nauhaerien vaihtuessa.

Poronnahka on materiaalina täysin ainutlaatuista. Se on vahvaa ja kestää murtumatta kovaakin käsittelyä, mutta samalla todella pehmeää -ei hiosta, eikä hankaa. Poronnahkaiset korut ovat ihanan keveitä.

Metalliosat koruihin hankitaan vain suomalaisilta, vastuullisilta myyjiltä. Ne eivät sisällä nikkeliä, lyijyä eivätkä kadmiumia. Nykypäivänä korunosat ovat yleisesti hyvin turvallisia, mutta silti jotkin aivan erittäin herkät henkilöt saavat niistä allergiaoireita. Siksi Kiedottu -koruja saa tilata myös 925 -hopeisilla osilla. Värivaihtoehtoina musta ja ruskea."

Eli sanoista toimenpiteisiin. Arvon 7.11. ensimmäiset blogini yritysarvonnat. Arvon yhden korvakorut ja yhden rannekorun. Voittajia on siis kaksi. Voit osallistua arvontaan jättämällä blogiini kommentin, millaisista koruista ja vaatteista tällä hetkellä haaveilet. Jätä myös yhteystietosi kommenttiin, jos olet anonyymikommentoija. Voit osallistua kahdella arvalla, jos olet myös liittynyt oikealla sivupalkissa olevan lukijalistaan. Kolmella arvalla, jos mainitset tästä arvonnasta ja blogista myös omassa blogissasi

Ihanaa loppuviikkoa ja onnea arvontaan!

Kommentit

  1. Koruja käytän vain erityistilaisuuksissa, tykkään siroista koruista, mutta nämäkin näyttää yksinkertaisuudessaan kivoilta. Vaatteina suosikit on viime aikoina olleet joustavat tiukat housut näyttävin yksityiskohdin ja froteetunikat, haaveilen, että löytäisin jotain aikuismaista ornamenttikuvioistafroteeta ja tekisin siitä tiukkalinjaisen tunikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, j. ^_^ Harmi kun meillä ei ole froteeta myynnissä. Mutta tuo interlock on kyllä aivan ihanan pehmeä ja miellyttävä joustava materiaalia, jota kannattaa kokeilla. ;)

      Poista
  2. Oo, oonkin noita ihastellut! Tykkään vaatteissa laadukkaista ja kestävistä materiaaleista (vaikken aina sellaista ostakaan). Villasta ja nahasta. Koruissa tykkään kultaisesta ja sekä laadukkaasta/ajattomasta, että vähän hupsuista rihkamahömpötyksistä. (Ja silti aina petyn, kun kulahtavat...)

    Oon myös lukija, eli tuplaan arpaonneni! ;) (hiudipii ät gmail.com)

    VastaaPoista
  3. Käytän koruja aika harvoin. Vauva-arjessa niiden käyttö on jotenkin vaivihkaa jäänyt.. Nämä kyllä vaikuttavat kestäviltä ja mukavilta niin että tulisi käytettyä :)

    Vaatteissa olen nyt käyttänyt vanhoja äitiysvaatteita enkä sen enempää jaksanut panostaa pukeutumiseen. Colleget ovat olleet vakiovaate jo jonkin aikaa. Muuten suosin kotimaista, kestävää ja laadukasta. Myös pirteät värikkäät kuosit ovat lähellä sydäntä.

    Mukana kahdella arvalla.
    - Winnie (winnienblogi ät gmail.com)

    VastaaPoista
  4. Luonnonläheiset sävyt ja materiaalit ovat minun suosikkejani sekä vaatteissa että koruissa. Rakastan rannekoruja, enkä voinut olla ihastuttamatta tuohon nahkaiseen yksilöön. <3
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista
  5. Kiedottu -korvakorut mustana, aivan ihanat ja niistä haaveilen. tapiiri_1(AT)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Rakastan leggingsejä ja niiden kanssa joku kiva paita, korvakoruja käytän vaan kun menen juhlimaan tai siis yleensäkin koruja. Kellokoruani rakastan :)

    VastaaPoista
  7. Hei!

    Näköjään tuo voittojapostauksen tekeminen vain venyy ja venyy, joten kirjoitan nyt tähän. Kiitos arvontaan osallistuneille. Vielä on fb:ssä kaksi lahjakortin arvontaa vaatteisiin ja lahjakortin voi käyttää ensi vuoden puolellakin, jolloin tuotteita on tulossa lisää.

    Nyt onnittelut Heidi Pii korvakoruista ja Winnie Rannekorusta! <3

    Heidin yhteysiedot onkin, joten Winnie, laita spostia elina.lappalainen (at ) momel.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit