MOMEL - tarina nimen takaa


Kankaiden yönä järjestimme Momelin fb-sivulla arvonnan. Arvontaan sai osallistua kommentoimalla mieleen tulevia insipiraatio sanoja, jotka alkavat kirjaimilla m, o, m, e, l. Olin nimittäin pidempään pyöritellyt sanoja itsekin osaamatta valita niistä inspiroivimpia ja kaikista kuvaavimpia. Tällainen arvonta kannatti ehdottomasti ja sain kommenteista valtavasti ideoita. Mukana oli myös aivan ihania kirjaimista koottuja kokonaisia lauseita, jotka ihastuttivat. Kokosin niistä tämän kirjoituksen loppuunmuutamia, kun en osannut päättää kenelle yllärin antaisin. Mikä sanakokonaisuus teidän mielestänne ansaitsi yllärin? 

Tarina nimen takana on itse asiassa meidän perheen jäsenten etunimissä. Minulla on ollut tapana jättää puolisoni viesteihin loppuun omat ja lasten ensimmäiset etunimen kirjaimet. Kolmannen lapsen synnyttyä nimimerkki oli jo emol. Tuolloin puolisoni Markus laittoi viestiä takaisin, jossa ehdotti että yritykseni nimeksi sitten joskus tulisi OMMEL. Siinä kun olisi meidän perheen kaikkien jäsenten ensimmäiset kirjaimet. “Etenkin jos jatkat lastenvaatteiden ja kestovaippojen ompelua.” Siitä se ajatus sitten lähti. Tosin ommel tuntui hieman liian rajoittavalta ja pienen makustelun jälkeen kolahti muotoon MOMEL. Meidän perhe

Minulle on aina ollut tärkeää tietää mistä omat tai lasteni vaatteet tulevat ja millaisia ympäristövaikutuksia vaatteilla on. Perheellisenä opiskelijana paljon on saatu ja ostettu käytettynä, mutta uusien vaatteiden osalta olen panostanut enemmän laatuun ja eettisyyteen kuin määrään. Olen ommellut itse lasten kestovaippoja ja vaatteita ja siinä se ajatus on muhinut. Kunnes viimein kaksi vuotta sitten sain viimeisen sysäyksen ja perustin toiminimen.

Sen jälkeen onkin aktiivisesti menty eteen päin omien visioiden saavuttamiseksi. Välillä tuskallisen hitaasti ja sitten kumminkin nopeammin kuin kaksi vuotta sitten osasin haaveilla. Unelmia maailman tekstiilimarkkinoiden muuttamisesta. Unelmia yhteistyöstä ja toisten yrittäjien auttamisesta.

Monta asiaa on tullut opittua kantapään kautta, mutta opittua kumminkin. Vielä on matkaa jäljellä, mutta olen onnellinen että saan tehdä tätä matkaa myös yrittäjänä yhdessä puolisoni sekä lukuisien yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tästä tulee vielä jotain niin isoa ja niin ihanaa, että kaikki tahtoo mukaan! Etsimme edelleen yhteistyökumppaneita, joten mikäli kiinnostaa niin laita sähköpostia osoitteeseen elina.lappalainen@momel.fi tai jätä viesti yrityksemme fb:n inboksiin.

Ja hei, jotta saisimme yllärin perille jollekin onnelliselle, auttakaa meitä päättämään yllärin saaja. Klikkaa itsesi fb:n puolelle tästä ja

- Paina peukkua, mikäli yllärin ansaitsee Eija A. “Minne oletkaan menossa, elä ja laula! “ 
- Paina sydäntä, mikäli yllärin ansaitsee Anna-Kaisa T. “Monelle Oma Maailma Erityistä Luomalla.”
- Paina vau, mikäli yllärin ansaitsee Kati L. “Millainen Olisikaan Maailma Ellemme Leikkisi?”

// Elina

Kommentit

  1. Olipa hauska kuulla tarina nimen takaa! Mä oon aina ajatellut, että se on niin kuin "äiti Elina" tyyliteltynä, mom El. 😂

    Myötätuulta Momelin matkaan, oot hyvällä asialla! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Tämä olikin hyvä! :D Tuo mom sana on kyllä tullut mieleen, mutta ei Mom- El(ina). Näin sitä huomaa, ettei itse todellakaan tule ajatelleeksi kaikkea.

      Kiitos, Heidi, kommentista ja tsempistä. ^_^

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit