Toiveita isältä ja appiukolta

Isi, lapset & telttayö

Voinko vanhempana kasvattaa lapsesta onnellisen aikuisen ja luvata maailman ihmisille lapseni olevan hyvä toisia ihmisiä tai kumppaniaan kohtaan kasvatukseni ansiosta?

Vanhempana haaveissa on kasvattaa lapsia hyvässä ja onnellisessa ympäristössä, jossa lapseni voivat kasvaa luottaen vanhempiinsa ja kertoa tarvittaessa avoimesti mieltä askarruttavista asioista. Niin iloista kuin suruista ja kaikesta siltä väliltä. Että välimme olisivat muutakin kuin vain katon pään päälle tarjoavat. Toivon vanhemmuuden rinnalla pikemminkin ystävyyttä. Että tulee aikoja kun vaihdetaan ajatuksia. Perhe-elämää, josta saisi enemmän esimerkkejä sopivista kuin pieleen menneistä kasvatustavoista.

Minkälaista ajattelen elämämme olevan vaikka kolmenkymmenen vuoden päästä? Odotanko lapsenlapsia syliin? Odotanko Minkälaisia puolisoita lapsillani on? Aionko esittää jonkinlaisia vaatimuksia puolisoille tai kumppaniehdokkaille?Voinko luvata lapseni olevan aivan loistava kumppani?

Mielestäni en pysty lupaamaan mitään lapseni puolesta. Enkä halua vanhempana muuta kuin että olisin pystynyt tarjoamaan vakaan suhteen lapsiini. Suhteen, joka antaisi hyvän pohjan elämään, niin että he kasvaessaan kykenevät tekemään päätöksiä omansa ja mahdollisen perheensä eteen yhteisellä tahdolla. Kykenevät valitsemaan itselleen sopivan elämänpolun, jolla on unelmia ja haaveita ja uskallusta tavoitella niitä.

Tahdon lasteni olevan onnellisia niin lapsena kuin aikuisena. Kuuluu tai on kuulumatta siihen elämään sitten mitä tahansa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi lapsen onnea joissakin tapauksissa on vaikea hyväksyä, kunhan se ei sisällä häneen itseensä tai muihin kohdistuvaa vahinkoa. Mitä väliä missä lapsi viettää elämän tai kenen kanssa, mikäli se on hänen onnensa? Tarvitseeko lapsi onneensa minun hyväksyntää ylipäätään? Eikö pointti ole siinä, että lapsi on onnellinen ja voin iloita siitä? Katson paremminkin, että vanhemman on hyväksyttävä lapsensa ja hänen elämänsä.

Jos lapseni joskus kokee onnellisuuden tunteet, uskonnosta, lapsista, yksinelämisestä, puolisosta (oli sukupuoli mikä tahansa), työstä, matkaamisesta, urheilusta tai ihan mistä tahansa - mikä minä olen sitä kieltämään?

Itselläni ei siis ole varsinaisesti omia toiveita esimerkiksi isovanhemmuuteen, vaatimuksia lasten puolisoihin, työelämään. Ainoa toive koskee lasten onnellisuutta ja että pystyn sitä omalta taholtani turvaamaan. Ja kyllä, se on enemmän kuin mikään luetelluista, se on niitä kaikkia ja paljon enemmän.

// Markus