maanantai 10. heinäkuuta 2017

Aikuiset, jotka eivät osaa nukkua yksin

Lapset teki terassille mörön.
Minusta on aina jotenkin kummallista, kun aikuinen puolustaa lasten ja jopa vauvojen yksinnukkumista saadakseen itse nukkua toisen vierellä. Siinä on vain jotain niin kovin epäloogista, ajattelematonta. Että lapselle, pienelle vauvallekin, joka tutkitusti tarvitsee sekä henkisesti että fyysisesti turvaa ja läheisyyttä, yritetään opettaa läheisyyden tarpeen olevan jotenkin väärin. Ja vieläpä siksi, että aikuiset itse saisivat läheisyyttä ja ihokontaktia.

Sama ajatus pomppi jälleen, kun blogin fb-sivuilla jakamaani Kätilöliiton kannanottoon syntyi keskustelua.


Kätilöliiton kannanotossa oli kyse lähtökohtaisesti synnytyssairaalassa annettavista ohjeista tuoreille vanhemmille siitä kuinka kiellot vieressä nukuttamisesta ovat kaikkinensa järjettömiä ja perusteettomia. Syitä perhepeteilyyn ja erityisesti vauvan vieressä nukuttamiseen ja ihokontaktin tärkeyteen oli listattu kätilöliiton kannanottoon hyvin.
“Lapsen kehittyvät aivot ovat hyvin herkät stressille ja sen puuttumiselle. Huolehtivan hoitoympäristön puuttuminen vahingoittaa hermoston kehitystä. Kun ensisijainen hoitaja ei tunnista lapsen kokemaa stressiä eikä pysty suojaamaan häntä stressiltä, hoitaja ei ehkäise stressin syntymistä, poista stressiä tai rauhoita lasta oikein.” (Lapsen mielenterveyden suojelu, FT peter Ernest Haiman)
"Ihokontakti edistää varhaista vuorovaikutusta, vähentää sekä äidin, että vastasyntyneen stressiä sekä auttaa vastasyntynyttä sopeutumaan syntymän jälkeiseen elämään. (Crenshaw 2014.) 
Ihokontaktissa vastasyntyneet säätelevät tasaisemmin pulssiaan ja hengitystään, sekä pitävät paremmin yllä verensokeritasapainoaan sekä ruumiinlämpöään verrattuna vauvoihin, jotka eivät saa olla ihokontaktissa.
Ihokontaktissa vauvat itkevät vähemmän (Moore et al 2012). Ihokontaktissa äidin on helppo havainnoida vauvaansa ja oppia vastaamaan vauvansa tarpeisiin. Vauvan ja äidin ollessa lähekkäin, ihokontaktissa, vauva imee paljon ja tiheästi, jokaisen imetyksen yhteydessä äidin ja vauvan beta-endorfiinitasot nousevat edistäen vauvan ja äidin kiintymyssuhteen kehittymistä. 
Ihokontakti edistää imetyksen onnitumista ja imetyksellä on merkittävät ja kiistattomat myönteiset vaikutukset sekä äidin että lapsen koko elämän terveyteen (Buckley 2014.)"
Ihmisen aivot kehittyvät kumminkin varhaislapsuudessa, joten lapsuus kaikkinensa on aivojen kehityksen kannalta tärkeää ja haasteellista aikaa. Samat syyt, jotka puoltavat vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta ja fyysistä läheisyyttä, puoltavat myös taaperon ja isomman lapsen sekä vanhemman välistä vuorovaikutusta ja läheisyyttä.

Viisivuotiaskin on vielä aika pieni lapsi ja tarvitsee vanhempien läheisyyttä ja turvaa kasvaakseen itsenäiseksi ja voidakseen luoda turvallisia kiintymyssuhteita myöhemmin. Monille aikuisille lapsen tarpeiden huomioiminen on toki haasteellista, etenkin jos omasta lapsuudesta siihen ei ole saatu mallia. 



Tällöin tullaankin juuri monien esille nostamaan tilanteeseen, jossa omat tarpeet asetetaan aina lapsen tarpeiden edelle ja jossa lapsen tarpeet sivutetaan vetoamalla muinaisiin autoritäärisiin kasvatusmetodeihin. Tällöin yksin nukuttamisen puolesta puhuvat ovat useimmiten samoja, jotka puhuvat muutenkin lasten tarpeiden huomioimatta jättämisen puolesta tyydyttääkseen mahdollisesti omat tarpeensa.

Reaalielämässä kyse on kumminkin ihanteiden ja käytännön arjen välisestä tasapainosta, jossa pyritään huomioimaan sekä omat ja lapsen tarpeet että muu elämä ja tasapainottelemaan näiden välillä. Toisille arjen ratkaisuna sopii helpommin esim. perhepeti, jolloin sekä vanhemmat että lapset nukkuvat yönsä paremmin. Toisille taas yhdessä nukkuminen voi olla hyvinkin vaikeaa, viedä yöunet ja tehdä vanhemmista väsyneitä ja raivoavia. Samoin parisuhteen kanssa. Toiset luovivat ja löytävät erilaisia ratkaisuja, toiset eivät. Tällöinkin kokonaiskuva ratkaisee, ei yksittäiset valinnat. Se ei silti tarkoita, että yksin nukkuminen olisi lähtökohtaisesti vauvoille tai lapsille se parempi vaihtoehto.
“Emotionaalinen kiintymys, joka lapselle kehittyy hänelle tärkeimpään henkilöön ensimmäisten kuuden elinvuoden aikana, on erittäin tärkeä. Tässä kehityksessä tapahtuva häiriö voi aiheuttaa ongelmia lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa." 
“Aivot, joista noin 30 prosenttia on muodostunut syntymään mennessä, laajentuvat kooltaan kolminkertaisiksi kolmen ensimmäisen vuoden aikana (Royal Australian College of Physicians, 2006). On tärkeää ymmärtää, että ihmisaivojen kehitys tänä aikana on kokemuksista riippuvaista ja että aivojen kehityksen monimutkaisuus riippuu lapsen saaman hoidon luonteesta ja laadusta (Melmed, 2004). Tämä on kehittymisen huippukausi (van Ijezendoorn & Sagi-Schwartz, 2005).” 
“Jos lapsi varhaisina vuosinaan kokee ylenmääräistä emotionaalista stressiä, tämä stressi häiritsee aivojen kehitystä (DeBellis ym, 1999). Varhain koettu emotionaalinen stressi [yksin nukkuminen, itkun huomiotta vaille jättäminen] on trauma, joka vaikuttaa kehittyviin aivoihin haitallisesti ja pysyvästi. Useat tutkimukset osoittavat, että elämän varhaisvaiheessa koettu suhdetrauma huonontaa kykyä pitää yllä ihmissuhteita, sietää stressiä ja mukautua siihe sekä mukauttaa tunnetta. (Goensbaues & Siegel, 1995; Hennighausen & Lyons-Ruths, 2010).”
Miksi aikuisten tulisi saada nukkua toistensa vieressä, jos lapsillekaan ei sallita samaa? Tulisiko jatkossa enemmän puhua ja kampanjoida aikuisten yksinnukkumisen puolesta, jotta aikuisista ei tulisi toisiinsa takertuvia ja roikkuvia tyyppejä, vaan oppisivat itsenäisiksi?

// Elina

3 kommenttia:

  1. Olen monesti miettinyt tätä samaa, että me vanhemmat nukutaan yhdessä ja lapset yksin omissa huoneissaan, aika erikoista hommaa.
    No meillä lapset nukkuivat pääsääntöisesti vauvoina omassa sängyssään ihan vain siksi että olen aina ollut todella huono nukkuja ja jopa mieheni häiritsee untani ja sen vuoksi joskus passitankin lapsia nukkumaan isin viereen että minä saisin kunnon yön lapsen sängyssä ihan yksikseni. Siinä jos vieressä oisi ollut vauva jota minun olisi pitänyt varoa etten litistä niin en olisi nukkunut sitäkään määrää mitä koliikkivauva antoi nukkua. JOs meillä lapset sairastavat niin he nukkuvat heti ensisijaisesti isin kanssa meidän huoneessa ja minä kipitän mielelläni taaskin sinne lapsen sänkyyn. Nöin kaikki saavat nukkua kunnolla ja lapsella on turvallinen olo sairastellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Nanni. ^_^

      Jokainen aikuinen ja lapsi on tosiaan erilainen ja pääasia, että löytää toimivimman ratkaisun omalle perheelleen. Olen vain ehkä hieman vieläkin katkera niistä ohjeista joita me saatiin niin lähipiiriltä kuin neuvolasta ja lapsen fysioterapeutiltakin esikoisen aikana. Perhepeti tuntui meille oikealta ratkaisulta, mutta toki sitä paineen alla sortui kuuntelemaan muitakin ja kokeilemaan heidän neuvojaan. On pidetty unikoulua, yritetty nukuttaa omaan sänkyyn ja kolmevuotiaana toisen lapsen syntymän lähestyessä omaan huoneeseen. Kun ihmiset kuvittelee, että lasten tulee nukkua yksin tai ne kasvaa kieroon ja takertuviksi. tai kun lasta ei saisi ottaa itkiessä syliin. Yksi mieleenpainuvimmista kommenteista oli tosiaan fysioterapeutin kommentti (esikoisemme siis syntyi 3,5kk etuajassa, minkä vuoksi oli kaikenlaista seurantaa ja erityisyyttä) kun puolivuotiaan olisi kuulemma jo pitänyt nukkua omassa sängyssä ja omassa huoneessa. Silloin kyllä kimpaannuin ja totesin, että lapsi nukkuu ja tankkaa tasan tarkkaan yöt läheisyyttä meidän vieressä kun on ensimmäiset 4kk nukkunut sairaalan lasikaapissa.

      Joten joo, haluan oikoa käsityksiä ja järjettömiä neuvoja siitä, että vauvojen ja lasten kuuluisi nukkua yksin/ omassa sängyssä/ omassa huoneessa. Moni uusi vanhempi kun on epävarma ja kuuntelee neuvoja toimien niiden mukana, vaikka oma vaisto hieman toisin sanoisikin. :/

      Poista
  2. Itse olen työskennellyt pienten lasten unipulmien parissa lähes kymmenen vuotta ja olen noiden vuosien aikana oppinut, että sekä perheet että lapset ovat erilaisia. Myös omassa perheessäni on erilaisia nukkujia. Nukuimme perhepedissä lasten ollessa pieniä. Tai mies kyllä nukkui itsekseen eri huoneessa, koska hän nukkui paremmin niin. Itse nukuin lasten kanssa. Sittemmin esikoisesta on tullut lapsi, joka haluaa nukkua vain ja ainoastaan itsekseen. Nukkuu selvästi huonommin, jos samassa huoneessa on joku muu (tämä on todettu esim. reissujen yhteydessä tai muulloin, kun ei ole mahdollisuutta siihen, että hän nukkuisi yksin omassa sängyssään ja huoneessaan). Tällä hetkellä esikoinen jopa nukkuu eri kerroksessa kuin me muut. Muut nukumme yläkerrassa, esikoinen alakerrassa. Ja tämä nimenomaan hänen omasta tahdostaan ja siitä, että maksimoimme hänen nukkumistaan näin. Kuopus taas edelleenkin hyötyy läheisyydestä ja lähellä nukkumisesta.

    Itse nukun myös jonkin verran paremmin, jos saan nukkua täysin itsekseni. Tätä saan kokea esim. miehen ollessa työmatkoilla. Nukumme kuitenkin samassa sängyssä ja olen vuosien varrella vähän enemmän "siedättynyt" siihen, että joku vieressäni kääntyilee ja kenties käy välillä vessassakin yön aikana. Saman peiton alla en missään tapauksessa pystyisi nukkumaan, oma uneni kärsisi liikaa.

    Itse korostan aina uniluennoillani ja uniohjauksissani, että kaikki ratkaisut ovat ok, kunhan ne tukevat koko perheen hyvinvointia ja jaksamista. Oman kokemukseni mukaan tosi harva laittaa ihan pienen vauvan nukkumaan omaan huoneeseen, se on tosi harvinaista. Suurin osa pikkuvauvoista nukkuu joko perhepedissä tai sivuvaunussa lähellä aikuisten sänkyä. Perheen isät sen sijaan nukkuvat monesti toisessa huoneessa kuin äiti ja vauva, jotta jaksavat käydä töissä. Ja koska itse työskentelen unipulmien parissa, mun mielestä on myös ok tehdä muutoksia unijärjestelyihin ja pitää unikoulua lempein keinoin. Tämäkin tuntuu olevan joillekin ihan ei-ei-ajatus. Olen nähnyt niin paljon perheitä, joissa parisuhde ja vuorovaikutus lasten kanssa on ajautunut isoihin pulmiin väsymyksen takia ja silloin on aina parempi vaihtoehto tukea lasta nukkumaan paremmin kuin jättää unikoulu pitämättä.

    VastaaPoista