Kolmekymppisen vinkit ihonhoitoon (+ tarjous)


Suihkunraikkaana & SkinSerum

Näin kolmekymppisenä sitä on alkanut itsekin viimein kiinnittää huomiota enemmän ihon kuntoon ja siihen kuinka se oikeasti alkaa rupsahtaa. Ei ihoni teinivuosien jälkeen ole silkkipintainen ollutkaan, mutta nyt tuntuu että se todella alkaa vanhentua ja elämä näkyä.

Viime kuukaudet - tai oikeastaan vuosi on ollut yrittämisen ja elämän osalta melko stressaavaa ja jatkuvaa tasapainoilua oman itsensä, talouden ja muiden ihmisten välillä. Ja stressi näkyy ihollani heti, sen on taas viimeisen kuukauden osalta saanut huomata.

Vielä isompi on muutos omassa voinnissani ja ihossani jo muutaman päivän jälkeen, jos jää kalaoliiviöljyt (BalanceOil) ottamatta. Jos siis ennen vähät välitin ihostani ja kuuluin ryhmään, joka ei käyttänyt mitään voidetta ja rasvaa, on kelkkani nyt kääntänyt suuntaa.

Ihon kunto riippuu suurimmaksi osaksi siitä mitä syöt ja mitä olet. Kuopuksen atooppinen ihottuma hävisi kahdessa viikossa lähes kokonaan BalanceOil kalaöljynn käytön aloittamisen jälkeen. Ja samanlaisia positiivisia tuloksia on näkynyt muidenkin iholla. Terveydestä, mielialasta ja jaksamisesta puhumattakaan.

Ruokavalion lisäksi ollemme Markuksen kanssa alkaneet molemmat käyttää SkinSerumia aamuin illoin. Se on ihanan raikas ja kosteuttava. Ravitsemusta yliopistossa opiskellut kaverinikin sanoi tuoteselosteesta ja tuotteen luonnonmukaisuudesta että tuotetta voisi vaikka syödä. Siinä kun ei ole mitään mitä ei voisi suuhun laittaa.

Lapsilla ennätti kesän ensimmäisenä aurinkoisena päivänä palaa olkapäät ja laitettiin SkinSerumia niihin. Toimi hyvin myös palaneeseen ihoon viilentäen ja parantaen.

Eilen illalla järjestettiin facbookissa Balance livekutsut tuotekonseptiimme liittyen. Video on katsottavissa keskiviikkoon saakka. Saat näpärästi 30 minuutissa tietoosi tuotteen tarinan ja vaikutukset suoraan Zinzinon perustajan kertomana.
Illan Balance live-esittelyssä julkaistiin myös upea kampanja. Minkä tahansa premier-asiakkuuden yhteyteen saa kaupanpäälliseksi 79€ arvoisen Skin Serumin, kun ostaa tuotteen tänään (tai pankki/luottokortilla huomiseen klo 24 mennessä). 

Kalaoliiviöljyt itselle ja perheelle, jotta ei tarvitse syksyn tullen sairastua jokaiseen flunssaan. Ja SkinSerum kaupan päälle. Käytä itse tai anna vaikka lahjaksi omille vanhemmille tai kaverille. Tästä linkistä pääset tekemään tilauksen itse suoraan verkkokaupasta (osoiterivillä meidän myyjä ID). 



Suosittelen! Alkaa näin kolmekymppisenkin iho saada elastisuutta ja eloa pikku hiljaa.
Enää en näistä tuotteista suostu luopumaan. <3

// Elina

Kommentit

Suositut tekstit